Vuoden myrskyävä taivas | K-11 | 12/12 + epilogi

[Crys]

Nimi: Vuoden myrskyävä taivas
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Paritus: Draco/Hermione + muita
Genre: AU, angst, romance
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Koska tämä on AU, tässä muutamia selventäviä tietoja: Taikamaailmasta ei ole tässä kyseessä, vaan ilman taikuutta soditaan. Sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, vuoteen 1940. Toivon, että historialliset faktat pitää paikkansa, mutta jos ei niin saa huomauttaa. Osallistuu haasteisiin Kirjoita & kommentoi -haaste ja Fanfic100 sanalla kuukaudet. Lisäksi kaikki ficletit osallistuu Ficlet300 haasteeseen otsikossa näkyvällä nimellä

Tammikuu

Hermione oli juuri sytyttänyt lieden ja laittanut teeveden kiehumaan. Dracolla menisi töissä vielä muutamia tunteja, joten nyt hänellä olisi aikaa nauttia teetä ja lukea kirjaa kaikessa rauhassa. Näin sodan aikaan Dracosta on tullut korvaamaton armeijalle, sillä tämä koulutti nuoria brittimiehiä sotilaiksi. Ja Hermione on kuullut, että hänen miehensä on varsin hyvä työssään. Hän oli toki ylpeä rakkaansa työstä, mutta tämä oli viimevuoden syyskuusta lähtien, sodan alusta lähtien, ollut todella kiireinen. Sotaa oli toki ennustettu jo pitkään, Hermione oli siis tiennyt sodan tulevan ennemmin tai myöhemmin. Hän vain toivoi, että se olisi ollut myöhemmin.

Ginny oli ollut taas kylässä ja tämän vatsa sen kun kasvoi. Ginny ja Harry olivat odottamassa toista lastaan ja onni suorastaan paistoi naisen kasvoista. Tämä ja Harry pyörittivät pientä elintarvikeliikettä Lontoon keskustassa, ja heillä näytti menevän todella hyvin sodasta huolimatta. Hermione ei voinut olla olematta hieman kateellinen ystävilleen. Hermione itse oli jo ylittänyt kahdenkymmenenviiden rajan, eikä hänellä ja Dracolla ollut vielä yhtään lasta. Hermione oli yrittänyt puhua asiasta Dracolle, mutta tämä oli aina kovin väsynyt työpäivän jälkeen. Ei Hermionella ollut työtäkään, ellei epäsäännöllistä työskentelyä Harrylle ja Ginnylle kaupassa laskettu. Päivät kuluivat hänellä pääsääntöisesti tekemällä kotitöitä ja lukemalla. Kyllä hän joskus oli yrittänyt käsitöitäkin väkertää, mutta hän ei ollut sillä tavalla kovin lahjakas. Joskus hän myös vahti maksua vastaan naapureiden lapsia, poikkeuksena Harryn ja Ginnyn poika James, jota hän hoivasi mielellään maksutta, olihan poika hänen kummilapsensa. Hänen ja Ronin kummilapsi, kunnes Ron oli hukkunut viitisen vuotta sitten saksalaisten pommituksen seurauksena. Vuotta myöhemmin hän oli tavannut Dracon, jota ei ollut nähnyt sitten kouluaikojen. Vaikkeivat he olleet tulleet kovin hyvin toimeen koulussa, he olivat löytäneet yhteisen sävelen heti jälleennäkemisen yhteydessä. Kaksi vuotta sen jälkeen he olivat avioituneet, ja siihen mennessä Hermione oli saanut Harryn ja Ginnyn päät käännettyä Dracon suhteen. Nykyään Draco tuli oikein hyvin toimeen Harryn ja Ginnyn kanssa.

Hermionen pohdinnan keskeytti pihisevä pannu, joka ilmoitti teeveden olevan valmista. Samaan aikaan ovi eteisessä paukahti. Oliko Draco tullut jo nyt? Ovi oli kyllä paukahtanut juuri dracomaisesti, ja Hermione kuuli kuinka sisälle tulija riisui päällystakkinsa, heitti avaimensa piirongin päällä olevaan lasikulhoon ja lähti kävelemään keittiötä kohden puisten lattialankkujen naristessa tämän askelien alla.
  ”Kotona ollaan”, Draco sanoi tupsahdettuaan oviaukkoon ja hymyili vaimolleen. Hermione laski teepannun pöydälle patalapun päälle ja riensi suutelemaan miestään kotiintulon kunniaksi.
  ”Siltä näyttää”, Hermione vastasi lyhyen suudelman jälkeen. ”Keitin itselleni juuri teetä, miten sinä näin aikaisin saavuit?”
Draco istahti hieman kärsineen puisen keittiönpöydän ääreen ja kurotti ottamaan yhden pikkuleivän pöydällä olevasta kulhosta, sillä välin kun Hermione haki kaapista toisen mukin ja kaatoi kahteen mukiin teetä.
  ”Marsalkka kutsui minut tänään toimistoonsa”, tämä sanoi mutustaessaan keksiä. Hermione katsoi miestään kysyvästi tämän lopettaessa puheensa, mutta Draco vain kopautti olkapäätään. Hermione vilkaisi miehensä armeijan takkia ja huomasi siinä jotain uutta. Ruskeassa kauluslaatassa oli kolmen nelikulmion sijasta kruunu.
  ”Sait ylennyksen?” Hermione innostui.”
  ”Majuri Malfoy”, Draco virnisti, mutta virnistys häipyi nopeasti. Tällä oli ilmeisesti muutakin sanottavaa. Myös Hermionen hymy hyytyi, sillä hän näki miehensä eleistä, ettei hän tulisi pitämään jatkosta. ”Lähettivät minut kotiin pakkaamaan.”

[Crys]

Helmikuu

Hermione käveli ympäriinsä tyhjässä talossaan ja päätyi seisomaan olohuoneen ikkunan ääreen, josta avautui näkymä pieneen puistoon, jonka takaa saattoi erottaa muutaman auton pääväylällä. Viime yönä oli satanut muutama sentti lunta. Puut oli peittynyt läpikuultavan valkean vaipan alle, mutta puiston polkuja ei saattanut erottaa jäätyneen ruohikon seasta.

Draco oli lähtenyt Suomeen. Kylmään, lumiseen Suomeen. Hermione oli kuullut, että Suomessa saattoi olla paikoin kaksikin metriä lunta. Miten Draco pärjäisi? Tämä ei ole varmaankaan ikinä nähnyt metrinkään verran lunta. Mutta sinne tämä oli lähetetty divisioonansa kanssa. Eikä Hermionella ollut aavistustakaan kuinka kauan tämä viipyisi. Suomen sodan loppuun asti? Kuolemaansa asti?

Hermione hengitti syvään. Hän ei saisi ajatella moista. Draco oli taitava taistelija, tämä pärjäisi kyllä. Sitä paitsi monet epäilivät sodan loppuvan piakkoin. Tosin kovinkaan moni ei uskonut Suomen kaltaisen pikkuvaltion pärjäävän isolle Neuvostoliitolle.

Draco oli lähtenyt viikko sitten. Tämän lähtöä edeltäneenä päivänä Hermione oli itkenyt ja anonut miestään jäämään, mutta Dracon päätä ei niin helposti käännettäisi. Tämä oli päättäväinen eikä luistanut velvollisuuksistaan. Draco oli lohduttanut, kertonut pärjäävänsä ja vannonut rakkauttaan sinetöiden sanansa unohtumattomalla viimeisellä yöllä. Mutta tämä viimeinen yö oli vain saanut Hermionen kaipaamaan rakastaan enemmän. Draco oli saanut Hermionen kaipaamaan kauan puuttunutta läheisyyttä ja rakkautta, johon Draco oli ollut viimeiset neljä kuukautta liian kiireinen ja uupunut. Saattaisi mennä kuukausia tai vuosia, ennen kuin Hermione näkisi miehensä uudestaan. Jo tämä kulunut viikko oli ollut tarpeeksi yksinäinen.

Hermione kuuli oveen koputettavan. Hän käveli pieneen eteiseen ja avasi ulko-oven. Hän hymyili nähdessään ystävänsä Seamuksen. Tämä oli ollut hänen luokallaan kouluaikoina, ja myi nykyään lehtiä pienessä kioskissa Hermionen ja Dracon talon nurkalla. Heistä oli tullut hyvät ystävät vuosien saatossa, varsinkin Dracon poissa ollessa Seamus oli ollut kullanarvoinen ystävä. Ystävykset tervehtivät ja Hermione päästi miehen sisään. Tällä oli kädessään tämänaamuinen sanomalehti jonka tämä ojensi Hermionelle. Hermione kiitti ja viittoi miestä keittiöön, jossa hänellä oli teevesi valmiina. Seamus oli ottanut tavaksi tulla tervehtimään Hermioneta juuri ennen vuoroaan lehtikioskissa.

He juttelivat hetken aikaa sodasta, elintarvikkeiden pulasta ja yleisesti koko maailman ylle vyöryneestä mustasta pilvestä. Milloin mahtaisi kaikki se loppua? Ei vielä moneen vuoteen, epäili Seamus. He joutuisivat siis elämään vielä pitkän aikaa pimeydessä, pelossa ja nälässä. Vaikka tällä hetkellä elintarvikkeita sai jokseenkin hyvin, Ginnyn mukaan yhä useamman raaka-aineiden säännöstely alkaisi pian. Tammikuussa pekonia, sokeria ja voita sai vain noin kerran kuukaudessa ostoskorttia vastaan. Ginny oli kertonut muun lihan olevan vuorossa seuraavaksi. Ihan kuin kansalaisilla ei olisi ostoskortteja jo tarpeeksi.

Seamuksen lähdettyä töihin Hermione kaivoi kirjepaperia ja kuoren esiin piirongin laatikosta. Hän istui kirjoituspöydän ääreen ja alkoi kirjoittamaan.

12.2.1940
Rakas Draco
Toivottavasti sinulla menee kaikki hyvin. Kaipaan sinua jo nyt, vaikka lähdit vasta noin viikko sitten.
Ginny ja Seamus ovat käyneet usein. Ruuan säännöstely alkaa pian yhä useamman elintarvikkeen kohdalla.

Hermione huokaisi ja laski kynän pöydälle. Hän vilkaisi ulos jääpuikkoja kasvattavasta ikkunasta. Pienet valkeat hiutaleet kilpailivat keskenään. Oli alkanut sataa lunta. Hermione käänsi katseensa taas paperiin edessään. Huokaistuaan uudestaan hän rypisti paperin kämmeniensä väliin ja heitti roskakoriin. Miksi oli niin hankala löytää oikeita sanoja?

[Okakettu]

Tervehdys kommenttikampanjasta! Olen tätä topaa silmäillyt aikaisemminkin kauniin otsikon takia, ja koska lähtökohdat ovat sangen kiintoisat – finissä tällaiset AU-ficit, joissa koko taikamaailma unohdetaan ja hahmot sijoitetaan aivan uuteen ympäristöön, eivät tunnu olevan kuitenkaan hirveän yleisiä. Paritus ei kuulu suosikkeihini, joten siltä osin ainakin minulle on plussaa, että alkuasetelma on tässä aivan erilainen kuin Dramione-ficeissä yleensä.

Historiallisten faktojen paikkansapitävyydestä minulla ei ole mitään tietoa, kun olen niissä itse aivan onneton, mutta ainakin ajan tunnelma välittyy tekstistä mielestäni hirmu hyvin. Pahimmat sodan kauhut eivät ole läsnä Hermionen omassa elämässä ainakaan vielä näiden kahden osan perusteella, mutta sen sijaan esille nousee kaikki muu: elintarvikkeiden vähenemisen myötä hankaloituva elämä, tietynlainen pysähtyneisyys epävakaassa tilanteessa, sekä toki myös se, että Hermione joutuu pelkäämään Dracon puolesta. Siltä osin pidin paljon nimenomaan toisesta osasta: suurta draamaa ei ollut, vaan tunnelma oli pikemminkin harmaan alakuloinen ja ahdistunut, vaikka myös pieniä onnenpilkahduksia oli Seamusin vierailun muodossa (miksiköhän hän ei muuten ole sotimassa?). Kirjeen kirjoittamisen vaikeus oli myös yksityiskohta, josta pidin kovasti!

Vasta kahden osan perusteella voi toki olla, että otan tämän esiin liian aikaisin, mutta toivoisin silti hiukan lisää alkuperäissarjan esiintuontia: toki tuolla oli mainittu, että Draco ja Hermione eivät kouluaikoina pitäneet toisistaan, mutta olisi mukava nähdä heissä muitakin tuttuja piirteitä. Minua kiinnostaisi esimerkiksi tietää, mistä heidän eripuransa koulussa aikoinaan johtui, ja oliko heidän keskinäisessä asemassaan kenties jotain samankaltaista kitkaa kuin kirjoissa jästisyntyisyyden ja puhdasverisyyden muodossa.

Dracon kohdalla erilaisuus kirjoihin nähden on tosin mielestäni ihan ymmärrettävää, sillä kuvittelisin, että aikuistuneena ja erilaisessa ympäristössä (ainakin ilmeisesti?) kasvaneena hänestä tulisi varmasti aivan toisenlainen kuin kirjojen taikamaailman Draco. Sen sijaan, olipa sota tai ei, minun on todella vaikea kuvitella, että Hermione tyytyisi elelemään pelkän kotirouvan elämää naapurin lapsia välillä vahtien ja miestään kotiin odottaen. Hermionen luulisi olevan osa sitä naisten rintamaa, joka sodan aikana piti yhteiskunnan pyörät pyörimässä miesten ollessa sotimassa.

Mutta noh, tässä on vielä kymmenen osaa jäljellä ja mitä vain voi vielä tapahtua, joten voihan toki olla, että murehdin turhia. Tekstinä kun tämä on tähän mennessä muuten oikein onnistunut. Se, miten sota muuttaa ihmisiä, on aina äärettömän mielenkiintoinen aihe, ja haluan ehdottomasti saada tietää, miten se tulee näkymään Dracossa ja Hermionessa ja heidän suhteessaan - onko Draco palatessaan sama mies kuin lähtiessään, jos hän ylipäätään edes palaa?

Joten, jään odottelemaan jatkoa, kiitos näistä kahdesta osasta! :>

[Crys]

Okakettu: Sota ei siis ollut tuohon aikaan Iso-Britanniassa vielä kovinkaan paljon näkyvillä koska Britit säilyivät hyökkäyksiltä melko pitkään. Briteissä Suomeen värvättiin vapaaehtoisia taistelemaan, mutta koska Draco oli armeijassa töissä, hän ei saanut valita. Eli käsittääkseni Iso-Britannia ei pakolla lähettänyt tavallisia kansalaisia vielä ainakaan tuohon aikaan taistelemaan, joten siksi esim Seamus eli melko normaalia elämää vielä. Tuosta Dracon ja Hermionen kouluajoista ei välttämättä kuulla kauheasti, kun ajattelin keskittää tämän just tällaseen agstailuun ja siihen miten sota vaikuttaa tavallisten ihmisten elämään. Mutta pitää katsoa, ehkä johonkin lukuun saattaa sopia jotain nuoruuden tapahtumista. Tuosta Hermionen työnteosta olen itseasiassa kirjoittanut tähän juuri lukuun Kiitos paljon ihanasta kommentistasi

Maaliskuu

Ginny oli oikeassa. Maaliskuussa alettiin säännöstellä lihaa. Kuukaudessa sai lihaa hakea talouden koosta riippuen vain neljäsosan siitä määrästä, jota taloudessa normaalisti menisi. Koska Hermione asui nyt yksin, hänelle määrättiin tietysti minimimäärä. Kahden lihattoman viikon jälkeen Hermione alkoi tosissaan harkita käymistä mustassa pörssissä. Ginny oli kertonut hankkivansa sieltä joskus sokeria ja lihaa pahimpaan tarpeeseen. Vaikka mustasta pörssistä ostaminen oli laitonta, siitä puhuttiin kuin arkipäivää. Sota oli muuttanut asioiden tärkeysjärjestystä ja kansalaisten moraalimaailmaa.

Pitkän pohdinnan päätteeksi Hermione oli saanut lähetettyä kirjeensä Dracolle, ja eilen tältä oli tullut vastaus. Hermione nosti sohvapöydältä käteensä Dracon lähettämän kirjeen ja piteli sitä käsissään. Kirje ei ollut kovinkaan pitkä vähän alle sivun mittainen. Draco kertoi Suomesta, ja siitä miten paljon lunta siellä on. Sotilaat käyttivät tennismailamaisia kenkiä pysyäkseen lumen pinnalla. Lontoossa lumi oli sulanut jo kuun alussa. Lunta satoi aina paikoin, mutta se muussaantui harmaaksi loskaksi kenkien alle.

Hermione vilkaisi olohuoneen lattialla leikkivää mustatukkaista taaperoa, jonka Ginny oli tuonut hoitoon muutamaa tuntia aikaisemmin. James oli kasvanut viimeisestä käyntikerrastaan taas hieman, eivätkä maailman tapahtumat tietenkään hetkauttaneet pientä leikkivää poikaa. James nousi pystyyn hatarin askelin ja vaappui Hermionen luokse ojentaen toista nallepehmoleluistaan.

  ”Minulleko? Kiitos”, Hermione kiitti hymyillen. Poika päästi naurahduksen ja kellahti lattialle kierimään toisen pehmolelun kanssa.
Hermionen kasvot kääntyivät ilahtuneesta hymystä surulliseen, sillä vaikka hän kuinka piti Jamesin hoidosta, ei se korvannut sitä mitä hänellä ei ollut: omaa lasta. Saadakseen ajatuksensa pois asiasta, hän kurotti käteensä Seamuksen aikaisemmin tuoman päivän lehden. Sotaa, sotaa, sotaa, mainoksia. Pitikö sanomalehtienkin olla niin masentavia? Sääkin oli masentavan harmaa, taivasta ei ollut näkynyt lainkaan viimeiseen viikkoon. Laittaessaan lehden takaisin sohvapöydälle, Hermionen katse kiinnittyi sanomalehden takasivuun. Se oli työpaikkailmoitus.

Normaalisti Hermione olisi laskenut lehden syrjään, mutta nyt hän veti sen lähelleen. Yleensä naisille tarjotut työt olivat sihteerin luokkaa, jonkalainen ylenpalttinen sievistely ja isokenkien mielistely ei kiinnostanut häntä tippaakaan. Kerran hän oli kokeillut sihteerin työtä eräässä yrityksessä, mutta sai selville, että hänen todellinen työnsä oli keittää muille kahvia ja avata vieraille ovi isokenkien toimistoon. Kaikki älyllinen työ oli miesten hommaa, naiset kun eivät kuulemma siihen kyenneet. Työ, jossa nainen oli vain koriste, ei ollut tarpeeksi mielekästä työtä tehtäväksi. Mutta tämä ilmoitus sanoi työpaikan olevan pommitehtaassa, ja työhön kuului oikeasti pommien täyttöä ja kokoamista. Ja työhön haettiin nimen omaa naisia, korvaamaan sotimaan lähteneitä miehiä. Vaikka normaalisti kyseisenlainen työ olisi ollut Hermionen periaatteiden vastaista, hän kaipasi tekemistä ja pois pääsyä Dracon poissaoloa huutavasta tyhjästä talosta. Ja tämä työ näytti olevan täydellinen siihen.

[Okakettu]

Aa, kiitos kovasti selvennyksestä! Kuten sanoin, minä ja historia olemme onneton yhdistelmä... :´) Tässä osassa olikin jo tosiaan sitä toimeen tarttuvaa, työteliästä Hermionea, jota aiemmin kaipailin. Hyvin tuli myös esiin naisen silloinen asema työelämässä ja se, miten sota asiaa lopulta muutti. Hermionen huomio periaatteeistaan oli myös mielenkiintoinen, sillä hän ei selvästikään niinkään halua auttaa sotaponnisteluja kuin saada tehdä edes jotakin. Eli, oikein mielenkiintoiset lähtökohdat tulevia osia ajatellen, haluan ehdottomasti lukea, kuinka Hermionen arki tästä muuttuu. :>

[Odo]

Hitsit, miten mahtavan idean oot keksinyt! Pakko sanoa, että kun aloin katsomaan alkutietoja olin ihan yllättynyt. Vastaavaan en ole törmännyt ja musta on mahtavaa, että olet päättänyt yhdistää Potter-hahmot ja toisen maailmansodan. Mun historian tietämys ei ole kovin hyvä, mutta en anna sen haitata. Uskon, mitä kirjoitat - faktojen paikkaansa pitävyydestä en siis voi nurista. Ja paritus! Dramione on uusi ihastukseni, joka on vasta alkanut tutustua pikkuhiljaa. Olisipa tässä ollut paritus mikä tahansa olisin päätynyt lukemaan, mutta tämä ratkaisusi on oikein positiivinen ylläri. Otsikkokin on kiva ja tykkään siitä, miten kuukaudet tulevat esille luvuissa.

Kommentoin tätä nyt luku kerrallaan ja koetan vielä loppuun koota yleisiä ajatuksiani, joten tässäpä tulee! Ensimmäinen luku antoi mukavasti tietoa siitä, millaista elämä on ollut Hermionella ja Dracolla, kertoen myös hieman Harrysta, Ginnystä ja Ronin kohtalosta. Surullista, että Ron ei ole mukana tässä jatkiksessa, mutta noin tärkeän hahmon kuolema tekee sodasta todentuntuisemman ja koskettavamman - joten olet tehnyt hyvän ratkaisun sen suhteen. Lopetus, että Draco on lähetetty kotiin pakkaamaan oli pysäyttävä ja herättää heti kysymyksiä siitä, mitä on tulossa. Sellaiset lopetukset sopivat aina, koska ne pitävät yllä mielenkiintoa ja saavat odottamaan lisää.

Toinen luku oli ihan jee! En ajatellut missään vaiheessa, että Draco voisi päätyä Suomeen tai että Suomi saattaisi olla mukana tässä. Ihan mahtava juttu, olin ihan vau! Kuvasit hyvin talven erilaisuutta eri maissa ja talvinen tunnelma välittyi hyvin tässä luvussa. Pidin siitä, että Seamusista oli tullut Hermionen ystävä. Monissa ficeissä Seamus jätetään huomiotta joten oli kiva, että se on päässyt tähän mukaan vaikka hahmosta ei vielä paljoa saatu kuullakaan. Kirjeen kirjoittaminen on varmasti vaikeaa ja tuo pieni kirjeen palanen oli hyvä lisä tähän lukuun.

Kolmas luku antoi mielenkiintoisen käänteen ja hyvän vastauksen siihen, miksi Hermione ei ollut töissä. En tullut ajatelleeksikaan sitä, miten erilainen tilanne naisten töiden suhteen oli tuohon aikaan ollut ja lopulta oli hahmolle ihan sopivaa, että kaikki työ ei hänelle kelpaa. Toisaalta taas hieman mietityttää, olisiko Hermione jäänyt siitä huolimatta vain kotiin. Nyt kuitenkin tämä käänne tuli hyvänä yllätyksenä (oot kova yllättää tän tekstin kanssa!) koska se on erilainen ja tuo varmasti lisää erilaista näkökulmaa sodan aikaan.

Kaikissa luvuissa olet mun mielestä hyvin käsitellyt sitä, miten sota on esillä heidän elämässään ja selitettyäsi kommenteissa, miksi Seamus ei ole sotimassa avarti taas hieman historiaa, mistä en itse tiennyt. Aihe on todella mielenkiintoinen ja tuot hyvin esille tietoa elämästä, joka itselleni on ollut täysi mysteeri. Tarina etenee mukavan rauhallisesti, mutta niin, että koko ajan tapahtuu kuitenkin jotain. Kuukaudet kuluvat ja olet saanut hyvin toimimaan sen, että kerrot ficletillä kuukaudesta - se on hieno saavutus. Olet saanut paljon asiaa jokaiseen lukuun työntämättä liikaa pieneen paketetiin ja kokonaisuus on ollut todella sujuvaa luettavaa. Tunnelma on pysynyt tasaisena ankeana, harmaana, joka kuvaa hyvin tilannetta, missä he sillä hetkellä elävät.

Hermionesta on ollut esillä pieniä piirteitä kirjoista, kuten lukeminen ja käsityöt, joista jälkimmäiseen hänellä ei ole taitoja. Harrysta ja Ginnysta canonia tekee tietysti jo heidän yhdessäolonsa ja James. Muuten heistä tai Seamusista ei ole paljoa kerrottu sellaista, että uskaltaisin sanoa vielä suuntaan tai toiseen, onko kyseessä miten hahmo uskollisia hahmoja. Tässä vaiheessa vaikuttaa kuitenkin hyvältä, eikä kukaan ole ollut OOC. Dracosta olisin halunnut jotain samanlaista yksityiskohtaa kuin Hermionesta, mutta onhan hänestä muutenkin kerrottu vähemmän, joten odottelen mielenkiinnolla, mitä hänestä kuullaan vielä lisää. Kuten tietysti muistakin hahmoista.

Jään seuraamaan jatkoa ja tulen taas kommentoimaan. Kiitos näistä luvuista <3

[Lyra]

Unohdin kokonaan, että mun on pitänyt kommentoida tätä. Sitä se arki varmaan teettää. Mutta siis joo. En rupee nyt höpisemään kaikkea turhaa.

Idea on jännä. (Jännä hyvällä ei pahalla tavalla.) En oo koskaan ennen törmännyt tällaisista lähtökohdista alkavaan ficciin. Mua kiinnostaa tosi paljon kaikki historiaan ja erilaisiin sotiin liittyvä joten jo sen takia tämä on mielenkiintoinen.(Nyt ei siis vielä edes puhutakaan, että tässä on yksi lempiparituksistani)

Oot saanut hyvin esiin millä aikakaudella eletään ja sodan vaikutukset. Ne toimii saumattomasti yhteen tän muun höskän kanssa. (Eli rivien välistä lukemallakin tajuaa vähän)

En oikeen osaa sanoa muuta. Hermione tuntuu normaalilta miehensä perään huolehtivalta naiselta.

Odotan innolla miten tää jatkuu.
(
Ai niin, olihan mulla vielä yksi juttu. ->En ollut muuten koskaan tajunnut, että englantilaisiakin oli suomen sodissa mukana) Okei siinä tais ollakin kaikki, jään seurailemaan

[Crys]

Okakettu: Kiitos paljon kommentistasi Mulla oli tosiaan ajatuksena se, että Hermione suhtautuu vähän nihkeästi sotaan, koska no, tappaminen ei ole koskaan kivaa.
Odo: Kivä että innostuit tästä ideasta, en ole itse ennen mitään näin AU:ta kirjottanut, mutta hyvä jos oot tykänny tähän mennessä Yllätyksiä on luvassa tässäkin luvussa XD Kiitos ihanasta kommentistasi
Lyra: Kiitos kommentistasi, kiva jos löydät kiinnostavaksi

Huhtikuu

Hermione havahtui mietteistään olohuoneen kuluneen kaappikellon lyödessä kaksi kertaa. Hän laski hitaasti ajat sitten tyhjentyneen teekuppinsa pöydälle. Hänen pitäisi olla nyt töissä pommitehtaalla. Pitäisi, jos hänet olisi huolittu. Mutta pommitehtaan ilmaan pakostakin liukenevat kaasut voivat olla vaaraksi sikiölle, joka kasvoi hänen sisällään. Niin oli uusien työntekijöiden terveystarkastuksessa kerrottu.

Hermione ei ollut edes tiennyt olleensa raskaana. Hän oli toivonut sitä, mutta silti hän ei ollut osannut varautua siihen. Kukapa olisi arvannut, että se viimeinen yö ennen Dracon rintamalle lähtöä oli luonut jotain merkittävää. Jotain Hermionen kauan toivomaa ja hartaasti haluamaa. Silti hän ei tuntenut itseään onnelliseksi. Hänestä tuntui tyhjältä ja turralta. Miten hän pystyisi nauttimaan raskaudestaan ja tulevasta lapsesta, jos lapsen isä ei välttämättä olisi kuvioissa. Entä jos Draco ei koskaan tulisi näkemään omaa esikoistaan? Oli tämäkin aika tulla raskaaksi.

Hermione huokaisi ja vei teekuppinsa tiskialtaaseen. Pitkästä aikaa keittiön ikkunasta kajasti auringonvalo, heikosti pilven raoista, mutta oli se kuitenkin jotain. Ginnylle hän oli kertonut, ja tämä oli varmasti kertonut Harrylle, mutta Dracolle hän ei ollut saanut vielä ilmoitettua asiasta. Hän oli jo viikon verran pyöritellyt päässään miten kertoa asiasta, mutta jokainen aloitus tuntui liian laimealta tai huonolta. Draco, sain iloisia uutisia: olen raskaana! Vaikka uutinen toki oli iloinen, ei Hermionesta tuntunut niin iloiselta ilman miestään. Ja Dracokaan ei ehkä olisi kovin iloinen tajuttuaan, ettei hän olisi täällä kanssani. Toivottavasti tulet pian kotiin, sillä meidän perheeseemme liittyy pian kolmas henkilö. Äh, ei. Liian teennäisesti kirjoitettu. Olen raskaana. Ei. Liian… no sen huomaa sanomattakin.

Ginny oli kyllä vakuuttanut, että hänen pitäisi kertoa, sillä Draco saisi motivaatiota tehdä työnsä varovoisesti, mutta nopeasti. Hermione oli sanonut, ettei tämä mitään rautaa ollut takomassa vaan sotimassa. Se otti oman aikansa, ja vaikka tekisi parhaansa, lopputulos ei olisi ikinä hyvä. Toisten tappamista pystyi harvoin sanomaan hyväksi asiaksi, vaikka se olisikin vihollisten joukot, joita tapettaisiin.

Hermione äkkäsi keittiön pöydällä lojuvan sanomalehden, jota hän ei ollut vielä lukenut ja päätti avata sen. Huhtikuun kolmas. Sitä samaa, sotaa. Selailtuaan lehteä hetken aikaa Hermionen sydän pompahti erään otsikon kohdalla.

Neuvostoliiton viimeisimmätkin joukot vetäytyvät Suomesta

Luettuaan pienen artikkelin läpi jo toista kertaa, sen sanoma iskeytyi Hermioneen viimein. Draco pääsisi kotiin. Hetken helpotus hyytyi, kun hän huomasi päivämäärän, jolloin rauhansopimus oli solmittu, 12. maaliskuuta. Sotatoimet olivat loppuneet seuraavana päivänä. Siitä oli kulunut nyt yli kaksi viikkoa. Miksei Dracolta ollut tullut kirjettä? Miksei Draco ollut jo kotona?

[Odo]

Ihanan nopeasti sait kirjoitettua neljännen luvun. ♥

Yllätys tosiaan! Odotin jo, millaista työtä pommitehtaalla olisi ollut, mutta huh. Hermione onkin raskaana. Ja sen lisäksi selvisi, että Neuvostoliitto on vetäytynyt Suomesta. Olet lopettanut tämän luvun todella jännittävästi ja kysymys lopussa kruunasi sen. Seuraavaa lukua siis tulee odotettua malttamattomana ja haaveilen jo, että se tulisi melkein yhtä nopeasti kuin tämä - vaikka en pakota kiirehtimäänkään! Tässä luvussa olit hyvin käsitellyt sitä, miten raskaus aiemmista toiveista huolimatta ei ollut iloinen asia, kun Draco oli poissa. Sait hyvin kuvattua tunteita, joita Hermione koki ollessaan yksin kotona tietäen, että hän tulisi saamaan lapsen, jota on niin kauan odottanut.

Hänestä tuntui tyhjältä ja tuurralta.

Tänne on tainnut lipsahtaa ylimääräinen u. Muutenpa en virheitä huomannutkaan.

Jään odottamaan jatkoa! Kiitos tästä luvusta!

[Crys]

Odo: Hupsista tässähän on vierähtänyt kauan, sori että jouduit odottamaan näin kauan XP Seuraava luku tulee kyllä nopeammin. Kiitos kommentistasi ja kiva että tykkääs

Toukokuu

Hermione hieroi hivenen pyöristynyttä vatsaansa. Olohuoneen ikkunasta paistoi aurinkoa ja ulkoa kuului saapuneiden muuttolintujen kisailua. Masentava sää oli loppunut pian Toukokuun koittaessa, joka oli ollut helpotus kaikille. Sotarintamallakin meni hiljaa, mitä nyt Iso-Britannian politiikka oli sekasorron vallassa. Draco oli epäillyt, ettei presidentti Chamberlain kestäisi virassaan kauaa.

Hän oli huolehtinut aivan turhaa. Draco oli elossa ja loukkaantumattomana. Divisioonansa yhtenä johtajista, tämä ei ollut pystynyt lähtemään Suomesta heti, vaan kaikenlainen jälkityöskentely oli vaatinut aikaa. Kuolleiden listoittelu ja loukkaantuneiden hoito oli ollut aikaa vaativaa. Eikä tämä ollut voinut ilmoittaa Hermionelle, koska postia ei ollut lähetetty. Suomesta takaisin Britanniaan kuljetettavat sotilaat kun veivät kaiken tilan koneessa.

Nyt Draco oli kotona. Tämä oli ollut hiljainen, ja Hermione ymmärsi ilman sanojakin miksi. Monia tämän taistelutovereita oli kuollut suoraan tämän silmien edessä, eikä moista ollut varmasti helppo unohtaa. Hermione ei ollut painostanut miestä puhumaan, vaikka tämä öisin pyörähtelikin sängyssä vapisten, kunnes Hermione herätti tämän. Draco oli toki palvellut armeijaa jo seitsemän vuotta, mutta Suomessa hän oli ensimmäisen kerran taistellut oikeasti. Ja tappanut.

Hermionen raskauden Draco oli ottanut hyvin. Tämä oli seisonut hetken paikoillaan häkeltyneenä, mutta sitten miehen kasvoille oli levinnyt iloinen hymy. Hänestä tuntui, että uutinen auttoi Dracon sodasta järkyttynyttä mieltä. Nyt heillä oli jotain merkityksellistä odotettavaa.

”Mitä mietit?” Draco kysyi hänen takanaan. Hermione kääntyi ja hymyili miehelleen.

”Sinua- meitä”, Hermione vastasi ja sai halauksen mieheltään. Hermione painoi päänsä tämän olkapäälle ja hengitti syvään. Hän nautti miehen tuoksusta nenässään ja tämän kauluspaidan materiaalin tunnusta poskellaan. Oli kuin valtava kivi olisi vierähtänyt hänen sydämeltään, kun hän oli nähnyt Dracon tulevan kotiin sinä päivänä muutama viikko sitten. Toki Dracon velvollisuudet armeijan leivissä jatkuivat, mutta sentään tämä ei ollut kuolemanvaarassa tuhansien kilometrien päässä.

Mutta kukaan ei voisi tietää kuinka kauan rauhallinen hetki kestäisi.

[Crys]

Kesäkuu

Hermione siveli kädellään kädessään olevan kirjan sivua nojatessaan Dracon olkapäähän. He olivat tulleet puistoon, sillä aurinko oli tullut esiin pilvien raoista ja elohopea oli noussut kunnioitettavalle tasolle vuodenaikaan verrattuna. Aurinko lämmitti Hermionen hiuksia ja hyväili silmäluomia kun hän painoi silmänsä kiinni. Oli rauhallista. Linnut ilahduttivat puistoon tulleita laulullaan ja lentonäytöksillään. Vihdoin pahin stressi tuntui väistyneen. Draco oli kotona, joten kaikki oli hänen mielessään hyvin. Kyllä Hermione tiesi, että kaikkialla ei varmasti olisi yhtä levollinen tilanne kuin Britanniassa sillä hetkellä, mutta hän yritti nauttia rauhallisista hetkestä niin kauan kuin niitä riittäisi. Kenties pahin oli jo ohi. Niin hän ainakin toivoi.

”Kestäisipä tämä hetki ikuisesti”, Hermione huokaisi.

”Voi se kestääkin”, Draco naurahti ja silitti Hermionen hiuksia. ”Meillä ei ole kiire minnekään.”

”Vaihteeksi niinkin”, Hermione hymähti. Armeija oli yhä pitänyt Dracon kiireisenä, mutta nykyään miehen työkuva koostui uusien alokkaiden koulutuksesta ja sotaharjoituksista, eikä oikeasta taistelusta sodassa. Toisinaan Hermione teki vuoroja armeijan keittiössä, mutta kasvava vatsa oli alkanut tulla tielle. Hän ei voinut kuvitellakaan miten vaikeaa elämä olisi raskauden viimeisinä viikkoina. Ginny oli kyllä antanut hänelle siitä säännöllisesti melko realistisen kuvan, tämä itse kun oli jo viimeisellä viikollaan.

Hermione käänsi uuden sivun. Hän oli lainannut Ginnyltä tuoreille äideille tarkoitetun oppaan, jossa kerrottiin tuhat ja yksi asiaa jotka piti muistaa lapsen synnyttyä. Hermionen täytyi myöntää, että häntä pelotti. Synnytys ja lapsen kantaminen vielä kolme kuukautta ehkä menisi, vaikka niitäkin hän toki pelkäsi, mutta oikeasta pienestä ihmisestä huolehtiminen tuntui pelottavalta ajatukselta. Lapsi olisi kokonaan hänen osaamisensa armoilla. Mitä jos hän ei osaisi?

”Sinä huolehdit taas, vai mitä?” Draco tajusi. Hermione havahtui ja tajusi tuijottaneensa vastapäistä puuta pitkän aikaan. Hän kohtasi Dracon lempeät silmät ja nyökkäsi.

”Eikö sinua muka pelota?” Hermione kysyi. Onneksi hänellä oli Draco. Tämä tajusi häntä ilman sanoja.

”Onhan se toki iso muutos”, Draco sanoi ja laski kätensä Hermionen vatsalle. ”Mutta kyllä me selviämme. Miljardit muutkin ovat selvinneet. Sitä paitsi, sinusta tulee loistava äiti.”

Hermione hymähti. ”Näinköhän.”

”Vanhemmuus tulee kuin luonnostaan”, Draco vakuutti. ”Niin olen kuullut.”

Hermionen kiinnostus heräsi. ”Keneltä sinä sellaisia neuvoja olet saanut?”

Draco näpräsi paidanhihaansa. ”Soitin isälle.”

Hermione kurtisti kulmiaan. Herra ja Rouva Malfoy olivat tehneet alun pitäen selväksi, etteivät he hyväksyneet poikansa vaimovalintaa. Tavallisen hammaslääkärin tytär ei ollut heidän mielestään tarpeeksi korkea-arvoinen ehdokas rikkaan aatelissuvun pojalle. Draco oli päättänyt toisin. Koko Dracon suku oli hylännyt tämän, mutta Draco sanoi hyväksyneensä sen. Jos Malfoyt tuomitsisivat Dracon sen perusteella ketä tämä rakasti, ei Draco halunnut olla missään tekemisissä heidän kanssaan. Hermione arvosti Dracon rohkeutta, vaikka toki häntä harmitti, etteivät hänen appivanhempansa hyväksyneet häntä.

”Oletteko tehneet sovun?” Hermione kysyi.

”En nyt ihan sanoisi niin, mutta kerroin tilanteestamme. Isä toivotti kaikkea hyvää”, Draco kertoi. Hermione katsoi miestään epäilevästi. ”No ainakin jotain sinne päin”, Draco myönsi virnistäen.

Hermione pyöräytti silmiään. Lucius Malfoy oli toivoton tapaus. Mutta ainakin Hermione pystyi luottamaan siihen, että hänen omat vanhempansa toimisivat lapselle isovanhempina, vaikka nämä asuivatkin toisella puolella maata.

Kyllä heidän lapsestaan tulisi onnellinen ja rakastettu. Hermione pitäisi siitä huolta.

[Odo]

Anteeksi, etten oo kommentoinut tätä! Täällä kuitenkin vihdoin. Lupaan olla ensi kerralla melkein heti ainakin paikalla, kun laitat uuden luvun!

Pidän edelleen tämän tunnelmasta, vaikka nyt tämä on huomattavasti kevyempi kuin aiemmin. Dracon tullessa kotiin Hermionen fiilikset ovat kevenneet, vaikka Draco näkeekin painajaisia. Olit hyvin tuonut esille sitä, miten vaikeaa arkeen palaaminen on miehelle ollut. Alkukesää ja kesää olit kuvannut tosi hyvin. Tykkään näistä kuukausien kuvailuista tosi paljon.

Sekin on hyvä, miten Hermione jännittää elämäänsä lapsen kanssa, mutta päättää sitten että siitä selvitään ja lasta rakastetaan. Malfoyden mukaan tulo oli aivan mahtavaa! Se, että Lucius ja Narcissa ovat jättäneet poikansa oman onnensa nojaan tämän naitua hammaslääkärin tyttären oli musta tosi hyvä juttu, canonille uskollinen, vaikka kaukana Potter maailmasta. Dracon todetessa soittaneensa isälleen olin ihan "vou", ja se oli  hienoa. Lucius tosiaan tuskin on sanonut suoraan hyviä jatkoja, mutta Draco sentään yritti todeta niin Hermionelle. Onneksi on sentään Grangerit, jotka toimii isovanhempina.

Kiitos jälleen luvuista. <3

[Crys]

Odo: Tässä luvussa on vähän masentavampaa tekstiä sitten vaihteeksi, kiitos kommentistasi
cassialma: Pakko myöntää etten edes muista mistä sain idean tähän, olisinko jossain tv-sarjassa ollut maailmansotaan viittaava jakso ja sitten mä heti käsi pystyssä mä, mä kirjotan jotain Dramionesta! En muista tarkalleen Olen niin perfektionisti tälläsissä jutuissa, että olen viettänyt kauan aikaa etsimässä että just kaikki factat kohilleen Toivon ainakin, että netistä löytämäni teidot on luotettavia (joku Wikipedia noh) Muistan kyllä että noihin ostoskorttien liittyen luin kyllä ihan netistä ett just nuo elintarvikkeet siihen aikaan laitettiin kortille Ah sori tässäkään ei kauheasti Dracoa ole, mutta tulee olemaan enemmän jatkossa Kiitos paljon ihanasta kommentistasi
A/N: Vähän on tökkinyt (ei ole mennyt vuotta edellisestä luvusta ei toki) mutta en suostu luovuttamaan tän idean kanssa! Kyllä mä tän loppuun vedän! Jospa nyt uskaltaisin luvata että kirin suht nopeasti kuukaudet kiinni nyt ainakin tähän asti mitä ollaan vuotta eletty

Heinäkuu

Hermione makasi kovalla matkasängyllä selällään, kädet paisuneen vatsansa päällä aivan kuin pystyisi suojelemaan syntymätöntä lastaan sillä. Totuus oli, että hän saattaisi kuolla hetkenä minä hyvänsä. Draco saattaisi kuolla hetkenä minä hyvänsä, eikä hän saisi tietää ennen aamua. Uni oli tärkeää odottavalle äidille, mutta miten hän pystyi nukkumaan, kun joka kymmenes sekunti jossain kaukaisuudessa räjähti ja joka viides minuutti räjähdys tapahtui niin lähellä, että talo tärisi?

Hermione makasi yksin maakellariin tuodulla pedillä. Yleensä hän sentään hälytysten soidessa oli ollut Ginnyn ja Harryn luona tai kaupungilla, jolloin hänen kiiruhtamassa julkisessa pommisuojassa oli muitakin, mutta tämä hälytys oli tullut keskellä yötä. Kellarissa koleus ja pimeys ei auttanut raastavaan pelkoon.

Maattuaan maakellarissa stressaantuneena arviolta tunnin, Hermione ei kestänyt enää vaan raotti kellarin kantta ja kiipesi ulos. Hän tiesi olevansa vastuuton, olihan hänen vastuullaan nyt toisen elämä myös, mutta jos pommi sattuisi iskemään heidän taloonsa, ei heppoinen maakellari ja perunoiden seura paljon suojannut.

Ulkona oli lämpimämpää kuin Hermione oli odottanut. Hänen oli kuitenkin vaikea nauttia kesäisestä heinäkuun yöstä kun pommittajien melu oli jatkuvaa ja kaukaisuudessa kiljuivat hälytyssireenit. Onneksi he eivät sentään asuneet aivan keskustassa, joka erottui taivaanrannassa leiman tavoin nousevien savupatsaiden ja tulen kajastuksen takia.

Hermione muisti kuinka he olivat koulussa harjoitelleet mitä tehdä jos pommitus uhkaa. Silloin piti mennä pöydän alle, laittaa kädet niskan päälle ja pää alas. Piti olla hiljaa ja pysyä rauhallisena. Tietenkään kukaan ei ollut totellut oikeassa harjoituksessa. Kaikkihan tiesivät, että kyseessä oli harjoitus, heille oli niin kerrottu moneen kertaan. Opettajan poistuttua kaikki ottivat harjoituksen tilaisuutena jutella kavereilleen pöydän alla. Hermione hymähti sarkastisesti muistellessaan kuinka juuri Draco oli luokan toiselta puolelta pöydän alla kovaa kehuskellut kuinka hänen isänsä oli opettanut häntä ampumaan ja kuinka hän oli valmis ampumaan jokaisen natsin, joka pyrkisi ovesta sisään. Hermione oli kuunnellut Dracon kertomusta salaisesti ihastuneena kuten luokan jokainen tyttö. Ron ja Harry olivat vain pyöritelleet silmiään ja mutisseet miten Draco ei osuisi maaliin vaikka se seisoisi metrin päässä.

Vuosia sitten juuri heinäkuussa heidän seurustelun alkuaikoinaan, Draco oli kerran vienyt Hermionen ampumaradalle ja rehennellyt ampumataidoillaan. Ei kuitenkaan katteettomasti, sillä tämä oli osunut jokaisella kerralla ihailtavasti maaliinsa. Hermione muisti kyseisen heinäkuun, sillä juuri silloin he olivat kirjaimellisesti törmänneet toisiinsa ensimmäistä kertaa kouluvuosien jälkeen sattumalta ruokakaupassa. Draco oli herrasmiehenä auttanut Hermionen pystyyn pahoitellen syvästi ja tarjoutui jopa maksamaan hänen ruokaostoksensa. Tietenkään Hermione ei ollut siihen suostunut, mutta hän oli antanut Dracon tarjota kahvit anteeksipyynnöksi.

Se heinäkuu oli ollut lämpimin vuosiin. Hermione muisti elävästi sen porottavan auringonpaisteen ulkona ampumaradalla, jossa mitään katosta ei ollut. Hän muisti kuinka nääntynyt ja janoissaan oli ollut, muttei ollut kehdannut sanoa mitään kun Draco oli ollut niin innoissaan. Tämä oli antanut jopa Hermionen salaa kokeilla ampumista, vaikkei Hermionea erityisemmin kiinnostanut tarttua tuliaseeseen. Ei Hermione mitenkään kovin innostunut Dracon uravalinnasta ollut alkuvaiheinakaan, mutta Dracolle oli tärkeää tehdä jotain suojellakseen ihmisiä ja Hermione ymmärsi sen.

Äänekäs räjähdys arviolta muutaman kilometrin päässä pakotti Hermionen palaamaan tähän heinäkuuhun. Hän todella toivoi, että Dracon ampumataidot olivat sen erään heinäkuun tasoiset.

[Crys]

Elokuu

“En halua että menet”, Hermione puuskahti. Hän tiesi olevansa vaativa, mutta kahdeksannella kuulla raskaana ollessaan hänellä oli siihen oikeuskin. Draco oli jälleen kerran saanut soiton, jonka sisältöä mies ei ollut suostunut jakamaan muutoin kuin, että tämän oli mentävä. Oikeastaan Hermionen ei täytynyt edes tietää puhelun tarkkaa sisältöä. Kiireellinen puhelu tarkoittaisi melko vahvasti sitä, että pian taivasta peittäisivät hävittäjät ja kaupunkia ruumiit.

Draco huokaisi ja antoi Hermionelle sanattoman olemme käyneet tämän keskustelun jo. ”Minun täytyy, se on työni”, tämä muistutti.

”Etkö voisi tehdä jotain muuta?” Hermione anoi. ”Työsi on vaarallista-”

”Tiedän riskit Hermione”, Draco sanoi katse sormissaan, jotka napittivat armeijatakin kiinni. Hermione tiesi tämän ajattelevan Blaisea, parasta ystäväänsä, joka oli menehtynyt vain muutama päivä sitten armeijan toimissa. Mikä pahinta, Draco oli nähnyt tämän kuolevan vain parin metrin päässä itsestään.

Dracon kasvot olivat kireät ja otsalle oli syntynyt ryppyjä jotka eivät kadonneet edes miehen nukkuessa. Hermione tiesi sen, sillä hän valvoi usein pitkäänkin katsellen miehensä nukkumista, jotta voisi herättää tämän heti kun otsa poimuttui ja lihakset jännittyivät. Sodalle ei näkynyt loppua ja Dracolla oli jo huolestuttavan paljon painajaisia, jotka eivät näyttäneet jättävän häntä rauhaan hereilläkään ollessaan. Hermione ei edes muistanut milloin viimeksi oli nähnyt Dracon hymyilevän.

”Tarvitsen sinua”, Hermione kuiskasi Dracon suoristaessa kaulustaan. ”Me tarvitsemme sinua”, hän korjasi, käsi pullottavan vatsansa päällä.

Mies laski katseensa viimein Hermioneen ja silitti vaimonsa kurittomia hiuksia. ”Tulen takaisin, tulen aina takaisin”, Draco lupasi kiertäen kätensä Hermionen ympäri ja painoi tämän hiuksiin suukon.

Hermione hengitti syvää sisään miehen tuttua aromia ja toivoi sen säilyvän hänen vaatteissaan miehen mentyä. Hermione halusi lähemmäs, mutta isoksi kasvanut vatsa pakotti halauksen löyhäksi.

Draco irrottautui halauksesta nopeammin kuin Hermione olisi halunnut. Tämä avasi oven ja antoi vielä pikaisen hymyn ennen kuin päästi irti ovesta. Hermione jäi katselemaan miehensä kävelyä loppukesän auringossa, joka aina välillä pilkahteli esiin pilvien raoista. Luonnonvalo oli tervetullut seuralainen, sillä Hermione aavisti, etteivät auringonsäteet jäisi pysyäkseen.

[Crys]

A/N: Tota öh, mitäs kävikään sen viimelupauksen kanssa Uusi vuosi jo puolivälissä, mutta olen vihdoin saamassa tän loppuun, loput luvut on nimittäin viimeistelyä vailla valmiita, eli oikeesti saan julkastua nää loput luvut ensi kuun alkuun mennessä!

Syyskuu

Hermionen laskettu aika koittaisi pian, mutta sodalla ei hänen uskotteluistaan huolimatta näyttänyt olevan maaliviivaa. Lapsia oli alettu keräämään kodeistaan ja lastaamaan kauemmas sisämaahan, jopa laivalla Kanadaan asti. Hermione oli kuullut tarinan, jossa jopa vastasyntyneitä riistettiin vanhemmiltaan evakkoon ”turvaan”. Neuvolan väki ei kommentoinut huhua, kun hän oli kysynyt siitä tarkistuksessa käydessään, mutta häntä kehotettiin joka otteeseen pakkaamaan laukkunsa ja siirtyvän evakkoon. Draco oli kätilöiden kanssa samaa mieltä; Hermione ja lapsi oli saatava turvaan Lontoon hyökkäyksiltä. Hermione oli harkinnut sitä toisissaan, mutta hän oli sitä mieltä, että huoli Dracosta kasvaisi maalla sietämättömäksi ja se voisi olla lapselle yhtä vaarallista kuin pommitukset, sodan kiireen keskellä aikaisten synnytysten ennustus ei ollut hyvä. Silti, Hermionea huolestutti minkälainen äiti hän olisi lapselleen, jos hän ei pitäisi lastaan tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Raskain mielin Hermione päätti ryhtyä viimein siihen, mitä hän oli viivyttänyt jo monta kuukautta: pakkaamiseen. Hän keräsi muutaman vaatekerran, säilykkeitä ja muita tarpeellisia tavaroita, joilla selviäisi muutaman päivän, jos lähtö tulisi eteen yllättäen. Hän kuitenkin toivoi, että siinä vaiheessa, kun hän saisi jostain evakkopaikan, hänellä olisi ainakin muutama päivä aikaa kerätä tärkeimmät tavarat.

Pakattuaan Hermione istahti sohvalle kuuntelemaan olohuoneen kaappikellon raksutusta. Hän avasi kirjansa, joka käsitteli vastasyntyneen hoitoa. Miten olikin vielä niin paljon asioita, joita hän ei tiennyt? Pian hänen vastuullaan olisi oikean pienen ihmisen henki. Siinä vaiheessa ei ollut paljoa varaa virheille.

Hermione havahtui hetkisestä ahdistuksestaan, kuullessaan oven käyvän. Draco saapui vihdoin Blaisen hautajaisista, joten Hermione oli halunnut odottaa tämän saapuvan, ennen kuin suuntaisi sänkyyn.

”Luulin, että olisit mennyt jo nukkumaan”, Draco totesi melankolisesti, riisuessaan takkiansa.

”Halusin odottaa sinua. Miten…” Meni? Tuntui typerältä edes kysyä.

”Itkeviä ihmisiä, kukkia ja puheita. Sitä tavallista”, Draco totesi ja ripusti takkinsa naulaan. Tämä oli käynyt hautajaisissa ahkerasti viimeisten kuukausien aikana. Hermionekin oli osallistunut muutamiin ensimmäisiin, mutta ison vatsan kanssa tuntien mittainen vastaanotto oli käynyt hänelle liian raskaaksi. Hänen selkäänsä kivisti jatkuvasti, joten seisoskelu oli pakko jättää vähemmälle.

”Teenkö teetä?” Hermione tarjosi.

”Taidan vain mennä suihkuun ja nukkumaan”, Draco sanoi ja käveli Hermionen ohi kylpyhuonetta kohti.

Hermione tuijotti miehensä menoa surullisena. Vaikka hänkin oli menettänyt ystäviään, hän ei voinut edes kuvitella miten Draco mahtoi tuntea.

Sentään Harry, Ginny, James ja kolmen kuukauden ikäinen Albus olivat turvassa. Harry oli haavoittunut kuukausi sitten pommituksessa, ei kovin vakavasti, mutta sen myötä hän oli saanut vapautuksen armeijasta ja he olivat koko perhe lähteneet turvaan Irlantiin. He olivat pyytäneet Hermionea mukaan ja vaikka osa Hermionesta olisi halunnut suostua, hänestä ei ollut tuntunut oikealta jättää Dracoa jälkeen. Heidän maatilallaan ei edes ollut puhelinyhteyttä ja lähimpään kaupunkiin oli puolentoista tunnin matka. Jos vauvalle tapahtuisi jotain, Hermione ei voisi odottaa niin kauan.

Hermione kohensi hieman Dracon takin asentoa ja suuntasi sitten kohti makuuhuonetta. Keskellä käytävää hän kuitenkin pysähtyi, kun vauva potkaisi yllättäen. Hänen kasvoilleen nousi hymy. Kaikesta maailmassa tapahtuvasta huolimatta Hermione oli kiitollinen tälle pienelle ihmiselle, joka kasvoi hänen sisällään. Näinä päivinä tämä oli ainoa asia, joka antoi hänelle aihetta hymyyn.

[LunaCho]

Minä luin tämän jo joskus aiemmin, mutta vasta nyt siis tulen kommentoaan. Anteeksi, että on jäänyt näin myöhälle...

Pakko sanoa, että aivan ihana ficci ja hyvin kirjoitettu! <3

Tykkään erityisesti tosta lapsi jutusta. Kiinnostaa, miten siinä sitten loppujen lopuksi käy, kun on sotakin ja kaikkea.

Minua itseäni kiinnostaisi myös kovasti noiden Dracon ja Hermionen oma lapsuus, mutten oikein itsekkään usko, että se sopisi ehkä tähän kovinkaan hyvin.

Olen sitä mieltä, että erityäin mielenkiintoinen idea tämä maailmansota (vaikka se olikin oikeasti) ja se, ettei tällä kertaa olekaan sitä tuttua taikamaailmaa.

Ei kovin rakentava kommentti, mutta toivottavasti tämä oli edes jokseenkin kelvollinen ja piristävä.

[Crys]

LunaCho: Piristi kyllä tietää, että tällä on vielä lukijoita pitkästä tauosta huolimatta. Dracon ja Hermionen lapsuudesta ei kyllä olla kuulemassa hirveästi, mutta muutamia pikkujuttuja tulee tiputeltua sinne tänne, kiitos kommentoinnista

Lokakuu
 
Toinen lokakuuta tapahtui viimein se, mitä Hermione oli odottanut yhdeksän kuukautta. Synnytys alkoi viikon verran myöhässä, mutta viimein lapsi päätti, että oli aika tulla pois piilosta ja kokea maailman ihmeet ilman tukevaa suojakuorta. Lapsen mukana tuli syksyn viileä viima ja jopa ensi kerran lunta. Lumi jäi kuitenkin ohimeneväksi ilmiöksi.

Lumen katseleminen oli muutaman viikon verran uutena äitinä ollessa täyttä hupia, sillä niin pieneksi tytöksi Rose osasi meluta paljon. Hermione oli päättänyt, että maailman epävakaus ei saisi näkyä tytön elämässä. Oli parempi, jos tämä eläisi mieluummin kauniissa valheessa kuin karussa ja pelottavassa totuudessa.

Lokakuuta oli varjostanut myös suru, sillä Hermione oli saanut tiedon isänsä menehtymisestä taistelurintamalla. Tämä ei ollut edes ehtinyt nähdä ensimmäistä lastenlastaan, vaikka äiti oli onneksi ehtinyt asiasta ilmoittamaan. Myös Seamus oli menehtynyt pommitusten yhteydessä. Lontoo oli tullut entistäkin vaarallisemmaksi paikaksi asua ja myös autiommaksi. Hermione ja Draco olivat alkaneet suunnittelemaan evakkoon lähtöä entistä totisemmin, nyt kun Hermionen äiti lähtisi mukaan, eli Hermionen ei tarvitsisi olla yksinään Rosen kanssa. Viranomaiset olivat halunneet viedä Rosen evakkoon melkein heti synnytyksen jälkeen, mutta Draco oli saanut suostuteltua heidät toisiin ajatuksiin. Se oli vaatinut heidän maakellarinsa vahvistamista, josta Hermione oli kiitollinen.

Hermione istui keinutuolissa Rose sylissään. Tämä oli ehtinyt jo nukahtaa, mutta Hermione ei raaskinut päästää lasta käsistään, kun tämä näytti niin suloiselta nukkuessaan. Draco oli ollut oikeassa. Vanhemmuus oli tullut hänelle luonnostaan, vaikka muutamat ensiviikot hän oli huolehtinut jatkuvasti, että tekisi jotain väärin. Nyt hän kuitenkin suhtautui vauvanhoitoon jo rutiinilla.

”Olenko ikinä kertonut kuinka kaunis sinun hymysi on?” Draco kysyi, hymyillen vihdoin itsekin. Rosen syntymä oli ollut Dracolle kuin lääkettä. Tämä nukkui paremmin ja sikeämmin, vaikka Draco yhä näki painajaisia, Hermionen ei tarvinnut pitää huoli tämän herättämisestä, nyt kun Rose oli ottanut asian hoitoonsa.

”Muutaman kerran”, Hermione vastasi yhä hymyillen.

Rouva Granger saapui olohuoneeseen teetarjottimen kanssa. Tämä oli asunut heidän luonaan isän kuolemasta lähtien.

”Tuosta kuvasta en saa ikinä tarpeekseni”, rouva Granger ihasteli laskiessaan teetarjottimen sohvapöydälle. ”Olette niin suloinen perhe.”
Hermione naurahti ja hymyili taas tyttärelleen. Hän nousi varovasti ja laski tytön kehtoon, joka oli tuotu olohuoneeseen. Hän istahti Dracon viereen sohvalle, ja otti Dracon ojentaman teekupin vastaan.

He joivat teetä hetken hiljaisuudessa, kunnes Draco laski kuppinsa pöydälle ja huokaisi raskaasti. Hermione tunnisti sen huokauksen. Jokin oli vinossa.

”Sain järjestettyä teille mukavan paikan Coventrystä”, Draco kertoi. ”Oikein mukava iso maatila. Entisen komentajani serkun vaimo kuoli yllättäen. Tämä tarvitsisi hieman apua maatilan kanssa, ei mitään isoa, hieman kotitöitä ja sellaista. Tällä on myös kuusivuotias poika.”

Hermionella kesti vähän aikaa sulatella uutista. Vaikka he olivat puhuneet evakosta useasti, nyt kun se oli oikeasti tapahtumassa häntä tietysti alkoi huolettaa. Miten hän kestäisi olla Dracosta erossa?

”Olen käynyt kerran Coventryssä”, rouva Granger tuumasi. Tämä näytti ottavan asian paremmin kuin Hermione. ”Isäsi ja minä kävimme siellä kerran serkkuni häissä, muistathan sinä rouva Barnen?”

”Joo”, Hermione sanoi käheällä äänellä. Hän tuijotti teekuppiaan lamaantuneesti. Draco laski kätensä rohkaisevasti Hermionen harteille. Hermione räpytteli silmiään estääkseen kyynelten tulon. Piti olla vahva. Hän kohotti päänsä. ”Milloin… Milloin me lähtisimme?”

”Ylihuomenna.”

[Crys]

A/N: tää ylitti reilusti ficletin sanamäärän, mutta en halunnut ruveta tässä pihistelemään tai jakamaan kahdeksi.

Marraskuu

Hermionen evakkoon lähtö oli myöhästynyt, sillä läheinen juna-asema oli pommitettu, mutta kerrankin Hermione oli jostain niin kauheasta kiitollinen. Coventryssa, siellä jonne heidän oli ollut määrä mennä pakoon sotaa, tapahtui hirvittävä pommitus, jossa lähes koko kaupunki tuhoutui. Hermione sai kylmiä väreitä vieläkin, kun hän ajatteli, mitä oli ollut lähellä tapahtua.

Marraskuu saapui räntäsateineen, mutta myös hyvine uutisineen. Saksalaiset näyttivät viimein tajunneen, että Britannian pommitukset eivät tehneet paljon hyvää sodankäynnin kannalta, joten pommitukset olivat loppuneet toistaiseksi.

Vaikka suurin osa Lontoosta oli raunioituneena, eikä uudestaan rakentamista edes yritetty aloittaa, kadulla kävellessään ihmiset näyttivät toimekkaammilta, eivätkä enää eläviltä zombeilta.

Hermione oli laittamassa ruokaa, kun ovikello soi. Hermione pesi kätensä pikaisesti ja kuivasi ne esiliinaansa matkalla ovelle.

Oven takana seisoi noin viisikymppinen nainen, verhoutuneena vihreään takkiin ja mustaan kalliinnäköiseen pukuun. Tämän hiukset näyttivät ison hatun alta kummallisen kaksivärisiltä, sekä valkoisilta että mustilta. Naisen huulet oli punattu kirkkaan punaisella ja tällä oli kädessään röyhelöinen sateenvarjo ja pieni, musta matkalaukku.

”Voinko auttaa?” Hermione kysyi naiselta, pidellen ovea vain hieman auki.

”Ah, tietysti, et tunne minua”, nainen tajusi ja sipaisi hiuksiaan. ”Olen Narcissa Malfoy, Dracon äiti.”

Hermione ei tiennyt olisiko hänen pitänyt sulkea ovi tämän naaman edestä vai tehdä tilaa, joten hän tyytyi tuijottamaan naista.

”Oletan, että olet Hermione?” rouva Malfoy sanoi ja vilkuili talon ulkoasua.

”Kyllä”, Hermione vastasi pienellä viiveellä.

”Onko Draco…”

Dracon kuuluisi saapua hetkenä minä hyvänsä. ”Hän ei ole kotona”, Hermione vastasi yksiselitteisesti, ihmetellen hieman helpotusta, joka käväisi naisen kasvoilla. Eikö hän halunnut nähdä poikaansa?

”Ymmärrän, että saatat suhtautua minuun varauksella, mutta olisiko mahdollista, että saisin tulla sisään?”

Hermione mietti hetken, mutta ei hän voinut lähettää naista poiskaan, kun tämä oli tullut Liverpoolista asti. Jos tämä vielä asui siellä. Hermionen muisti, että Malfoyt olivat muuttaneet sinne Dracon valmistumisen jälkeen. Hermione avasi oven ja siirtyi pois eteisestä.

Rouva Malfoy astui sisään ja jätti matkalaukkunsa ja sateenvarjonsa eteiseen. Nainen vilkuili ympärilleen. ”Ah, tämähän näyttää… kotoisalta.” rouva Malfoyn äänensävystä kuuli selvästi, että tämä oli tottunut kalliimpaan sisustukseen. Sitten tämä kääntyi selkä Hermionea kohti. Hermionelta meni hetki tajuta, että tämä ei ihastellut eteisessä roikkuvaa maalausta laivasta, vaan tämä odotti, että Hermione auttaisi tämän takin pois. Hermione kiristeli hampaitaan mutta tarttui takkiin, ehkä hieman odotettua kovakouraisemmin ja ripusti sen naulaan.

Rouva Malfoy käveli epäröiden käytävää eteenpäin ja pysähtyi olohuoneen kaarikäytävässä. Tämä vilkaisi Hermionea, odottaen ilmeisesti lupaa kävellä sisään. Sentään tällä oli jotain tapoja, eikä tämä odottanut omistavaansa jokaisen talon johon tämä käveli. Hermione nyökkäsi naiselle.

”Oi”, rouva Malfoy henkäisi ja käveli valkoisen kehdon luokse. Hymy näytti nuorentavan naista kymmenen vuotta. Hermione ei voinut itsekään olla hymyilemättä, kun hän vilkaisi Rosea. ”Saanko?”

”Toki”, Hermione vastasi. Olihan tämä ensimmäinen kerta, kun nainen näki lapsenlapsensa.

Rouva Malfoy otti Rosen varovasti kehdosta syliinsä.

”Olen kotona!” Draco huusi tultuaan sisään. Äänistä päätellen tämä otti takkinsa pois, mutta äänet loppuivat kuin seinään, kun tämä huomasi vihreän takin ja matkatavarat. Dracon jalanjäljet lähestyivät hitaasti olohuonetta.

”Draco”, rouva Malfoy hymyili, Rose yhä sylissään. Se ei miellyttänyt Dracoa.

”Mitä teet täällä?” Draco kysyi kylmästi. ”Onko isä mukana?”

”Ei, tulin yksin”, rouva Malfoy vastasi ja ojensi Rosen Hermionelle. Sitten tämä käveli lähemmäs Dracoa.

”Draco, tulin… Minun oli nähtävä sinut. En edes tiennyt oletko yhä elossa”, rouva Malfoy aloitti. ”Olen pahoillani, etten tullut aikaisemmin… tiedäthän, on ollut epävarmaa matkustaa.”

”Viisi vuotta?” Dracon ääni rikkoutui.

Rouva Malfoy puri huultaan ja katsoi maahan. Hermione ihmetteli, miten tämä ei sotkenut huulipunaansa hampaisiinsa. ”Tiedän… Sille ei ole muuta syytä kuin, että olen ollut huono äiti. Halusin korjata asiat, mutta tiedäthän sinä isäsi…”

Rouva Malfoy jäi illalliselle. Ilmeisesti vaatimaton kala ja riisi ei ollut aivan sitä tasoa mihin rouva Malfoy oli tottunut, mutta tämä ei valittanut. Ei ollut helppoa kokata gurmeeruokaa ostoskorttien sallimilla ruoka-aineilla. Aluksi heidän juttelunsa tuntui pakotetulta ja pinnalliselta, mutta jotenkin he selviytyivät nukkumaanmenoaikaan asti.

Rouva Malfoy viipyi viikon verran. Oikeastaan Hermione oli yllättynyt siitä, että Draco antoi tämän jäädä niinkin pitkäksi aikaa. Puheenaiheet tuntuivat kyllä loppuvan ensimmäisten kolme päivän vaiheilla, varsinkin, kun Hermione joutui päivisin viihdyttämään rouva Malfoytä sillä aikaa, kun Draco kävi töissä. Kyllä Hermione ymmärsi, jos hän ei olisi nähnyt äitiään viiteen vuoteen, ehkä hänkin haluaisi yrittää jotenkin korjata asioita. Toinen asia olisi ollut, jos herra Malfoy olisi ollut mukana, tälle Draco ei ehkä ikinä tulisi antamaan anteeksi. Draco ei ollut kertonut Hermionelle paljoa, mutta ilmeisesti tämä oli pahoinpidellyt Dracoa, enemmän henkisesti mutta myös fyysisesti. Rouva Malfoy kyllä vaikutti suhteellisen järkevältä ja kohteliaalta, vaikka tuskinpa he ikinä pääsisivät etunimi-asteelle.

Perjantai-iltana Hermione laski rouva Malfoyn laukun eteiseen, kun tämä puki takkiaan päälleen.

”En voi viipyä kauempaa, mitä nyt tämä epävakaa tilanne”, rouva Malfoy totesi. Tämä oli jo sanonut hyvästit Dracolle. Vaikka he eivät olleet vielä halanneet, kenties se vielä tapahtuisi jonain päivänä.

Rouva Malfoy avasi oven, mutta jäi seisomaan ovenkarmin kohdalle. ”Hermione… Haluan pyytää anteeksi… Suhtauduin sinuun mieheni uskomusten takia kylmästi. Kadun yhä sitä, etten tullut ainoan poikani häihin”, rouva Malfoy kertoi ja vilkaisi olohuoneeseen päin, jossa Draco keinutteli Rosea sylissään. ”Ymmärrän, ettei Draco välttämättä anna minulle ikinä anteeksi, mutta en olisi voinut elää itseni kanssa, jos en olisi yrittänyt korjata asioita.”

”Ymmärrän. Ainakin yritän”, Hermione sanoi vähän lempeämmin.

”Arvostan sitä”, rouva Malfoy sanoi ja nyökkäsi hyvästiksi.

[Crys]

A/N: tän jälkeen on tulossa vielä pikkuinen epilogi.

Joulukuu

Ei ollut yllätys, että Draco vihasi kylmässä maakellarissa istumista. Hermione tiesi, että Draco oli pienempänä pelännyt ukkosta. Kovat äänet ja tietämättömyys, ketäpä se ei pelottaisi. Tämä ukkonen oli kuitenkin kestänyt jo kauan. Olisikohan Lontoosta mitään jäljellä enää huomenna? Draco ravasi pientä ympyrää muutamakymmentä minuuttia kunnes rasitus alkoi tuntua hänen jalassaan ja hän joutui istumaan kylmälle patjalle pureskelemaan peukalonkynsiään. Kun kynsi oli pureksittu nysäksi, Draco nousi taas ylös ja toisti piinaavan rutiininsa. Hermione seurasi miehensä käytöstä. Rose nukkui onneksi hänen sylissään, autuaan tietämättömänä mitä kauheuksia vain muutamien satojen metrien päässä heitä tapahtui.

Lähelle iskeneen pommin ääni täristi maakellaria ja herätti Rosen. Tyttö alkoi itkeä.

”Ei hätää kulta”, Hermione lohdutti ja silitti tytön päälaella olevaa pientä ruskeaa hiustuppoa. Rosen syntyessä tämän päälakea oli verhonnut muutama pellavanvaalea hius, mutta tämän kasvettua hiukset olivat alkaneet muuttua ruskeimmiksi. ”Ei ole mitään pelättävää”, hän lohdutti. Valheita, mutta mitä muutakaan hän voisi tehdä kuin valehdella?

Draco ärjäisi ja piteli polveaan. Hermione hyppäsi pystyyn automaattisesti, niin kuin hän voisi tehdä jotain itkevä Rose sylissä. Hermione kiirehti Dracon luokse antamaan tälle tukea. Draco tarttui Hermionen olkapäähän ja nilkutti varovasti patjan luokse.

”Sinun pitää ottaa varovasti”, Hermione huolehti. Draco vain murahti, niin kuin yleensä. ”Tiedän, että vihaat, kun sanon niin, mutta sille ei voi mitään. Sinun pitää antaa itsellesi aikaa parantua.” Kumpikin heistä tiesi, ettei Dracon polvi ikinä parantuisi ennalleen.

”Ei minulla ole aikaa!” Draco ärjäisi ja heilautti kättään oven suuntaan. ”Ystäväni taistelevat tuolla, ystäväni kuolevat tuolla ja ei ole mitään mitä minä voin sille tehdä!”

”Olet tehnyt paljon”, Hermione väitti vastaan, keinutellen käsissään itkevää Rosea. ”Olet tehnyt osuutesi, anna nyt muiden tehdä omansa.”

Draco tuijotti seinää kiukkuisena.

Dracon jalkaan oli lentänyt terävä metallipalanen pommituksen seurauksena kaksi viikkoa sitten. Kotiin pääsy ei kuitenkaan ollut Dracolle helpotus, sillä tämä näytti tuntevan syyllisyyttä loukkaantumisestaan. Hermionekin tunsi syyllisyyttä, nimittäin siitä, että hän oli helpottunut Dracon loukkaantumisesta. Nyt tämä ei joutuisi enää taistelemaan. Tekikö se hänestä hirveän vaimon? Pikkuhiljaa Rose rauhoittui ja Dracon ilme muuttui pohtivaksi.

”Meidän pitää lähteä täältä”, Draco sanoi yhtäkkiä. ”On vain ajan kysymys, ennen kuin meihin osuu.”

”Emme voi lähteä kesken pommitusten-”

”En tarkoita nyt, vaan myöhemmin. Huomenna, ylihuomenna… kuitenkin pian.”

Hermione oli vihdoin samaa mieltä. Jatkuva stressi ei ollut hyväksi kenellekään heistä. ”Minne me menisimme?”

”Irlantiin. Lähelle missä Harry ja Ginny asuvat.”

”Luuletko, että pääsisimme sinne asti?”

”Tunnen ihmisiä. Eivät he minulle voi sanoa ei”, Draco sanoi pieni vitsailunvire äänessään ja loi merkitsevän katseen polveensa.

Hermione istahti alas Dracon viereen ja nojasi miehensä olkapäähän. ”Se pitää olla lähempänä kaupunkia. Ja kirjastoa.”
Draco naurahti. ”Sovittu. Ja eläimiä. Olisi jo aikakin, että Rose saisi tehdä tuttavuutta uusien otusten kanssa.”

”Voisimme hankkia koiran. Jonkun, joka tarvitsee kotia.”

”Jonkun, joka tarvitsee kotia”, Draco toisti pohdiskellen. Tämä kääntyi katsomaan Hermionea silmiin. ”Hyvää joulua, Hermione.”

”Hyvää joulua, Draco”, Hermione toisti hieman surullisesti. Aikamoinen joulu tämäkin oli.

”Seuraavaa jouluamme emme vietä maakellarissa”, Draco lupasi. Hermione hymyili. Hän luotti siihen, että lupaus kävisi toteen. Kyllä he selviäisivät. Olivathan he selvinneet tähänkin asti.

[Crys]

A/N: No niin aikamoinen matka tässäkin on tultu, alotin tän 2015 ja kaks vuotta meni ennen kun sain lopetettua Inspiraatio lopahti aina kesken, mutta sitten kun päätin lukea tän uudestaan tajusin, että tää on yks niistä harvoista jatkiksista jotka oon alottanut 2015 ja vielä tässä vuonna 2017 oikeesti tykkään, niin oli pakko saada tää loppuun, koska olis harmittanut, jos tää olis jäänyt ikuisesti kesken. Kommentteja tästä on yhä kiva kuulla

Epilogi

”Äiti, haluan mennä nyt kirjastoon!” Rose mankui ja näytti äidilleen, miten tämä oli pakannut reppunsa valmiiksi. ”Lupasit, että mentäisi lainaamaan uusia kirjoja.”

Hermione laski kuorimansa perunan hetkeksi keittiötasolle ja pörrötti Rosen ruskeita kiharoita, joita piti leikata alinomaa, jotteivat ne muuttuisi täydelliseksi harakanpesäksi. ”Mennään heti ruuan jälkeen”, Hermione lupasi ja vilkaisi sitten Dracoa, joka auttoi ruuanlaitossa. Heidän muuttonsa Irlantiin oli todella muuttanut Dracoa. Kukapa olisi uskonut, että tämä oppisi laittamaan ruokaa, viljelemään ja hoitamaan eläimiä? ”Saat viettää laatuaikaa Scorpiuksen kanssa”, Hermione hymyili miehelleen.

”Odotan sitä innolla”, Draco vastasi hyväntuulisesti.

Rose näytti tyytyväiseltä. ”Käydäänkö me samalla katsomassa mummoa?” Hermionen äiti oli muuttanut Irlantiin myös, ja nykyään tämä asui heidän entisessään kaupunkitalossa.

”Käydään toki. Voit kertoa mummolle mitä temppuja olet opettanut Seamukselle.”

Rose hypähti silittämään kuuliaisesti nurkassa istuvaa collieta. ”Voiko kysyä Albuksen mukaan?”

”Kysy toki”, Hermione lupasi.

”Jee!” Rose juoksi puhelimen luo ja alkoi pyörittää oikeita numeroita. Tyttö oli viisi ja puolivuotiaaksi varsin innokas puhelimenkäyttäjä.

Hermione odotti innolla kirjastokäyntiä, vaikka hän ei enää työskennellytkään siellä. Kun he olivat saapuneet ensimmäisen kerran Irlantiin, he olivat saaneet majapaikan kaupungista, joka oli mahdollistanut sen, että Hermione oli saanut osa-aikatyön pienestä kirjastosta. He olivat pysyneet pienessä kaupunkiasunnossaan puolentoista vuoden ajan, mutta kun Hermione sai tietää odottavansa toista lasta, he olivat tajunneet asunnon käyvän liian ahtaaksi. Niinpä he olivat ostaneet pienen farmin kaupungin pohjoispuolelta, puolentunnin kävelymatkan päästä kaupunkiin. Sen kunnostamisessa oli mennyt aikansa, mutta he eivät olleet katuneet päätöstään kertaakaan. Hermione oli haikein mielin lopettanut työnsä, sillä farmin kunnostaminen sekä lasten- ja eläintenhoito (he olivat hankkineet koiran, kaksi lehmää ja kissan) eivät oikein jättäneet aikaa muulle. Ehkä jonain päivänä Hermione vielä palaisi kirjastotöihin. Tällä hetkellä hän kyllä nautti elämästään juuri sellaisena kuin se oli.

Ruuan jälkeen Ginny ja Albus ilmaantuivat ovelle. Koko matkan lapset juttelivat reippaasti mitä kirjoja haluaisivat lainata. Se antoi tilaisuuden Hermionelle ja Ginnylle jutella keskenään.

”Miten Lily voi?”

”Oikein hyvin, mutta tiedäthän sinä vastasyntyneet, eivät he oikein muuta tee kuin nuku, kakkaa, huuda ja syö”, Ginny vitsaili. Vaikka tämä selvästi näytti väsyneeltä, syystäkin, Hermione tiesi Ginnyn olevan aivan yhtä tyytyväinen elämäänsä kuin hänkin. ”Olen vain niin onnellinen, että Lily sai syntyä tähän uuteen maailmaan.”

Hermione nyökkäsi. Rosekin oli sen verran onnekas, että vaikka tyttö tiesi sodan käsitteen, se ei ollut näkynyt juuri ollenkaan heidän Irlannin elämässään. Tyttö ei ollut edes oikein ymmärtänyt vanhempiensa iloa, kun sota oli viimein loppunut. 

”Ei tästä voi asiat muuta kuin parantua”, Ginny iloitsi.

”Täsmälleen.”