LW13: Pako, Harry/Ginny, S

[Ming]

Nimi: Pako
Kirjoittaja: Ming

Ikäraja: S
Genre: (hyvin kevyt) angst, drama
Paritus: Harry Potter/Ginny Weasley
Varoitukset: ei varoitettavaa!

A/N: NO HUHHUH. Kirjoitin ensimmäisen ficcini kahteen vuoteen. Pelottavaa. Iso kiitos lyriikoiden lähettäjälle - lyriikat potki eteenpäin niinä hetkinä, kun inspiraatio tökki.

Pako

Hän kuvitteli jättäneensä siitä merkkejä. Kyllä hänen vaimonsa oli ne merkit nähnyt, mutta kieltäminen oli kai ollut helpompaa.

Aluksi hän oli lähtenyt yhdeksi yöksi naapurikaupunkiin työhaastatteluun. Parempi palkka, tuttu pomo - Combie, kyllähän Combien kaikki muisti, yhtä aikaa koulussa. Niin hän oli kertonut.

Todellisuudessa hän oli mennyt juna-asemalle, pyytänyt lipun minne tahansa, odottanut, poistunut junasta, etsinyt ensimmäisen hostellin, maksanut käteisellä, poistunut ja palannut kotiin.

Se oli tuntunut riittävän.

Huomaamatta matkat muuttuivat yöstä viikoiksi, lähikaupunki lähivaltioksi. Kuudennen vuoden jälkeen mikään ei enää tuntunut miltään.

“Sinulla on joku toinen”, Ginny totesi juodessaan aamuteetään.

“Ei ole.” Harry ajatteli, miten Ginnyn elämä olisi helpompaa jos hän vain pettäisi, eikä olisi pelkästään elämänhaluton ja kaipaisi yksinäisyyttä.




Harry ei ymmärtänyt, miten kukaan ei arvannut. Miten se kaikki tuli kuin yllätyksenä.

Joulupöydässä yli puoli vuotta sitten hän oli maininnut siitä, kun rouva Weasley oli viimein tullut keittiöstä, Ron ei ollut vielä juonut liikaa, ja kaikki olivat ehtineet vaihtaa jo kuulumiset.

Virheettömän joulun jälkeen virheettömät perheet olivat palanneet koteihinsa ja virheellinen Harry Potter oli jättänyt virheettömän vaimonsa yksin olohuoneeseen ja mennyt pilaamaan virheettömän hotellin sängyn virheettömän petauksen.

Harry tiesi, että se oli ilkeää, mutta Ginny jousti ja antoi anteeksi. Jokainen kerta palatessaan kotiin Harry toivoi, että Ginny suuttuisi - tai edes sanoisi, ettei jaksa enää yksinäisyyttään. Ja jokainen kerta Harry pettyi - Ginny tuli häntä vastaan ovelle ja suuteli häntä hellästi, vaikka hän oli ollut poissa melkein kuukauden.

“Mistä tiesit, että palaan?” Harry kysyi, kun Ginny riisui häneltä takkia.

“Naisen vaisto, Harry.”



Tasainen hengitys, pureskellut kynnet, takkuiset hiukset ja suu auki, mutta vain niin vähän, ettei hammasriviä erottanut. Puhdas ja hyvä ihminen.

Sellainen Ginny oli sinä aamuna, kun Harry lähti.

Harry ei jättänyt kirjettä, koska ei uskonut, että hänen tarvitsisi selittää mitään. Eihän heillä ollut lapsiakaan. Kun ulko-ovi narahti ja painui kiinni, Ginny ei herännyt. Hyvä niin. Hän olisi vain kysynyt minne Harry menisi.

Eikä sillä ollut väliä.

Sunrise Avenue - Hurtsville


I see all the cities like a TV-show
They all look the same through a dirty window
Another one down, anonymous town
I’m moving but I’m standing still
And I’m going nowhere, going nowhere, going nowhere

In Hurtsville population’s always down to one
Not room for more now that the work is done
Another long drive, another deep dive into another night
And I’m going nowhere, going nowhere

Afraid if I go back, she’ll still be waiting
She always is, it’s just a little heavy
It just goes against my nature, it messes with my head
She’ll want to go with me, I know she will
There’s only room for me in Hurtsville

I count the coaches on the interstate
Tail lights like red eyes, they pull away
I knock another one down, anonymous town
I get it like but I know that I am
Going nowhere, going nowhere

Afraid if I go back, she’ll still be waiting
She always is, it’s just a little heavy
It just goes against my nature, it messes with my head
She’ll want to go with me, I know she will
There’s only room for me in Hurtsville

There’s only room for me in Hurtsville
There’s only room for me in Hurtsville

I’m afraid if I go back, she’ll still be waiting
She always is, it’s just a little heavy
It just goes against my nature, it messes with my head
She’ll want to go with me, I know she will

Afraid if I go back, she won’t be waiting
Like she always was, that’d be a little heavy
It goes against my nature, it messes with my head
She wanted to go with me, I know but still
There’s only room for me in Hurtsville

[Sisilja]

Tää oli vähäeleisyydessään erikoinen! Melkein karmiva. En ole tuota Sunrise Avenuen biisiä kuullut, mutta loit sen pohjalta mielenkiintoisen asetelman. Olisin halunnut tietää enemmän siitä mikä Harrya vaivasi, mutta toisaalta tiesikö mies itsekään. Älykästä ja välähdysmäistä tekstiä, tykkäsin tästä kovasti ja toivon, että innostut tämän myötä ficcaamisesta uudelleen!

Mutta voi Ginny-parka. Eikö senkin elämä olisi ollut kuitenkin lopulta helpompaa kokonaan yksin? Ei olisi tarvinnut odottaa haamua kotiin uudestaan ja uudestaan. Huh. Kiitokset tästä!

[Ming]

Hei Sisilja ja kiitos ihanasta kommentistasi! Innostuin (onneksi tai ikävä kyllä) ficcaamisesta, ja oonkin saanut jo muutaman tekstin valmiiksi. Taas tässä naista viedään...

Kiitos itsellesi! <3

[haryu]

Sä osaat kirjottaa oikeesti niin viiltävän surullista tekstiä. Ei mitään sellasta angstilla mässyttelyä vaan oikeesti tunteisiin vetoavia juttuja.

Mä en tiiä mikä tässä oisi pahinta. Ehkä se että Harry tiesi tekevänsä väärin Ginnylle lähtiessään aina. Vai se että Ginny antoi kaiken anteeksi. Canon-Ginny ois antanut tuollaiselle miehelle varmaan turpiin mut ite aloin miettii että ehkä Ginny rakasti Harrya niin paljon että oli vaan kiitollinen tämän palatessa aina. Tai jotain.

Hyvästit on ehkä pahimpia. Mut ois Ginnylle voinut jättää jotain joka pysyy voimakkaana muistoissa. En tiiä.

Huikeeta tekstiä kuitenkin (sori jos tää samainen lause toistii Tahroja-kommentissani )

[Ming]

Otaku, kiitos taas kommentista! Musta Ginny on ehkä maailman anteeksiantavin ihminen - vaikka kyllä äkkipikainenkin - varsinkin kun kyse on Harrysta. Ja mua ei haittaa sun kommentissa mikään, joten turhaa sanoa sori! Hassu. Kiitos <3

[LillaMyy]

Siis miten mä aina onnistun puolivahingossa napsimaan täältä ne tekstit, joihin mä en sitten kuitenkaan osaa sanoa juuri mitään järkevää, koska my mind is blown? No, jos nyt kuitenkin kokeilisin sanoa jotain järkevääkin tähän, vaikken osaakaan sanoa, että kuinka se tulee onnistumaan.

Ihan aluksi, kun mä luin vain pelkän otsikon, mä ajattelin, että tässä koko pari pakenee jonnekin joltain, mikä tuntui hieman erikoiselta, sitten luin tämän ja sain onnekseni huomata olevani väärässä, koska näin tämä toimii viiskyt kertaa paremmin. Tätä lukiessani kuitenkin pohdiskelin sitä, että Harry olisi oikeastikin "vain" pettänyt Ginnya, mutta ilmeisesti näin ei ollut asian laita, mikä oli kenties vähän yllättävääkin, vaikka toisaalta se istuu kyllä ehkä vähän paremmin Harryn luonteeseen kuin varsinainen pettäminen.

Tuossa tokassa pätkässä tykkäsin ihan hirveesti siitä, kuinka kaikki muut olivat virheettömiä ja sitten Harry itse oli jotenkin virheellinen, koska se nostaa sitä asiaa paremmin esiin, ettei tämä Harryn ja Ginnyn tilanne ole mitenkään normaali tai tavoiteltava. Edelleen tässä kyllä nousee se pettämisajatus mieleen, koska Harry oli mennyt pilaamaan virheettömän hotellin sängyn virheettömän petauksen. Mutta, kuten jo aikaisemmin sanoin, niin se pettäminen ei välttämättä vain istu Harryn pelastaja-asenteeseen sitten millään lailla, joten sun ratkaisu oli kyllä paljon parempi, vaikka tuolla se pettämis-viba liikkuukin koko ajan mukana. Kompin kyllä Sisiljan ja Otakun kommentteja aika lailla täydellisesti! (:

[Saappaaton]

Tähän on aika vaikea kommentoida järkevästi.

Teksti itsessään on kevyt ja nopea lukaista. Vähäeleisyys, se ettei kaikkea ole kirjoitettu auki, vaan asioita täytyy oikeasti ajatella, tekee tästä toimivan kokonaisuuden näin lyhyenäkin. Ja aihe on mielenkiintoinen! Se, että haluaa vain lähteä pakoon omaa elämäänsä, se toimii. Jättää ajatuksia.

Olen vähän eri mieltä Otakun kanssa, mielestäni canon-Ginny voisi hyvinkin toimia juuri näin. (: Näen sen niin, että Ginny, joka ei itsekään päässyt kauhean helpolla, saattaa ihan hyvin ymmärtää miten raskasta se on olla Harry Potter, Valittu, maailman pelastaja. Olisi toki mielenkiintoista tietää, miten Ginny suhtautui kaikkii niihin päivään, jotka joutui odottamaan yksin, tuleeko Harry tällä kertaa takaisin.

Tasainen hengitys, pureskellut kynnet, takkuiset hiukset ja suu auki, mutta vain niin vähän, ettei hammasriviä erottanut. Puhdas ja hyvä ihminen.

Sellainen Ginny oli sinä aamuna, kun Harry lähti.

Tämä oli jotenkin pätkän suloisin ja surullisin kohta. Lopetus oli kaikin puolin hieno ja tyyliin sopiva, jätti sopivasti  ajatuksia, mutta antoi kuitenkin jonkinlaisen ratkaisun. Harry lähti.

Kiitos tästä. <3

[Hazyel]

Huh, tämähän oli ajatuksia herättävä teksti!

Musta oli hassua, miten Ginny oli noin ok sen asian kanssa, että Harry vain välillä katoaa pitkiksikin ajoiksi sanomatta mitään. Tai antamatta ainakaan mitään kunnon selitystä. Kun mun headcanonissa Ginny on just sellainen, että se vaatisi kyllä selitystä, vaikka saattaisikin sitten hyväksyä asian, kun on selityksen saanut.

Pidin erityisesti tuosta kohdasta, jossa Harry oli ainoa virheellinen kaiken virheettömän keskellä. Se jotenkin korosti sitä, että Harry tuntee olevansa ainoa, jossa on vikaa, vaikka tuskin asia oikeasti onkaan aivan niin. Ja pidän myös siitä, miten lopussa juuri ennen lähtöään Harry selvästi katsoo Ginnya ja rekisteröi pieniäkin yksityiskohtia, Kuinka hän haluaa muistaa Ginnyn, vaikka haluaakin olla yksin ja lähteä pois.

Tästä jäi jotenkin hyvin haikea fiilis, etenkin kun vielä katsoi otsikkoa uudestaan - kyllä, sitähän tämä on, Harry pakenee elämäänsä ja kaikkea, minkä jättää taakseen. Ehkei hän sodan jälkeen tahdo muistaa vanhaa.

[Beelsebutt]

Yhh. Siis mähän en lue angstia ja aika harvoin kirjoitankaan angstia, mut tässä iski silmään ensinnäkin ficin nimi (joka on sama kuin joskus 1000000v sitten betaamani ficci joka oli teemaltaan täysin eri ) ja sit toisaalta paritus. Ja hehe, näin jälkikäteen hymähtelen tolle sun hyvin kevyelle angstille mut kai se on aina katsojan silmässä ja angstittoman elämässä pienikin angsti on suurta \o/

Mutta uuhkus, että on taasen niin vähillä sanoilla kerrottu niin valtavasti asioita! Enkä nyt viittaa (pelkästään ) ficin pituuteen/lyhyyteen vaan siihen, että ikään kuin on loikittu asioista yli ja kerrottu niitä rivien välissä ja annettu ymmärtää sivulauseissa, hotdääm, oon kateellinen! Oon aina halunnut kirjoittaa noin <3 (mähän etenen tekstissäni kuin höyryjyrä, tasaisen varmasti ja lanaten aivan kaiken)

Harry ahdistus tuodaan esille jotenkin kevyesti mutta sitten taas kuitenkin niin viiltävän rankasti, että tosiaan tippa linssissä tätä kirjoitan. Ehkä se ahdistus ilmenee vielä korostetummin siksi, koska sitä ei alleviivata tai silleen puhkiselitetä. Se vain on ja se vie ja sille ei voi mitään. Eikä siitä välitä kukaan. Tai niin Harry ajattelee...


Oeh. Kiitos <3