Lilyan: Kiitos ihanasta kommentista, on hyvä tietää että edes yhtä kiinnostaa tämä, niin saa uutta puhtia kirjoittamiseen!
Neljäs lukuHuoliaDraco ei menestynyt kovin hyvin koulussa, mutta hän tuskin huomasi asiaa. Mitä väliä koululla oli, kun oli paljon tärkeämpääkin tekemistä?
Vaikka Draco olikin päätänyt yrittää saada yhteyksiä tyttöön, jonka nimeä hän ei vieläkään tiennyt, häntä jotenkin ujostutti sanoa se. Hän oli yrittänyt saada Crabben ja Goylen kimpustaan, turhaan. Sen vuoksi hän viettikin ison osan ajastaan oleskeluhuoneessa.
"Mitä sinä salailet?" Goyle kysyi Dracolta miljoonannen kerran, mutta Draco vain murahti. Ensimmäisen kerran elämässään hän ei halunnut olla huomion keskipiste, vaan syrjäytynyt ja vetäytyvä, johon ei sen pahemmin kiinnitetty huomiota.
Nyt hän kuitenkin meni syömään, mutta ei ruoan takia, vaan tytön takia, sillä hän nautti tytön katselemisesta. Draco ei syönyt, joten hän laihtui aika paljon.
"Tuosta seuraa syömishäiriö", Crabbe huomautti, ilman vastausta. Ehkä hänelle tulisikin syömishäiriö, tai sitten ei, mutta se ei juuri sillä hetkellä kiinnostanut.
Pari päivää sitten hän muisti äkkiä Harryn ja Dumbledoren, sekä hänelle annetun tehtävän. Se oli vain huono asia, sillä Draco ei kaivannut lisää häiritseviä asioita mieleensä pyörimään. Hyvä asia oli se, että hän ei antanut niiden tulla, sillä jos olisi antanut, hänellä olisi ollut taakkanaan syömishäiriö, tyttö, Voldemortin tehtävä, tursas, Harry ja Dumbledore sekä koulumenestyminen.
Hän yritti lykätä tytön taka-alalle ja huolehtia tärkeämmistä asioista, kuten syömisestä ja tehtävästään, mutta se oli vaikeaa. Ehkä asiat kevenisivät, jos hän kertoisi niistä Crabbelle ja Goylelle, mutta hän ei kerta kaikkiaan uskaltanut.
Jossain vaiheessa hän lopetti syömisen kokonaan, mistä Crabbe ja Goyle olivat huolissaan.
"Sinun täytyy syödä", Goyle maanitteli.
"Et jaksa huispata", Crabbe yritti. Huispaus. Sekin vielä. Draco tunsi räjähtävänsä asioihin, joista hänen piti huolehtia, eivätkä Crabbe ja Goyle helpottaneet asiaa.
Draco oli saanut kaipaamansa sijan, häneen ei enää kiinnitetty huomiota (Crabbea ja Goylea lukuunottamatta), mutta se tuntuikin entistä kurjemmalta. Hän yritti purkaa stressiään Harryyn ja kumppaneihin, joka olikin ainoa asia joka esti häntä kaatumasta. Jokaisen päivän päätteeksi Draco lysähti sängylleen vaivautumatta riisuutumaan ja nukahti sekunnissa.
***
"Draco."
"Niin?"
"Me kerrottiin Kalkarokselle että sinua vaivaa jokin."
"Niin?""No, hän käski tulla huoneeseensa."
"MITÄ?" Draco ymmärsi vasta silloin mitä Goyle oli sanonut.
"Siis
mitä hän sanoi?"
"Kyllä sinä kuulit."
"En ole menossa."
"Luulenpa, että sinun on pakko." Draco ei vastannut. Juuri silloin häntä ei huvittanut mennä Kalkaroksen huoneeseen paapattamaan siitä kaikesta typerästä, mikä hänen mieltään painoi.
"Kuulitko, hän
käski, ei pyytänyt, ja silloin kun Kalkaros käskee, on turha livistää", Crabbe sanoi vielä, ennen kuin jätti Dracon istumaan sänkynsä reunalle.
Sinä päivänä Draco unohti tytön, Voldemortin tehtävän ja kaiken muunkin, sillä hän ajatteli vain yhtä asiaa. Mitä hän sanoisi Kalkarokselle? Eihän hän vain voinut purkautua professorille, vaikka isä tunsikin hänet hyvin.
Illalla hän laskeutui tyrmän portaat kankein askelin, jännittyneenä ja peloissaan. Draco koputti varovasti oveen.
"Sisään", Kalkaros kutsui. Draco raotti ovea sen verran, että saattoi livahtaa sisälle.
"Sulje ovi, ole hyvä", Kalkaros käski. Draco kiirehti tottelemaan, ja hänestä tuntui samalta kuin Voldemortin luona.
"Aivan, Draco. Mikä sinua vaivaa?" Kalkaros kysyi pehmeälllä äänellä.
"Ei mikään", Draco sanoi hitusen liian nopeasti.
"Sinun täytyy vain kertoa minulle", Kalkaros maanitteli. "Sehän ei ole vaikeaa, eihän?" Draco huokaisi, ja lähti kertomaan tarinaa siitä, kuinka Voldemort käski antaa hänelle tehtävän, ja kuinka hän pelkäsi epäonnistuvansa siinä. Lopetettuaan, Draco nosti katseensa, ja yllätyksekseen hän näki, että Kalkaros hymyili.
"Ah, niinpä niin", Kalkaros sanoi. "Sinun ei tarvitse olla huolissasi, sillä kerron sinulle salaisuuden. Draco höristi korviaan.
"Salaisuus on", Kalkaros sanoi. "että lupasin äidillesi auttavani sinua, jos et jostain syystä kykenekään kukistamaan Dumbledorea." Draco huokaisi helpottuneena. Yksi murhe poissa pelistä.
"Ja jos et todellakaan voi tappaa häntä", Kalkaros jatkoi. "minä tapan hänet sinun puolestasi." Se helpotti Dracoa vieläkin enemmän, jos mahdollista.
"No, alahan laputtaa siitä", Kalkaros sanoi tutulla äänellään, jota hän käytti tunneilla. Draco suorastaan juoksi huoneesta, ja oli iloinen siitä, että oli kuunnellut Crabbea. Vain tyttö oli jäljellä, sillä Draco uskoi, että muutkin huolet katoaisivat sen sileän tien, jos hän nyt hoitaisi tytön. Oli jo myöhä, kun Draco saapui oleskeluhuoneeseen, kaikki olivat jo nukkumassa. Sinä iltana Draco saattoi nukkua kerrankin hyvät unet. Aamulla Draco aloitti aamiaisesta, mutta koska tyttö ei ollut siellä, Draco söi pikapikaa ensimmäisen tuhdin aamiaisen pitkään aikaan, ja jäi odottamaan.
A/N: Tämä luku on taas lyhyt, mutta en mahda mitään kun tärkeämmät asiat pukkaa päälle. Anteeksi!