Nurkkapöydän tyttö | S | one-shot

[Valpuri]

Nimi: Nurkkapöydän tyttö
Ikäraja: S
Kirjoittaja: Crepuscop
Vastuunvapaus: Oma luomus, yllättäen.
Genre: jonkinlainen slice of life fluffhömppä
Haasteet: Fluffy10 sanalla tirskahtaa,
Varoitukset: -

A/N: Eipä miulla kauheasti sanottavaa ole. Pitkän blokkeilun jälkeen kirjoitin kepeää fiilistelyä yksinkertaisella otsikolla.


Nurkkapöydän tyttö tilaa aina soijalattea ja minä mietin onko se maailmanpelastaja vai -parantaja.

Tai ehkä se onkin ihan tavallinen nurkkapöydän tyttö.


Nurkkapöydän tyttö istuu tässä kahvilassa usein, vaikka kadun toisella puolella on paljon hienompi kahvila, josta saa kahvikaakaota kanelikermavaahdolla. Sinne ovat monet muut menneet, työkavereita myöten ja siksi tässä kahvilassa on usein hiljaista. Mutta nurkkapöydän tyttö tulee tänne monta kertaa viikossa ja tilaa aina sen ainoan erikoiskahvin ja joskus myös ihan tavallisen korvapuustin, jonka päällä on kidesokeria.

Nurkkapöydän tyttö istuu ja ristii jalkansa ja pallomekon helma heilahtaa joka kerta kun ovi käy. Toinen balleriinatossu putoaa kymmenen minuutin jälkeen jalasta, mutta se ei haittaa, vaikka sukkahousuissa on silmäpako.

Nurkkapöydän tytöllä on pehmeä ääni ja heleä nauru kun se puhuu puhelimessa. Se tirskahtaa vähän, kun tuon sille soijalattea ja tarjotin tärisee käsissäni. Mutta kun se katsoo silmiin ja kiittää, ääneni tärisee vielä aavistuksen enemmän.

Nurkkapöydän tytöllä on usein hiukset palmikoilla. Joskus lettikruununa, välillä auki. Kerran tuulisena päivänä sillä on huopahattu ja poskipäät punaiset, ja minä mietin kuinka monta kertaa se on joutunut juoksemaan hattunsa perässä ja toivon, ettei se olisi ainakaan kaatunut kertaakaan.

Nurkkapöydän tyttö istuu aina yksin nurkkapöydässä, jossa on kaikkein kulahtanein pöytäliina ja tyhjä sininen maljakko koristeena. Kerran se tuo itse itselleen maljakkoon neilikoita ja minä mietin haluaako se istua yksin. Minä mietin niin kovasti, että viiden minuutin ajan minä unohda pyyhkiä pöydät ja ottaa tilaukset. Sitten minua hävettää hieman ja olen yhtä punainen kuin ne neilikat.     

Nurkkapöydän tytöllä on hennot sormet kun se kerran pyytää kahvin mukaan.
Minä ehdin hädin tuskin varoittaa, että pahvinen kahvimuki on kuuma, kun se jo tarttuu siihen ja irvistää.
Ei se varmaan edes huomaa, että se koskee samalla minunkin sormiani. Se polttaa minua enemmän kuin kuuma kahvi.

Kerran minä ajattelen ja päätän, että voisin sanoa sille jotain kivaa. Sulla on kiva mekko, mutta kun sun kaikki mekot on kivoja ja sä ole aika kiva. Tu es très belle, vaikken minä edes puhu ranskaa, mutta sinulle voisin puhua. Lähtisitkö ulos mun kans-
Ja minä hätkähdän omia ajatuksiani liikaa ja kaadan jääteet sen valkoiselle mekolle, jossa on kissojen kuvia.
Ja minä pyydän anteeksi tuhat ja yhdeksän kertaa, mutta se vain nauraa tiukukellonauruaan: ei se mitään, ei se mitään.

Kerran se lukee koko iltapäivän kirjaa nurkkapöydässään ja puolet soijalattesta ehtii jäähtyä. Kymmentä yli kahdeksan minun pitää pyytää sitä poistumaan, ei muuten, mutta mun pitäis saada ovet säppiin.

Se nostaa katseensa kirjasta nopeasti ja katsoo ympärilleen, eikä se ole tainnut aiemmin huomata kahvilan tyhjentyneen.
Hupsista. Anteeksi. Se nauraa taas vähän, enkä minä viitsisi millään sulkea kahvilaa tänä iltana.

Lähden sen kanssa ovista samaa matkaa. Hyvää yötä, ja se ehtii jo vastata samoin, kun se lähteekin samaan suuntaan ja kumpaakin naurattaa.

Minä kysyn, kuin muina miehinä, missä se asuu. Vaahteramäentiellä se vastaa ja se on melkein minun naapurissani ja sanon sille, että voin saattaa sen kotiin. Se on varmaan jo läpinäkyvää, mutta se vastaa okei ja tirskahtaa.

Ja se on niin pelottavan lähellä, että se tuntuu turvalliselta, enkä ole varma tartunko minä sen käteen vai se minun, mutta se tuntuu aika hyvältä.

Suojatien edessä se pysähtyy yllättäen ja mietin mikä on hätänä. Se katsoo vasemmalle, oikealle, vasemmalle ja sitten taas minun. Valkoisia pitkin.

Ja minä hypin sen kanssa suojatien viivoilla ja sekin tuntuu aika hyvältä.
 
Sen toinen balleriinatossu lentää jalasta viimeisellä hypyllä ja putoaa ojanpohjalle. Mutta sitä vain naurattaa ja se kävelee loppumatkan ilman kenkiä.

Sen kodin pihalla kasvaa ruusupensaita ja rikkaruohoja. Sen koti on vanha tiilitalo, jonka keittiöstä hohkaa valoa verhojen läpi. Se jää seisomaan porrastasanteelle ja pitää minun kädestäni vieläkin kiinni ja ulkovalo on liian keltainen, että näkisin minkä väriset silmät sillä oikeasti on.

Hyvää yötä, se kuiskaa, mutta minä kuulen sen hyvin, ainoana äänenä maailmassa. Puristan sen sormia vastaukseksi. Nuku hyvin. Ennen kuin nurkkapöydän tyttö katoaa sisälle, se lupaa saattaa minut kotiin ensi kerralla.


Minä tirskahdan.

[Snouk]

Kommenttikampanjasta eksyin Sanan säilään selaamaan kaikkia nollakommentoituja ja aattelin lukea kiinnostavan olosia tekstejä. Aattelin sitten kommentoidakin kerta luettua tuli.

En mä tiiä onko mulla tästä mitään ihmeellistä sanottavaa, mutta tykkäsinhän mä tästä. Kiva että tälläsessä slice of life -hömpässä oli selkeesti jotain tapahtumia, jotka etenee: tarjoilija mietti tytön pokaamista ja lopulta tilanne siirtyikin eteenpäin.

Tää oli tosi söpösti kirjotettu ja kieli oli hyvää. Paitsi:

Minä mietin niin kovasti, että viiden minuutin ajan minä unohda pyyhkiä pöydät ja ottaa tilaukset

N on tipahtanut pois.
Nätti kirjotustyyli. Tähän jotenkin sopi, ettei repliikkejä merkattu kursiivia ihmeellisemmin, vaikken yleensä sellasesta välitäkään.

[Verinen Paronitar]

Äääää, olen tämän kampanjakommenttini kanssa nyt vähän myöhässä, pahoitteluni! Mutta tässä nyt ollaan viimein, lukaisin tämän kerran jo aiemminkin ja kivasti upposi vielä toistamiseen.

Tällaiset tarkkailevan hahmon näkökulmasta kirjoitetut tekstit on siitä jänniä, että minä saan niistä monesti vähän sellaisen tahattoman creepyn kuvan. Tässäkin jäin pohtimaan sellaista, että onpas nyt kyllä kertoja tarkkaan katsellut sen nurkkapöydän tytön tekemisiä ja olemista, kun osaa sanoa ballerinatossun putoavan nimenomaan kymmenen minuutin kuluttua, ja niinkin pienet (pöydän alle jäävät..?) detaljit kuin sukkahousujen silmäpako on pantu merkille... Vaikka yleinen sävy tässä oli tosi söpö, varsinkin aluksi tuli vähän stalkkeri-viboja 

Toisaalta sitten tässä toimi hyvin se, että kertoja on tässä kahvilassa töissä. Tai siis silloin sellainen muiden paikallaolijoiden tarkkailu muuttaa profiiliaan suuresti, henkilökunnan kuitenkin kuuluukin olla yleisesti tilanteen tasalla, ja asiakkaiden muistaminenkin on palvelun kannalta ihan positiivinen asia    Oli myös kivaa, että sitä tyttöä kuvattiin myös toiminnan kautta, ei pelkän ulkonäön, ja potentiaalisen keskustelunaloituksen miettiminen oli hauska kohta. Pidin myös siitä, että se yhteinen kotimatka sujui sitten niin luontevasti, leppoisasti.

Ehkä vähän turhan kliseiseltä se nurkkapöydän tyttö sitten kuitenkin viime kädessä tuntui. Oli sitä maitokahvia ja nättejä mekkoja ja liian pitkään lukemista, kengän pudotessa ojaankin se vaan nauroi. Ei se oikein erottunut fiktion muista tällaisista tytöistä, nyt siitä jäi lähinnä sellainen fiilis, että kaikki on vaan kertojan päiväunta, kun ei mitään säröä tai särmää tullut. Toisaalta taas teksti on niin lyhyt, että kuvaus on varmaan ihan syystäkin pintapuolista; eihän tyttö itse pääse tässä ääneenkään itsestään kertomaan, vaan kaikki kuvataan kertojan linssien kautta.

Kieli oli kaunista ja vaivatta eteenpäin soljuvaa, ja tunnelma kantoi rikkumattomana alusta loppuun. Kuin olisi kiiltokuvia katsellut. Oli ilo lukea, tämä oli hurjan nätti.