Author: Dana Wolf
Genre: Angst, romance
Rating: S
Pairing: Joistakin saattaa löytyä parituksia, mutta ei mitään merkittävää. Saatte kuvitellla nämä vaikkapa Slashiksi, jos tahdotte.
A/N: Tykkään angstata ja tykkään kirjoittaa. Kommentoithan, jos satut lukaisemaan.
Hento, vaan ei voimakas
Älä toistele kliseitäsi!
Etkö tajua, että teet minusta hauraan?
Katso, näetkö sudenkorennon. Voi, miten kaunis se on. Voi, kuinka kauniisiivet.
Niin hennot, mutta voimakkaat.
Jo pelkkä hiljainen, kärsivä läsnäolosi saa minut murtumaan.
Oi, näetkö linnun? Katso, miten se lentää. Voi, kuinka kaunis laulu.
Niin hento, mutta voimakas.
Sitten, kun keräilet paperinohuita palasiani maasta, älä näytä siltä kuin katuisit.
Voi, näetkö lapsen? Katso, miten hän leikkii. Katso hänen hymyään.
Niin hento, mutta voimakas.
Palasista eivät peilaannu kasvosi, sillä eihän sinun kasvoillasi ole merkitystä.
Älä koske siihen ikkunaan,
sen takana ei ole maailma.
Hento, vaan ei voimakas.
Pakonomaisuus
Se oli täydellisyys ja se katsoi minua. Sen värittömät silmät nauroivat hiljaiselle typeryydelleni ja hyväuskoisuudelleni. Sen nauroi minulle äänellä, jonka minä vain pystyin kuulemaan ja joka sai minut tuntemaan itseni niin kovin pieneksi ja kipeäksi.
Täydellisyydellä ei ollut toista puolta, se oli vain yksinäinen harmaus, joka säteili lamauttavaa voimaa päälleni. Purin huultani saadakseni katkerat, vihaiset kyyneleet silmistäni, se ei saisi huomata minun tuntevan vihaa tai pelkoa. En tuntenut itseäni enää vahvaksi, en keveäksi.
Nimetön pelko oli kavaltanut minut ja saanut minut pelkäämään itseäni.
Täydellisyys on sairasta, minulle sanottiin, mutta puhuivatko ne totta? Saivatko ne minut tuntemaan itseni vain entistä surkeammaksi?
Rakastatko?
Ruosteiset rautasiivet eivät pääse lentoon. Minä en pysty lentämään siivilläni, enkä ajattelemaan asioita, jotka saavat minut surulliseksi.
Tein sen rakkaudesta, etkö sinä ymmärrä?
Yritin saada sinut tuntemaan, koskettamaan, rakastamaan ja ajattelemaan jälleen. Suudelmasi jätti aina vain karkean muiston huulilleni, sai minut voimaan pahoin ja toivomaan sinulle vain kaikkein pahinta. Se tunne satutti minua, koska huomasin, ettei rakkauteni ollut niin vilpitöntä kuin olin luullut.
Silti tunsin edelleen rakastavani. Ajatukseni sekoittuivat päässäni vyyhdeksi, jonka aukaiseminen ei ollut mahdollista silloin. Oli helpompi odottaa kuin sanoa, mitä oikeasti ajatteli. Oliko se edes tärkeää? Onko tärkeää sanoa rakastavansa, jos tietää tuntevansa niin.
Minä en sanonut.
Miljoonasade
Kaikki katsovat sinua, hymyilevät ja kuiskivat toisilleen ivaavia sanoja sinusta. Vai kuiskivatko? Ethän sinä tiedä, vai tiedätkö sittenkin?
Sen jälkeen, kun teekuppi räsähti kappaleiksi kädessäsi, kun heitit aineesi sivut yksi kerrallaan tuleen.
Vain yksi sadasta, yksi tuhannesta ja yksi niistä miljoonasta, jotka eivät voi sietää sinua.
Ansaitset, et ansaitse, mutta ansaitset kuitenkin, sillä kaikki ansaitsevat.
Yksi yhdestä, kaksi kolmesta, viisi kymmenestä, kymmenen sadasta.
Yksi, kaksi, kolme, ei koskaan mitään.
Neljä, viisi, kuusi, särkynyt teekuppi, rikottu täydellisyys.
Silloin, kun kuvittelee kuuluvansa joukkoon, luulee olevansa enemmän kuin yksi tuhannesta, enemmän kuin ikuinen kahdestoista pyörä.
Palat säröilevät, niitä ei voi koota.
Yksi miljoonasta.
