Ficin nimi: Lumivalkeaa surua
Kirjoittaja: Inukii
Ikäraja: K-11
Genre: Angst
Varoitukset: Kuolema
Yhteenveto: Valkeaa lunta, valkeaa surua, valkeaa kaipuuta, mutta veresi on punaista kuin ympärillesi kiedottu kaulahuivi.
A/N: Osallistuu haasteeseen Kesäetydejä. Sain inspiraatioksi Fleet Foxesin kappaleen White winter hymnal ja kirjoitin tämän aikalailla sen pohjalta, miten itse nuo sanat tulkitsin, joten suosittelen kuuntelemaan tuon kappaleen samalla kun luet. Kirjoitin tämän vartissa, joten pituus ja laatu ovat sen mukaisia. Toivottavasti pidät!
Lumihiutaleet putosivat taivaalta kauniisti kimallellen. Oli vaikeaa löytää jotain niin valkeaa ja yksinkertaista, mutta silti niin kaunista.
Anna nosti kätensä ja hänen pienet suupielensä nousivat hymyyn, kun hän sai muutamia hiutaleita kiinni sormiansa lämmittävälle mustalle nahkakintaallensa.
"Michael, odota!" Anna huusi edellä kävelevän porukan mukana kulkevalle veljelleen, "Minäkin haluan pulkkamäkeen! Olkaa kilttejä ja ottakaa minut mukaan. Lupaan olla oikein kiltisti."
Michael kääntyi ympäri jättäen pulkkansa eräälle ystävälleen pidettäväksi ja käveli perässä laahustavan tytön luokse, joka kantoi sinistä liukuria kädessään.
"Ei nyt, Anna. Olet liian pieni, eivätkä äiti ja isäkään ole tulossa. Vien sinut toisella kertaa, aivan kahdestaan. Kävisikö vaikka huomenna?" hän kysyi siskoltaan hymyillen, mutta kyyneleet kihosivat Annan silmiin.
Hän pudotti liukurinsa maahan ja talloi tienreunaan kasvanutta lumikinosta jalallaan.
"Mutta kun minä tahdon nyt laskemaan mäkeä! En huomenna vaan nyt", Anna huusi itkuisella äänellään ja Michael nosti hänet syliinsä.
Hän pyörähti muutaman kierroksen ympäri saaden Annan jälleen nauramaan. Sitten hän sanoi: "Olen pahoillani, mutta en kerkeä vahtimaan sinua, kun olen ystävieni kanssa. Jos lupaan tuoda sinulle isoimman tikkarin, mitä kyläkaupasta löydän ja vien sinut huomenna mäkeen, lähtisitkö nyt kotiin äidin ja isän luokse? He ovat jo varmaan huolissaan sinusta."
Anna nyökkäsi haikeasti ja Michael laski hänet maahan pörrötettyään vielä nopeasti tämän tummanruskeita hiuksia. Sitten hän lähti kävelemään takaisin kavereidensa luokse ja Anna kääntyi toisessa suunnassa häämöttävään siniseen taloon päin. Hän nosti liukurinsa maasta ja lähti hitaasti kävelemään sitä kohti vetäen jalkojaan maata pitkin. Aina välillä hän vilkuili taaksensa nähdäkseen Michaelin vielä ennen kuin tuo katoaisi koko päiväksi pulkkamäkeen.
Hän oli kerennyt jo etupihalle saakka, kun hän taakse vilkaistessaan näki Michaelin liukastuvan jäisellä tiellä. Anna erotti niinkin kaukaa, kuinka hänen veljensä pää kolahti kovasti kävelytien reunaan, jota lumi ei ollut vielä kunnolla peittänyt.
Hän pudotti liukurinsa maahan ja lähti hysteerisenä huutaen juoksemaan Michaelin luokse.
Nopeasti hän saapui veljensä luokse, mutta eräs tämän kavereista ei päästänyt häntä Michaelin lähelle. Tämä peitti Annan silmät ja nosti hänet syliinsä. Anna koitti rimpuilla pois, mutta pojan ote oli vahva.
Hän oli kerennyt nähdä, kuinka lumi Michaelin ympärillä oli nopeasti vaihtanut väriä yhtä punaiseksi kuin pojan kaulan ympärille kiedottu kaulahuivi, jota Anna tapasi kutsua mansikkahuiviksi sen sävynsä vuoksi.
"Hän ei ole tulossa takaisin, Anna."