Nimi: Valkea kuin Lumi
Kirjoittaja: Chiakara
Fandom: Soturikissat
Ikäraja: S
Pairing: Lumiturkki/Ohdakekynsi
Genre: Drama, ehkä lievä angst
Yhteenveto: Miksi itket? Tässä minä olen.
Ohdakekynsi! Älä satuta sisartani!
Hän on jo avun ulkopuolella, Siniturkki.
Minä ikävöin sinua, Ohdakekynsi...Disclaimer: Erin Hunterit omistavat Lumiturkin, Ohdakekynnen ja muutkin Soturikissat, Salla Simukka omistaa nimen 'Valkea kuin Lumi' ja minä omistan oman kirjoitelmani.
A/N: Osallistuu haasteeseen
Fandomkohtaiset OTP:t - haasteLumiturkki juoksi metsän halki valkeat karvat liehuen. Hän kuuli sisarensa puuskutuksen takanaan. Yhtäkkiä Siniturkin askeleet pysähtyivät, mutta Lumiturkki ei välittänyt. Hänen katseensa oli kiinnittynyt ainoastaan varjoklaanilaisiin, jotka olivat kehdanneet varastaa Myrskyklaanilta ruokaa! Samassa valkea naaras tunsi kovan pinnan tassujensa alla. Lumiturkki katsoi alaspäin, ja pani vasta nyt merkille pistävän hajun.
Ukkospolku!Valkea valokeila valaisi Lumiturkin ja tämä jähmettyi pelosta hirviön vyöryessä häntä kohti. Sen valtavat mustat tassut kirskuivat eikä Lumiturkki älynnyt juosta. Samassa viiltävä kipu ja epämiellyttävät räksähdykset saavuttivat valkean naaraan ja kaikki sumeni.
Missä olen?Lumiturkki kohotti päätään. Hän makasi yhä ukkospolulla, ja Siniturkki itki hänen yllään.
Miksi itket? Tässä minä olen.Sitten naaraan katse kiinnittyi harmaaseen turkkiin ja kylmät väreet kävivät hänen lävitseen. Kuukukan meripihkasilmät kimmelsivät surullisesti kun Lumiturkki nousi varoen ylös ja katsoi ruumistaan, jonka alle oli leviämässä verilammikko. Hetken hän vain seisoi lamaantuneena: sitten pakokauhuiset ajatukset vyöryivät hänen ylitseen.
”Entä Valkopentu? Hän tarvitsee minua! Ja Ohdakekynsi! Ja Siniturkki! En voi jättää heitä!” Lumiturkki kähisi Kuukukalle joka astahti lähemmäs.
”Sinun täytyy, kultaseni”, hän naukaisi hiljaa ja Lumiturkin lavat lysähtivät. Hän lähti astelemaan kohti taivasta, vilkaisten vielä itkevää sisartaan.
Ohdakekynsi! Älä satuta sisartani!Lumiturkki seisoi peloissaan kahden rakastamansa kissan vieressä. Ohdakekynsi ja Siniturkki taistelivat tai lähinnä Siniturkki kyhjötti maassa Ohdakekynnen sähistessä syytöksiä. Samassa Myrskyhäntä saapui paikalle. Lumiturkki katseli, kuinka hänen isänsä käski Ohdakekynnen pois ja lohdutti sitten Siniturkkia, ja suru oli halkaista Lumiturkin sydämen.
Hän on jo avun ulkopuolella, Siniturkki.Lumiturkki tökkäsi pentua kuonollaan ja tämä nousi, jättäen ruumiinsa lumihankeen.
”Kuka sinä olet?” Sammalpentu kysyi uteliaana, selvästikään tajuamatta takanaan olevaa emoaan.
”Minun nimeni on Lumiturkki, ja olen emosi sisar. Tulehan, meidän täytyy mennä”, valkea naaras naukaisi.
”Mutta emo!”
”Sinä näet hänet vielä”, Lumiturkki naukaisi, ja kävellessään lumisateessa hän ei voinut olla miettimättä kuinka paljon tuskaa Siniturkki oli jo joutunut kokemaan.
Minä ikävöin sinua, Ohdakekynsi…”Lumiturkki?”
Kuukukan ääni hätkähdytti Lumiturkin mietteistään.
”Minä mietin Ohdakekynttä. Jos hän ei olisi muuttunut, hän olisi voinut olla täällä minun kanssani”, Lumiturkki naukaisi ja Kuukukka painautui tytärtään vasten.
”Oli hän missä oli, hän rakastaa sinua.”
”Varmastiko?”
”Varmasti.”
