BBC!Sherlock: Liikaa muistoja | Johnlock | S | Tuplaraapale

[Crys]

Nimi: Liikaa muistoja
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: S
Fandom: BBC!Sherlock
Paritus: Johnlock
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: Osallistuu Hetslashfemme –haasteeseen aiheella slash ja Ficlet300 sanalla liikaa. Sijottuu tosiaan kakkoskauden loppuun.

John avasi olko-oven, jossa luki kultaisin kirjaimin 221B. Hän kiipesi portaat ylös ja avasi asuntonsa oven. Heidän yhteisen asuntonsa oven. John jäi seisomaan eteiseen, tutkaillen huonetta, jossa mikään ei ollut muuttunut. Sherlockin vaatteita, kyniä, muistilappuja…  John oli menettänyt monia ystäviään sodassa, hän oli nähnyt monen ystävänsä kuolevan sodassa, mutta ne kerrat eivät olleet tuntuneet samalta kuin tämä. Sherlock oli hänelle jotain enemmän. Jotain paljon enemmän. Eikä hän ehtinyt kertoa sitä tälle.

John ei astunut eteistä pidemmälle. Ei hän pystyisi jäämään. Asuminen huoneistossa ilman Sherlockia tuntui väärältä, sillä kaikki muistutti häntä miehestä. Se oli liikaa. Hänen ei olisi pitänyt tulla takaisin. Johnin katse osui tummansiniseen huiviin oven viereisessä naulakossa. Sherlockin huivi. John tuijotti huivia pitkän ajan, kunnes vapisevalla kädellä kosketti pehmeää huivia. Huivi irtosi naulakosta, ja liukui hänen käteensä. Hitaasti hän veti sen lähellensä, haistoi sitä varovasti, eikä hän pystynyt ajattelemaan kuin yhtä sanaa. Sherlock. Tämä ei ollut mikään helpoin kämppäkaveri, mutta kaikista Sherlockin oikuista ja erikoisesta elämäntavasta huolimatta, John antaisi mitä vaan jotta saisi nähdä miehen elävän. Sherlockin menetys sattui enemmän kuin John oli luullut olevan mahdollista.

John tarttui huiviin molemmilla käsillä, taittoi sen kahtia, ja kietoi sen kaulansa ympäri. Sitten hän katsahti huoneistoa viimeisen kerran ja sulki oven takanaan.

[Tippi]

Oh, BBC!Sherlockia! ♥ Otsikko ja sana tuplaraapale (rakastan raapaleita) ja tietenkin itse fandom houkuttelivat minut avaamaan tämän enkä kadu.

Ficin aihe on minusta varsin mielenkiintoinen. Tästä suorastaan paistaa semmoinen haikea kaipuu toista ihmistä kohtaan ja tunnelma on suorastaan lumoava. Tarina on minun mielestäni hyvän pituinen (kuten sanottu, pidän kovasti raapaleista), et ollut venyttänyt ja vanuttanut aihetta loputtomiin vaan osasit taitavasti tuoda esille juuri tarvittavan. Tämä oli yksinkertainen ja lyhyt mutta silti hieno ficci.

Kieli oli mielestäni hiukan tönkköä, sillä lauseet olivat melko lyhkäisiä ja tynkiä. Teksti voisi olla hiukan sujuvampaa, jos muutaman lauseen yhdistäisi. Tarinassa myös toistuu melko usein hahmojen nimet - ymmärrän tietenkin, että hahmoista pitää puhua, mutta entäpä jos kuvailisit heitä muilla sanoilla kuin nimillä, esimerkiksi sanalla mies tai tummatukkainen? Niin kielestä saattaisi tulla hiukan eläväisempää.

Sherlockin menetys sattui, enemmän kuin John oli luullut olevan mahdollista.

Mielestäni pilkku on turha.

John oli menettänyt monia ystäviään sodassa, hän oli nähnyt monen ystävänsä kuolevan sodassa, mutta ne kerrat eivät olleet tuntuneet samalta kuin tämä. Sherlock oli hänelle jotain enemmän. Jotain paljon enemmän. Eikä hän ehtinyt kertoa sitä tälle.

Suosikkikohtani! ♥ Pidän myös lopusta tavattoman paljon, se oli sopivan dramaattinen.

Kiitos vielä tästä hienosta ficistä - jos kirjoitat lisää BBC!Sherlockia, täällä on yksi takuuvarma lukija.

[Crys]

Kiitos kommentistasi Hopeakettu ja kiva että tykkäsit
Juu, huomasin tosiaan tuossa uudemman kerran lukiessani, että toistoa on ehkä hieman, joten muokkailin sitä hieman.
Kyllä luultavasti kirjottelen lisää tälläsiä pikkupätkiä, koska Johnlock on viimeaikoina noussut mun suureksi rakkaudeksi

[The Pure-Blood Princess]

Raapaleet on kivoja ja BBC!Sherlock-ficit on kivoja, joten on siis kivaa että löysin tän.

Samoilla linjoilla oon Hopeaketun kanssa, että tässä tosiaan nousee ennen kaikkea esille se, kuinka paljon John ihan oikeasti kaipaa Sherlockia. Tykkään siitä, että Sherlockin huivi on nostettu tässä esille, koska se on just sellainen konkreettinen esine, josta Sherlock tulee mieleen. Ja esine voi herättää paljon muistoja. Pidin paljon tuosta kohdasta, jossa John ensin koskettaa huivia, ottaa sen käteensä ja lopulta kietoo sen kaulaansa. Surullista, mutta samalla ihanaa.

Kiitoksia tästä, toivottavasti kirjoittelet tästä fandomista lisääkin! (:

[Crys]

Surullista ja ihanaa tässä on haettukin, kiva että tykkäsit Evelix BBC!Sherlock on todella lähellä sydäntäni, joten kyllä niitä tekstejä tästä fandomista varmasti syntyy seuraavaa kautta odotellessa

[Waulish]

Onpa tämä haikea ja surullinen teksti. Johnin kokema kaipuu ja kipu välittyy hyvin, ehkä erityisen hyvin juuri noiden konkreettisten esineiden ja asioiden ansiosta. Tavarat ja tuoksut voivat herättää niin paljon muistoja. On varmaan todella raskasta nähdä kaikki tutut paikat ja esineet muuttumattomina, aivan kuin Sherlock vieläkin asuttaisi huoneistoa. En yhtään ihmettele, että Johnin olo käy sietämättömäksi ja hän kokee, ettei voi asua yhteisessä kodissa ilman Sherlockia. Tilanteesta tekee ehkä entistäkin tuskallisemman se, ettei John ehtinyt kertoa Sherlockille, miten paljon tämä hänelle merkitsee. Lukijana voi onneksi lohduttautua sillä, ettei Sherlock sitten lopulta olekaan kuollut, mutta toisaalta se tieto tekee tästä tarinasta entistä raadollisemman. On aika kamalaa, miten John uskoo menettäneensä rakkaan ihmisen, vaikkei todellisuudessa olekaan menettänyt; sitä ei vain kukaan ole hänelle kertomassa.

Pidän erityisesti tuosta huivista, sen ulkonäön ja tunnun ja tuoksun herättämistä muistoista ja kaipauksesta. Tuntuu ymmärrettävältä, että John haluaa ottaa mukaansa ees jonkin muistoesineen, tekipä hän sen sitten harkitun tietoisesti tai jonkin vaiston ohjaamana. Kaikkien muistojen paljous on liikaa, mutta ehkä yhdestä tavarasta saattaa olla apuakin.

Kiitokset tästä haikeasta mutta kauniista tekstistä! -Walle

[Crys]

Waulish: Kiva että löysit vähän vanhemman ficin pariin Mun headcanonissa on aina ollut että John on ottanut jotain Baker Streetin asunnosta vaikkei sinne ikinä kunnolla palannutkaan, koska kyllähän Sherlockista pitää olla joku muisto. Huivi tuntui luontevalta, kun se on aika olennainen osa Sherlockia (ja varmaan tuoksuukin yhä häneltä joka on plussaa). Paljon kiitoksia sinulle kommentistasi

[Angelina]

Kun bongaa stalkkerinapin kautta Johnlockia, niin pakkohan sitä on lukea :3

Tämä nimenomaan oli haikea ja surullinen, kuten Wallekin on aikanaan todennut. Tästä välittyi hyvin elävästi Johnin tuska ja kaipaus, eikä mikään ihme ettei hän pysty jäämään Baker Streetille :< Pidin tuosta, miten kerroit että John oli menettänyt ystäviään ennenkin, jopa nähnyt heidän kuolevan, mutta siitä huolimatta tämä oli erilaista ja Sherlock oli jotain enemmän ♥ Ja ah, tuo miten John ottaa mukaansa Sherlockin huivin joka yhä edelleen tuoksuu tältä... ihan teki mieli pienet itkut tirauttaa.

Tää oli ihana pieni teksti, kiitos!

[Crys]

Angelina, Kiva että pidit tästä kaikessa haikeudessaan ja hyvä jos herätti Johnlockfeelssit XD