Nimi: Ikoni
Kirjoittaja: hedge14
Ikäraja: S
Fandom: Dragon Age 2
Genre: Romance
Paritus: Cullen/Hawke (Hawken sukupuolta ei mainita, mutta kyseessä on mage.)
Summary: "Naurettavaa. Miksi Cullen edes miettii moisia typeryyksiä?"
A/N: 5 x jotain uutta-haasteessa mukana, Uusi paritus. Sanastoa, Chantry=Kappeli. Circle=Piiri. (Subbe93, tämä on sinun innoittama.)
-Ikoni-Illan päättyessä yöhön Cullen on liian runollinen. Hän makaa sängyssään, tuijottaa kynttilän liekissä kiiltävää haarniskaansa ja päättää, että Hawke on jättänyt koko Kirkwallin kuvaannollisten siipiensä varjoon. Ajatus päättyy, katkeaa. Linnut eivät pysy paikoillaan, mutta Hawke pysyy. On ajanut koko kirotun kaupungin tuhon partaalle katseensa alla. Katseen joka jää, viipyy ja tarttuu kiinni.
Eilenkin. Hawke oli käynyt Piirin sisäpihan puolella, kadonnut polttavasta auringosta pylväiden suojaan. Puhumaan toisille, katselemaan Cullenia. Hiki otsassa, melkein säikähtäneenä, Cullen oli seisonut selkä suorana keskellä pihaa. Katsonut kaikkia muita kuin Hawkea, juuri niin kuin hänen kuuluukin.
Tai no.
Hawke on maagi. Onhan häntä katsottava.
Cullen pyörähtää sängyssään, työntää jaloillaan peittoa syrjään. On liian kuuma, jotta hän voisi nukkua sen kanssa. Hiostava. Pyöriiköhän Hawkekin oman kotinsa suojissa näin? Vai piirtääkö hän taioillaan kuuraa ikkunaan, lumisadetta keskelle makuuhuonetta?
Naurettavaa. Miksi Cullen edes miettii moisia typeryyksiä? Kyllä aikuisen miehen, soturin, täytyisi pitää ajatuksena kurissa. Huomennakin hänen täytyisi nousta aikaisin valvomaan maageja, puhumaan Meridithin kanssa. Luultavasti hän joutuisi taas vetämään Orsinon naisen kimpusta ennen puolta päivää. Sen Cullen tekee kylläkin Orsinon turvallisuuden vuoksi, ei Meredithin.
Kynttilän valo katkeaa. Huone ajautuu pimeyteen. Cullenin lihakset jännittyvät, hän värähtää. Rentoutuu vain hiljaisen rukouksen jälkeen. Andraste, Andraste, Andraste. Miksi kaikesta muustakin pahasta ei pääse yhtä helposti rukoilemalla eroon? Ennen se onnistui. Litania sanoja, hiljaisia hetkiä, kaartuvia ajatuksia. Silloin Cullen oli vielä vihitty Kappeliin, vihitty uskoonsa.
Nyt Hawke on tullut kaiken sen ja Cullenin väliin.
Hitaasti. Kasvanut kuin köynnökset vankilan seinillä, pienien ikkunoiden syvennyksissä. Alhaalta, kohti taivasta. Ottanut omakseen kiviset talot ja noussut slummien tuhkasta ja liasta kaupungin katolle. Puhtaiden ihmisten joukkoon, jotka tahtovat raapia turhan vehreyden pois värittömiltä ja tylsiltä seiniltään. Cullen oli nähnyt sen. Kaikki olivat. Oliko tässä kaupungissa edes sylilapsia, joiden huulilta Hawken nimi ei olisi tippunut?
Maagi. Kaikki sen tiesivät. Eikä kukaan tehnyt mitään. Eikä Cullen voi käsittää, mitä on tapahtunut. Miksi Meredith ei ota Hawkea kahleissa sisään? Miksi Ritarit eivät vaadi häntä mukaansa, kanna häntä portaita alas satamaan, lahden yli turvaan vankilaan? Eikö Hawke ole vaarallinen? Vaaraksi itselleen, vaaraksi muille? Miksi aateliset huokailevat hänen seikkailuistaan samalla kun sylkevät ajatukselle, että maagi voisi olla ihminen.
Ehkäpä heille Hawke ei ole sitä.
Hawke on ikoni.
Siksi he häntä kutsuvat. Kirkwallin ikoni. Sen suojelija, vahtikoira, sankari. Cullenille Hawke on ihminen, lämmin ja kuuma katse pihan toiselta puolelta.
-
Aamulla Hawke ei katoa pylväiden suojaan. Hänen ei tarvitse, sillä aurinko on pilvien takana. Mereltä saapuu kerrankin tarpeeksi tuulta, ja ritarien sekä vierailevien ihmisten on helppo hengittää.
Aamulla Cullen sanoo liikaa. Kertoo, että Hawke ei ole lintu vaan köynnös. Hawke nauraa, kyselee. Cullen punastuu, sekoaa sanoihinsa vielä enemmän.
"Tarkoitan-" Cullen aloittaa, pysähtyy. Kakoo hieman vedettyään liian syvään henkeä. Pölyä. Hän oli sittenkin kehunut säätä liikaa.
Cullen siirtää katseensa pois. Hän seisoo portailla, näkee helposti Hawken yli. Jonnekin kauas. Jonnekin, missä hän ei ole vielä ehtinyt nolata itseään. Jonnekin, jossa hän ei ole aina valinnut vääriä sanoja. Sotkuisia ja kylmiä. Kankeita. Vihaisia, nöyryytettyjä.
Äkkiä hän muistaa.
Cullen kääntää katseensa alas. Hänen suupielensä kääntyvät hymyyn, ja Hawke virnuilee takaisin. Hawke on aina liian aurinkoinen tai tunteikas. Miten hän oli koskaan kyennyt valehtelemaan taikuudestaan?
Cullen huokaa. "Sinä olet ihminen." Hän sanoo, astuu askeleen alaspäin portailla. Hawke tulee myös lähemmäksi, näpäyttää Cullenin haarniskaa.
"Niin kuin sinä?"
"Niin kuin minä."
Cullen työntää kätensä Hawken tukkaan ja suutelee tämän huulia. Rohkeasti. Hawke ei ole tehty lasista, vaikka Cullen olisikin. Hän kuulee kolahduksen kauempana, mutta Cullen keskittyy Hawken huuliin ja huokauksiin. Siihen, kuinka kovaa Hawke suutelee takaisin. Siihen, miten Hawken paljaat sormet katoavat hänen niskansa taakse.
Hawke antaa koko painonsa Cullenille. Cullen ottaa sen vastaan helposti, nostaa maagin muutamaksi sekunniksi kokonaan ilmaan.
Suudelma katoaa ja Hawke katsoo Culleniin säkenöivin silmin.
"Kestipä sinulla kauan."
"Mitä-"
"Olen flirttaillut jo vuoden."
"Etkä ole." Cullen kieltää. "Ja jos olet, niin minun täytyy sanoa, että esityksesi ei ole ollut kauhean vakuuttava."
"Tai sinä olet idiootti." Hawke sanoo lempeästi. "Messere. Tule luokseni illalla."
Aamu on Cullenin elämän kaunein. Hän on varma, että illasta tulee vielä kauniimpi. Hän päästää irti ja tarttuu Hawken käteen. Cullen ohjaa heidät pois uteliaiden katseiden alta, vaikka koko kaupunki saa kuulla tästä vähintäänkin ennen kello kahta.
Varjoissa on helpompaa sanoa totuus.
"Kyllä."
He erkanevat molemmat omiin suuntiinsa, omiin tehtäviinsä, kulisseihinsa. Hawkella on vastuu kaupungista, Cullenilla tästä pihasta. Ja vaikka Hawke on järisyttänyt Cullenin maailmaa, Cullen voi vielä uskoa, että hänellä on vastuu näistä maageista ja myös heistä, jotka voivat taikuuden armoille joutua.
Ja Hawke... saa pitää vapautensa.
Aina.