Ficin nimi: Vostè era més bella estrella del món – Sä olit maailman kaunein tähti
Author: Pipe
Beta: - (virheistä saa ilmoitella
)
Fandom: Sairaan kaunis elämä (Polseres Vermelles)
Ikäraja:: olkoon nyt sen K11 jos se ei siitä nouse. En ole varma vielä
. Mut pidetään alustavasti tolla tasolla.
Paritus: Lleó/Cris (tietty) Yksipuoleinen Roger/Lleó, (
Bromance: Lleó/Roger, + Polseras Vermelles, poislukien Cris
, Jordi/Roger)
Genre: drama, het, slash, romance, bromance, death
Vastuunvapautus: En valitettavasti omista ko sarjaa, enkä näitä tyyppejä. Mut joo leikin näillä hahmoilla joita rakastan.
Summary: Eli siis tämä on vähän niinkuin Rogerin tarina.
Pov: Roger, Nii siis kun ko poika on vähän miten sen kauniisti sanois, idiootiksi kuvattu ja siis kun Roger on aika oleellinen osa koko sarjaa, vaikkei rannekkeisiin kuulunutkaan. Ehkä tämä fic voisi kuvata yhden mahdollisuuden siihen miksi Roger ei ollut osa rannekkeita ja miksi Lleólla ja Rogerilla oli vähä tälläiset välit.
Rakastuin Rogerin hahmoon ja mua tosiaan kiinnosti todellakin tämä kyseinen poika ja tämän pojan tarina. Ja mietitytti, että miksi pojan tarinaa ei voitu oikein tuoda esiin.
No päätinpä sitten luoda pojalle tarinan.
____________________________________
Prologi:Olet varmaankin kuulut jo tarinan rannekkeista ja mitä heille tapahtui. Tämä tarina ei kuitenkaan kerro heistä, vaikka heidät tunnenkin ja varsin hyvin heidät tunnenkin. Varsinkin juuri Lleón, rannekkeiden perustajan ja niin sanotun pomon. Mä näin Lleón viimeksi kuukausi sitten ja sain juuri tietää, että Lleó on muuttunut tähdeksi, siis kuollut. Mä en ollut ikinä uskonut taivaaseen, enkä mä siihen koskaan tulisi uskomaan, enkä jumalaan, sitä ei voinut olla, varsinkin kun katsoi meitä. Rannekelaisia ja mua ja muita sairaalan lapsia ja nuoria. Me kaikki oltiin tuomittu omalla tavallamme, vaikka meistä kukaan ei ollut tehnyt koskaan mitään pahaa kenellekään.
Mä olin tullut sairaalaan silloin, kun Lleó oli noin yhdeksän, mä täytin sinä vuonna itse 12 vuotta, meillä oli 2 ja puoli vuotta ikäeroa. Ja nyt noin 8 vuoden jälkeen Lleó oli poissa. Ja tiedän lähteväni pian Lleón perässä, minulla vain ei ole ollut tuollaista ystäväjengiä, kuin Lleólla oli. Tiedän, että olisin halunnut sellaisen, mutta nyt se on jo liian myöhäistä ja en vain halunnut kuunnella Benitoa silloin, mutta nyt ymmärrän, että minun olisi todellakin kannattanut.
Ja tiedän myös sen, että mokasin Lleón kanssa niin pahasti ja Lleó ymmärsi ja antoi kaiken anteeksi, mutta olisin halunnut että tämä kuvio olisi mennyt toisella tavalla. Olisin ollut onnellinen, jos minä olisin myös rannekeiden jäsen. Viimeistään tajusin kaiken silloin, kun ymmärsin, ettei Lleó edes tiennyt tarinaani, vaikka minä itse tiesin Lleón tarinan, ja järjettömintä tässä juuri oli se, että Lleó oli kertonut minulle lapsena kaiken, mutta minä en uskaltanut tuolloin luottaa poikaan niinkuin minun olisi pitänyt. Mutta Lleó oli rohkea pieni leijona ja minä rakastuin jo kauan sitten juuri tuohon pienen pojan rohkeuteen, Lleó kesti kivut ja säryt valittamatta ja minä muistan kun itkin joskus itseäni uneen kipujen takia, en tiennyt kummalla meistä oli kovempia kipuja, mutta epäilin kuitenkin jääväni toiseksi.
Jos Lleó kuulisi minua nyt, niin kertoisin tämän tarinan hänelle, en usko että hän kuulee tätä tarinaani enää, mutta ehkä minulla on erityinen yhteys Lleóon vaikka en rannekelaisiin kuuluisikaan. Sillä rannekkeet kertoivat Ignasin kohtalosta ja siitä kuinka Ignasi piti Jordia mukana jengissä, kun Jordi oli unohtamassa, oman itsensä ja sairauden, joka teki pojasta sen joka hän oli. Rannekkeiden uusi johtaja. Ehkä jos kysyisin oikein kauniisti voisin päästä mukaan jengiin. Omistinhan minä sentään muutamia punaisia rannekkeita, en läheskään niin montaa kuin Lleó, mutta en minäkään sentään mikään untuvikko ollut tässä, olinhan ollut sairaalassa jo kauan ennen kuin Jordi, Cris, Ignasi tai Toni, jopa kauemmin kuin Roc.
Roc oli ollut minulle ja Lleólle kuin pikkuveli, jota kävimme aina silloin tällöin hoitamassa. Olen iloinen, että Roc kuitenkin pääsi Lleón jengiin. Roc oli täydellinen jäsen korvaamattomaksi. Roc oli meille kaikille nuorille suuri voimahahmo, jonka avulla moni jaksoi taistella. Roc taisteli urheasti kolme vuotta ja selvisi. Valitettavasti me emme Lleón kanssa olleet yhtä onnekkaita. Mutta Lleón ei onneksi tarvinnut enää kärsiä. Anna anteeksi Lleó, kun en kertonut tätä aiemmin, sillä tämä on minun tarinani.
