Ficin nimi: Tienhaara
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama, romance, slash, angst
Paritus: Regulus/Remus
Ikäraja: Sallittu
Varoitukset: Tappo
Vastuunvapaus: Row omistaa Potterversumin ja minä vain leikin hahmoilla, en saa rahaa.
A/N: Jeps, piti kiriä Spurttirapsuja tähän päivään asti ja valmistui koko viikko kerralla. Ei paha. Mulla ei ollut oikeastaan mitään muuta lähtötilannetta kuin Spurttraapaleen sanat, jotka löytyvät raapaleiden alusta. Pitkästä aikaa Regulus/Remusta ja valitsin tämän myös Rarepari10-haasteeseen, ja osallistun toki myös Rarekymppiin.
Niin ja tosiaan: raapaleet eivät ole kronologisessa järjestyksessä vaan fiilistelin näiden kahden suhdetta vähän miten sattui. Otsikon keksiminen oli taas tuskasta hommaa. Mietin "Onni hukkui nopeasti" -vaihtoehtoa, mutta musta kuulostaa sille, että Onni niminen tyyppi hukkui. Joten aloin miettimään eri polkuja, jotka Regulus ja Remus valitsivat, joten siitä Tienhaara.
Säde (150 sanaa)
Regulus katsoi miestä, joka istui häntä vastapäätä jästi-kahvilassa Lontoon laidalla, eikä nähnyt sillä hetkellä mitään muuta kuin Remuksen.
Jännitys puristi hänen rintaansa ja hän odotti, että Remus puhuisi. Mies ei kuitenkaan sanonut mitään ja minuutteja oli kulunut jo enemmän kuin Regulus oli osannut laskea. Kahvilan ikkunoiden sälekaihtimien raoista karkaavat säteet valaisivat Remuksen kasvoja, syvensivät varjoja, jotka viipyivät väsyneillä kasvoilla.
”Minä en halunnut tätä”, Regulus sanoi varovasti, puristi käsivarttaan ja pelkäsi. Remuksen ilme ei muuttunut, kasvot pysyivät tyynenä ja rauhallisina. He olivat tavanneet salaa ja Regulus tiesi, että Remus asetti itsensä vaaraan, kuten hänkin itsensä.
”Sinä teit valintasi, kun liityit kuolonsyöjiin”, Remus sanoi murheellisesti ja se sattui Regulukseen enemmän kuin tikari upotettuna suoraan hänen sydämeensä. Kuolonsyöjät ja Kilta; ne olivat kiellettyjä puheenaiheita ja se yksi sana oli taas avartanut heidän eteensä kuilun, joka oli heidän välillään.
Remus nousi tuolista, jätti puoliksi juodun kahvikuppinsa ja kääntyi lähteäkseen.
”Me emme voi enää tavata.”
Haalea (150 sanaa)
Kaikki värit näyttivät Reguluksesta haaleilta, kun hän katsoi maailmaa kyynelien täyttämillä silmillään. Hän puristi sormensa vihreän päiväpeiton ympärille, puristi ja toivoi, että saisi edes hetken rauhan. Mieleen nousi kuva jälleen yhdestä jästistä, jonka hän oli tappanut. Lapsesta, jonka kasvoilta paistoi sanoinkuvaamaton pelko ennen kaatumista elottomana vasten kylmää asfalttia.
Regulus vapisi ja kaipasi maailmaa, jossa ei ollut sotaa. Hän katui valintaansa, puri huulensa vereslihalle ja ajatukset karkasivat Remukseen. Kuinka paljon Remus vihasi häntä? Regulus ei saisi koskaan anteeksi niitä kauheita syntejä, joita kantoi harteillaan.
Regulus yritti saada kiinni onnellisista muistoista, jolloin Remus oli sitonut hänet halaukseen, luvannut, että pysyisi hänen rinnallaan. Kuinka kaikki kääntyisi vielä hyväksi, vaikka Orion vaati Regulukselta enemmän kuin poika saattoi isälleen antaa. Onni hukkui nopeasti, sillä Regulus oli kääntänyt selkänsä Remukselle ja omalle elämälleen. Hänen valitsemansa tie tappaisi hänet hitaasti ja kivuliaasti, yksinäisenä.
Remus ei enää voisi auttaa Regulusta, eikä kukaan muukaan.
”Anteeksi, Remus”, Regulus kuiskasi hiljaa.
Tanssi (150 sanaa)
Regulus oli seurannut katseellaan Kelmejä jo jonkun aikaa, mutta ei ollut nähnyt Remusta. Oli joulutanssiaiset ja James tanssitti Lilyä, kun Peter nauroi Siriuksen kertomille vitseille kaksikon juodessa aina vain lisää kermakaljaa.
Illan hämärtyessä ja muuttuessa yöksi Regulus jätti hyväntuulisen tanssiaisväen ja lähti kävelemään pitkin Tylypahkan käytäviä ilman määränpäätä.
Hän pysähtyi, kun hän tunsi käden olkapäällään. Hän ei ollut huomannut kenenkään seuraavan häntä ja hätkähti kosketuksesta. Remuksen hymyilevät kasvot kohtasivat Reguluksen tämän kääntyessä.
Regulus vilkaisi ympärilleen ja huomasi heidän olevan kahdestaan hämärässä, kynttilöiden valaisemassa käytävässä. Regulus kiersi kätensä toisen miehen ympärille ja suuteli tätä. He eivät tanssineet, mutta liikkuivat hiljalleen kiinni toisissaan ympäri ja ympäri kuunnellessaan kaukaista musiikkia.
”Miksi et ollut juhlissa?” Regulus kysyi lähes kuiskaten haluamatta rikkoa hiljaista tunnelmaa.
”En pidä juhlista”, Remus sanoi ja Regulus nyökkäsi. ”En minäkään.”
Regulusta harmitti, että hän ei voinut viettää aikaansa Remuksen kanssa paljoa ja piti siksi kiinni lyhyestä hetkestä joka heidän välillään vallitsi.
Taivas (150 sanaa)
Taivas oli sininen ja pilvetön. Se tuntui Reguluksesta väärältä, sillä hänen mielensä oli täynnä myrskyjä, jotka vaativat hänen huomionsa. Hän taisteli mielialojensa kanssa, jotka vaihtuivat helpotuksesta pelkoon, rakkaudesta vihaan.
Käsivartta pisteli ja poltteli, ja toisen kädet sormet puristuivat sen ympärille niin tiukasti, että kynnet painoivat puolikuita vaaleaan ihoon.
Hän oli myynyt vapautensa ja itsensä Voldemortille.
”Sinussa on ainesta”, eräs kuolonsyöjistä virkkoi ja Regulus hengitti syvään raitista ja keväistä ilmaa. Hän mutisi huuliensa välistä kiitoksen ja painoi päänsä kumaraan. Hän muisteli yötä, jolloin Remuksen sormet viipyilivät hänen ihollaan heidän maatessa lakanoiden seassa, tuntien lämmön ja kuullen toisen hengityksen. Hän oli jättänyt sen taaksensa ja pudisti päätään saadakseen ajatuksensa taas kokoon.
Remus oli valinnut Killan ja nyt he olivat vihollisia.
Reguluksen mennessä kotiin hän oli hukkua isänsä sanoihin, joista tihkui ylpeyttä ja riemua poikansa puolesta. Hänestä tuntui hetken aikaa siltä, että hän oli lähtenyt oikealle polulle, sille jolla saa elää ja voittaa.
Korppi (150 sanaa)
Remus katsoi korppia, joka seisoi aidan päällä raakkuen ilkikurisesti. Hän ei halunnut kohdata Reguluksen katsetta heidän seistessä vastakkain kymmenen metrin päässä toisistaan. Pureva syystuuli pisteli ihoa ja tilanteen kamaluus oli saanut ihon nousemaan kananlihalle.
”Remus”, Regulus aloitti, mutta mies ei kääntänyt katsettaan häneen.
”Miksi, Regulus?” Remuksen ääni oli täynnä tuskaa ja se tuntui kuristavan Regulusta. He kohtasivat ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun heidän polkunsa olivat eronneet.
”Minä en halua tappaa sinua.”
”Mutta haluat tappaa ystäväni ja paljon muita.”
Hetken aikaa Regulus ajatteli, että Remus tappaisi hänet tai vangitsisi kuljetettavaksi Azkabaniin. Hän ei voinut antaa sen tapahtua, mutta hän ei myöskään halunnut satuttaa Remusta, ei vieläkään. Kerran nuo kädet olivat hyväilleet häntä, pitäneet hänestä kiinni, kun hän oli ollut vaipumassa epätoivoon. Nyt kädessä oli taikasauva ja mies valmiina hyökkäämään hänen kimppuunsa.
Minuutit tuntuivat tunneilta, mutta kumpikaan heistä ei liikahtanut. Korppi nousi lentoon ja Regulus kääntyi lähteäkseen, eikä Remus estänyt häntä.
”Hyvästi.”
Punainen (200 sanaa)
Siriuksen huoneen vallitseva sävy oli punainen ja se yllätti Reguluksen joka kerta. Ei siksi, että hän ei olisi tiennyt veljensä kapinallista luonnetta vaan siksi, että hän oli tottunut muun talon tummiin ja vihreisiin sävyihin. Hän istui sängylle Remuksen viereen.
”Missä Sirius on?” Regulus kysyi ja vältteli katsomasta Remukseen. Häntä vaivasi vain muutamaa päivää sitten tapahtunut: hän oli kertonut Remukselle, miten hänen katseensa osui mieheen liian usein ja liian pitkäksi aikaa. Tunteista, joita ei sanottu ääneen kenellekään toiselle.
”Ulkona”, Remus vastasi ja hymyili ottaen Reguluksen käden omaansa, mies meinasi ensin vetää kätensä pois, mutta rentoutui sitten. He istuivat vaiti ja kuuntelivat ikkunoiden takaa kantautuvaa tuulen huminaa ja sateen ropinaa. Reguluksella oli hyvä olo, vaikka hän pelkäsi Siriuksen ilmestyvän pian takaisin huoneeseensa.
”Remus”, Regulus aloitti vaivaantuneesti ja kohtasi Remuksen kysyvän katseen.
”Ei mitään”, Regulus sanoi ja puraisi huultaan. Hänen oli hetken aikaa tehnyt mieli kertoa, miten paljon pieni kosketus merkitsi hänelle, mutta hän luuli Remuksen tietävän sen jo.
Remus tiesi kaiken. Sen, miten hän oli yksinäinen tai miten vaikeaa hänellä joskus oli.
Siriuksen astuttua huoneeseen Remus vapautti Reguluksen käden otteestaan ja Regulus hyppäsi vaistomaisesti ylös sängyltä, pois Remuksen vierestä.
”Joskus toivon, että sinäkin olisit Rohkelikko”, Sirius naurahti.
”Niin minäkin”, Regulus myönsi kuiskaten.
1. Valinta (200 sanaa)
Voldemort oli luottanut Regulukseen. Hän oli käyttänyt sitä luottamusta väärin ja tutkinut Voldemortin salaisuuksia enemmän kuin kukaan. Hän oli saanut selville salaisuuden, joka tulisi muuttamaan kaiken.
Hän seisoi yksin huoneessaan, talossa, jossa oli vain vanha Oljo hänen seuranaan. Hän punnitsi tarkkaan vaihtoehtojaan, tiesi, että hän tulisi kohtaamaan kuoleman.
Regulus teki valinnan, puristi kätensä nyrkkiin ja tunsi, miten voima virtasi hänen kehossaan. Hän ei ehkä palaisi enää koskaan tähän taloon tai tapaisi enää ihmisiä, joista välitti.
Remuksen hän olisi tahtonut tavata vielä edes kerran, mutta se ei ollut mahdollista. Hänen rakkautensa antoi hänelle voimaa, eikä hän enää halunnut perääntyä. Hän hengitti syvään ja raskaasti, hyvästeli kotinsa ja samalla sinetöi oman kohtalonsa.
Oljo liittyi hänen seuraansa eteisessä. Regulus kertasi mielessään jokaisen hyvän muiston ja kaikki ne tahrat, jotka hän oli saanut mieleensä julmien tekojensa seurauksena. Niistä tuli yksi suurempi kokonaisuus, joka oli hänen elämänsä.
Hän voisi pyyhkiä pois sen kaiken pahan. Lopullisesti.
Regulus toivoi koko sydämestään, että Remus oli kunnossa, uskoi parempaan tulevaisuuteen ja antoi itselleen pienen toivon kipinän: ehkä he vielä tapaisivat, ehkä joskus.
He kaikkoontuivat kauas pois Kalmanhanaukiolta.
Regulus katsoi meren aaltoja ja sanoi hyvästit elämälleen. Hän rakasti vielä silloinkin Remusta niin paljon, että oli valmis uhraamaan elämänsä hänen vuokseen.
