Name: Odottavan aika on pitkä
Author: Hudith
Betareader: niiina (kiitos taas!)
Pairing: Hermione/Draco
Genre: Fluff, Romance
Raiting: S
A/N: Pitkästä aikaa tuntui hyvältä kirjoittaa. Minulle tuli kauhea vauvakuume tätä kirjoittaessa.
Kiitos niiina, kun vaivauduit betaamaan!^^Odottavan aika on pitkä.Satakielen laulu alkoi taas normaalisti sinä kesäkuun aamuna erään Lontoon maaseudulla sijaitsevan valkoisen talon pihapuussa. Sama lintu aloitti joka aamu saman laulun aloittaen kevään ensimmäisestä päivästä ja lopettaen syksyn kylmimpänä aamuna. Sen laulu kantautui sisälle auki olevasta ikkunasta ja herätti aina poikkeuksetta toisen talon asukkaista.
Hermione venytteli vielä väsyneitä jäseniään ja yritti naksauttaa kipeää selkäänsä, ihan kuin se olisi jotakin auttanut. Hänen ruskeat hiuksensa olivat nykyään hyvin lyhyet, joten niitä ei voinut syyttää sekaisin olemisesta. Hermione etsi jaloillaan aamutossuja sängyn vierestä, koska talon lattiat tuntuivat hänestä aina liian kylmiltä. Siksi hän olikin yrittänyt puhua miehellensä lattialämmityksestä, mutta ainakaan toistaiseksi sitä ei oltu vielä hankittu. Nainen nousi ylös vuoteestaan ja katsahti sängyssä vielä nukkuvaa miestään. Pieni hymyn kare nousi huulille, kun hän näki, kuinka Draco oli kietonut peiton korviinsa saakka niin, että vain hänen otsansa ja vaalea hiuspehkonsa saattoi näkyä sen alta.
”Oho, sinäkin olet hereillä…” Hermione kuiskasi yllättäen, kun tunsi potkun vatsassaan. Hän kosketti kädellään yhdeksän kuukautta kestänyttä kantamustaan ja silitti vatsan pintaa.
”Huomenta Amelie… tai Michael…” hän lausui hellästi tuntien taas uuden potkun vatsansa sisältä.
”Joko voisit tulla pois? Äiti ja isä odottavat sinua jo. Isäsi saa kohta hermoromahduksen, jos päätät olla siellä vielä kovinkin pitkään. Hän odottaa sinua jo kovasti.”
Hermione hymähti puheilleen. Dracon kärsivällisyys alkoi todellakin loppua, niin kuin aina. Mies ei ollut koskaan hyvä kärsivällisyydessä, ja kun hän oli kuullut Hermionen raskaudesta, kysymykset ”Koska se tulee?” ja ”Pitäisikö synnytys jo käynnistää?”, olivat olleet Hermionen alituisena seurana viimeisen odotuskuukauden ajan. Eilenkin Hermione oli joutunut kiusaamaan toista kommenteilla ”Ei se taida haluta tulla vielä ulos, ihan sinun kiusaksesi.” ja ”Mitä jos siinä kestää vielä monta viikkoa?”
Kyllähän Hermione sen tiesi, että lapsen oli synnyttävä viimeistään seuraavalla viikolla, sillä laskettuaika lähestyi ja vatsan koosta päätellen vauva olisi jo erittäin valmis pakkaus. Dracon kärsimättömyyttä oli silti erittäin viihdyttävää pitää lempeän pilailun kohteena.
Hermione kietoi valkoisen aamutakin ympärilleen ja lähti tassuttelemaan kohti keittiötä. Draco ei näyttänyt merkkiäkään heräämisestä. Hänen päänsä oli vieläkin syvemmällä peiton uumenissa. Odottava äiti availi matkalla keittiöön käytävällä olevia ikkunaverhoja päästäen aamuauringon säteet sisälle valaisemaan suuria huoneita. Satakieli lauloi edelleen, hieman kovemmin mitä yleensä, ja Hermione vähän pelkäsi sen herättävän miehen makuuhuoneessa. Jos Draco herätettäisiin liian aikaisin, ei olisi kenelläkään kivaa. Mies ei voinut sietää aikaisia herätyksiä.
Keittiö oli hiljainen ja pimeä, kun Hermione astui tilaan. Hän sytytti kattovalon ja aukaisi pienten ikkunoiden verhot. Keittiö sijaitsi talon länsipuolella, joten aurinko ei juurikaan aamuisin päässyt valaisemaan sitä puolta talosta. Hermione oli monta kertaa mutissut sellaisesta virheestä. Eikö auringon pitänyt paistaa juuri sinne, missä ihmiset aamuisin yleensä ovat?
”Himskatti, kun sinä käyt raskaaksi siellä vatsassa. Et kai sinä ajattele kasvavasi siellä jo aikuiseksi?” Hermione voihkaisi ja piteli selkäänsä. Taikakeinoista ei ollut ollenkaan hyötyä kipuihin, sitä paitsi Hermione näki asian jollakin tapaa velvollisuutenaan. Hän odotti lasta ja halusi kokea sen sellaisena, kuin miljardit muut naiset sen kokivat. Vaikka toisaalta selkäkivut hän olisi mielellään jättänyt väliin.
Jokin koputti ikkunaan. Hermione nosti katseen sitä kohti ja huomasi valkoisen pöllön koputtamassa sitä. Hän meni avaamaan ja päästi linnun posteineen sisälle.
”Mitä sinulla siinä on?” hän kysyi ja irrotti kirjeen linnun ojennetusta jalasta. Ottamatta kiitosherkkua pöllö lehahti saman tien takaisin lentoon ja katosi pilvettömälle taivaalle. Hermione meni painamaan kahvinkeittimen päälle ja silmäili valkoista kirjekuorta. Se oli käsialasta päätellen Ronilta. Hän istahti pöydän ääreen, kahvinkeittimen alkaessa porista hiljaa. Ron se oli. Mies halusi tietää kuinka Hermione voi ja oliko lapsi jo syntynyt. Hermione naurahti päätään pudistellen. Tietenkin hän ilmoittaisi heti, kun lapsi tähän maailmaan saapuisi. Ron oli melkein yhtä kärsimätön kuin Dracokin. Toisaalta ei kai tulevaa kummisetää voinut siitä syyttää? Ron oli ollut innoissaan, kun Hermione oli kertonut raskaudesta hänelle ja oli innostunut lisää, kun nainen oli pyytänyt tätä lapsen kummiksi. Draco ei ensin ollut innostunut ajatuksesta, että Ron tulisi olemaan lapsen kummi, mutta Hermione oli ollut tiukkana asian suhteen. Hermionen ja Ronin ystävyys oli joskus ollut kovinkin monimutkainen. Lyhytaikainen seurustelu, väärinkäsitetyt tunteet, Harryn kuolema ja Dracon ja Hermionen avioituminen olivat olleet käännekohtia Ronin ja Hermionen ystävyydessä, mutta silti he olivat vielä erottamattomat. Siksi Hermione ei osannut kuvitella toista ihmistä, jonka haluaisi enemmän olevan lapsensa kummi, kuin Ron. Draco oli tiukan keskustelun jälkeen ymmärtänyt tämän ja kelpuuttanut Ronin viimein kummisedäksi.
Ron kertoi kirjeessään olevansa jälleen Lontoossa ja sanoi tulevansa käymään joku päivä, kunhan vain työkiireiltään ehtisi. Hermione laski kirjeen syrjään ja hymyili. Kahvi oli jo tippunut ja hän otti aikaisemmin esille ottamansa kupin ja kaatoi sen puolilleen. Jostakin alkoi kuulua tömistelyä. Draco oli ilmeisesti herännyt.
”Voi ei…” Hermione huokaisi ja uskoi kohta näkevän keittiössä erittäin pahantuulisen, liian aikaisen herätyksen kokeneen aviomiehensä. Ajatus osoittautui kuitenkin vääräksi, sillä hetkeä myöhemmin Draco astui keittiöön hilpeästi vihellellen. Hermione kohotti kulmiaan tyrmistyneenä ja seurasi katseellaan hymyilevää miestä. Draco jatkoi viheltelyään ja käveli halaamaan vaimoaan.
”Mikä ruuveistasi on tällä kertaa löysällä?” Hermione kysyi Dracon suukottaessa häntä moneen kertaan poskelle, otsalle ja suulle. Draco lopetti viheltelyn ja hyväili Hermionen suunnattoman kokoista vatsaa.
”Huomenta Amelie tai Michael… Joko olisi se päivä kun sinä viimein lakkaisit kiusaamasta vanhempiasi?” Draco silitti aamutakin verhoamaa kumparetta, ja hän tunsi Hermionen kanssa kuinka potku iskeytyi taas sisäpuolelta sen seinään.
”Tuossa oli sinulle vastaus…” Hermione naurahti ja otti miehensä kädet omiinsa. Draco tuhahti ja suukotti vielä vaimonsa huulia. ”Ehkä hän tulee sinuun, eikä ota neuvoja vastaan toisilta vaan haluaa aina löytää vastauksen itse kaikkeen?” Hermione pukkasi Dracoa leikillään kylkeen ja pudisteli päätään. ”Tai sitten hänestä tulee niin kuin sinä: ei kuuntele järkipuhetta, vaan toimii aina miten itse haluaa?”
Draco kohautti olkiaan. ”Sitä minä ainakin toivon…”
Hermione hörppäsi viimeiset kahvit kupistaan ja vei sen sitten tiskipöydälle odottamaan tiskaamista. Sillä välin Draco otti oman kuppinsa kaapista ja täytti sen kahvilla.
”Maito on lopussa ja… tai oikeastaan kaapissa ei taida olla muuta kuin valo tällä hetkellä.” Hermione kurkkasi jääkaappiin ja varmisti väitteensä todeksi. ”Jep, ei mitään… Menisitkö käymään kaupassa…?” Hän katsoi Dracoa, joka hieroi vielä uneliaita silmiään.
”Kaupassa? Kyllä kai...”
”Hyvä, minä kirjoitan pari kirjettä sillä välin… Ja ehkä alan pesemään ikkunoita, jotta synnytys viimein alkaisi.” Hän kulki miehensä luokse ja antoi tälle hellän suudelman. Draco maistui kahville ja Dracolle.
”Hyvä!” Draco myötäili Hermionen ikkunoiden pesua ja halasi vaimoaan.
Draco joi kahvinsa loppuun ja meni pukeutumaan. Hermione kävi vessassa ja palasi keittiöön hiuksiaan harjaten. Draco kaivoi autonavaimia taskustaan ja otti samalla tupakka-askin farkkujen taskusta. Hermione katsoi häntä paheksuen.
”Sinun on syytä lopettaa tupakointi viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy…” Draco katsoi häntä hetken mietteliäänä ja heitti askin eteisen nurkassa olevaan roskakoriin.
”Lopetettu!” Draco hymyili ilkikurisesti ja puki takin päälleen. Hermione hymyili takaisin ja lähetti lentosuukon hymyn jatkeeksi. ”Hyvä…”
Dracon poistuttua ulos kesäiseen aamuun, Hermione tiskasi nopeasti heidän molempien kahvikupit ja laittoi ne takaisin kaappiin. Hetken keittiön ikkunoita katsellessa hän todellakin mietti, että niiden peseminen ei olisi pahitteeksi. Toisaalta hänellä saattaisi olla sillä hetkellä jotakin tähdellisempääkin tekemistä. Esimerkiksi Ronin kirjeeseen vastaaminen.
Hermione palasi makuuhuoneeseen ja se oli jo kokonaan täyttynyt luonnon valolla. Sänky oli petaamatta, mutta Hermione ei jaksanut sitä juuri sillä hetkellä sijata. Hän riisui aamutakin päältään ja sujautti päälleen ison t-paidan ja housut. Sen jälkeen Hermione kaivoi pöytälaatikon kätköistä tyhjän kirjepaperin ja istui pöydän ääreen kirjoittamaan.
”Kylläpä sinä potkit tänään…”
Satakieli oli jo lopettanut aamukonserttinsa, kun Hermione sai allekirjoitetuksi Ronille suunnatun vastauksen. Hän taitteli paperin kahteen kertaan ja sujautti sen valkeaan kirjekuoreen.
”Puhelin olisi paljon kätevämpi…” Hermione tuhisi kirjoittaessaan vielä osoitetta kuoreen. Ron oli siinä suhteessa hieman hölmö, sillä hän ei ollut vieläkään osannut ostaa itselleen puhelinta, vaikka Hermione oli monta kertaa selittänyt, kuinka käytännöllisempää se olisi kirjeisiin verrattuna. Toki olihan kirjeissä oma viehätyksensä, mutta se oli niin paljon hitaampaa viestitystä. Draco oli myös aluksi vastustellut puhelimen hankkimista. Ehkä lähinnä siksi, että se oli jästien keksintö eikä Draco osannut käyttää sitä aluksi. ”Hölmöä”, oli Hermione sanonut niin kauan, kunnes oli saanut Dracon taivuteltua.
”Auhh…” Hermione parkaisi, kun tunsi pientä supistelua vatsassaan. He olivat Dracon kanssa molemmat olleet varmoja siitä, että lapsesta tulisi potkunyrkkeilijä jo pienenä. Niin kovaa se joskus potki.
”Aihh!” Nyt supistus tuntui jo kivuliaammalta. Hermione puristi huomaamattaan kirjettä kädessään rystyset valkoisina. Epäilykset heräsivät. Tämä saattoi hyvin olla se päivä. Hermione yritti nousta ylös, mutta tunsi taas kovan supistuksen lävistävän koko kehon. Dracon olisi tultava nopeasti takaisin. Hermione yritti taas nousta ylös tuolista ja hän pääsikin tällä kertaa ylös ja pari askelta eteenpäin. Kolmas supistus ei ollut yhtä kova kuin edellinen, mutta Hermionen oli silti suljettava silmänsä kivusta. Puhelin oli keittiössä ja sinne hänen oli pakko suunnata. Nainen otti taas askeleita ja hetken näytti siltä, että supistukset helpottaisivat. Hän uskaltautui suoristamaan itsensä ja pidentämään askeliaan. Hermione vannoi, että puhelin ei ollut koskaan tuntunut niin kaukaiselta kuin se nyt tuntui. Jos hänellä olisi vain ollut taikasauva taskussa, hän olisi saanut puhelimen hetkessä käteensä, mutta sauvasta, mikä makasi tyynyn alla, ei juurikaan ollut siinä tilanteessa hyötyä.
”Arrggh! Hyvä on, odota nyt hetki, että pääsen sairaalaan!” Hermione kiljui kivun seasta ja saapui keittiöön. Hän etsi katseellaan kännykkäänsä ja huomasi sen olevan keittiön pöydällä. Muutama askel ja taas uusi kivun aalto. Hermione puri hammasta ja kaappasi puhelimen kouraansa.
”Hätäkeskus”, naisääni vastasi toisesta päästä ja Hermione selitti nopeasti tilanteen ja talon osoitteen. Samaan aikaan, kun hän laski puhelimen kädestään ulko-ovi avautui. Draco tuli täysinäiset kauppakassit kädessään sisään ja huomasi heti tilanteen. Kassit tippuivat kädestä lattialle ja niissä olleet tavarat levisivät kiviselle lattialle.
”Hermione!” Draco huudahti ja ryntäsi vaimonsa avuksi kasvot hetkessä kalvenneina.
”Ei kai se nyt synny?!” hän huudahti hätääntyneenä, eikä Hermione voinut olla revähtämättä nauruun, tosin hieman kivulla korostettuun nauruun.
”Sinähän juuri sanoit, kuinka lapsi voisi syntyä jo?” Draco nosti käden Hermionen suun eteen.
”Shys nyt! Älä puhu mitään. Meidän pitää… mitä pitää… meidän pitää… soittaa ambulanssi!”
Mies oli paniikissa ja kaiken kivun seassa se jaksoi vain naurattaa hänen vaimoaan. Hermione kosketti Dracon hartiaa.
”Minä soitin jo ambulanssin. Vaikka sinä taidatkin tarvita sitä enemmän mitä minä…” Hermione nauroi, mutta tunsi taas uuden supistuksen ja sen mukana jotakin muuta.
”Voi ei…” hän henkäisi ja tunsi jo hieman hermostuvansa. Draco kalpeni entisestään.
”MITÄ??”
”Lapsivesi…” Hermione parahti ja otti tukea miehestään. Draco tarttui suojelevasti Hermionesta ja kiroili värikkäästi. ”Voi hemmetti! Soititko varmasti ambulanssin?”
Hermione katsoi häntä, kuin tärähtänyttä. ”Ei kun soitinkin vahingossa pizzeriaan ja annoin asian olla!” Draco ymmärsi yskän, mutta oli silti paniikissa. ”Annoitko varmasti oikean osoitteen?”
Hermione ei kuitenkaan antanut kysymykseen vastausta, kun se tulikin toiselta taholta. Sireenin ääni kantautui jo kaukaa ja kohta ambulanssi kaarsikin heidän pihaan. Draco kietoi kätensä paremmin Hermionen ympärille ja kaappasi tämän syliinsä. Hermione tunsi jälleen polttoja sisällään. ”Aih!”
Eteiseen rynnänneet ensiapumiehet eivät aikailleet vaan toivat paarit niin, että Dracon sai laskettua Hermionen niille. Hän katsoi edelleen hyvin hätääntyneenä vaimoaan ja yritti vastata kysymyksiin, joita miehet hänelle esittivät.
”Tuletko mukaan?” Ruskeahiuksinen pitkä mies kysyi kun he lähtivät vetämään baareja ulos. Draco katsoi häntä samalla tavalla, kun Hermione oli hetki sitten häntä tuijottanut: kuin tärähtänyttä.
”Totta kai tulen mukaan!”
Matka sairaalaan ei kestänyt kauaa, mutta Hermionen supistukset saivat sen tuntumaan ikuisuudelta. Draco yritti rauhoittua matkan aikana, mutta siitä ei näyttänyt tulevan mitään, sillä jokainen parkaisu Hermionen suusta sai hänet melkein sekoamaan huolesta. ”Olisi vain pitänyt käydä niillä odottavan äidin mies-kursseilla hemmetti vieköön!” Draco ajatteli mielessään. Hermione haki katseellaan Dracon katseen ja puristi toisen kättä omassaan.
”Joko mietit onko se Michael vai Amelie?”
Sairaalan pihalta Hermione kiidätettiin nopeasti sisälle. Draco riensi paarien vierellä ja oli kaatua nenälleen, kun miehet yhtäkkiä pysähtyivät. Valkeatakkinen kätilö tuli heitä vastaan ja kysyi ensiapumiehiltä tilannetta. Draco ei malttanut pysyä housuissaan.
”Kyllähän sinä nyt itsekin näet, että mikä on tilanne. Hän synnyttää!”
Hermione huokaisi. ”Draco, rauhoitu. Ei minulla ole hätää.” Kätilö nyökytteli myötäillen ja ohjasi paarit, joilla Hermione makasi, tyhjään synnytyssaliin. Supistuksissa oli hetken tauko ja Hermione kykeni hengittämään taas normaalisti.
”Koska laskettu aika on?” kätilö tiedusteli ja kirjasi samalla muita tietoja ylös.
”Keskiviikkona.” Hermione ja Draco vastasivat yhteen äänen. ”18. päivä.”
Kätilö nyökytteli ja laski kirjoitetut tiedot valkoiselle pöydälle. ”Kaikki näyttää olevan kunnossa: synnytys on käynnistynyt, mutta se voi kestää vielä pitkän aikaa. Yrittäkää molemmat rentoutua sillä aikaa, kun minä käyn hakemassa avustavan kätilön.” Nainen poistui huoneesta ja jätti Hermionen ja Dracon hetkeksi kahden.
”Rentoutua, miten niin rentoutua?” Draco ei voinut ymmärtää, miten joku saattoi rentoutua tällaisessa tilanteessa, mutta Hermionelle rentoutuminen ei suinkaan ollut vaikeaa.
”Draco, istu viereeni”, hän pyysi ja Draco veti oitis tuolin Hermionen sängyn viereen ja istuutui siihen. Hän haki kädellään Hermionen käden ja katseli tätä. Hermione näytti väsyneeltä vaikka oli vasta parituntia sitten herännyt.
”Onko sinulla hyvä olla?” Draco kysyi ja vilkaisi kelloa seinällä. Hermione hymähti hiljaa ja siirsi vapaan kätensä vatsalleen. ”Minulla on hyvä olla heti, kun tämä muksu on saatu turvallisesti maailmaan.” Dracosta tuntui samalta.
Sitä odottelua kesti ensin tunti, sitten Hermionea alkoi supistamaan taas, tällä kertaa kovemmin kuin koskaan aikaisemmin. Sitten se meni kuitenkin ohi. Dracon sydän ei lakannut hakkaamasta tuhatta ja sataa missään välissä, ei vaikka kätilöt vakuuttivat monesti, että kaikki oli kunnossa, ja että kyseessä oli erittäin normaali tilanne ensikertaa synnyttävälle.
Sitten meni toinen tunti.
”Minun pitää mennä käymään vessassa…” Draco silitti Hermionen päälakea ja suuteli hänen huuliaan hellästi. ”Älä karkaa mihinkään siinä välissä.” Hermione naurahti moiselle kommentille.
”Rakastan sinua.”
Dracon suljettua ovi perässään, oli kuin se olisi ollut lähtölaukaus, sillä silloin Hermione tunsi taas suurempaa supistelua kuin koskaan ennen.
”Auuuh, nyt se taitaa haluta ulos!” hän parahti tuskissaan ja kätilöt kiirehtivät hänen viereensä.
”Totta, oletko valmis? Sitten alat vain ponnistamaan oikein kunnolla?”
Hermionen tuskainen huuto kaikui valkoisilla seinillä.
”Olisit sinä voinut odottaa, että isä tulee vessasta!”
Draco pesi kätensä ja kasteli kasvonsakin kylmällä vedellä. Vaaleat hiussortuvat liimautuivat ihoon kiinni ja vesipisarat lähtivät niistä valumaan poskia pitkin leualle ja siitä kaulalla. Draco katsoi itseään peilistä ja huomasi oman kalpeutensa. Hänen kätensä tärisivät kun hän otti uuden vesihuuhtelun kasvoilleen.
”Noniin, nyt on aika rauhoittua hemmetti vieköön!” Hän kuivasi märät kasvonsa käsipyyhkeeseen ja sipaisi kosteat hiuksensa korvan taakse. Wc:n ovi avautui ja sisään tuli nuori, ei paljoa Draco vanhempi mies, joka näytti vähintään yhtä hermostuneelta.
”Onko sinunkin vaimosi synnyttämässä?” mies kysyi yhtäkkiä Dracolta. Dracon nyökkäsi hymyillen. ”Kyllä on.”
”Tuleeko tyttö vai poika?” tummahiuksinen mies tiedusteli, mutta Draco pudisti päätään.
”Emme halunneet tietää sitä. Sen näkee sitten. ”
Tummahiuksinen mies naurahti ja selitti heille tulevan tyttö. Draco nyökkäsi ja selitti, että hänen tulisi palata nyt takaisin Hermionen luokse.
Käytävälle päästyään Draco ei voinut olla ajattelematta, kumpaa toivoi enemmän, tyttöä vai poikaa? Draco oli aina ajatellut, että poika olisi ollut esikoinen ja seuraava olisi ollut tyttö…
”Mitä väliä? Jos se on tyttö, toivotaan, että toinen lapsi on poika?” Draco kohautti itsekseen olkia ja suuntasi takaisin synnytyssaliin. Siellä häntä odotti suurempi yllätys kuin yhdetkään synttäriyllätykset lapsuudesta. Hermione makasi edelleen rauhallisena sängyssä keskellä muuten lähes tyhjää huonetta, mutta nyt oli joku toisin.
Dracon silmät laajenivat kun hän näki pienen mytyn Hermionen käsivarsilla. Hän kiiruhti Hermionen luokse ja katsoi tätä järkyttyneenä.
”Mitä… siis kuinka… miten?” Hän kakoi sanoja suustaan, mutta oli mahdotonta muodostaa lauseita, kun näky oli mitä lamauttavin.
”Missä välissä sinä tuon teit?” hän kähisi ja aukoili suutaan kuin suuri ahven. Hermione pysyi rauhallisena kuten aina ja ojensi vapaan käden miehelleen.
”Michael päätti syntyä juuri silloin, kun sinä lähdit käymään vessassa.”
Draco oli sanaton. Michael? Poika?
”Siis se on… poika?” hän kysyi äimistyneenä. Hermione huokaisi kärsivällisesti.
”Kyllä Draco, se on poika. Eihän me pojan nimeksi suinkaan suunniteltu Amelie- nimeä?”
Draco pysyi vaiti.
”Poika? POIKA!””Otatko hänet syliisi?” Hermione kysyi ja nousi parempaan istuma-asentoon. Michael päästi pienen parkaisuin kun hänet siirrettiin äidin sylistä vielä tuntemattomaan syliin. Draco tunsi sydämensä sykkeen hiljalleen tasaantuvan, kun hän tutkaili vastasyntyneen kasvoja.
”Äidin nenä ja äidin leuka, mutta isän silmät!” Draco totesi ilahtuneena ja lisäsi vielä:
”Huomaa jo selvästi, että hänellä on myös minun charmini…”
Draco ei voinut olla antamatta yhden kyyneleen valua silmäkulmastaan. Kuinka ylpeäksi hän itsensä sillä hetkellä tunsikaan. Pieni nyytti, joka näytti aivan häneltä, oli hänen poikansa.
Michael tutkaili isänsä kasvoja tarkkaavaisena ja Draco vastasi poikansa katseeseen. Uusi tunne, joka Dracon sisällä velloi, ja jonka aiheutti pienen vauvan tiivis katse, tuntui hänen elämänsä parhaimmalta.
Odottavan aika on pitkä, osasi Draco aina sanoa, mutta sillä hetkellä hänestä tunti kuinka kaikki se yhdeksän kuukauden odottaminen oli maksanut vaivan parhaalla mahdollisella tavalla.
A/N: awww, haluan vauvan...Mut sitä ennen voisin lukea kommentteja
