Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa leikkimisestä mitään palkkiota.
Otsikko: Ei arkkua
Kirjoittaja: Pics
Paritus: Law/Luffy
Ikäraja: K-11
Genre: draama, hurt/comfort
Varokaa: klaustrofobiaa, puhetta kuolemasta
Summary: Ja sitten he yhtäkkiä olivatkin keskellä hautausmaata.
A/N: En ihan oikeasti tiedä. Idea tuli mieleen Kaiken maailman ficlettejä IV -haasteen aiheesta "Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?" mutta ficci ei osallistu siihen, koska on haasteeseen liian pitkä eikä typistämisen yrittäminen houkuttele.
Tämä on varmaan viimeinen pari, jolla ikinä kuvittelin kirjoittavani mitään tämän teemaista, mutta inspiraatio on random bitch.
Ei arkkua
Hautausmaa oli viimeinen paikka, mihin Law oli aikonut päätyä, varsinkin Luffyn kanssa. Ikävä kyllä olosuhteet olivat tänään pahasti häntä vastaan.
He olivat pysähtyneet saarelle täydentämään muonavarastoja. Law oli kaikessa rauhassa kuljeskellut ostoskadulla tutkailemassa vanhoja kirjoja, kun Luffy yhtäkkiä rynnisti jostakin perässään pari raivostunutta ravintoloitsijaa, jotka viskelivät veitsiä. Ja tietenkin se idiootti juoksi suoraan hänen luokseen kiljuen riemukkaasti hänen nimeään, jolloin hän saman tien sai osansa takaa-ajajien kiukusta.
Law ei ollut uskonut omistavansa tarpeeksi rahaa korvaamaan sen, mitä Luffy ikinä olikaan syönyt ja rikkonut. Niinpä he olivat juosseet. Law oli pari kertaa siirtänyt heidät voimallaan kauemmas nopeuttaakseen pakoa, ja sitten he yhtäkkiä olivatkin keskellä hautausmaata. Riveittäin puuristejä joka puolella heidän ympärillään, muutama vanha lehtipuu teki näkymästä vähän miellyttävämmän silmille.
"Luu-luuletko, että me karistettiin ne?" Luffy hinkui nojaten käsiään polviinsa.
Law kuulosteli, mutta vihaisista huudoista ei kuulunut pihaustakaan. Sen sijaan vähän matkan päästä kuului puhetta. Tasaisen juhlavaan, vakavaan sävyyn.
Tämä oli hautausmaa. Law ei oikeastaan halunnut tietää, mutta kääntyi silti. Ja paska, hän oli arvannut oikein, meneillään tosiaan oli hautajaiset. Kymmenkunta mustiin pukeutunutta ihmistä katseli, kuinka arkkua laskettiin hautaan, ja yksi heistä kuului pitävän puhetta.
Tämä ei todellakaan ollut paikka, johon kahdella merirosvolla oli mitään asiaa kuokkimaan. Law halusi kauemmas juuri nyt, pois näköetäisyydeltä. Hän kietaisi käsivarren Luffyn vyötäisille ja yritti kiskoa tämän mukaansa.
"Mitä... nyt?" Luffy läähätti vieläkin eikä Law voinut olla ihmettelemättä, miten kauan tämä oli juossut ympäri kaupunkia ennen kuin oli törmännyt häneen. "Missä me – ai, haudataanko tuolla joku? Traffy?"
"Tule nyt vain. Ei häiritä." Mikä surkea tekosyy, mutta ainakin Law onnistui johdattamaan Luffyn kauemmas maahanpanijaisista nurmikaistaleella kasvavan suuren puun varjoon. Hän otti tukea puun paksusta rungosta ja yritti saada itsestään otteen.
"Traffy?" Luffy nyki hänen hihaansa ja muuttui äkillisesti vakavaksi ja huolestuneeksi. "Hei, miksi sinä täriset?"
Se ei johtunut hautaamisesta. Se ei johtunut kuolemasta eikä ruumiista. Law ei pelännyt kuolemista ja oli nähnyt elämänsä aikana ihan tarpeeksi ruumiita tottuakseen niihin, ja se oli ihan okei. Kyse oli siitä helvetin arkusta. Kun hän kuvittelikin, että hänet suljettaisiin sellaiseen edes kuolleena, hän alkoi panikoida niin että ilma tuntui puristuvan hänen keuhkoistaan. Pimeää ja ahdasta eikä pääsyä ulos, ikinä. Hän ei vain kestänyt sitä.
Luffy ei kysellyt enempää, vaan halasi Lawia tiukasti painautuen hänen rintaansa vasten. Law tipautti hatun riippumaan Luffyn niskassa, jotta saattoi painaa poskensa tämän hiuksiin. Puun lehdet havisivat tuulenvirissä heidän yläpuolellaan ja vähitellen alkoi tuntua paremmalta.
"Kun kuolen, en halua tulla laitetuksi arkkuun", Law sanoi hiljaa.
"Joo, en minäkään. Se kuulostaa kamalan ahtaalta eikä yhtään hauskalta."
Law tuhahti huvittuneesti, mutta vastaus paransi hänen oloaan huomattavasti. Luffy ei näemmä pitänyt häntä yhtään outona, eikä myöskään aikonut udella syitä hänen kammonsa takana. Hänen ei olisi pitänyt yllättyä. "Mitä sinä sitten haluat ruumiillesi tehtävän?" hän kysyi. Makaaberi aihe tuntui sopivan heidän ympäristöönsä.
Luffy kohautti harteitaan. "En ole päättänyt. Olisi tosi siistiä tulla poltetuksi, se tavallaan muistuttaisi Acesta ja Sabosta... mutta olen merirosvo, ja tavallaan olisi kivaa ja sopivaa päätyä mereen. Niin kuin, kapteeni uppoaa laivansa mukana, vai mitä?"
"Molemmilla on puolensa", Law myönsi. Molemmat olivat ehdottomasti parempia vaihtoehtoja kuin tulla haudatuksi arkussa. "Ehkä olisi parasta tulla laitetuksi laivaan ja poltetuksi sen mukana ja vajota sillä tavalla aaltoihin..."
"Joo. Se! Tuo on mahtavaa!" Luffy kohotti katseensa, jolloin Lawin oli pakko lakata nojaamasta tämän päälakeen. Luffyn silmät loistivat innostuksesta. "Olet tosi fiksu, Traffy."
Law ei sanonut mitään, vaan kumartui sen verran, että he saattoivat nojata otsansa yhteen. Kauempaa kuului edelleen hautajaispuhetta, mutta hyvin hiljaisena ja miltei rauhoittavana. Pääasia oli, ettei hän nähnyt sitä arkkua.
"Mitä sinä luulet muuten tapahtuvan?" Luffy kysyi. "Sitten?"
"Kuoleman jälkeen?"
"Niin. Olisi mahtavaa, jos tuonpuoleisessa odottaisi isot kemut kaikkia uusia tulijoita... ja voisin nähdä kaikki kuolleet tärkeät ihmiset..."
Se tosiaan olisi mukavaa, mutta Law oli kyyninen skeptikko eikä oikeastaan uskonut, että kuoleman jälkeen olisi yhtään mitään. Että sitä vain yksinkertaisesti lakkaisi olemasta, jäljellä olisi vain elävien muistoja. Mutta mistä hän tiesi? "Ehkä niin onkin. En ole ikinä kuollut, joten mistäpä minä tietäisin?"
Luffy purskahti nauruun ja takoi Lawia muutaman kerran riemukkaasti selkään. "Joo, totta! Ei voida tietää vielä."
"Eikä minulla ole mitään kiirettä saada selville", Law lisäsi.
Luffy hymähti myöntävästi. "Joo. Ei kiirettä, vaikka se varmaan onkin tosi jännää."
Oli ollut aikoja, joina kuoleminen oli tuntunut paljon helpommalta ja houkuttelevammalta kuin eläminen, Law oli toivonut että voisi vain heittää tehtävänsä harteiltaan ja luovuttaa, lakata olemasta, lakata sattumasta. Mutta kun Law nyt seisoi hautausmaalla puun varjossa Luffya syleillen, kumpikaan vaihtoehto ei kuulostanut kovinkaan pelottavalta.
