A/N: Viimeinen osa onkin sitten tässä, nyt kun muistan vihdoin julkasta tän vaikka suht valmiina tää onkin lojunut jo vähän aikaa
Seitsemäs osaDean havahtui siihen, että jokin liikahti hänen päällään. Hän avasi silmänsä ja näki vauva-Castielin liikuskelevan hänen päällään. Tämä kurotti kätensä Deanin poskille ja läiski niitä pienillä käsillään. Dean huokaisi, mutta päätyi nauramaan Castielin ilmeelle. Yhden silmänräpäytyksen aikana tapahtui monta asiaa. Yhtäkkiä vauvan paino hänen päällään moninkertaistui ja pienet kädet hänen poskillaan muuttuivat nelinkertaisiksi. Deanin avatessaan silmänsä, hän tuijotti aikuisen Castielin kasvoja vain muutaman sentin päästä omistaan. Dean muuttui tulipunaiseksi. Castiel vaikutti hämmentyneeltä, tuijottaen häntä siniset silmät suurina ja huulet avonaisina.
”Um… Cas?” Dean yritti vinkata Castielia siirtymään pois hänen päältään. Castiel vain räpytteli silmiään ja tuijotti syvälle Deanin omiin. Dean nieleskeli ja alkoi hengittämään raskaasti. ”V-voisitko- voisitko siirtyä?”
”Ah, pahoitteluni, Dean”, Castiel tajusi vastata tutulla karhealla äänellään ja onnistui nousemaan istuma-asentoon Deanin reisien päälle, kun ovi pamahti auki melkein saranoiltaan. Sam hätkähti hereille omalla sängyllään.
”Tervehdys kaikille!” ovesta sisään astuva Gabriel toivotti ja virnisti merkitsevästi Castielille Ja Deanille, jotka olivat jähmettyneet sängylle. Samkin vilkaisi heidän suuntaansa ja kurtisti kulmiaan.
”Öh?” Sam sai sanottua huvittunut virne huulillaan.
Dean punastui yhä syvemmin ja Castiel tajusi liikkua pois Deanin päältä.
”Hyvin tehty velipoika”, Gabriel kehotti ja vinkkasi silmää Castielille. ”Älkää toki meistä välittäkö, minä voin viedä Samin omaan huoneeseeni, niin te kyyhkyset saatte olla rauhassa.”
”Mitä?” Sam ja Dean sanoivat samaan aikaan, molemmat katsellen Gabrielia epäilevästi. Sam veti peittoa päällensä paremmin kiusaantuneena Gabrielin tunkeilevasta katseesta hänen puolialastomalla kehollaan.
”Sinä- sinä ilmeisesti onnistuit purkamaan loitsun?” Dean selvitti kurkkuaan.
”Kyllä vain”, Gabriel myhäili tyytyväisenä. ”Otan mielelläni vastaan kiitoksia, varsinkin sinulta Sam,” hän jatkoi ja vinkkasi tälle silmää. Sam irvisti kauhistuneena ja haali peittoa päällensä tiukemmin.
”Mutta Gabriel, sinähän tiesit, että loitsusi kestää vain vuorokauden?” Castiel huomautti. Gabriel huokaisi ja pyöritti silmiään.
”Ei sitten, yritys hyvä,” tämä mutisi.
”Hetkinen, sinä tiesit etkä viitsinyt mainita meille?” Dean tiukkasi ja nousi ylös sängyltään.
”Ja loitsusi?” Sam huomautti. ”Se oli sinun loitsusi?”
”Tietysti se oli!” Gabriel naurahti. ”Ja te tollot menitte heti lankaan.”
”Cas, olisiko sinulla sitä enkeliterää?” Dean kysyi kuuluvasti.
”Jaa, ette ilmeisesti ymmärrä vitsien päälle”, Gabriel irvisti. ”Selvä, selvä… no minä tästä… menenkin”, Gabriel mutisi samalla kun Dean kaiveli Castielin taskuja etsiäkseen enkeliterän jolla tappaa mokoma vitsailija. ”Ensi kertaan”, tämä huikkasi vielä ennen kuin katosi ulos motellihuoneesta.
”Tuota, Dean?” Castiel köhäisi, Dean huomasi melkein halaavansa Castielia, etsiessään enkeliterää. Hän punastui ja astui kauemmas.
”Jaa tuota, minä tästä menenkin… suihkuun”, Sam sanoi kiusaantuneesti ja hipsi kylpyhuoneeseen. ”Jatkakaa te kaksi toki”, tämä huikkasi kylpyhuoneesta.
Dean punastui yhä syvemmin. ”Sinä… et varmaan muista niitä tapahtumia kun olit… lapsi”, Dean toivoi.
”Muistan minä”, Castiel totesi.
”Hyvin?” Dean irvisti ja tunsi poskiensa hehkuvan. Mahtavaa, Cas muisti kaikki hänen lässyttelynsä.
”Erittäin hyvin.”
Dean nyökkäsi ja hengitti syvään. ”Jaaha… no näillä leluilla ei varmaan tee enää mitään,” hän sanoi ja alkoi viskelemään leluja roskakoriin.
Samin tultua suihkusta ja kerättyä tavaransa, he olivat valmiita lähtemään. Castiel käveli jo Impalaa kohti, mutta Dean jäi epäröimään ovelle, tuijottaen pehmoleluista pursuavaa roskakoria. Hetken mielijohteesta hän noukki vaaleanpunaisen pupulelun ja tunki sen asekassiinsa ennen kuin veti oven kiinni takanaan. Ehkä sille joskus tulisi käyttöä. Joskus kaukana tulevaisuudessa.
