Kirjoittaja: Ceodore & Surunmurhaaja
Ikäraja: K-11
Fandom: Fullmetal Alchemist
Paritus: Edward/Roy
Vastuuvapautus: FMA:n ja sen hahmot omistaa Hiromu Arakawa emmekä saa tästä rahaa tai muita seksuaalisia korvauksia.
Summary: Edward saa vihdoinkin käsiinsä Viisasten kiven, mutta Surunmurhaajalla ei ole siitä mitään käsitystä.
A/N: Eräänä kauniina alkoholivaikutteisena iltana teimme yhteisfikin, jossa kumpikin näki vain edellisen kirjoittaman rivin. Tässä tulos. Ihailkaa, kiittäkää ja antakaa anteeksi. Antakaa myös meidän kiittää.
Ps. kappalejako on tehty niin, että viimeinen rivi on rivi jonka seuraava kirjoittaja näki.
TULTA JA TERÄSTÄ
Oli synkkä ja myrkyinen yö. Edward oli vihdoin saanut käsiinsä Viisasten kiven, mitä oli aina itselleen himoinnut. Kiven punainen pinta oli täynnä mustia kiemuroita, jotka kimmelsivät auringossa ja heijastuivat Edin virheettömille, kauniille kasvoille.
Mutta Ed ei tiennyt, että Roy näki, kuinka hän kosketti ja katsoi tuota mahtavaa asiaa.
Ed sulki silmänsä ja huokaisi. Vitut, se oli mahtavaa. Paljastumisen mahdollisuus teki asiasta entistäkin kiihottavampaa. Tosin Ed tiesi ettei huoneeseen tulisi tähän aikaan ketään. Poika ei ollut ihan niin perverssi, että olisi varsinaisesti iloinen paljastastumisesta. Tosin se sopisi tiettyjen henkilöiden ollessa kyseessä.
Siksipä Ed päättikin, että kenties nyt voisi olla hyvä hetki paljastaa tämä asia, ihan vahingossa, jottei hän vaikuttaisi liian ilmiselvältä. Hän otti pari askelta lähemmäs Royta ja esitti yllättynyttä, kun huomasi Royn seisovan kulman takana.
”Ai, Roy! Moi… Öö, sinä taisit nähdä, mitä tein…?” Ed kysyi kädet selkänsä takana.
Roy tuijotti Ediä vittumainen virne kasvoillaan, sillä tavalla kuin aina kun miehellä oli niin monta ässää hihassaan että olisi voinut nujertaa kaikki ympärillään tiedoillaan.
”Ihan rauhassa, hani. Ajattelin vain muistuttaa, että kokous alkaa vartin päästä ja kaikki muut ovat jo paikalla.”
Ed oli melkein unohtanut koko jutun, muttei aikonut paljastaa sitä vaan tyytyi mulkaisemaan komentajaansa. ”Miten vain, kusipää.”
Ed ojensi Viisasten kiven Roylle hieman vastahakoisesti. Hän ei olisi millään halunnut luopua tuosta asiasta, mitä oli jo niin kauan yrittänyt haltuunsa saada. Hän katsoi kiveä vielä viimeisen kerran ja siveli sen pintaa käsillään.
”Siinä. Se on nyt sinun, Roy.”
”Kiitti.” Roy kääntyi lähteäkseen, katsoi Ediä olkansa yli ja läpsäisi persettään kädellään. ”Nautinnollisia kokoushetkiä, beibi.”
”Vitun perverssi”, Ed älähti yksin jäätyään. Hän keräsi työkamansa ja lähti kävelemään viivytellen kohti kokoushuonetta.
Ed seurasi Royta nopein askelin, hän ei ymmärtänyt miksi Royn täytyi olla niin nopea, vaikka hän oli juuri saanut haltuunsa Viisasten kiven. Kenties hän halusi nopeasti saada sen turvaan, turvaan Homonculuksilta, jotka vaanivat jokaisen nurkan takana? Roy avasi oven ja opasti Edin istumaan työpöytänsä ääreen.
”Luulin, että meillä oli kokous alkamassa toisella puolella päämajaa”, Ed sanoi ristittyään jalkaansa, kätensä ja varmuuden vuoksi jokaisen varpaansa. Viestin pitäisi mennä perille. Hän ei todellakaan ollut sillä tuulella. Tosin everstistä ei koskaan tiennyt, luultavasti mies aikoi kiusata häntä vain jollain pikkujutulla ja syyttää häntä sitten julkisesti myöhästymisestä.
Ed ei pitänyt tästä uudesta puolesta, mikä Roysta paljastui muiden ihmisten ollessa läsnä. Valta, alistaminen ja nöyryyttäminen olivat ne sanat, joilla tätä uutta Royta olisi voinut kuvata. Ed ei kuitenkaan valittanut, vaan päätti siitä huolimatta totella Royta tämän tahdon mukaisesti. Ei hän uskaltanut panna vastaankaan kaikkien muiden ollessa paikalla.
Kokous oli pitkä ja vaikea, mutta vielä vaikeampaa oli kohdata Royn katse kun he kävelivät yhtä matkaa kotiin. Itse asiassa hän ei lainkaan tehnyt sitä, ei ennen kuin he istuivat keittiönpöydän ääressä ja Roy ojensi hänelle kahvikupin.
”Enkö tosiaan saa mitään muuta kiitokseksi Viisasten kivestä, kuin yhden kahvikupin?” Ed kysyi Roylta kasvoillaan himokas ilme ja nojasi samalla lähemmäs Royta, ”Kyllä tästä nyt pitäisi jotenkin muutenkin palkita, jos tiedät mitä tarkoitan…”
Ed hymähti ja iski arvon everstille silmää. ”Mennäänkö?” Hän ei jäänyt odottamaan vastausta, vaan lähti kävelemään kohti makuuhuonetta autuaasti käsiään venytellen.
Ed tajusi heti, mitä Roy tarkoitti. Nyt olisi vihdoin se aika, kun hänen ja Royn suhde pääsisi syvemmälle tasolle. Ed riisui vaatteensa nopeampaa kuin oli ikinä aikaisemmin tehnyt ja antautui täysin Royn armoille.
Myöhemmin Ed nojasi päätään Royn rintaa vasten ja hymisi tyytyväisenä, kun miehen sormet seikkailivat hänen selkäänsä pitkin. Hän kääntyi katsomaan miestä rentoutuneempana kuin koskaan. ”Olit ihan oikeassa. Tämä tosiaan rentouttaa runkkausta kokonaisvaltaisemmin.”
Roy hymyili hänelle takaisin. ”Jooga on kyllä lempiharrastukseni… sinun jälkeesi tietenkin.”
