Räntsäke, Tommi nyt on vähän omanlaisensa 8'D jonkun on pakko olla rento kun Gabe on paniikkikani.
Tuhisija, haha, aww vain sinullekin ja kiitos ♥
takkuinen, nooh, sen näkee nyt :3
A/N. F300 sanalla 265. Selitys
26. En voi elää sun kanssa enkä ilman sua
Kun ei oo menos minnekään, nii ei pitäis olla kiirettäkään
Mut ei toisaalta mitään syytä hidastaa myöskään
Leffa oli oikeasti hyvä, se minun piti myöntää. Sitä oli vain parantanut se, kun Tommi oli ensimmäisen
indominus rexin hyökkäyksen jälkeen ottanut minua kädestä, eikä ollut enää päästänyt irti. Se oli nojannut päätään olkaani ja rastat kutittivat niskaani, mutten välittänyt.
Söin turkinpippureita hieman vältellen, vaikka puraisinkin melkein joka kerta poskeeni, kun hämmennyin ruudulla tapahtuvista asioista. Tommia se tuntui huvittavan, se vilkaisi minua aina silmät kiiltäen ja minä mietin, mikä se oikeasti oli. Ja miksen osannut kysyä, mitä se teki tuossa taas ja miksei se mennyt pois. Miksen minä mennyt?
Elokuvan jälkeen me jäimme istumaan leffateatteriin niille sijoillemme ja odotimme, että muut ihmiset lähtivät. Kun viimeinenkin oli poistunut portaista, Tommi käänsi katseensa minuun.
”Mä oon pahoillani jos oon ollu jotenki outo”, se sanoi ja minä yritin niellä yllättymiseni.
”No… se on aika lievä ilmaisu”, naurahdin vähän häkeltyneenä, hieraisin niskaani kädelläni. Tommi nyökkäsi sen näköisenä, että tajusi mitä tarkoitin ja meni aika vakavaksi.
”Mun pitäs selittää sulle kaikenlaista, mut.. en tiiätkö osaa. Enkä tiedä haluunko edes, en enää.”
Kohotin rastatukalle kulmaani sen näköisenä, että selityksen olisi parempi tulla ennemmin kuin myöhemmin. Se hymyili minulle lammasmaisesti ja katsoi alaspäin, sormiamme jotka olivat edelleen kietoutuneet yhteen.
”Jaakko halus aina selityksen kaikelle”, se totesi sitten. ”Miksi olin jonkun seurassa, miksi join, miksi tupakoin, jopa sille miksi ostin tietynlaista jogurttia.”
Tuijotin Tommia vähän aikaa ja mietin, mikä niiden funktio oli ollut. Jos tuo oli totta, miten helvetissä Tommi oli ensinnäkin napannut sellaisen kontrollifriikin? Eihän se kuulostanut lainkaan sen tapaiselta.
”Mikä saa sut luulemaan etten mä halua?” kysyin lopulta hitaasti, tunnustelevalla sävyllä.
”Koska mä tunnen sut Lari”, Tommi hymyili, sen äänessä oli pehmeä sointi ja minä halusin suudella sitä. Niin kovasti, että melkein jo tein sen.
”Tai ainakin tunsin”, se hetken kuluttua jatkoi, katse vähän viilenneenä.
Minä huokaisin ja katsoin valkokankaalle, jossa pyöri jostain syystä edelleen lopputekstit. ”Niin.”
Me olimme hiljaa jonkin aikaa, enkä oikeastaan tiennyt, halusinko edes avata koko keskustelua. En halunnut tietää, mihin se käytännössä johtaisi ja mitä saisin tietää. Tai ehkä tarkemmin, mitä en saisi tietää.
”Mä tiiän että siitä on jo ehkä liiankin kauan, mutta mä rakastan sua edelleen”, Tommi lopulta sanoi hiljaa, minusta tuntui, että se puhui enemmänkin armeijansävyiselle huivilleen kuin minulle.
Sydämeni hypähti ja yritti varmaankin itsemurhaa, koska en saanut hetkeen henkeä, mutta en silti tiennyt miten reagoida. Puristin Tommin sormet ranteeni ympärille, samalla tavalla kuin sen katse puristui laukkaavan sydämeni ympärille enkä antanut sille koskaan mitään vastausta.
Suutelin vain ja toivoin, että se riittäisi vähäksi aikaa.
