Lyhytelokuva [K-11, real life-drama-slash, 7/10]

[m.i.]

Nimi: Lyhytelokuva
Kirjoittaja: M. I.
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama, slash, slice of life
Paritus: Terje & Jonas

A/N: Hei arvoisa foorumin väestö. Aloitin tämän tarinan kirjoittamisen itse asiassa vuosia kestäneen tauon jälkeen. Kyseessä on oikeaa elämää kuvaileva tarina kahdesta nuoresta miehestä, jotka päätyvät tekemään yhdessä lyhytelokuvaa. Olen ottanut tarinaani inspiraatiota lyhytelokuvista ja omasta elämästäni. Tarinasta piti tulla parin sivun mittainen, mutta tällä hetkellä se uhkaa lähestyä novellin mittoja (10 000 sanaa saattaa tulla täyteen). Julkaisen tarinaa myös blogissani, mutta toivon, että täältä löytäisin lukijan/kriitikon.

* * *

Lyhytelokuva

Luku 1

Uusi alku


" ...miellyttävän luonteen lisäksi Jonas oli voittanut pääpalkinnon, kun geenejä jaettiin... "

Terje olisi mieluummin herännyt raollaan olevasta ikkunasta tuulahtavaan alkavan syksyn ensi viimaan, kuin tyynynsä alla olevaan tärisevän puhelimensa herätysääneen. Ikkunasta kasvoille puhaltava tuuli toi tutun, syksyisen kirpeän tuoksahduksen, joka hamuili muistoja lapsuudesta. Terje heilutti kättään kasvojensa edessä, kuin huitaistakseen nostalgian tuulen tiehensä. Hän oli liian väsynyt ajattelemaan mitään niin kaukaista. Hän kierähti sängystä jaloilleen ja painoi ikkunan kiinni, sulki tuulen ulkopuolelle. Hetken unenkohmeisia kasvojaan hieroessaan ja oljenvärisiä hiuksiaan haroessaan Terje yritti palauttaa mieleensä sitä intoa ja jännitystä, jota oli kokenut vielä sänkyyn mennessään. Aikainen aamu teki kaikkensa latistaakseen tunnelman. Terje vastusti lämpimän sängyn houkutuksia huijaamalla itseään kahvin ajattelulla. Se sai kävelyksi tunnistettavaa liikehdintää hänen jalkoihinsa.

Kofeiini ei ollut saanut vielä aikaan aivojen täydellistä käynnistämistä siihen päivään, ja Terje katseli vaitonaisesti ikkunasta. Sormi hiveli kahvikupin korvaa. Eilisen päivän positiivinen jännitys alkoi vaihtamaan väriä negatiivisempaan suuntaan. Tästä jännityksestä Terje ei pitänyt, hän kurtisti kulmiaan ja siirsi katseensa mukiin. Kupin pohjalle jäähtynyt kahvi tuijotti tympääntyneenä takaisin. Hitto, tätä päivää Terje oli kuitenkin odottanut tosissaan, koulussa alkava projekti olisi vihdoin mahdollisuus näyttää mihin hän oikeasti pystyi, mahdollisuus näyttää, että hänestä oli siihen. Nyt ei ollut oikea aika itsesäälille, joka yritti kovasti koputella mielen laitoja. Kurjat ajatukset liukuivat ajatuksiin. ”Mitä jos minusta ei olekaan mihinkään.” Kyynärpää pöydässä Terje nojasi kämmeneensä ja hieroi silmiään. ”En osaa mitään ja epäonnistun koko elämässäni.” Jo riitti, Terje nousi ylös pöydästä ja kaatoi mukin pohjalle jäähtyneen kahvin viemäriin. Hän vakuutti itselleen, että syy mielialan rajuun laskuun oli ehdottomasti aikaisen herätyksen syytä. Hän kutsui sitä aamumasennukseksi, se vaivasi aina, jos piti olla hereillä ennen keskipäivää.  Terje vilkaisi keittiön seinällä olevaa kelloa ja lähetti itsensä suihkuun ennen kuin olisi ärsyttävän kiire ja ajoissa herääminen olisi ollut täysin turhaa.

Ensimmäisen tunnin alkuun oli vielä 10 minuuttia ja ihmisiä alkoi kerääntyä luokan oven läheisyyteen. Terje istui käytävän lattialla ja tutkaili uteliaisuudessaan ketkä olivat valinneet tämän kurssin. Monet olivat tuttuja kasvoja vain koulun käytäviltä. Terje oli ottanut suurimmaksi osaksi vain kirjallisuuteen ja kirjoittamiseen keskittyviä kursseja, jotka eivät olleet niin suosittuja tässä eri taiteisiin keskittyvässä yksityiskoulussa. Terje oli maksanut kaksi kallista vuottansa perintörahoillaan. Hän ei varmasti ollut ainoa näistä ihmisistä, jonka tähtäimessä oli taideakatemia. Hyvä portfolio nostaisi Terjen automaattisesti hakijoiden kärkeen. Hänen ympärillään olevat ihmiset tulisivat olemaan hänen pahimpia kilpailijoitaan seuraavana vuonna. Terje kohotti katseensa metelin suuntaan, jollain oli jotain hyvin hauskaa kerrottavaa ja sai tytöt kikattamaan. Se oli Jonas. Jonas oli hauska kaveri, ensimmäisenä vuonna Terje oli ollut hänen kanssaan yhdellä samalla kurssilla ja tehnyt yhteistä ryhmätyötä parin muun kanssa. Terje ei ihmetellyt laisinkaan, miksi Jonaksen ympärillä pyöri ihmisiä ja varsinkin tyttöjä, miellyttävän luonteen lisäksi Jonas oli voittanut pääpalkinnon, kun geenejä jaettiin.

Opettaja saapui ajallaan paikalle ja päästi kärsimättömät opiskelijat sisälle luokkaan. Terje nousi lattialta ja lähti etsimään hänelle sopivaa tarkkailupistettä, eli istumapaikkaa takarivistä.

”Moi Terje”, kuului tervehdys sivulta. Terje nosti katseensa ja kohtasi ohi kävelevän Jonaksen, joka hymyili ja haroi huolettomasta, takaraivoon vedetystä nutturasta karanneita tummia kiharoitaan korvan taakse.

”Ehm, m-moi”, Terje mutisi takaisin hämmentyneenä yllättävästä huomionosoituksesta. Terje kulki iloa hehkuvan Jonaksen jalanjäljissä luokkaan ja sai parhaan mahdollisen paikan takarivistä pakenemistien (oven) läheisyydestä. Opettaja luokan edessä esitteli itsensä ja kurssin sekä jutteli mukavia saaden luokan naurahtelemaan vähän väliä. Vihdoin oli tehtävänannon aika, tätä oli odotettu.

”Muodostakaa 2-4 hengen ryhmät”, opettaja neuvoi. ”Kannattaa huomioida eri osaamisalueita, kuvaajien on parempi liittyä ohjaajien leireihin.” Luokassa alkoi heti supina, kun ihmiset alkoivat muodostaa ryhmiä tuttujen kesken. Jonas heitti ääneen vitsin muusikoista ja aiheutti luokassa naurunremakan. Opettaja yritti hakea huomiota takaisin itseensä. ”Muistakaa, että kaikki koulun resurssit ovat vapaasti käytettävissä, tiloja kannattaa varata ajoissa!” Opettaja meuhkasi. ”Tammikuussa alkaa leikkaukset ja lyhytelokuvien näytösjuhla on todennäköisesti jo huhtikuussa.” Hän vielä muistutti: ”Älkää aliarvioiko työn määrää, aikaa on todella vähän. Ja muistakaa, että opettajat ovat täällä teitä varten, teidän apunanne. ”

”Hei Terje, sinähän kirjoitat”, Jonas sanoi. Terje hätkähti ja havahtui Jonaksen läsnäoloon. Jonas oli kävellyt hänen pöydän luokse ja hymyili ovelasti. ”Häh, siis joo”, Terje vastasi erinomaisilla keskustelutaidoillaan. ”Tehdään tämä yhdessä, niin siitä tulee hyvä.” Jonas nauroi. Terje ei ollut varma sarkasmista. Tai siitä oliko Jonas nyt aivan tosissaan. ”No, okei”, hän vastasi kulmat kurtussa, kuin heittääkseen haasteen.

”Mahtavaa. Opettaja me ollaan ryhmä!”

[m.i.]

Luku 2

Sanoja luokassa


" ...”Me ollaan tässä sotkussa yhdessä, joten meidän täytyy luottaa toisiimme. Tai tämä koko juttu leviää käsiin”... "

Terje istui illan pimeydessä sängyllään kannettavan näytön valaistessa hänen kasvonsa. Hän etsi inspiraatiota katsomalla netissä julkaistuja lyhytelokuvia eri aihepiireistä. Videoissa olevat kommentit auttoivat ymmärtämään, että mistä ihmiset olivat erityisesti tykänneet ja mistä eivät. Kurssi ei ollut periaatteessa mikään kilpailu, mutta paras lyhytelokuva palkittaisiin ja se tulisi saamaan erityishuomiota. Terje halusi ehdottomasti voittaa, joten kaikki keinot olivat sallittuja. Hän selaili vanhoja kirjoittamiaan käsikirjoituksia ja tarinoiden ideoita yrittäen etsiä jotain valmista, joka olisi helposti toteutettavissa. Hän ei ollut vielä ehtinyt keskustella elokuvasta ja tarinasta Jonaksen kanssa, sillä he olivat vaihtaneet vain numeroita ja sopivat, että kokoontuisivat myöhemmin uudestaan. Puhelin piippasi viestin saapuessa.

Jonas: Moi Terje! Huomenna voisi pitää kokouksen
ja tehdä alustavia päätöksiä meidän leffan suhteen?

Terje: Okei. Nähdäänkö koululla?

Jonas: Joo, pääsen neljältä. Vaikka mediatekniikassa,
siellä ei ole ikinä ketään.

Terje laski puhelimen takaisin pöydälle ja jäi katsomaan sitä. Hymy kohosi hänen suupieleensä. Hän otti lasit pois silmiltään ja hieroi silmiään. Hän ei tiennyt, miksi Jonas oli huomioinut häntä niin, sillä he eivät olleet pitäneet mitään yhteyttä vuoteen. Mutta Terje ei voinut peitellä tilanteen miellyttävyyttä. Terje todella viihtyi Jonaksen seurassa. Jonaksen kanssa ei tuntunut olevan mitään sosiaalisia paineita, sillä hän oli aina jotenkin niin rento ja huoleton. Heillä oli ollut hirveän hauskaa vuosi sitten kurssilla, joka käsitteli elokuvan historiaa. Mutta sen jälkeen he olivat tuskin tervehtineet käytävillä. Terjen syytä oikeastaan, kun hän oli niin omiin oloihinsa vetäytyvä. Oli mukavaa, kun pienessä koulussa oli niin vähän opiskelijoita ja kaikkia kiinnostivat saman aiheet. Mutta Terjen kanssa samoilla kursseilla kävijät olivat suurimmaksi osaksi samanlaisia itsekseen työskenteleviä hiljaisia persoonia, ja Terje suoritti muutenkin lähes kaikki tuntinsa etänä.
Nyt tuntui kuitenkin ihan mahanpohjassa ajatus siitä, että Terje ystävystyisi koulun hauskimman ja suosituimman kanssa. Lyhytelokuvan teko vaatisi hirveästi yhteistä aikaa heiltä molemmilta ja kurssi kestäisi melkein vuoden. Terje mietti mahtaisikohan joku jopa olla mustasukkainen hänelle, kun Jonas valitsi niin isoon ja mielenkiintoiseen projektiin juuri hänet. Terje tunsi itsensä tyhmäksi ja teini-ikäiseksi, kun hän suorastaan kihersi mielihyvästä. Oli mukavaa, kun kerrankin oli tiedossa hauskaa tekemistä pitkäksi ajaksi.

Kello oli kymmentä vaille neljä, kun Terje saapui mediatekniikan luokan eteen ja pyysi ohikulkevaa siivojaa avaamaan luokan. Luokassa pidettiin suurimmaksi osaksi matematiikan tunteja, jotka vetivät vähemmän väkeä kuin analyyttinen kirjoittaminen. Jonas oli oikeassa: luokka huokui tyhjyyttään. Terje etsi lähimmän pistorasian ja laittoi kannettavansa lataukseen. Haukotus pääsi suusta, Terje ei ollut malttanut mennä nukkumaan ja oli valvonut aamunyöhön asti elokuvia katsellen. Yöllä aivot olivat olleet ideoita täynnä, mutta nyt väsyneenä siellä pyöri vain hitaita ja hölmöjä ajatuksia. Joku koputti ovelle.
”Moi Terje!” Kuului tuttu tervehdys, kun Terje avasi oven. Terje vastasi tervehdykseen ja meni takaisin koneensa ääreen.

”Mitä kuuluu?” Jonas kysyi ja kiipesi viereisen pöydän päälle istumaan. ”Tai siis, kiva kun sinuakin näkee”, hän nauroi. Terje päästi virneen kasvoilleen. ”Kyllä sinä nyt tiedät, miten me kirjailijat suojelemme työtämme. Tälläkin koneella voi olla tulevaisuuden Uhrilampaat tai Pulp Fiction kirjoitettuna”, hän vitsaili viitaten epäsosiaalisuuteensa.

”Sitä en epäile”, Jonas nyökytteli. Terje käänsi katseensa takaisin ruutuun, hän ei osannut ottaa vastaan kehuja. ”No, onko villi mielesi keksinyt meille jo tarinan?” Jonas kysyi.

He keskustelivat heränneistä ajatuksistaan, mitä he halusivat elokuvassa olevan ja mitä ei. Kummallakaan ei ollut valmista ideaa vaan enemmänkin elementtejä, joita he haluaisivat korostaa. Terje kaivoi laukustaan silmälasinsa ja kirjoitti muistiinpanoja keskustelun yhteydessä. Jonas puhui paljon millaisia kuvaustekniikoita ja asetelmia hän haluaisi käyttää. Hänen intohimonsa kameroita ja liikkuvaa kuvaa kohtaan oli innostavaa kuunneltavaa. Jonas oli yksi niistä ihmisistä, kuka oli löytänyt oikean kutsumuksensa ja tiesi sen itse, hän tulisi varmasti menestymään urallaan. Molemmat nuorista miehistä olivat samaa mieltä sen suhteen, että puhdasta komediaa he eivät haluaisi tehdä kuten myöskään fantasiaa, tai muita vaikeasti toteutettavien genrejä. Terjestä heidän tulisi pyrkiä realismiin ja isojen, mutta samaistuttavien tunteiden korostamiseen. Jonas oli täysin samaa mieltä ja laskeutui pöydältä jaloilleen ja huitoi käsillään innoissaan selittäen millaisia kuvakulmia haluaisi käyttää minkäkin tunteen yhteydessä.

Terjelle tuli hassu ajatus mieleen ja hän naurahti itsekseen.
”Mitä?” Jonas kysyi heti. Hän istui taas pöydällä ja avasi parhaillaan nutturaansa sitoakseen pitkät, luonnonkiharat hiuksensa uudestaan nutturalle takaraivoonsa. Tummat hiukset ja kasvojen karvoitus korostivat upeasti hänen jo valmiiksi kauniin kulmikkaita kasvoja. Jonaksen koko olemus oli kuin jonkun boheemin muotilehden kannesta. Jos Terje olisi kuvataitelija, niin hän haluaisi maalata kuvia Jonaksesta, tai veistää patsaan.

”Ei mitään, tyhmä ajatus”, Terje vastasi.
”Hei, ei ole tyhmiä ajatuksia”, Jonas yllytti, hänessä oli herännyt kiinnostus. Terje pudisti päätään hymyillen ajatukselleen ja keskittyi kirjoittamaan mietteitä puhtaaksi.
”Et voi jättää kertomatta”, Jonas sanoi. Hän nousi seisomaan ja laittoi kätensä pöydälle kannettavan ja Terjen väliin. Terje hämmästyi nopeasti vakavoituneesta äänensävystä.
”Me ollaan tässä sotkussa yhdessä, joten meidän täytyy luottaa toisiimme. Tai tämä koko juttu leviää käsiin”, Jonas sanoi vakavana. Terje yritti väistellä hänen ruskeiden silmien dramaattista katsetta.
”Okei, okei”, Terje nosti kädet pystyyn. Punan nousemista kasvoille ei voinut estää. ”Mietin vain, että… Jos tehdään homo-aiheinen lyhytelokuva, niin saataisiin tuomarien pisteet kotiin.”

Jonas siristi silmiään ja katsoi entistä tungettelevammin suoraan Terjeä silmiin. Terje ei tiennyt mitä Jonas ajatteli, hän halusi vain pois koko tilanteesta. Leveä hymy kuitenkin levisi Jonaksen kasvoille. ”Mahtava idea!” Hän julisti.
”…Ai?” Terje hämmästyi.
”Siis loistava idea hah hah”, Jonasta alkoi naurattaa. Terjeä alkoi naurattaa myös, mutta se johtui enemmänkin väsymyksen aiheuttamasta hysteerisyydestä. Hän ei todella tiennyt oliko Jonas tosissaan.
”Tällä me voitetaan. Tuomarien on pakko ylistää leffaa kun siinä on, ai että, on niin arka, mutta rohkea aihe. Yleisö äänestää, koska homous on tosi herkullinen aihe viihteessä nykyään, ainakin hyvin käsikirjoitettuna.”

Terje oli hiljaa ja alkoi pikkuhiljaa uskoa, että idea ehkä olikin oikeasti hemmetin hyvä. Homoelokuvan tekeminen ei ollut hänelle mikään este, sillä taiteiden parissa oli enemmänkin normi kuin poikkeus olla tekemisissä vähemmistöjen kanssa.
”Hitto, Terje”, Jonas risti kätensä rinnalleen ja hymyili Terjelle rehellisesti. ”Arvasin, että sinun ryhmään kannattaa liittyä.”
Terje pääsi kehujen ahdingosta salakavalasti pois, kun siivooja keskeytti heidän kokoontumisensa rymisemällä ovesta sisään ja ihmettelemällä mitä he vielä tekivät koululla. Terje keräsi äkkiä tavaransa kasaan ja he kävelivät Jonaksen kanssa ulos koulurakennuksesta Jonaksen hilpeän jutustelun saattelemana. Terje ilmaisi kiireestään palata kotiin ja he sopivat nopeasti Jonaksen kanssa, että näkisivät pian uudestaan ja alkaisivat työstää elokuvaa tosissaan. Terje vastasi Jonaksen isoeleiseen vilkutukseen ja suuntasi kohti kotiaan. Häntä hymyilytti.

[Hilla]

Pojat pääsivät jo kunnolla aiheen kimppuun ja tutustumaan toisiinsa. Tästä on hyvä jatkaa!

[m.i.]

A/N: Ensimmäisen kommentin kunniaksi luonnostelma Jonaksen sivuprofiilista.




* * *

Luku 3

Mesta


" ...”Meidän elokuvasta tulee paras homoleffa, mitä on ikinä tehty”... "

Oli torstai iltapäivä ja Terje kirjoitti keittiön pöydän äärellä vaiteliaana käsikirjoitusta, joka oli harjoitus toiselle kurssille. Ikkunan takaa sade ropisi puiden lehtiin. Ilmat olivat viilenneet, mutta puut pitivät vielä sinnikkäästi kiinni lehtivihreästään. Terjestä sateen ääni oli parasta musiikkia inspiraatioksi kirjoittamisessa, hän oli siirtynyt sängystään siksi keittiöön kuuntelemaan sitä avoimesta ikkunasta. Terje nautti vuodenajoista syksystä eniten, hän oli silloin virkeimmillään ja tuottavaisimmillaan, mitä tuli kirjoittamiseen. Terje keräsi harhailevat ajatuksensa kasaan ja nousi hakemaan täydennystä kahvikuppiinsa. Hän päätyi ottamaan myös särkylääkkeen alkavaan päänsärkyyn, sillä hän oli huomannut silmälasiensa jääneen huoneeseensa vasta sitten, kun hän oli jo mukavasti asettunut keittiön pöydän ääreen. Terjen lähinäkö ei ollut erityisen huono, mutta lukeminen ja kirjoittaminen ilman laseja aiheuttivat pidemmän päälle päänsäryn. Terje kuuli puhelimensa piippauksen huoneestaan. Hän ei pitänyt mitään kiirettä, kun meni noutamaan puhelintaan. Se oli varmaan Jonas, ja Terje tunsi huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut kirjoittanut sanaakaan heidän elokuvansa käsikirjoitusta. Hän oli kyllä yrittänyt, mutta aihe osoittautui hankalammaksi kuin hän oli odottanut. Oli oikeastaan liikaa valinnan varaa, mitä aihetta Terje ja Jonas voisivat käsitellä teoksessaan.

Jonas: Moi Terje! Sain koulun parhaimman
käsikameran käyttöön, mahtavaa!

Terje: Hienoa! Käsikirjoitus on todella jäässä :(

Jonas: Chillaa! Tule oluelle tänään illalla. Mestaan!

Mesta, eli Mensenin Kilta oli Terjen koulun läheisyydessä oleva paikallinen baari, joka oli ilmeisen suosiossa taideopiskelijoiden keskuudessa. Eikä syyttä. Paikalla oli kulttimainen maine ja tarina kertoi, että paikan oli perustanut aikoinaan Kristoffer Mensen, joka oli ollut niin ikään yksi taidekoulun opiskelijoista. Mutta koska opiskelutovereilla ei ollut mitään vakituista paikkaa, jonne kokoontua kouluiltaisin jakamaan taiteellisia näkemyksiä, niin Mensen päätti luopua kutsumuksestaan taiteisiin ja perustaa Mestan. Terje ei ollut paikassa käynyt, vaikka oli vuoden asunut paikkakunnalla. Hän ei osannut oikein viettää aikaa koulukavereiden kanssa koulun ulkopuolella. Tai oikeastaan hän ei osannut ottaa sillä tavalla yhteyttä ihmisiin vapaa-ajalla, oli paljon mukavampi jäädä kotiin omaan rauhaan. Jonaksen kutsusta hän ei kuitenkaan kieltäytynyt.

Terje harppoi vesilammikoiden yli sateenvarjo kädessään. Vesisade ei ollut lakannut hetkeksikään, mutta muuten oli tyyntä ja sade oli rauhallinen, joten se ei haitannut. Terjen kotoa oli kolmen kilometrin verran kävelymatkaa Mestaan. Hän oli sopinut näkevänsä yhdeksän aikoihin Jonaksen, ensimmäinen paikalle saapunut saisi varata hyvät paikat molemmille. Kello oli jo varttia yli. Terjellä oli mennyt kiusallisen kauan vaatteitaan valitessa. Kiusallista asiassa oli se, miten hän ei ymmärtänyt, mistä hänen hermoilunsa jostain vaatteista edes johtui. Hän oli päätynyt lopulta löysään, ruskeaan neuleeseen. Kaveria hän oli kuitenkin menossa näkemään, ei hänen nyt kaveria varten tarvinnut laittautua. Terje haroi hiuksiaan, hänen oljen vaaleat hiuksensa olivat saaneet jonkin aikaa kasvaa vapaasti ja ne tykkäsivät sojottaa vähän joka suuntaan. Terje sulki silmänsä hetkeksi, hän ei saanut ajatusta mielestään, että näytti todennäköisesti kodittomalta.

Kadulta katsottuna Mesta näytti lähinnä narkomaanien kokoontumispaikalta. Karusta ulkonäöstä huolimatta paikan sisätilat olivat yllättävän miellyttävät. Sisällä oli hämärää ja kotoisaa, baaritiski oli tummanpuinen ja sen takaseinusta oli täynnä erivärisiä ja -kokoisia pulloja, enimmäkseen erikoisia ja pölyisiä oluita ja viinejä. Ympärillä vallitsi hiljainen puheensorina, jota säesti vaimea musiikki taustalla. Seinille oli ripustettu mielenkiintoisia maalauksia ja valokuvia, todennäköisesti taidekoulun opiskelijoilta peräisin. Baarissa oli täyttä, pieniä ryhmiä ja kahdestaan punaviinillä istuvia elegantisti, mutta tärkeilevästi keskustelevia hahmoja. Nopealla vilkauksella Terje ei paikantanut Jonasta. Sen sijaan Terje huomasi tyhjän loosin nurkasta ja kävi valtaamassa sen itselleen. Hän tunsi olonsa jännittyneeksi ja hän ei pitänyt olostaan vieraassa paikassa yksin. Tuntui aivan kuin kaikki katsoisivat häntä, vaikka harvempi oli edes vilauksen verran viitsinyt tuhlata aikaa häneen. Terjen onneksi ei mennyt kauaa, kun ovi kilahti ja Jonas käveli sisälle. Hän haki katseellaan Terjen tapaan läpi hämyisen baarin. Terje kiinnitti hänen huomion heiluttamalla kättään. Jonas käveli Terjen luokse, hänellä oli yllään tumma parkatakki ja sen alla pitkä ja löysä, musta huppari. Hän ravisteli märän takin yltään. ”Moi Terje!” Kuului jo selkeästi tavaksi muotoutunut hilpeä tervehdys.
”Moi Jonas”, Terje imitoi ja sai Jonaksen hymyn levenemään. He kävivät hakemassa tuopit tummaa olutta baaritiskiltä ja palasivat loosiinsa.

”Eh, voidaanko me puhua siitä käsikirjoituksesta ja päättää jotain konkreettista sen suhteen?” Terje kysyi istuessaan pöydän ääreen ja maistoi oluttaan. Hän halusi saada heti alta pois mieltään vaivaavan ongelman.
”Totta kai, onko sinulla jotain mielessä?” Jonas kysyi ja asettui istumaan Terjeä vastapäätä.
Terje kertoi hieman kiusaantuneena, että oli itseasiassa tehnyt taustatutkimusta ja tutustunut niin täyspitkiin kuin lyhyisiin elokuviin, jotka kertoivat homoseksuaaleista. Aiheita oli useita: oli kiusaamista, kaapista ulostuloa, uskonnon aiheuttamia ongelmia ja lisäksi AIDS tuli pinnalle hyvin monessa teoksessa. Terje oli todella kohdannut umpikujan, sillä hän ei voinut mitenkään päättää yksin, mistä aiheesta he haluaisivat ottaa kantaa. Jonaksen mielestä kaikki aiheet olivat hyviä, isoja ja dramaattisia. Mutta heidän tulisi miettiä myös miten pitkään elokuvaan he pyrkisivät, iso aihe vaatisi pitemmän kuvan, joka vaatisi enemmän leikkausta ja muita jälkitöitä. Terje pohti, että ehkä ei kannattaisi ottaa jo valmiiksi kulutettua aihetta, sillä heidän tavoitteenaan ei kuitenkaan ollut tehdä paremmin jotain jo tehtyä, johon Jonas ilmaisi olevansa samaa mieltä.

Molemmat miettivät aivot lähes höyrystyen uusia ideoita, joita tuoda lyhytelokuvallaan esiin. Samalla Jonas kertoi koulussa sattuneesta episodista, jota oli päässyt todistamaan aikaisemmin päivällä. Juttu sai molemmat nauramaan hysteerisesti.
”Viihdettä koko rahan edestä”, Terje nauroi. Jonas yritti hillitä nauruaan. Oli yleinen vitsi puhua taidekoulun hinnakkuudesta.
”Kuka sinun opiskelut muuten maksaa?” Jonas uteli ja katsoi Terjeä lasinsa takaa vinosti hymyillen.
”Ööh isoäiti, Ingrid”, Terje vastasi ja väisti katsetta.
”Varmaan hyvät välit hänen kanssaan. Minä taas yritän pitää välejä yllä vanhempiini”, Jonas kertoi viitaten omiin maksajiinsa.
”Olin. Hän oli hauska vanha rouva”, Terje korjasi. Jonaksen ilme vakavoitui hieman ja he katselivat hetken toisiaan hiljaa. Jonas joi oluensa loppuun ja haki heille uudet sanoen, että humalassa tulisivat parhaat ideat. Terje tunsi humaltuneensa jo ensimmäisestä tuopista, mutta nautti tunteesta, hän tunsi olevansa sosiaalinen ja iloinen. Hyväntuulisuus suorastaan kuohui Terjen suonissa ja hän tunsi aivan erityistä viihtyvyyttä Jonaksen kanssa. Hän oli onnellinen, että Jonas oli pyytänyt hänet viettämään iltaa. Hiprakka mursi Terjen muureja kovaa vauhtia ja sensuuri oli laskeutumassa puheen edestä. Terje kertoi ääneen, mitä ajatteli.
”Mietin vain, että miksi halusit niin kuin… Minun kanssa tehdä tämän koko jutun, siis elokuvan”, Terje takerteli ja otti perään ison kulauksen tuoreesta oluestaan.
”Häh, miksen olisi halunnut?” Jonas heitti vastakysymyksen ja nojasi kämmeneensä. Hänen vino, hampaat paljastava virneensä paljasti, että hän nautti tilanteesta syystä tai toisesta.
”No kun. Minä olen kuitenkin minä ja. Sinä olisit voinut valita kenen ryhmän vaan”, Terje vastasi. Hän toivoi, että osaisi muodostaa joskus vähän järkevämpiä lauseita.
”Myönnä pois, että yrität siinä vain kiittää minua siitä, että tulin pelastavana ritarina luoksesi ja otin sinut siipieni suojaan”, Jonas kihersi.
Terje tunsi poskiensa helottavan, mutta myönsi Jonaksen olevan oikeassa.
”Oikeasti tiesin heti, että haluan sinun kanssa samaan ryhmään, kun näin sinut siellä muiden joukossa”, Jonas jatkoi.
”Miten niin?”
”Olet hauska tyyppi, sinulta tulee hauskaa settiä. Ja sitä paitsi tiedän, että osaat kirjoittaa ja sinulla on hyviä ideoita. Kirjoitit varmaan kaikki meidän ryhmän raportit silloin Sveinin tunneilla.” Jonas totesi ja nauroi. ”Muistatko sen. Mikä se oli. ’Päiväni luolassa, paluu taiteen juurille’ hah hah, ihme että se meni läpi.”
Terjeä alkoi naurattaa. ”Se koetteli kyllä Sveinin huumorintajun rajoja”, hän myönsi. Tämä oli se syy, miksi Jonas oli niin miellyttävä ihminen. Terje oli tehnyt taas kaikkensa aiheuttaakseen itselleen mahdollisimman kiusallisen tilanteen, mutta Jonas aukaisi sen tuosta vain. Se oli ihmeellistä, miten Jonas oli luonnostaan niin avomielinen ja kaikessa mukana oleva. Hän ei ikinä aiheuttanut toisille pahaa mieltä tai loukannut tahallaan olemalla tilannetajuton.
”Ihme ettei meidän ryhmään tunkenut ketään muita”, Terje huomautti.
”Miten niin?” Oli Jonaksen vuoro kysyä.
”Kaikki tykkäävät sinusta”, Terje sanoi kuin asia olisi itsestään selvä.
”No, minua ei ainakaan haittaa. Ihan hauskaa olla kahdestaan tässä jutussa.”
Terje yritti peitellä hymyään lasinsa takana. Jonas huomasi sen.

Miesten eteen ilmestyi yllättäen shotit väkevää alkoholia. Kolmannet tyhjät oluttuopit odottivat pöydän reunalla hakijaa. Jonas ja Terje vetäisivät polttavan nesteen kitoihinsa ja Terje irvisti väkevälle maulle. Humalan taso alkoi olla peruuttamaton. Miehet olivat antautuneet illan vietäväksi ja nauttivat toistensa seurasta. Oli hauskaa nauraa ja pitää yllä viihdyttävää keskustelua.
”Meidän elokuvasta tulee eeppinen, julkaistaan se joka paikassa ja tullaan kuuluisiksi”, Jonas julisti ja heilautti kättään dramaattisesti. Terje osoitti häntä sormellaan nyökäten.
”Meidän elokuvasta tulee paras homoleffa, mitä on ikinä tehty”, Terje myönteli.
”Ei hitto, minä keksin!” Jonas löi yllättäen kätensä pöytään. ”Näytellään itse siinä elokuvassa, ei hitto että siitä tulee meta.”
Terje nauroi. ”Oletko tosissasi?” Hän kysyi.
”Joo joo, mieti nyt miten paljon meitä arvostettaisiin. Me ohjataan, käsikirjoitetaan ja kuvataan elokuva, jossa näytellään itse”, Jonas sanoi, hän oli tosissaan. Tai niin tosissaan miten humalassa voi olla.
”Ihan hauska idea, mutta minä en todellakaan osaa näytellä”, Terje sanoi ja yritti vetäytyä ideasta.
”Älä viitsi”, Jonas sanoi ja katsoi merkitsevästi Terjeä. ”Odota”, hän sanoi ja kaivoi puhelimen taskustaan. Hän nosti sen Terjen kasvojen eteen, toinen silmä katsoi kameran takaa Terjeä. ”Hymyile minulle, Terje.”
Terje meni hämilleen. Hän katsoi Jonasta ja puna nousi hänen kasvoilleen. Hymy nousi väkisinkin kasvoille ja hän yritti väistää hermostuneena katseellaan kameraa.
Jonas laski hetken päästä puhelimen. ”Täydellistä… olet luonnonlahjakkuus”, Jonas mutisi.
”Tallennan tämän kansioon ’happy montage’, meidän elokuvassa on pakko olla sellainen. Siis montaasi, jossa on pätkiä iloisista asioista, hyvistä tunteista”, hän sanoi ja hymyili leveästi Terjelle. Terje oli edelleen hämillään. Idea oli ilmeisesti lukkoon lyöty.
”Siis, haluatko, että kirjoitan tarinan meistä?” Kysymys tuli ensimmäiseksi Terjen mieleen.
”Jotain sellaista joo, tästä tulee vielä tosi hieno”, Jonas myhäili itsekseen ja laittoi puhelimensa hajamielisesti pois. Terje luki Jonaksen kasvoista, miten miehen aivoissa alkoi palaset loksahdella paikoilleen. ”Ei kai sinulla ole mitään tätä vastaan?” Kysymys kuului.
Terjellä oli epäilyksensä, mutta alkoholi teki kaikesta hyvän idean. ”Olen ihan mukana”, hän totesi.

Miehet seisoivat Mestan oven edessä. Kello oli kaksi aamuyöllä ja baarinpitäjä oli häätänyt asiakkaat matkoihinsa. Sade oli lakannut.
”Me tehdään lyhytelokuva, joka jää elämään”, Jonas sanoi kuin itselleen. Terje mietti lähinnä sänkyä ja nukkumista, hän ei todellakaan ollut valmistautunut sellaiseen juomiseen.
Jonas kääntyi Terjeä päin ja tarttui tätä yllättäen paidan rintamuksesta. Terje äännähti ja katsoi säikähtäneenä Jonaksen kasvoja. Terje tunsi sydämensä hakkaavan hänen nyrkkiä vasten. He olivat todella lähekkäin. Jonaksen ilme oli hurjistunut, mutta miettivä.
”Hitto Terje”, Jonas älähti ja päästi irti Terjestä. Terje suoristi paitansa hämillään. Jonas sulki hetkeksi silmänsä. Avattuaan ne hänen suunsa vääntyi hymyyn ja hän siristi mysteerisesti silmiään.
Hän huikkasi taas iloisena itsenään: ”Nähdään!” Ja lähti.

[m.i.]

Luku 4

Päätöksiä


" ..."Meidän täytyy jossain kohtaa pussailla. Siis että viesti menee perille hitaimmillekin"... "

Kello ei ollut herättänyt vielä perjantaiaamuun, kun Terje makasi sängyllään ja tuijotti kattoa. Illan muistelu sai hänet kääntymään äkisti kyljelleen ja painamaan tyynyllä kasvojaan. Yleensä Terje joi ainoastaan kotona yksin, sillä hän kärsi hirveästä morkkiksesta julkisen juomisen seurauksena. Periaatteessa hänellä ei ollut mitään syytä tuntea niin paljon häpeää viime illan tapahtumista, mutta hänen aivonsa vain päättivät, että kaikki illan tapahtumat olivat jollain tavalla nolottavia. Terje mietti jo, miten kiusallista Jonasta olisi nähdä jatkossa ja miten hän pystyisi välttelemään häntä mahdollisimman tehokkaasti. Ehkä Terje ei tänään kävisikään koululla, tai ehkä Jonas ei edes olisi koululla. Herätyskello soi ja ilmoitti Terjelle, että nyt oli tehtävä päätöksiä. Koululla pitäisi olla tasan kello 11.

Terje oli päätynyt luottamaan hyvään tuuriinsa, jota ei käytännössä edes ollut, ja lähestyi koulun pääovia pälyillen ympärilleen. Onneksi hänellä oli vain tapaaminen opettajan kanssa, johon ei menisi kauaa. Kyseessä oli palautekeskustelu palautetusta käsikirjoituksesta ja sen jälkeen Terje pääsisi takaisin kotiin potemaan krapulaa ja käsittelemään morkkistaan. Krapula oli ilmaissut olemassaolostaan vasta suihkun jälkeen aamukahvilla, jonka juominen osoittautui astetta hankalammaksi operaatioksi.
Terjen onneksi opettajan tapaaminen oli hetkessä ohi ja käsikirjoitus ei vaatisi paljoa korjauksia. Opettaja oli yllättäen yltynyt peräti kehumaan Terjen teosta ja Terje oli väittänyt tapansa mukaan vastaan. Käsikirjoituksen tarinassa hahmon oikea minä yrittää taistella masennuksen aiheuttamaa kehosta vallan ottanutta toista, pahaa minää vastaan. Opettajan mielestä idea oli mahdoton toteuttaa, mutta Terje oli kirjoittanut sen hämmästyttävästi niin, että käsikirjoitusta voisi oikeasti käyttää. Terje ei ymmärtänyt opettajan innokkuutta, sitä paitsi Terje oli hieman huijannut ja tehnyt käsikirjoituksen vanhan kirjoitelmansa pohjalta ja säästänyt näin hirveästi aikaa.

Kotimatka oli ovien avauksen päässä, kun Terjen matkan keskeytti tuttu tervehdys. Terje olisi voinut vajota maan alle. Krapulan kylmä hiki nousi otsalle ja hänen kädet alkoivat täristä. Terje nielaisi.
”Venatkaa hetki”, Jonas huikkasi kavereilleen ja juoksi Terjen luo. Terje oli irrottanut otteensa pääovien kahvasta ja kääntyi Jonaksen suuntaan.
”Mahtava ilta eilen”, Jonas nauroi. ”Melkein tuntee taas elävänsä. Olen ollut täällä tässä kunnossa jo kahdeksasta lähtien.” Terje tuhahti mielessään. Jonas näytti täydellisen kauniilta, hänen lähes mustat hiuksensa karkailivat nutturasta juuri oikean verran ja vaalea, avokauluksinen paita paljasti miellyttävästi hänen jäntevää rintakehäänsä.
”Heh, joo”, Terje mutisi ja vältti katsetta. Jonas nosti kättään ja näytti isoa kameralaukkua olallaan.
”Mitä teet iltapäivällä? Voisin tulla koulun jälkeen käymään, meillä on paljon keskusteltavaa”, hän sanoi.
Terje yritti keksiä tekosyitä sotkuisesta kämpästä väsymykseen, mutta Jonas ei helpolla luovuttanut. Terje ei tiennyt, mistä toinen repi kaiken energiansa, mutta se tuntui vain lisääntyneen. Jonas teki selväksi, että hän haluaa heti saada kaikki ideat ulos päästään ja vaati tapaamista Terjen asunnolla. Terje lopulta myöntyi ja heitti toiveet rauhallisesta illasta, jonka oli jo ehtinyt suunnitella viettävänsä yksin elokuvia katsellen. Terje antoi kotinsa osoitteen Jonakselle ja neuvoi, miten hän löytäisi paikalle. Jonas oli täysin tyytyväinen järjestelyihin ja kiirehti takaisin kavereiden luokse ennen kuin he myöhästyisivät tunnilta.
Terje avasi oven ja huokaisi syvään. Hän oli toki iloinen, että Jonas oli niin innoissaan hänen kanssaan työskentelystä, mutta joku silti ahdisti Terjeä. Jonaksen ylipursuava into kertoi, että hänellä oli jo suuret suunnitelmat heidän elokuvalleen ja se sai Terjen miettimään, tulisiko elokuvasta todella heidän yhteinen. Toki alkuperäinen idea oli hänen, mutta Jonas vaikutti ottaneen ohjakset omiin käsiinsä. Terje pelkäsi ehkä eniten sitä tosiasiaa, että hän joutui näyttelemään elokuvassa ja se sai hänen vatsansa vääntämään. Lisäksi hän pelkäsi, että Jonas pakottaisi hänet tekemään asioita, joita hän ei haluaisi tehdä. Terje myönsi itselleen, että ajatus Jonaksen lähellä olemisesta tuntui… oikeastaan Terje ei tiennyt, mikä tunne oli. Hän ei ollut tottunut tuntemaan mitään niin hämmentävää ja se sai aikaiseksi enemmän vatsanväänteitä.

Terje löysi itsensä sängystä, kun hän havahtui täydestä unesta puhelimensa ääneen. Terje säikähti, sillä kello oli jo viisi ja hän oli vahingossa nukahtanut. Jonakselta tuli kuitenkin viesti, jossa hän kertoi menneensä vesisateen takia koulusta suoraan kotiinsa, mutta lähtevänsä pian kuitenkin tulemaan Terjelle. Terje nousi kunnolla istumaan ja piti kiinni rinnastaan, hän tasasi yllätysherätyksen aiheuttamaa sydämentykytystä ja yritti koota ajatuksiaan. Elettiin edelleen perjantaita ja Jonas olisi kohta oven takana. Terje oli koulussa käymisen jälkeen päättänyt mennä makoilemaan sängylleen ja katsomaan hauskoja videoita netistä, sillä hän oli ollut niin väsynyt, ettei jaksanut heti alkuun tehdä mitään sen järkevämpää. Mutta hän olikin ollut niin väsynyt, että oli nukahtanut lähes välittömästi.
Unisena hiuksiaan haroen Terje nousi ylös ja suuntasi keittiöön keittämään kahvia. Hänellä ei todella ollut virtaa siivoamiseen, joten se sai nyt jäädä. Jonas oli kyllä suostutteluissaan maininnut, että olisi paljon parempi, jos Terjen kämppä näyttäisi siltä, että siellä oikeasti asuisi joku. Ilmeisesti hän aikoisi jostain syystä kuvata Terjen luona jotain. Terje ei ymmärtänyt miksi, sillä hän asui kerrostaloyksiössä, joka ei ollut mitenkään erikoinen. Yksiö oli kuitenkin kohtuullisen tilava ja keittiö oli erillinen huone. Terje oli sisustanut asuntonsa isolla sängyllä ja kirjahyllyillä, keittiössä oli kahden istuttava puinen, korkea baaripöytä, jota koristi edelleen, ihme kyllä, elossa oleva viherkasvi.

”Huomenta”, Jonas tokaisi iloisesti tutkailtuaan hetken näkemäänsä oven suussa. Terje tiesi mihin Jonas viittasi, sillä hänellä oli hiukset edelleen pystyssä sängyn suuntaisesti ja hänellä oli yllään rennon löysät kotivaatteet.
”Moi”, Terje vastasi ja haukotteli käsi suun edessä. Jonas astui sisälle ja pörrötti Terjen hiuksia ohi kulkiessaan. Terje mulkaisi häntä hymyillen. Jonas vilkaisi nopeasti ympärilleen ja suuntasi Terjen huoneeseen kysymättä lupia. Terje katseli ovensuusta, miten Jonas kaivoi kameran laukusta ja etsi sille sopivan paikan hyllyn päältä. Kamera osoitti kohti sänkyä. Jonas sääti myös valaistusta ja kävi useasti kameran takana katsomassa. Oltuaan ilmeisesti tyytyväinen työhönsä hän asettui sängylle risti-istuntaan ja viittoi Terjen seuraansa ovensuusta. Terje katsoi kameraa hämillään.
”Kuvaako se?” Hän kysyi Jonakselta.
”Kuvaa, älä anna sen häiritä”, Jonas nauroi. Terje kävi istumaan sängyn reunalle toinen jalka maassa, Jonas oli vastapäätä. Terje katseli häntä kulmiensa alta ujostellen. Hän tunsi olonsa astetta hermostuneemmaksi. Ei morkkista yksillä päiväunilla korjattu.
”Haluan keskustella kanssasi rooleistamme meidän elokuvan suhteen”, Jonas sanoi siirtyen heti asiaan. Terje nyökkäsi.
”Minulla on ehdotus”, Jonas aloitti. Terje siirsi koko huomionsa häneen.
”Haluan, että minulla on täysi oikeus kuvata haluamallani tavalla ja silloin kun haluan”, Jonas piti pienen tauon ja hymyili Terjen nousseelle kulmakarvalle. ”Lisäksi haluan toimia elokuvamme ohjaajana.”
”Ei minulla mitään sitä vastaan ole. Mihin oikein pyrit?” Terje kysyi.
”Vastapainoksi saat käsikirjoittaa elokuvamme täysin itse”, Jonas sanoi ja kallisti päätään. Terjellä oli olo, ettei toinen ei nyt täysin kertonut, mitä hänellä oli mielessä. Terje kuitenkin piti haasteesta, oli suuri kunnia saada käsikirjoittaa jotain tuotantoon menevää ja saada krediitit siitä itselleen.
”Millainen meidän aikataulu on?” Terje kysyi. Jonas hieroi leukaansa ja leikki siistityllä parrallaan.
”Minulla on kamera nyt kaksi viikkoa käytössä ja ensi kuussa kaksi viikkoa. Kuvaukset pitää suorittaa pääosin tällä ajalla”, Jonas vastasi.
”Hetkinen”, Terje ihmetteli. ”En minä käsikirjoitusta illassa laadi, se vaatii vähän aikaa ja hiomista.”
”Tiedän. Älä siitä vielä murehdi, kuvauksien jälkeen saat kaiken kuvatun materiaalin aikajärjestyksessä ja valmiiksi otsikoituna käyttöösi ja sinulla on loppuvuosi käydä sitä läpi ja kirjoittaa meille tarina.” Jonaksen salaperäisestä hymystä ja ilmeestä ei ottanut selvää. Terje meni enemmän hämilleen.
”Siis…” Terje takerteli.
”Uskon, että tarinamme syntyy tässä matkan varrella. Millaiseksi se lopulta muotoutuu, on täysin sinusta kiinni. Luotan täysin kirjailijan näkemykseesi”, Jonas sanoi ja heilautti kättään kuninkaallisesti tehden kunniaa Terjelle.
”Ajattelin, että voisimme kokeilla jotain uutta. Uskon, että saamme riittävästi materiaalia vaikka mihin”, Jonas jatkoi ja nojasi sormiinsa hymyillen. Hän katsoi Terjeä silmiin. ”Meidän välillä on juuri sopivaa jännitettä, että saadaan ne suuret, mutta realistiset tunteet kuvattua.”
Terje väisti katsetta ja tunsi punastuvansa. Hän ei saanut kuitenkaan hymyään peiteltyä, sillä Jonas oli juuri siteerannut hänen ideoitaan ääneen. Eli Jonas oli oikeasti kuunnellut ja pitänyt Terjen sanoja toteuttamisen arvoisena. Terje ei täysin vielä tiennyt, mitä odottaa jatkossa, mutta hän piti kyllä asetetusta haasteesta. Vatsassa kihelmöi jokin, jännitys?

”Voinko pyytää meitä tekemään jotain tiettyjä kohtauksia, jos koen, että tarina vaatii sitä?” Terje kysyi. Jonas nyökkäsi. ”Todellakin, näin juuri haluan meidän toimivankin. Heitä rohkeasti ideoita ääneen, niin minä laitan ne toteutumaan.”
”Okei, jos tämä nyt oli jokin virallinen roolijako, niin olen ihan mukana. Tai siis kaikki sopii”, Terje sanoi ja kohautti olkiaan.
”Minulla on pari ehtoa vielä”, Jonas kertoi.
”Voi ei”, Terje sanoi muka kauhuissaan.
”Ensimmäiseksi, älä koskaan katso kameraan, ellen minä ole sen takana”, Jonas sanoi.
”Okei, koitan muistaa. Mitä vielä?” Terje kysyi. Jonasta alkoi naurattaa.
”Mitä?” Terje ihmetteli ja nauru tarttui häneen.
”No siis. Meidän täytyy jossain kohtaa pussailla. Siis että viesti menee perille hitaimmillekin”, Jonas hekotteli.
Terje nosti käden kasvojensa eteen ja yritti piilotella punastumistaan. Hän oli tiedostanut etukäteen, mitä mahdollisesti oli edessä kuvauksien suhteen, mutta ei ollut laittanut ajatuksiaan sanoiksi. Jonaksen tokaisu teki asiasta konkreettisen. Terje ei oikein tiennyt, miltä ajatus Jonaksen kanssa lähellä olosta hänestä tuntui. Periaatteessa kaikki tehtäisiin elokuvaa varten, eikä kyseessä ollut mitään sen ihmeempää. Ehkä Terjen taipumus introverttiuteen aiheutti hänelle niin jännittyneen tunteen asiaa kohtaan. Ei miehen suuteleminen voinut olla naisen suutelemista ihmeellisempää. Eikä Terjellä ei ollut mitään homoja vastaan. Mutta nyt kun se osui kirjaimellisesti omalle kohdalle, Terje tunsi ehkä hieman pettymystä itseään kohtaan siitä, että hän mieluummin luovuttaisi osansa jollekin muulle.

”Ei kai meillä ole mitään ongelmaa”, Jonas kysyi huolettomasti.
”Ei kai. Mutta kuten aikaisemmin jo sanoin: en ole mikään näyttelijä”, Terje puolustautui.
”Ehkä parempi onkin, kun olet vain oma itsesi”, Jonas sanoi. ”Ajattele koko prosessi niin, että kuvaamme itseämme kuvaamassa homoelokuvaa.”
”Aion tehdä parhaani joka tapauksessa”, Terje sanoi uhmakkaasti. Heidän lyhytelokuvansa olisi kuitenkin tärkeä piste Terjen elämässä. Jos hän joskus saisi nimeä itselleen, niin tämä elokuva tulisi uudestaan vastaan ennemmin tai myöhemmin, joten parempi tehdä se kunnolla.
”Onko sinulla muuten tyttöystävää?” Jonas kysyi kuin ohimennen. ”Tai poikaystävää”, hän lisäsi.
Terje pudisti päätään. ”Ei. Olen vähän huono ihmissuhteissa”, hän myönsi.
”Tarkoitatko ettet ole koskaan ollut kenenkään kanssa kimpassa?” Jonaksella ei tuntunut olevan mitään ongelmia kysellä henkilökohtaisuuksia.
”En minä niin sanonut. On minulla ollut muutama suhde, mutta ne ovat kestäneet pari kuukautta ja hmm… Muuttuneet sitten ongelmallisiksi”, Jonas mutisi. Hän ei halunnut keskustella aiheesta. Hän ei kuitenkaan valehdellut. Hän ei ollut saanut oikeastaan mitään irti seurustelusta ja oli ryhtynyt siihen aikaisemmin lähinnä yhteiskunnan ja ihmisten painostuksesta. Mutta eihän siitä mitään ollut tullut ja suhteet olivat päätyneet lyhyeen. Viimeisen vuoden hän oli elänyt aivan itsekseen ja keskittynyt kouluun.
”Entä sinä, onko sinulla ömm, suhdetta, johonkin?” Terje siirsi kömpelösti huomion Jonakseen. Terje ei osannut muuttaa niin sujuvasti uteliaisuuttaan sanoiksi kuin Jonas.
”Heh, en seurustele tällä hetkellä”, Jonas sanoi huolettomasti. ”Ja parempi niin, sillä siitä voisi tulla ongelmia tämän meidän leffan kanssa”, hän nauroi.

Miehet keskustelivat vielä pitkään kuvauspäivistä ja –aiheista. Jonas toivoi, että Terje olisi käytettävissä joka päivä heti seuraavasta päivästä lähtien ja Terje lupasi tehdä parhaansa, mutta vaati kiusaantuneena, että Jonas kunnioittaisi hänen tarvettaan olla välillä yksin. Jonas hieman kiusoitellen uhkasi, että saattaisi ilmestyä keskellä yötäkin Terjen oven taakse vaatimaan kuvaamista, jos yllättäen puhjennut inspiraatio niin vaatisi. Terje ei ollut täysin varma, oliko toinen tosissaan. Jonaksen ja hänen voimakastahtoisuuden tuntien hän todennäköisesti oli aivan tosissaan. Heidän puhuessa tulevista päivistä, Terje alkoi inspiroitumaan aiheesta. Varsinkin, kun Jonas sanoi haluavansa kuvata varsinkin arkisia asioita, Terje huomasi tarinan palasten muodostuvan päähänsä. Hän ei nähnyt kokonaiskuvaa vielä, mutta tiesi, mihin suuntaan haluaisi elokuvaa viedä. Hän pyysi Jonasta kuvaamaan myös itseään ja Jonas innostui ehdotuksesta ja lupasi kuvata itseään jopa vessassa käydessään.

Kello oli melkein kymmenen illalla, kun Jonas nousi sängyltä venytellen seisomaan ja haukotteli. Hän hymyili raukeasti ja myönsi olevansa jo aika väsynyt. Terjestä oli mielenkiintoista nähdä hänet niin rauhallisessa tilassa. Terje nousi myös seisomaan ja totesi puolestaan kellon olevan kyllä jo aika paljon. Jonas siirtyi kameransa luokse ja touhusi sen kimpussa. Hän kääntyi hetken päästä Terjen puoleen ja astui lähemmäs häntä. Jonas otti kiinni Terjen hartiasta.
”Kiitos, kun teet tämän elokuvan kanssani”, Jonas sanoi pehmeästi ja katsoi lempeillä silmillä Terjeä. Terje hymyili ja väisti katsetta, yllättävä läheisyys sai hänen ihonsa kihelmöimään.
”Totta kai”, Terje vastasi. Jonas hymähti ja puristi hellästi kädellään hänen olkapäätä. He seisoivat hetken hiljaa niin.
Jonas teki pienen vetävän liikkeen kädellään. Terje kohotti katseensa ja katsoi suoraan häntä silmiin. Jonas kohotti kättään ja siirsi kätensä hänen niskaan ja puristi hellästi. Terje tunsi Jonaksen sormet hiuksissaan. Jonas veti Terjen lähelleen ja halasi häntä. Terje vastasi halaukseen, se vain tuntui jotenkin luonnolliselta.

[m.i.]

Luku 5

Kouristuksia alavatsassa


" ...Jonas nytkäytti hieman päätään, kuin haastaakseen: ”Suutele minua, jos uskallat.”... "

Terje joi ajatuksissaan aamukahvia keittiössä pöydän äärellä. Hän oli kiivennyt korkealle penkille risti-istuntaan. Hänellä oli yllään vain suurikokoinen, valkoinen t-paita, joka levisi hänen syliinsä vilautellen hänen paljaita jalkojaan ja mustia boksereitaan. Ruska oli saapunut hiljalleen ja ikkunan takana tuulessa kosteita oksiaan heilutteleva puu esitteli kauniita keltaisen- ja punaisen sävyisiä lehtiään. Tämä aikainen perjantaiaamu oli poikkeuksellinen siinä suhteessa, että hän ei ollut kotonaan yksin. Jonas oli herättänyt hänet kuudelta aamulla ilmestymällä hänen kämpän oven taakse soittamaan ovikelloa. Terje oli aluksi vain kääntänyt kylkeään ja toivonut toisen luovuttavan ja lähtevän pois. Mutta rytmikkään koputussoolon seurauksena hän oli lopulta luovuttanut ja hiippaillut paitasillaan avaamaan äkkiä oven ennen kuin naapureilta tulisi valituksia. Jonas oli itse asiassa aikaisemmin viikolla tehnyt saman tempun ja nyt hän oli saapunut vaatimaan lisää kuvamateriaalia Terjestä juomassa aamukahviaan. Jostain selittämättömästä syystä hän piti sitä todella esteettisen kauniina kuvattavana, varsinkin Terjen keittiössä. Aamukin oli kuulemma ollut nyt aikaisempaa täydellisempi, eikä Jonas ollut kyennyt vastustamaan kuvaushimoaan. Tällä kertaa Jonas vaati myös, että Jonas laittaisi silmälasinsa. Terjellä ei ollut ollut muita vaihtoehtoja, kuin alistua kohtaloonsa. Onneksi aamu oli niin aikainen, että hänen aivonsa olivat vielä nukuksissa, joten hän ei edes huomioinut vieressä heiluvaa kameraa. Jonas sai mielestään täydellistä kuvamateriaalia.

Kulunut viikko oli ollut hyvin tapahtumatäytteinen. Terje ei ollut varmaan ikinä viettänyt kenenkään kanssa niin paljon aikaa vapaaehtoisesti. Tai no ei jokainen päivä mennyt aivan hänen vapaan tahtonsa mukaisesti. Jonaksen leikkimieliseltä tuntuneet uhkailut siitä, miten hän saattaisi tulla jopa keskiyöllä yllättävälle kuvauskeikalle, osoittautuivatkin todemmaksi, mitä Terje olisi halunnut. He olivat kuvanneet joka ikinen päivä siitä lähtien, kun he olivat sopineet edellisenä perjantaina käytännön rooleista heidän lyhytelokuvaprojektissaan. Terjellä oli kuitenkin ollut Jonaksen kanssa hauskempaa, kuin kehtasi erakkoluonteen omaavana henkilönä ääneen myöntää. Vaikka Jonas oli välillä todella rasittava ja tuntui välittävän vain siitä, että kuvamateriaali oli täydellistä, niin hän silti oli joka päivä mielettömän hauskaa seuraa. Viikon aikana he olivat käyneet kävelyillä, Mestassa istumassa sekä olivat hengailleet jommankumman luona keskustellen, elokuvia katsellen tai nettiä selaillen. Jonaksella oli kaksi kameraa käytössään, joilla hän kuvasi. Liikkuessa hän yleensä käytti pientä kameraa, joka oli kiinnitetty jonkinlaiseen metalliseen keppiviritelmään. Sisätiloissa yleensä käytössä oli isompi kamera, jonka hän asetti korokkeelle tai kameran omalle jalustalle. Terje oli tottunut nopeasti kameran läsnäoloon ja oppi olemaan välittämättä siitä, sekä Jonaksen loputtomasta puheesta kameroista ja tekniikasta, joka ei kiinnostanut Terjeä tippaakaan.

Läheisyys oli myös lopulta hiljalleen hiipinyt kuvioihin. Se tuli kuitenkin lähes täysin Jonaksen aloitteesta. Terje ei ollut aluksi edes tajunnut, miten paljon he olivat fyysisesti lähentyneet. Viikon takaisen suhteellisen intiimin halauksen jälkeen Jonas oli lähtenyt hakemaan fyysistä kontaktia paljon pienemmillä eleillä, kuten ohjaamalla hennolla selän kosketuksella Terjen eteensä ahtaalla metsäpolulla tai vierekkäin istuessa hän saattoi leikillään töniä olkapäällään häntä. Terje oli huomannut läheisyydenosoituksien olemassaolon siinä kohtaa, kun ne olivat muuttuneet vierekkäin istuessa kainaloon vetämiseksi ja hiuksien sekä kasvojen huomaamattomiksi kosketteluiksi. Muutaman kerran Jonas oli ottanut Terjeä kädestä kiinni tai hivellyt hänen käsivarttaan, jolloin he olivat yleensä hetken pälyilleet toisiaan hiljaa kunnes Terje rikkoi hermostuksissaan hetken ja veti kätensä pois. Terje ymmärsi kyllä, että Jonas pyrki luomaan mahdollisimman realistisen ympäristön heille mahdollisimman hyvän videomateriaalin saamiseksi ja Terje arvosti tietenkin hänen näkemystään sekä vaivaansa. Terje tiesi täysin, että jokainen hellyydenosoitus oli kuvattuna kameralle eivätkä ne perustuneet oikeisiin tunteisiin. Hän piti Jonaksen eleitä kuitenkin hellyttävinä. Ihmisen kosketus tuntui pieninä määrinä ihmeen hyvältä, Terje oli kuitenkin ollut jo vuoden verran aivan itsekseen. Hänen ajatuksensa sotivat silti vastaan, sillä läheisyys tapahtui toisen miehen kanssa. Terjen sisällä vellova hämmennys sai hänet jatkuvasti hermostumaan ja ujostelemaan, mutta Jonas suhtautui asiaan ihmeen kärsivällisesti.

Jonas ei estellyt, kun Terje haki vielä kolmannen kerran täydennystä kuppiinsa ja kiipesi takaisin tuolille. Jonas oli aivan hiljaa puuhaillessaan kameransa kanssa, eikä aikaa vievä kahvin nauttiminen tuntunut vaivaavan häntä. Hetken päästä Jonas kuitenkin keskeytti Terjen lagaamisen ja määräsi kameran takana: ”Katso kameraan.”
Terje havahtui ajatuksestaan ja käänsi hieman rintakehäänsä häntä kohti. Terje nosti kätensä rennosti tuolin selkänojan yli ja kohotti toisen polvensa risti-istunnosta pystyyn. Hän pälyili kameraa ujostellen, ja haukotteli vetisin silmin. Jonaksen määräilevä luonne oli tullut kuluneen viikon aikana liiankin kirjaimellisesti ilmi. Terje ei ollut ollenkaan tottunut siihen, että joku määräilisi sillä tavalla häntä ja Jonaksen pyyntöjen käskevä sävy sai hänet aina kurtistamaan kulmiaan toiselle. Ja kuitenkin tekemään, mitä pyydettiin. Terje ei kehdannut myöntää edes itselleen, miten suuri auktoriteetti Jonaksella oli häneen. Ei sillä, Jonaksesta tulisi vielä erinomainen ohjaaja niin halutessaan, sillä hän tuntui saavan tahtonsa aina läpi.

Jonas vilkaisi kameran takaa Terjeä hymyillen vastustamattomasti. Se sai huonosti pidätellyn hymyn leviämään Terjen kasvoille, jonka seurauksena hän väisti tapansa mukaan kameraa kuin voisi kääntymällä piiloutua siltä. Jonas käveli kameran takaa pöydän luo.
”Tule tähän”, Jonas kehotti ja heilautti kättään pyytäen Terjeä nousemaan ja tulemaan hänen ja jalustalla seisovan kameran eteen. Terje huokaisi ja teki kulmiaan kurtistellen, kuten käskettiin. Hän yritti kiskoa huomaamattomasti paitaa jalkojensa peitoksi ja vilkuili ujostellen edessään seisovaa Jonasta. Jonas puri huultaan ja hymähti näkemälleen. Hän haroi parilla liikkeellä Terjen joka suuntaan sojottavaa sänkykampausta. Terje käänsi päänsä poispäin kosketuksesta ja hieroi toisella kädellä unta silmästään. Jonas asetti kätensä Terjen lantiolle ja toisen hänen hartialleen. Hän rutisti hellästi paitaa nyrkeissään ja veti toisen hieman lähemmäs itseään.
”Mmh”, Jonas urahti pää kallellaan. ”Minun täytyy lähteä nyt kouluun.”
”Okei”, Terje mumisi ja läheisen tilanteen aiheuttama hermostus kohotti punan hänen poskilleen.
”Olisin mielläni jatkanut tätä kuvaussessiota vielä”, Jonas sanoi tarkkaillen Terjen kasvoja ja puri alahuultaan kuin estellen himoaan jatkaa kuvauksia. Terje tunsi hänen katseensa kihelmöivän ihollaan ja se nosti takaraivosta karvat pystyyn. Hän varoi visusti vastaamasta katseeseen.
Jonas kallisti päänsä toiseen suuntaan.
”Tänään mennään taas Mestaan illalla, vai mitä?”
”Vaikka.”
”Voitaisiin juoda vaihteeksi vähän reilummin tämän meidän ensimmäisen kuvausviikon kunniaksi.”
”Sopii.”
Jonas hymähti Terjen pidättyväisyydelle ja hieroi hetken Terjen hartiaa. Hän astui kauemmaksi selvästi hankalaksi vääntyneestä Terjestä ja meni pakkaamaan kameraansa ja muita tavaroitaan kasaan. Terje nojasi korkeaan baaripöytään käsillään ja tarkkaili vaitonaisena Jonaksen puuhia. Jonas vilkuili paljaita jalkojaan vilauttelevaa, väsynyttä Terjeä pakkaamisensa lomasta ja kommentoi virnistellen jotain siitä, miten Terje näytti niin herkulliselta sillä hetkellä ja harmitteli aikaista kouluaamuaan. Terje käänsi katseensa kattoon ja esitti, ettei kuunnellut.
Jonas ilmoitti, että nukkuisi päiväunet, ennen kuin tulisi ja heitti arvion aikataulustaan. Terje sulki vaitonaisena ulko-ovensa kädet täynnä poistuneen Jonaksen perässä.

* * *

Miehet loikoilivat ja istuskelivat naureskellen Terjen sängyllä. Yksi tyhjä punaviinilasi oli kallellaan punaviinipullon vieressä lattialla ja toinen oli sängyllä Terjen sormien välissä. He olivat korkanneet punaviinipullon ottaakseen hieman humalaa päälle ennen Mestaan menemistä. Sade oli kuitenkin alkanut ja sen heltymistä odotellessa miehet olivat ehtineet tyhjentää koko pullon keskenään. Pienessä humalassa keskustelu oli muuttunut nopeasti lennokkaaksi ja huolettomaksi. Humala kaatoi myös muureja ja he jakoivat jonkin verran henkilökohtaisia ajatuksia toisilleen. Keskustelu pysyi enimmäkseen kuitenkin iloisissa asioissa ja parhaillaan Terje kritisoi sarkastisella huumorillaan jotain aikaisemmin katsomaansa elokuvaa. Hän huomasi sivusilmällään Jonaksen katselevan häntä vinosti hymyillen. Jonas makasi kyljellään nojaten käteensä ja Terje istui puolikkaassa risti-istunnassa, toinen jalka suoraksi vedettynä hänen edessään. Jonas oli avannut kauniit, tummat hiuksensa ja ne aaltoilivat runsaina sängylle. Terje pudisti päätään näkemälleen ja tuhahti.
”Mitä?”, Jonas kysyi ja kohotti huvittuneena kulmaansa.
”Se on älytöntä, miten hyvän näköinen olet”, Terje möläytti alkoholin rohkaisemana. ”Tai siis on aika kliseistä, että elokuvan päähenkilöinä on kiintiö-hyvännäköinen ja kiintiöruma”, Terje korjasi nopeasti.
”Et sinä ole ruma”, Jonas nauroi ja kohosi istumaan.
”Heh heh”, Terje tokaisi silmiä pyöritellen. Oli vaikea uskoa, kun ne sanat tulivat kuitenkin Jonaksen suusta, ja Jonas oli parhaimman näköinen mies, jonka Terje oli koskaan tavannut.
”Olet todella hyvännäköinen, varsinkin kirjailijaksi”, Jonas väitti leveällä virneellä.
Terjessä oli kieltämättä perinteisen huonoja elämäntapoja ja nukkumisaikoja noudattavan kirjailijan näköä. Olkiset hiukset olivat aikoja sitten rehevöityneet ulos viimeisestä leikkauksesta ja silmäpussit koristivat väsynyttä ja surumielistä ilmettä. Terje oli myös ominut kodittoman pukeutumistyylin, joka tuntui olevan suosiossa taiteilijoiden ja muiden hipstereiden joukossa.
”En tajua sitäkään, miten voit olla lisäksi aina niin energinen ja sosiaalinen ja kaikki haluavat olla kaverisi”, Terje jatkoi mutinaansa Jonaksen täydellisyydestä. ”Pääset varmasti pitkälle urallasi.”
Jonaksen ilme vakavoitui hieman ja hän kurtisti kulmiaan Terjelle.
”Et kai sinä yritä väheksyä itseäsi”, Jonas nuhteli. ”Me olemme erilaisia joo, mutta minä arvostan sinussa nimenomaan sinun rauhallisuuttasi ja älykkyyttäsi.” Hän sitoi hiuksensa takaisin ylös kuin se olisi vähentänyt hänen veistoksellista ulkonäköään.
”Meillä on erilaiset vahvuudet, mutta ne eivät ole toisistaan huonompia”, Jonas jatkoi painottaen sanomaansa. Hän hipaisi Terjen kättä ja tavoitti hänen katseen. Terje ei voinut olla hymyilemättä, kun Jonas katseli häntä niin suloisella ilmeellä. Jonas oli painanut päänsä olkaansa vasten. Terje kohotti hetken mielijohteesta kätensä ja kosketti hänen tummaa, lyhyttä partaa.
”Sori, en voinut vastustaa kiusausta”, Terje sanoi ja hiveli mietteliäänä Jonaksen kasvojen miellyttävän tuuheaa karvoitusta ja varoi katsomasta toista silmiin. Jonas siristi silmiään ja hänen kasvoistaan pystyi lukemaan, miten hän nautti siitä, että Terje vihdoin lähestyi häntä omaehtoisesti.
Kun heidän katseensa lopulta kohtasivat, Jonas nytkäytti hieman päätään, kuin haastaakseen: ”Suutele minua, jos uskallat.”
Terje veti kätensä pois ja tunsi olonsa vaikeaksi. Hän muisti viininlopun toisessa kädessään ja keskittyi täysin sen poisjuomiseen.
”Minulla on olutta jääkapissa, haluatko?” Terje kysyi ja nousi hakeakseen ainakin itselleen.
”Joo, kiitos”, Jonas sanoi.

Terje avasi olutpullot keittiössä ja palasi huoneensa ovelle. Jonas oli myös noussut seisomaan ja oli nyt oviaukon tukkeena.
”Noh?” Terje kysyi hämmentyneenä hymyillen ja yritti väistää Jonasta. Jonas kuitenkin väisti samaan suuntaan. Hän hymähti ja tarttui yllättäen Terjeä olkapäästä kiinni ja työnsi hänet oviaukon reunaa vasten. Terje kohotti olutpulloista kiinni pitäviä käsiään ja yritti estää juomia läikkymästä. Jonas otti toisella kädellään voimakkaasti kiinni Terjen lantiosta ja työnsi omaa vartaloaan lähemmäs. Toinen käsi kulki rintakehää pitkin Terjen niskaan ja Jonas työnsi sormensa hänen hiuksiin. Hän vilkaisi Terjen huulia ja katsoi intensiivisesti suoraan häntä silmiin. Terjen vatsanpohjasta kouraisi.

Jonas veti Terjen hiuksista kallistaen hieman hänen päätään. Hän suuteli hallitsevasti kädet sivuilla avuttomasti seisovaa Terjeä.

Terjen vartalon valtasi lamauttava kihelmöinti ja se sai raukean henkäyksen karkaamaan hänen huuliltaan.  Jonas kuumentui Terjen reaktiosta ja hän painoi voimakkaammin lantiotaan Terjeä vasten. Hän liu’utti kättään Terjen kylkeä pitkin ja tarttui tiukemmin kiinni tämän hiuksista. Heidän kasvonsa olivat melkein kiinni toisissaan ja Terje tunsi leuassaan Jonaksen parran karhean kosketuksen. Terje hengitti raskaasti ja hänen poskiaan kuumotti.
Jonas suuteli Terjeä uudestaan ja kiihkolla ja Terje vastasi siihen huumaantuneena. Kihelmöinti alkoi valumaan uhkaavasti alaspäin ja se sai Terjen säikähtämään yhtäkkiä vahvoja tunteitaan ja vartalonsa reaktiota. Hän käänsi päänsä pois ja nosti varovaisesti toista pullosta kiinni pitävää kättään työntääkseen Jonaksen kauemmaksi itsestään.
”Lopeta”, Terje ähkäisi ja karkasi Jonaksen otteesta. Hän tyrkkäsi oluen Jonaksen käteen ja meni sängylle istumaan. Hän ei voinut olla huomaamatta, että koko ajan päällä ollut kamera oli siirretty osoittamaan ovea. Tietenkin. Terje ei ihmetellyt lainkaan, että Jonas oli suunnitellut koko jutun saadakseen kuumaa homosuutelua nauhalle. Terje murehti kuitenkin enemmän sitä, että oli tuntenut jotain ja se tunne oli ollut vahva.

Hän ei halunnut ajatella asiaa.

”Huh. No. Se vasta olikin jotain”, Jonas huoahti leikkimielisesti. Hän nojasi hetken oviaukkoa vasten ja haroi hiuksiaan tyytyväisenä. Hän käveli kameran luokse ja asetti sen takaisin osoittamaan kohti sänkyä. Terje tunsi olonsa todella vaikeaksi ja keskittyi lähinnä oluensa hörppimiseen. Jonas huomautti hetken päästä, että sade oli lakannut ja he voisivat vielä käväistä Mestassa. Terje tunsi helpotusta siitä, että pääsi ahdistavasta tilanteesta niinkin helposti pakoon. Vielä paremmaksi ilta muuttui myöhemmin heidän saavuttua Mestaan, sillä siellä oli iso joukkio Jonaksen ystäviä, jotka vaativat hänen huomiota ahnaasti. Terje välttyi juhlinnan sen pitemmältä jatkamiselta vetoamalla pian väsymykseensä ja liukeni paikalta yksin omaan kotiinsa turvaan.

[Hilla]

Jonas ottaa todella ilon irti elokuvan teosta. Tai sitten elokuvan teko on vain tekosyy jollekin aivan muulle, sen verran määrätietoisesti mies on nimittäin toiminut. Eikä juuri ole osoittanut normaalia epäröimistä esim. fyysisen kanssakäymisen suhteen. Terje voisi puolestaan rentoutua ja antaa mennä vain. Vaikka toki elokuvan aiheeseen kuuluu myös torjumiset. Jatkoa odotellessa!

[m.i.]

A/N: Terje todellakin voisi vain antaa mennä! Mutta Terje taistelee sisäisten demoniensa kanssa. Olen huomannut, että aika monellakin nykyään, siis ihan oikeassa elämässä, on riesana jotain demoneita. Uskoisin, että se johtuu siitä, että nykyään ihmisillä ei ole turvana minkäänlaisia käyttäytymismalleja. Meihin on sisäänrakennettuja kaikenlaisia perinteitä ja arvoja, mutta teknologia-nykyaikana nämä kaikki on pistetty palasiksi. Ihmiset saa liikaa tietoa internetistä ja se pistää kenen tahansa pään pyörälle, kenelle tahansa tulee turvaton ja epätodellinen olo, kun ei tiedä enää mihin uskoa tai mitä arvoja vaalia. Monelle on varmasti raskasta olla niin avomielinen, mitä nykyään on "pakko" olla.
Kaiken kukkuraksi tämä nyky-yhteiskunta yrittää leipoa ihmistä tietyn mallin mukaiseksi: ahkera ja kiireinen työntekijä ja vapaa-ajalla iloinen kuluttaja. Muottiin sopimattomia uhkaa syrjäytyminen ja Terje on turhankin potentiaalinen syrjäytyjä.

Mitä yritän tässä sanoa, niin Terjen ongelmiin ja ristiriitaisiin tunteisiin ei ole mitään mustavalkoista syytä, vaan se on paljon monimutkaisempaa. Asiat Terjen ja Jonaksen välillä tulevat kuitenkin eskaloitumaan suuntaan tai toiseen tässä luvussa 7, jota kirjoitan parhaillaan. :)

Joka tapauksessa, tällä kertaa kuva Terjestä luvusta 5:




* * *

Luku 6

Mustasukkaisuutta


" ...Terje tunsi mustasukkaisuuden puristavan rintaansa ja inhosi itseään sen takia... "

Kolmas tyhjä oluttölkki kilahti tiskipöydälle. Terje nojaili kädellään samaiseen pöytään ja hieroi ohimoaan sormillaan. Hän arvioi tarvettaan avata vielä yhden. Mieleen ilmestyi väkisinkin kysymys siitä, miten hän oli siihen tilanteeseen päätynyt. Vielä kaksi viikkoa taaksepäin, hän oli elänyt elämää, johon kuului alkoholinkäyttö ehkä kerran kuukaudessa muutaman viinilasillisen verran luovuuden hakemiseksi kirjoittamisen merkeissä. Nyt hän huomasi, että oli lyhyen ajan sisällä aloittanut juomaan alkoholia useamman kerran viikossa, siis lähes päivittäin ja vielä täysin päihtymistarkoituksessa. Terjestä tuntui, että hän ei tuntenut enää itseään tai elämäänsä ja se sai hänet tuntemaan olonsa turvattomaksi. Jatkuvan juomisen takia aivotkaan eivät ehtineet kunnolla palautua ja se teki ajatustyöstä hankalaa. Terje löysi itsensä usein pyörimässä tuskaisena sängyssä saamatta mieltään rauhalliseksi, mikä oli hänelle hyvin poikkeavaa käytöstä. Hän tunsi, että olisi tarvinnut muutaman päivän yksinoloa, akkujen latausta täysin itsekseen, jotta olisi saavuttanut jonkinlaisen balanssin ja järjen elämäänsä. Mutta elokuvaprojektin ja sen tiukan aikataulun takia oma rauha ei ollut mahdollista. Terje tunsi ärtymystä itseään kohtaan ja liikehti hermostuneesti. Ensimmäiset kaksi viikkoa kuvausta vasta takana, ja hän oli muka jo aivan rikki. Hemmetti!
 
Viime viikonloppuna tapahtunut Jonaksen järjestämä suuteluepisodi oli saanut parin etääntymään toisistaan. Terje ei ollut kyennyt eikä halunnut käsitellä koko asiaa tai tunteitaan ja oireili kiukkuisuudella Jonaksen läsnä ollessa. Terjen mielessä kytevää myrskyä lietsoi entisestään univaje, kun hänen uniin hiipineet painajaiset pitivät häntä hereillä. Unissa hän riiteli vanhempiensa kanssa siitä, että oli jäänyt heille kiinni homoudestaan. Terjen ajatukset olivat täydellisessä ristiriidassa keskenään. Hänellä ei ollut mitään homoja vastaan, ja sitä paitsi hänhän oli ehdottanut koko hiton teeman elokuvaan. Silti hänellä oli vähän väliä halu huutaa päin Jonaksen naamaa niin, että kaikki kuulisivat, että hän ei ole homo!
Ja sellaisen ajattelu sai hänet tuntemaan itsensä todella huonoksi ihmiseksi. Jostain syystä Jonasta taasen ei tuntunut lainkaan haittaavan Terjen kiukuttelu ja hermoilu. Hän suorastaan tuntui yllyttävän Terjeä kiukustumaan enemmän. Yhden kerran hän oli jopa alkanut tökkimään Terjeä ja kokeillut kirjaimellisesti kepillä jäätä. Terje oli sen seurauksena korottanut ääntään ja melkein sanonut todella rumasti Jonakselle. Oli todella raivostuttavaa yrittää saada toinen ymmärtämään puhetta, kun tämä kuunteli ja katseli Terjeä vain kameran takaa. Vastapainoksi kiusoittelulle, Jonas kuitenkin yritti välillä rauhoitella Terjeä ja kaappaili häntä kainaloonsa pörröttäen hellyttävästi hiuksia.
 
Viikkoon oli mahtunut myös hyviä päiviä. Yhtenä päivänä Terje ja Jonas olivat seisoneet kaatosateessa yhteisen varjon alla ja hekotelleet sitä, miten masentava päivä oli ja miten masentavalta kaikkialla näytti.
Terje huomautti yllättäen ääneen, miten hänen teki jostain syystä mieli syödä jäätelöä. Jonas oli tästä riemastunut ja sanoi, että hän haluaisi ehdottomasti kuvata sitä.
”Ollaan sateessa sateenvarjon alla ja syödään jäätelöä”, Terje ehdotti.
”Hah hah, joo. Ja yhteistä jäätelöä”, Jonas nauroi.
”Joo ja näytetään mahdollisimman tympääntyneiltä, kontrastin lisäämiseksi”, Terjeä nauratti myös.
He siirtyivät tuumasta toimeen ja ostivat purkillisen vaniljajäätelöä, he päätyivät ostamaan ehdottomasti kaikkein tylsintä, mutta tunnuskuvallisinta makua. He etsivät hyvän kuvauspaikan ja päätyivät kuvaamaan pienellä puusillalla kaiteeseen nojaten, jossa heidän selän takaa näkyi lehdettömien puiden rajaama joki. Terje piteli jäätelöpurkkia ja maisteli tylsistyneenä jäätelöä. Jonas roikotti mietteliäänä lusikkaa suussaan ja piteli sateenvarjosta kiinni. Kamera oli asetettu sillan vastakkaiselle kaiteelle. Kohtaus jatkui täydellisen melankolisesti muutaman minuutin, kunnes heidän lusikat osuivat purkissa toisiinsa ja he erehtyivät katsomaan toisiaan. Tämän seurauksena he olivat räjähtäneet hallitsemattomaan naurukohtaukseen. Ja siitä naurusta ei meinannut tulla loppua. Siinä kohtaa, kun Terje nauroi kaksin kerroin kameran edessä ja Jonas hyperventiloi taustalla kaidetta vasten, Jonas oli julistanut, että kyseisestä videopätkästä tehtäisiin heidän elokuvansa traileri.
 
Terje päätyi ottamaan vielä yhden oluen, mutta päätti juoda sen matkalla kävellessään Jonakselle. Jonas piti luonaan bileet, joissa juhlittiin hänen omia synttäreitään. Hän täytti 23 vuotta. Terje olisi mieluummin jättänyt juhlat välistä, mutta ei kehdannut kieltäytyä Jonaksen kutsusta. Kotibileet eivät olleet Terjelle se ihanteellisin paikka, sillä hän kesti huonosti sosiaalista painetta. Jonaksen luota tuskin löytyisi ainuttakaan tuttua, joten Terje joutuisi todennäköisesti esittämään ihmisjoukossa, että hänen oli tarkoituskin hengailla siellä yksin.  Terje tiedosti, että ei voisi juhlapaikalla vaatia Jonaksen huomiota, sillä kyseessä olivat kuitenkin hänen juhlansa, olisi itsekästä pilata ne omilla sosiaalisilla rajoitteilla.
 
Terjen ennakkoluulot ja pelot osoittautuivat harmillisen todelliseksi, kun hän saapui juhlapaikalle. Juhlat olivat jo hyvässä käynnissä ja Terje saapui keskelle kaikkea. Jonas asui paritalon puolikkaassa kämppäkaverinsa kanssa ja suhteellisen suuri talo suorastaan kuhisi ihmisiä. Terjen rohkaisuhumalasta ei tuntunut olevan lainkaan apua ja häntä ahdisti ajatus mennä sisälle ihmishälinään. Ulkona tupakalla seisovat ehtivät kuitenkin jo nähdä hänen saapumisensa, ja vaikka Terje ei tuntenut ketään heistä, niin hän ei kehdannut enää perääntyä. Hän päätti, että käväisi sisällä katsomassa ja lähtisi niin nopeasti pois kuin tuntui mahdolliselta ja riittävän kohteliaalta.
 
Terjen ei tarvinnut pelätä loukkaavansa ainakaan Jonaksen tunteita, sillä tämä ei edes huomannut Terjen saapumista koko juhliin. Terje löysi hänet, kun vilkaisi olohuoneen oviaukosta. Olohuoneen sohvan ympäristöön oli parveutunut varmaan parikymmentä ihmistä ja keskipisteenä oli itse synttärisankari. Jonaksen vieressä sohvalla istui kaupungin julkkis: Emil. Emil toimi vokalistina ja multi-instrumentalistina paikallisessa bändissä nimeltä Tranquility. Kyseinen underground bändi oli saavuttanut Terjen tietämyksen mukaan ainakin kotimaan suosiota ja heillä oli usein keikkoja monissa eri kaupungeissa. Terje oli itsekin käynyt heidän keikallaan ja fanitti bändiä. Tranquilityn massiivinen ja täyteläinen musiikkityyli oli vaikeasti kuvattavissa, mutta se otti runsaasti vaikutteita varsinkin vaihtoehtorockin tyylisuuntauksesta nimeltä “shoegazing”, joka kuvasi erinomaisesti bändin esiintymistä livenä: soittajat tuijottivat enemmänkin alas kenkiinsä ja efektipedaaleihinsa kuin yleisöön. Tranquilityn bravuuri oli tehdä hitaasti täyteen mittaansa kasvavia biisejä, joiden loppuhuipennukset aiheuttivat lähes poikkeuksetta kylmiä väreitä. Terje oli kuunnellut kyseistä bändiä ennen kouluun hakemista ja otti bändin musiikista inspiraatiota kirjoitukseensa. Itse asiassa tieto siitä, että bändi teki toisinaan koululla jotain projekteja ja musiikkivideoita, oli sinetöinyt Terjen suunnitelmat koulun suhteen.
 
Jossain toisessa tilanteessa Terje olisi ollut idolinsa kohtaamisesta innoissaan ja hakeutunut ehdottomasti tämän läheisyyteen tarkkailemaan hänen jokaista liikettä ja sanaa. Mutta Terjen verkkokalvot täyttyivät kuvasta, jossa Jonas piteli kättään omaperäisen olemuksen ja tyylin omaavan Emilin selän takana sohvan selkänojalla ja miehet olivat syventyneet kahdenkeskiseen keskusteluun. He eivät tuntuneet välittävän ympärillä hälisevistä ihmisistä tai taustalla pauhaavasta musiikista. Tyhmäkin olisi huomannut miesten välillä väreilevän sähköisen jännitteen, he suorastaan peilailivat toistensa liikkeitä. Terje tunsi mustasukkaisuuden puristavan rintaansa ja inhosi itseään sen takia. Terje nosti hupun päähänsä ja vetäytyi huomaamattomasti pois oviaukosta. Hän ei halunnut Jonaksen näkevän häntä. Terje teki pikaiset muutokset illan suunnitelmaansa ja päätti käydä ensiksi juomassa kunnon kännin päälle tarjolla olevalla alkoholilla ja lähteä sitten vasta kotiin.
 
“Hei, sinähän olet Terje?”
Terje kääntyi pöydän ääreltä kohti ääntä, hän oli juuri ehtinyt tekemään kunnon juomasekoituksen itselleen muovimukiin kaikista pöydälle jätetyistä viina- ja likööripulloista. Hänen edessään seisoi koulun käytäviltä tuttu kasvo, Grete. Grete oli pukeutunut värikkäisiin, kaapumaisiin vaatteisiin ja sitonut kullan- ja punaisenkirjavalla huivin päänsä ympäri, jonka alta tursui hänen hurjan rehottava, luonnonruskea tukkansa. Grete oli kuin suoraan 70-luvulta. Hän hymyili innostuneesti Terjelle.
“Joo olen”, Terje vastasi ja otti ensimmäisen hörpyn juomastaan. Se maistui hirveälle.
“Voi vitsi, sinähän teet Jonaksen kanssa kahdestaan lyhytleffaa!” Grete ei meinannut pysyä vaatteissaan. Terje tyytyi nyökkäämään vastaukseksi. Hän ei yllättynyt siitä, että toinen oli kiinnostunut vain Jonaksesta ja yritti todennäköisesti tavoittaa hänet Terjen kautta. No, muiden silmissä näytti siltä, että Terje hengaili kaverin kanssa, joten hän ei valittanut Greten häirinnästä. Lisää alkoholisekoitusta valui polttaen vatsaan.
“Hitto, että sinulle ollaan kateellisia, itsekin olen tietty, mutta kävin kyllä sen leffakurssin jo viime vuonna”, Grete höpötti.
“Ai, minkä leffan sinä teit?” Terje kysyi. Hän oli tietenkin katsonut kaikki edellisen vuoden kuten myös muutaman vuoden takaiset tuotokset.
“Olin leikkaaja Kelvottomassa”, Grete kertoi.
“Vau, tehän voititte! Se oli kyllä todella hyvä elokuva”, Terje sanoi yllättyneenä. Hän tarkoitti kehuaan, elokuva oli ollut todella hyvä ja se oli voittanut tuomariäänestyksen, joka oli paljon suurempi kunnia kuin yleisöäänestyksen voittaminen.
“Hei, kiitos”, Grete säteili. “Antaisin kyllä mitä vain, että saisin olla teidän ryhmässä, vaikka viime vuoden voiton.”
“Meillä ei ole jälkikäsittelijää, että jos olet vapaa heti ensi vuoden alusta, niin tervetuloa minun puolestani tiimiin”, Terje kohautti olkiaan. Totta kai hän värväisi palkitun leikkaajan.
“Oikeasti”, Grete melkein kiljaisi ja heilui paikoillaan kuin tanssien. Terjeä nauratti toisen innostuneisuus ja joi lisää ties miten vahvaa juomaansa. Hän tiesi, että olisi kohta todella humalassa. Viinojen juominen sai hänen päänsä tuntumaan paksulta ja muisti alkaisi katkeilla, siksi hän vältteli yleensä vahvempien juomista. Jonaksen aiheuttama mustasukkaisuus sai hänet aivan holtittomaksi ja Terjellä oli olo, että hän halusi laittaa oikein kunnolla ranttaliksi.
“Koulussa huhutaan, että Jonas on aikansa nero, että hänellä on aivan erityinen tekniikka ja lahjakkuus. Kerro Terje, miltä tuntuu työskennellä tulevaisuuden superjulkkiksen kanssa?” Grete kysyi, hänen ihailunsa Jonasta kohtaan paistoi hänen kasvoiltaan. Terje oli ymmärtänyt, että Jonas oli opettajien suosiossa, mutta hän ei ollut todellakaan tiennyt Jonaksen maineesta.
“Jonas on aika määräilevä”, Terje tokaisi. “Ja työskentelee aika omaehtoisesti.”
“Hah hah, uskon”, Grete myhäili. Hän pyysi Terjen liittymään seuraansa ulos tupakalle. Terje myönsi hänelle, että Jonas ei ollut itse asiassa näyttänyt mitään kuvaamaansa materiaalia vielä Terjelle. Grete huokaili ihastuksissaan ja oli varma, että Jonaksen muistikorteilla odotti mestariteos, joka piti vain leikata sieltä irti.
“Olitko tosissasi, kun sanoit, että voisitte ottaa minut leikkaajaksi?” Grete uteli.
“On minullakin jotain sananvaltaa meidän ryhmässä, joten en näe syytä, miksemme voisi ottaa vastaan apuasi”, Terje sanoi huolettomasti jälleen innosta hytkymisen aloittaneelle Gretelle. “Tarvitsemme joka tapauksessa leikkaajaa ja naisen näkökulma tulee varmasti tarpeeseen.”
“Tykkään, kun puhut minulle tuhmia”, Grete sanoi leikillään flirttailevasti. “Kaikki ryhmät tuntuvat vielä tarkoin varjelevan elokuviensa teemoja, joten on varmaan liian aikaista yrittää udella, mitä te Jonaksen kanssa teette.” Toteaminen oli tarkoitettu kysymykseksi.
“Se selviää kyllä aikanaan”, Terje sanoi. Heidän koulussa kunnioitettiin toisten töitä, mutta viihde- ja taidealalla oli ihan normaali käytäntö varjella omia ideoitaan. Varsinkin vielä siinä kohtaa, kun kaikki olivat vielä kuvausvaiheessa. Terjekin tiesi, miten toisten ideoista oli helppo inspiroitua ja ketään ei kiinnostanut, kenen alkuperäinen idea oli vaan kuka laittoi ensimmäiseksi idean käytäntöön. Oli kirjoittamaton sääntö olla ihan hissukseen omien projektiensa kanssa.
“Lähden tästä varmaan kotiin, kun menen kohta pöydän alle”, Terje sanoi ja heilutti tyhjää mukiaan.
“Niin sitä pitää!” Grete nauroi.
“Palataan asiaan myöhemmin, vai mitä?” Terje varmisti kaksikon suunnitelmat.
“Ehdottomasti”, Grete sinetöi ja hymyili sydämellisesti. He halasivat pikaisesti ja Greten korut kilisivät Terjeä vasten. Grete vaikutti todella mukavalta ihmiseltä ja Terjellä oli hyvät fiilikset hänen suhteen.
 
Terje päätti kävellä kiertoreittiä pitkin kotiinsa. Reitti kulki joen viertä pitkin. Silloin, kun Terje viitsi vapaa-ehtoisesti poistua ilman syytä kotoaan, niin hän suuntasi todennäköisesti kyseiselle alueelle. Varsinkin iltaisin siellä sai kävellä rauhassa yksin. Joen vieressä oli pitkä nurmikentät ja harvakseltaan koivuja. Terje kahlasi hoippuen maahan pudonneissa, kellertävissä koivunlehdissä. Oli vaikea keskittää ajatuksia ja hänellä oli jo huono olo. Puhelin tärisi taskussa. Jonakselta oli tullut kaksi viestiä.
 

Jonas: Oletko jo täällä? Juhlat on käynnissä!
 
Jonas: Hei Terje, meillä kävi hiton hyvä tuuri, saadaan
käyttää Tranquilityn musiikkia vapaasti meidän leffassa!

Terje istuutui vastaan ilmestyneelle puistonpenkille. Kova humalan taso muutti mustasukkaisuuden kiukustumiseksi. Terje aloitti useamman viestin kirjoittamisen Jonakselle, jotka alkoivat aggressiivisesti tyylillä: “Kiva kun teet päätöksiä ilman minua!? Voit tehdä koko leffan sitten yksinäsi!” Mutta onneksi kirjailijan alulla oli tapana lukea kaikki kirjoittamansa useaan otteeseen ja tajusi kaikkien viestien olevan lapsellisen uhmakkaita. Hän päätti käyttää toista taktiikkaa.
 

Terje: Moi Jonas. Sori jäin pahasti suustani kiinni
kavereiden kanssa, niin en ehtinyt edes etsiä sinua.
Olen niin kännissä, että ehdin lähteä jo kotiin heh heh.

Terje oli tyytyväinen valkoiseen valheeseensa, joka kuitenkin perustui totuuteen ja lähetti viestin. Sen oli tarkoituskin kuulostaa siltä, että Terje hengasi mieluusti muidenkin kanssa kuin Jonaksen ja tietenkin peittää Terjen mustasukkaisuus. Puhelin tärisi vastausta tuodessa.
 

Jonas: Ai. No onneksi Emil pitää minulle seuraa.

Terje tuijotti epäuskoisesti puhelintaan. Paha olo velloi ja kouristi vatsassa. Hän nousi ylös ja käveli siksakkia lähimmän koivun luo ja antoi ylen sen juurelle pidellen rungosta kiinni. Oksentaminen nosti vedet silmiin ja hänen jalat tärisivät. Toinen satsi pelkkää nestettä tuli vielä ylös ja maahan ja Terje melkein kaatui sen perässä. Paha olo helpotti kuin taikaiskusta ja pää selkeni hieman. Normaalisti Terje olisi tässä tilanteessa moralisoinut ja syytellyt itseään, mutta nyt hän oli vain helpottunut, että kamala olo hellitti. Hän päätti jatkaa matkaa kotiinsa ennen kuin sammuisi vielä keskelle puistoa ja kuolisi hypotermiaan.
Terje kaivoi kävellessään puhelimen takaisin käteensä ja nosti kulmakarvaansa Jonaksen viestille. Yrittikö Jonas tehdä hänet tarkoituksella mustasukkaiseksi?  Terje päätti ottaa asiasta selvää humalan tuoman rohkeuden siivillä.
 

Terje: Yritätkö tehdä minua mustasukkaiseksi?

Terje oli päässyt kotinsa turvaan, kun vastaus tuli.

Jonas: Toimiiko se?

[Hilla]

Toimiiko se?

Paras! Ihan paras!! Jonas on kyllä nyt päästänyt kaikista estoistaan irti ja pistää Terjeä ahtaalle minkä ehtii. Mielenkiintoista nähdä mikä on Terjen reaktio, kun hänen pinnansa katkeaa lopullisesti.

[m.i.]

A/N: Vielä yksi piirrustus. En tiedä, miksi käytän niin paljon vaivaa tähän tarinaani, mutta en tietenkään valita, koska en ole kirjoittamisen lisäksi piirtänyt vuosiin näin aktiivisesti. Tämä kuva on lähinnä palkinto itselleni, kun saavutin 10 000 sanaa! Pojat ovat ilman paitaa, koska vaatteiden piirtäminen on niin hankalaa. Kuvassa on tyypillinen tilanne miesten välillä. "Hei, Terje katso kameraan". Ja Terjeä ei huvita (kuitenkin vähän huvittaa).




* * *

Luku 7

Antautuminen


" ...Halusiko hän oikeasti pois tilanteesta? Vai halusiko hän sittenkin lisää... "

Terje istui lattialla selkä seinää vasten ja hänen sormensa juoksivat näppäimistöllä. Taustalla soi hiljaa soittolista, jonka Terje oli tehnyt kirjoittamista varten. Nyt hänen lempikappaleensa menivät kuitenkin ohi korvien. Hän oli niin inspiraation pauloissa, että korvissa hälisivät vain sanat, joita hänen mielensä syötti tauotta. Terje oli innostunut poikkeuksellisesti kirjoittamaan uutta novellia. Hän oli kirjoittanut jo yli vuoden ainoastaan koulun tehtävänantojen tekstejä, joten nyt pelkästään kirjottamisen ilon takia kirjoittaminen oli merkittävää hänelle. Hän oli vihdoin kyennyt muuttamaan kaikki ristiriitaiset tunteensa, mustasukkaisuutensa ja alkoholin väärinkäytön inspiraatioksi. Jonas oli antanut Terjelle lomaa lyhytelokuvasta muutamaksi viikoksi syventymällä toisiin kouluprojekteihinsa ja loput hänen vapaa-ajastaan meni kuulemma jo kerätyn materiaalin läpikäymiseen. Tai Emilin kanssa hengailemiseen. Terje ei voinut vähempää välittää. Tai niin hän väitti itselleen. Hän oli kuitenkin onnellinen siitä, että hänellä oli vihdoin omaa rauhaa. Hän oli edelleen univajeinen ja hieman mielipuolisessa olotilassa, mutta se johtui tällä kertaa vain hänen produktiivisuutensa multihuipentumasta.

Terje oli kuluneiden parin viikon aikana käynyt itsensä kanssa pitkiä keskusteluja siitä, miten tämä kausi hänen elämässään oli vain hyväksi hänelle. Hän oli tullut siihen tulokseen, että oli tärkeää kokea uusia asioita ja tunteita, vaikka ne kaikki eivät olisikaan mieluisia. Jos hän ei ikinä koettelisi mukavuusalueensa rajoja ja laajentaisi maailmankuvaansa, niin miten hän ikinä voisi tulla oikeasti hyväksi kirjailijaksi? Oli helpompi kirjoittaa, kun ymmärsi henkilökohtaisella tasolla, mistä kirjoitti.

Jonakselta tuli viesti.

Jonas: Moi Terje! Saan heti maanantaina taas sen hyvän
kameran käyttöön, niin varaudu jatkamaan kuvauksia!

Terje: Ok. Haluan kuvata meillä koulussa,
onnistuuko ensi viikolla?

Jonas: Joo, laitetaan onnistumaan.

Terje oli pitänyt päiväkirjaa kuvauspäivistä helpottaakseen omaa työtään myöhemmin, kun hän saisi vihdoin videomateriaalin itselleen läpikäytäväksi. Päiväkirjaan hän oli kirjannut kuvauspäivät, ajankohdat ja päivän tapahtumat. Tästä oli ollut jo nyt paljon apua, sillä päiväkirjaa lukiessa Terjen visiosta tarinan suhteen oli tullut paljon selkeämpi ja hän tiesi, mihin suuntaan hän haluaisi viimeiset kuvausviikot viedä. Siksi hän ehdotti koulussa kuvaamista, sieltä todennäköisesti saisi kuvamateriaalia, joka toisi erinomaista symboliikkaa elokuvan sanoman tueksi.

Jonas oli todella pistänyt auktoriteettinsa peliin ja hän oli Terjen ihmetykseksi onnistunut varamaan kuvauksia varten yhdeksi koulupäiväksi koululta kokonaisen käytävän, sekä yhden luokan. Koulun oviin ja ilmoitustauluille oli kiinnitetty lappuja, joissa kerrottiin kuvauksesta ja lapuissa mainittiin, että kaikki, jotka liikkuisivat varatuilla alueilla, voisivat päätyä elokuvaan. Oikeuksia ei voisi jälkeenpäin hakea. Terje oli vain tyytyväinen valmiisiin järjestelyihin. Hänestä kuitenkin tuntui, että Jonas teki hirveästi enemmän töitä elokuvan eteen. Terje oli siksi nyt todella motivoitunut projektiin ja aikoi kantaa oman kortensa kekoon. Hän näytteli suhteen toista osapuolta, joten olkoon sitten niin. Hänestä tuntui, kuin olisi valmistautumassa sotaan ja puhkui päättäväisyyttä ja itsevarmuutta.
Oli kiusallista kävellä koulussa, kun kaikilta ohikulkevilta tuli niin tungettelevia katseita. Jonas oli selkeästi varmistanut huomion keskittymisen heihin. Grete tuli myös vastaan ja oli innoissaan mahdollisuudestaan päästä näkymään elokuvassa. Terje lupasi yrittää järjestää hänelle ruutuaikaa, jos hän sattuisi kulkemaan kuvauksien aikana taustalla. Jonakselle Terje oli painottanut, että koulussa ei saisi olla parin välillä mitään läheisyyttä. Jonas oli kyseenalaistanut Terjen päätöstä, mutta Terje oli päättäväisesti painottanut sen olevan tärkeää tarinan kannalta.

Terje löysi tiensä oikeaan luokkaan. Kyseisessä luokassa oli meneillään joku Jonaksen kurssiin kuuluva tunti, mutta se oli järjestetty lähes kokonaan ryhmätyöpainotteisesti, joten luokassa oli mahdollisuus kuvata vapaasti. Tunnille ei ollut pakko osallistua, mutta tieto elokuvan teosta oli vetänyt paikalle runsaasti porukkaa. Jonas otti luokassa heti ohjat käsiinsä ja piti pienen informaatiopuheen kypsän näköisen opettajan edessä. Hän ohjeisti kaikkia paikalle tulleita käyttäytymään mahdollisimman luonnollisesti ja olemaan välittämättä parhaansa mukaan kameroista. Ohjeistukseen kuului myös, että suoraan kameraan katsomista tuli välttää ja Jonaksen työtä ei saisi häiritä ilman hyvää syytä. Kaikenlaisiin vastaaviin tilanteisiin tottuneet opiskelijat käyttäytyivät todella asiallisesti koko tunnin ajan. Jonas asetti Terjen istumaan parin penkkirivin päähän itsestään ja kuvasi Terjeä katsomassa häntä ja itseään katsomassa Terjeä. Lisäksi hän kuvasi muutamia luokkalaisia, jotka osoittivat huomiota heitä kohti. Suurin osa ajasta meni kameroiden asetteluun, mutta tunnin aikana miehet saivat minuutin tai kaksi käyttökelpoista materiaalia elokuvaa varten. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui se, että Terje motivoituneena eläytyi rooliinsa sen verran uskottavasti hymyilemällä vienosti käsiensä takaa Jonakselle salaa muiden katseilta, että Jonas tästä innostuneena ylireagoi liiankin näkyvällä virnistelyllä, joka pilasi monta otosta.

Myöhemmin he kuvasivat käytävällä. Terje seisoi kaappinsa luona ja tyhjensi jotain papereita laukkuunsa. Jonas ilmestyi pian paikalle kuvauskaluston kanssa. Hän pyysi Terjeä jäämään siihen ja asetti kaikessa rauhassa kameraansa ja sääti telinettä. Toista kameraa hän piti kädessään. Muutamat ohikulkeneet tuijottivat ihmeissään Jonaksen puuhastelua ja Jonas piti huolen, että ulkopuolisten reaktioita tuli talteen. Terjeä hymyilytti, että hänen ei tarvinnut ohjeistaa toista erikseen tekemään niin. Hänestä tuntui hyvältä, että he olivat samalla aaltopituudella elokuvan suhteen. Jonas todella kuunteli hänen toiveitaan ja ajatuksiaan ja kuvasi niin kuin olisi lukenut Terjen ajatukset.
”No niin”, Jonas sanoi ja nojasi kyynärpäällään kaappiin. Hän nosti kädessään olevaa pientä kameraa ja kuvasi sillä Terjen kasvoja. ”Pitkästä aikaa. Miten menee, mitä olet tehnyt viime viikkoina?”
”Kirjoittanut lähinnä”, Terje vastasi. Hänen teki mieli huitaista pieni kamera kasvojensa edestä pois.
”Sepä yllättävää”, Jonas kiusasi.
”No mitä itse olet puuhaillut?” Terje kysyi koppavasti.
”Ihan koulujuttuja vaan”, Jonas vastasi ja hymy levisi toiseen suunpieleen. Terjen teki mieli kysyä, että ai, Emilinkö kanssa. Jonas siirsi kameran pois Terjen kasvoista. Hän kuvasi hetken aikaa ohikulkevia nojaillen edelleen rennosti kaappeja vasten ja esitti, ettei välittänyt toisen mutristelusta.
”Millaiselta meidän materiaali näyttää?” Terje kysyi ohimennen.
Jonas laski käsikameransa ja vilkaisi jalustalla olevaa kameraa. Hän korjasi asentoaan ja nojautui hieman lähemmäs Terjeä. Terje tunsi heti kumman sykähdyksen sisällään ja vilkaisi hermostuneena ympärilleen. Aikaisemmin puhkunut itsevarmuus alkoi murentua kuin taikaiskusta. Terjeä rupesi ahdistamaan ympärillä parveilevat ihmiset, hänestä tuntui kuin hänet olisi asetettu näytille, ja kaikki katsoivat häntä.
”Siellä on kieltämättä aika… erinomaista materiaalia”, Jonas tunnusti hieroen sormella huultaan. Hänen läpitunkeva, arvoituksellinen katseensa sai Terjen hermostumaan entisestään.
”Sain muuten Greten meidän leikkaajaksi tekemään jälkikäsittelyhommat”, Terje kertoi nopeasti. Hän yritti keksiä puheenaiheita, jotta rentoutuisi tilanteeseen. Hän näki sivusilmällään, miten ohikulkijat supattivat jotain toisilleen. Tai sitten hän vain kuvitteli niin.
”Ai?” Jonas sanoi. Hän kurtisti kulmiaan ja kallisti päätään kysyvästi.
”Joo, sovittiin asiasta, kun hengailtiin sinun juhlissa”, Terje sanoi huolettomasti. ”Grete vaikuttaa tosi hyvältä tyypiltä.”
Jonas työnsi itsensä pystyyn ja astui todella lähelle Terjeä. Hän painoi kämmenensä kaapin ovea vasten aivan Terjen pään vieressä. Terje tunsi punastuvansa ja vilkaisi hätääntyneesti ohikulkevia, jotka tuijottivat heitä uteliaina. Se oli aivan liikaa Terjelle, hän halusi päästä heti tilanteesta pois, piiloon katseilta.
”Vai niin. No, ainakin saan pitää sinut vielä pari viikkoa täysin itselläni”, Jonas sanoi säädyttömällä virneellä.
”Hei Jonas, älä viitsi”, Terje sanoi punastuksissaan ja työnsi rintakehästä toista pois. Jonas painoi kättä vastaan. Vähän matkan päästä alkoi kuulua pidäteltyä pihinää. Terje tunnisti Greten korujen helinän ja karkasi siinä samassa Jonaksen painostavasta otteesta. Parin metrin päässä heistä todella seisoi Grete ja pihinä kuului hänen käsiensä takaa, jotka olivat painettuina suun eteen.
”En siis kestä”, Grete vinkaisi. Hän katsoi vuorotellen Terjeä ja Jonasta. Jonas nojasi nyt kädet puuskassa selkä kaappiriviä vasten ja tarkkaili tilannetta kulmat koholla. Hänen ilmeensä kertoi, että Greten keskeytys ei ollut toivottu. Terjestä keskeytys oli tullut juuri oikeaan aikaan.
”Mitä tarkoitat?” Terje kysyi naiselta ja nauroi toisen kiihtymykselle.
”Sinä – Jonas – en kestä!” Grete vauhkosi ja elehti dramaattisesti. ”Tämä on liikaa. En pysty käsittelemään tätä.”
”Rauhoitu, nainen”, Terje nauroi.
”Jos tämä on sitä, mitä luulen. Niin.”
”Niin mitä?”
”Niin. Olen vain niin iloinen”, Grete julisti ja otti kiinni Terjeä olasta. ”Minulla on muutamia asioita, joista saan kiksejä ja sain juuri vuosisadan kiksit”, hän kuiskasi toiselle. Terje ei ymmärtänyt toisen hysteerisyyttä, mutta Greten spontaani hyväntuulisuus oli tarttuvaa.
”Nyt täytyy mennä!” Grete irtautui Terjestä ja vilkutti vimmatusti. ”Palataan pian asiaan!”

Terje kääntyi Jonaksen puoleen, joka katsoi kysyvällä ilmeellä häntä. Terje siirtyi Jonaksen viereen ja nojautui myös selkä vasten kaappia.
”Grete on mahtava”, Terje sanoi huvittuneena.
”Mistä hän niin riemastui?” Jonas kysyi.
”En tiedä, meistä?” Terje kohautti hartioitaan.
”Hei, millainen koulupäivä sinulla huomenna on?” Jonas tiedusteli ja siirtyi pakkaamaan jalustalla olevaa kameraa. Terje oli hyvillään, ettei Jonas halunnut jatkaa kuvauksia.
”Vapaapäivä”, Terje vastasi.
”Minullakin. Miten olisi pitempi kuvaussessio?” Jonas katsoi sivusilmällä Terjeä ja haroi hiuksiaan taaksepäin.
”Ei kai siinä mitään”, Terje myöntyi ehdotukseen.

Luonnonvaloa oli vielä jäljellä ja miehet olivat suunnanneet yhdessä Terjen lempipuistoon kuvaamaan. Aikaisemmin Jonas oli saapunut Terjelle isomman kassin kanssa ja kävi ilmi, että hän oli jäämässä yöksi. Terje ei viitsinyt vastustaa ideaa. Hän ei hyppinyt riemustakaan, sillä oli ehtinyt tottua yksinolon luksukseen viimeisen parin viikon aikana.
Oli kaunis aurinkoinen syksyn iltapäivä, joten Terje oli ehdottanut sen ottamista hyötykäyttöön ja siksi he vaelsivat nyt joen vartta pitkin ruskan värittämässä puistossa.
”On kyllä hiton kaunista”, Jonas sanoi ja touhusi kameransa kanssa kuvaten maisemaa joka aspektista.
Terje astui lähemmäs joen rantaa. Hän katseli kaukaisuuteen ja veti syvälle henkeen raitista syysilmaa. Oli mukava olla. Tunnelma ja maisema olivat todella inspiroivia. Terje lupasi itselleen, että kävisi paikalla useammin vetämässä annostuksen inspiraatiota syystuulesta. Viereen ilmestynyt Jonas tönäisi hellästi ajatuksiin vaipunutta Terjeä. Hän nosti kätensä Terjen hartioiden yli ja veti hänet lähelleen.
Terje vilkaisi häntä nyreästi kulmiensa alta, mutta ei voinut peitellä hymyään.
”Vai mitä?” Jonas peräsi.
”Mitä?”
”Että on hiton kaunista.”
”On joo, tosi miellyttävää”, Terje myötäili.
Jonas rutisti Terjen olkapäätä. ”Niin minustakin”, hän sanoi liioitellun lempeästi ja virnisti. Hän kohotti muka huomaamattomasti kameran heidän kasvojen tasolle ja kuvasi heidän herkkää hetkeään, jonka oli saanut onnistuneesti aikaan. Sarkasmi oli tarttuvaa ja Terje puri huultaan, ettei hymy levinnyt hänen kasvoilleen. Hän päätti lähteä leikkiin mukaan ja kietoi kätensä toisen alaselän takaa. Hän puristi Jonasta lanteelta ja veti vuorostaan tätä lähemmäs itseään. He katsoivat toisiaan silmiin. Terje kohotti toista kulmaansa huvittuneena.
Jonas tarkkaili Terjeä hiljaa. Hän jännitti käsivarttaan ja hänen otteensa muuttui voimakkaaksi. ”Voisin suudella sinua”, hän sanoi yllättäen vakavoituneena.
Terje siristi silmiään kysyvästi. Hän väisti katsetta ja hymähti. ”No, no. Koita nyt käyttäytyä Jonas”, hän naurahti. ”Otetaan vielä vähän kuvaa tästä. Odota.” Terje käänsi heidät eri suuntaan, jotta Jonas saisi paremmin myös joen pinnassa heijastuvaa tulenpunaista auringonlaskua kuvaan. Terje ei ottanut enää muutamaa vilkaisua lukuun ottamatta katsekontaktia Jonakseen, mutta hän tunsi toisen herpaantumattoman tuijotuksen. Terjen karvat nousivat niskasta pystyyn ilmassa vallitsevan jännitteen takia.

”Olet helvetin kaunis”, Jonas sanoi.
”Äh”, Terje ähkäisi ja irrotti otteensa toisesta. ”Miksi sanot noin?” Terje tuhahti ja tarkoitti enemmänkin: ”Lopeta.” Hän ei pitänyt kohteliaisuuksista, koska ei osannut yhdistää niitä itseensä. Hän ei ymmärtänyt, miksi Jonas huomioi häntä niin. Se tuntui jotenkin liian intiimiltä ollakseen näyttelyä. Jonas teki toki kaikkensa saadakseen hyvää kuvamateriaalia, mutta tämä tuntui erilaiselta.
Jonas huokaisi ja pyöräytti silmiään. ”Koska haluan”, hän vastasi. ”Nojaa sitä puuta vasten.” Jonas nyökkäsi osoittaen Terjen takana olevaa koivua. Tässä kohtaa Terje sai tehdä valinnan. Halusiko hän oikeasti pois tilanteesta? Vai halusiko hän sittenkin lisää.
Terjen mieltä kalvoi ajatus siitä, että hän ei tuntenut itseään yhtään, mutta ei myöskään voinut itselleen mitään. Hän siirtyi puunrunkoa vasten.
Jonaksen ilme muuttui siinä samassa lähes eläimelliseksi, kuin olisi tajunnut Terjen sisäisen taiston tuloksen. Hän siirtyi viipymättä lähemmäs ja nojasi kädellään puuhun kämmen Terjen kasvojen vieressä. Terje ei voinut olla huomaamatta tilanteen samankaltaisuutta koulussa tapahtuneeseen tilanteeseen. Tällä kertaa heillä ei kuitenkaan ollut yleisöä.
Lähelle painautuva Jonas sai Terjen sydämen hakkaamaan niin, että se tykytti korvissa asti.
”Niin tosiaan”, Jonas murahti. ”Voisin suudella sinua.” Hän painoi päätään niin, että heidän otsat melkein hipaisivat. Hän katsoi intensiivisesti Terjen silmiin.
”Hitto, tässä sitä nyt ollaan”, Terje ajatteli lamaantuneena. ”No… ihan sama!”
”No suutele, helvetti”, hän älähti käheästi ja nosti vapisevan kätensä. Hän otti karkeasti kiinni Jonaksen nutturalle vedetyistä hiuksista niskan takaa. Hän veti toisen itseensä kiinni ja suuteli häntä arasti. Jonas vastasi karskisti suudelmaan ja hänen kätensä tunkeutui Terjen avonaisen takin sisälle. Rohkea kouriminen tuntui Terjestä käsittämättömän kiihottavalta ja hän kertoi sen myötäilevällä elehdinnällään Jonakselle.
Terjellä oli vaikeuksia kontrolloida hurjaa tunnemyrskyään. Hän otti kiinni uhmakkaasti Jonaksen paidan etumuksesta ja työnsi hänet irti itsestään. Hän katsoi toista vimmoissaan ja hengitti kiivaasti.
”Mennään takaisin kämpälle.” Jonas sanoi hengästyneenä ja kiskaisi Terjen mukaansa.

[Hilla]

Mietin tässä, että jos Jonas päättää käydä yhtä kiihkoissaan Terjen kimppuun asunnolla, toivottavasti hän tekee sen siksi että haluaa, eikä kameran takia. Ja Terje, kun poika vain antaisi mennä!