Grenade: Suuret kiitokset onnitteluista ja kommentista, kuten aina! ’Niin kaukana mutta lähellä toisiaan samaan aikaan’ kuvaa kyllä todella hyvin Valven ja Alisan tämänhetkistä tilannetta, todella hyvä huomio siis! Korun kiinnittämiskohtaus aiheutti minulle melkoisesti päänvaivaa, koska halusin sen tosiaan olevan vähän lumoava (tai jotain muuta vastaavaa) asiaa kuitenkaan hirveästi alleviivaamatta, hienoa että sen tuolta poimit! Mahtavaa myös, että tarinan magia miellyttää, minusta kun tällaisesta konkreettisemmasta taikuudesta on todella hauska kirjoittaa. Hyvä, että sen parissa viihtyvät lukijatkin. :>
Siunsäe: Oli tosi mukava kuulla, että luet ja pidät tästä tarinasta edelleen! Kiitos sinulle hirmuisen paljon kommentistasi, onnitteluista ja ehdottomasti myös pikareissa äänestämisestä, arvostan paljon! Jatkiksen kirjoittaminen on väliin todella stressaavaa, kun tulee pohtineeksi, laskeeko tarinan laatu jotenkin salakavalasti uusien lukujen myötä, joten hyvä ettei näin mielestäsi ole. Haha, sipulivertaus oli minusta oikein osuva, juuri noinhan asia on. : D Tarinassa raahustetaan hitaasti mutta varmasti(?) kohti salaisuuksien paljastumista - ihan kohta saadaan siis kuulla, onko Valve homo vai ei, heh. Mahtavaa kuulla, että tämän juonikuviot ovat saaneet spekuloimaan eri vaihtoehtoja!
LillaMyy: Jee, on aina yhtä hienoa huomata, että lukijat ovat pysyneet tarinan matkassa, kiitos siis suuresti kommentistasi ja pikareissa äänestämisestä! Haha, kuten aiemmin muistaakseni sanoin, Kiirasta ja muista veritaikuutta harjoittavista noidista saadaan kuulla kyllä vielä lisää. Ymmärrän kyllä oikein hyvin, miksi hän saattaa vaikuttaa paljon vampyyrilta… mutta noh, siitä lisää aikanaan. : D Rikkaruohojen kitkennällä sun muulla pyrin juurikin inhimillistämään Valvea Alisan (ja lukijoiden) silmissä, hienoo että sen tuolta poimit! Alisan ja Valven häistä en voi vielä oikein sanoa mitään, siitäkin kuullaan kyllä vielä (voi kauheata, olen hokenut tätä samaa kohta vuoden…). Jepjep, ensi raapaleissa päästään jo Ýmissiin! Toivottavasti se vastaa odotuksiasi – itse olen todella innoissani siitä, että pääsen viimeinkin kirjoittamaan tätä osiota tarinassa, vaikka näissä uusissa raapaleissa ei vielä hirveän pitkälle päästäkään.
minja: Älä huoli, ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat! Kiitos hirmuisen paljon kommentistasi, hienoa että löysit jälleen tämän tarinan pariin – se, että sait tämän lukemisesta mielenrauhaa, merkitsee minulle kirjoittajana paljon, ja olen todella iloinen siitä, että tämä tarina on siihen pystynyt. Kiitos, toivon sinulle paljon tsemppiä!
nauha: Voi, ei tarvitse hävetä yhtään, ymmärrän kyllä oikein hyvin, vaikkei tätä joka välissä olisikaan kommentoimassa! Siitä ei siis kannata ottaa stressiä tai mitään. Oli yhtäkaikki todella mukava jälleen kuulla ajatuksiasi tästä, kiitos todella paljon! Pointtisi Alisasta oli oikein hyvä, pyrinpä jatkossa tuomaan hänen taustaansa nykyistä enemmän esille. Kiitos paljon nimikehuista, johonkin tuollaiseen olen pyrkinytkin. Eriäviä mielipiteitä Närristä on ollut myös antoisa lukea. :> Aa, hienoa, että sinäkin pidät korpeista! Heh, mitä romantiikkaan tulee, tunnustan olevani itse aivan samanlainen, joten ymmärrän todella hyvin mahdollisen kärsimättömyyden (mutta samaan aikaan olen toisaalta silleen ’äärimmilleen venytetty slow burn on parasta!!!’, joten, hmm, kaikki sensuuntainen tuppaa tapahtumaan tarinoissani aika hitaasti) . Mutta tosiaan, lähentymistä on jo havaittavissa, kuten totesitkin. :>
Tuhisija: Oli hirmu kiva huomata sinun taasen kommentoineen, kiitos hirmuisesti! Mukavaa, että tarinan tahti miellyttää, ja että pidit näistä uusista osista – niiden kirjoittaminen oli taas vaihteeksi hankalaa, joten tällainen palaute tuntuu siksi kaikin puolin palkitsevalta. ’Valven ja Alisan hiljainen lähentyminen’, aa, juurikin näin!
A/N: Mielettömän suuri kiitos jälleen kaikille kommentoineille, olette parhaita! En välttämättä saa sitä aina ilmaistua selkeästi varsinaisissa kommenttivastauksissa, mutta ajatuksianne tästä tekstistä on aina äärimmäisen mukava lukea, ja olen noin ylipäätään hirmu kiitollinen kaikenlaisesta palautteesta. Tässäpä olisi taasen jatkoa. :>
**
100.
”…lisa. Alisa. Olemme perillä.”
Valven ääni tuntuu kantautuvan luokseni jostakin kaukaa, usvan tai unen seasta. Vähän kerrallaan minä kuitenkin tajuan, että todellisuudessa välissämme ei vielä koskaan ole ollut näin vähän etäisyyttä. Valve on painanut minut lujasti itseään vasten, niin lähelle, että kasvoni ovat lähes hautautuneet hänen kaapunsa pehmeään kankaaseen. Maagin kädet ovat ympärilläni lämpimät.
Hengähdän syvään. En tiedä, soivatko korvissani tiheinä minun vai hänen sydämenlyöntinsä.
”Alisa?”
”Olen ihan kunnossa”, sanon, vaikkakin vaimeasti, ja kohotan katseeni maagiin. Valven silmät ovat samalla tavalla tummat kuin silloin, kun hän karkotti Kiiran mailtaan – korpintummat, ajattelen nyt. Se saa ilmeen hänen kasvoillaan näyttämään hetken oudon paljaalta, vähemmän suojatulta kuin yleensä.
”Oletko varma?” Valve kysyy minulta otsa hienoisessa rypyssä. ”Ýmissiin saapuminen taikuuden avulla voi toisinaan tehdä olon heikoksi.”
”Ei minulla ole hätää.” Rauhoittelevista sanoista huolimatta otan varovaisen askeleen taaksepäin, kokeillakseni kantavatko jalkani. Valve irrottaa otteensa harteistani vasta kun on vakuuttunut, että pystyn seisomaan omin avuin.
Hänen taikuutensa ei kuitenkaan päästä irti, ei täysin. Voin tuntea sen vaimeana kaikuna sisälläni, jos suljen silmäni.
101.
Siirtoloitsuun liittyvät muistikuvani ovat kaikki hahmottomia, epäselviä. En edes yritä saada niitä järjestykseen pääni sisällä, vaan katson sen sijaan ympärilleni. Tajuan meidän seisovan keskellä tummaa niittyä, hämärän värjäämää: lähtiessämme kalvaslinnassa oli aamupäivä, mutta nyt maisema näyttää siltä kuin aurinko olisi juuri laskenut.
”Ýmississä valoa on vain vähän”, Valve sanoo huomatessaan hämmennykseni. ”Väki on tottunut elämään ilman sitä.”
Nyökkään, vaikka ajatus jatkuvasta hämärästä kuulostaa minusta jollain tapaa yksinäiseltä. Niityn reunoja kehystää lähestulkoon sysimustalta vaikuttava, tiheä metsä. Se tuntuu sulkevan koko ruohoaukean syleilyynsä, peittäen samalla myös taivaan – kohottaessani päätäni näen siitä vain ohuita kaistaleita, jotka erottuvat sieltä täältä puidenoksien lomasta kuin repaleinen kuva.
Askeleeni painuvat lähes äänettöminä pehmeään maahan kulkiessani pitkävartisten ruohonkorsien lomassa. Silmieni totuttua hämärään huomaan, että niitty on myös täynnä erilaisia kukkia. Ne ovat siroja mutta näyttäviä, yönvärisiä. Valon vähyys ei selvästikään vaivaa niitä.
Kumarrun tutkimaan kukista yhtä, kun äkkiä Valve asettuu eteeni, selkä minuun päin.
”Mitä nyt?” kysyn yllättyneenä.
”Tulomme huomattiin. Vaikuttaa sitä, että Harma haluaa ottaa meidät vastaan itse.”
102.
He saapuvat luoksemme metsän siimeksestä, mukanaan lasinkirkas ääni, joka muistuttaa etäisesti tiukujen tai tuulikellojen helinää.
Huomaan pian, ettei ääni ole peräisin kelloista, vaan valkoisina hohtavista pienistä luista, jotka on kiinnitetty etummaisena kulkevan maahisen pitelemän sauvan päähän. Tämä nojaa siihen liikkuessaan aavistuksen raskaasti, kuin kävelykeppiin, vaikka minulla on tunne, että sauva on pikemminkin loitsujen luomista kuin kävelemistä varten.
Kukaan paikalle saapuneista ei juuri muistuta Närriä. Näyttävien hovivaatteiden sijasta ýmissiläiset ovat pukeutuneet kuin minkä tahansa pohjoisen kylän väki, koruttoman käytännöllisesti. Samaan aikaan heissä on silti myös jotakin levotonta ja kesytöntä, tavalla jota en osaa selittää. Hämärä ympäröi heitä kuin vanha ystävä.
Luiden helähtely tuntuu olevan niityn ainoa ääni Muorin saattueineen pysähtyessä lopulta lyhyen välimatkan päähän. Minä hillitsen vain vaivoin haluni vilkaista Valvea epäilevästi syrjäsilmällä. Ennen matkaa hän puhui ýmissiläisten vieraanvaraisuudesta, ystävällisyydestäkin, mutten näe siitä nyt pienintäkään merkkiä. Pikemminkin Väki tarkastelee meitä melkein epäluuloisesti lukuun ottamatta sauvaansa nojaavaa Muoria, jonka kasvot eivät paljasta mitään.
Hetken verran koko niitty vaikuttaa pidättävän hengitystään. Se on Valve, joka rikkoo hiljaisuuden ensimmäisenä:
”Olen kuullut avunpyyntönne, Muori. Toivottavasti sallitte minun auttaa teitä ongelmassanne. Lupaan tehdä kaiken minkä voin.”
Sanojensa päätteeksi maagi kumartaa syvään.
103.
Väki vaihtaa keskenään merkitseviä silmäyksiä. Valven ele ilmeisesti miellyttää heitä, sillä voin nähdä, kuinka vielä hetki sitten niin selkeä varautuneisuus muuttuu joksikin tyytyväisyyttä muistuttavaksi. Ainoastaan Muorin kasvot pysyvät täysin ilmeettöminä tämän astellessa verkkaisin askelin lähemmäs.
”Kohota katseesi, kalvaslinnan Valve. Tiedät kyllä, että sinä jos kuka voit puhutella minua oikealla nimelläni.”
Ýmissin johtajan ääni on käheä, kuin ajan saatossa haalistunut. Mustien silmien katse on kuitenkin valpas ja terävä. Sen siirtyessä Valvesta minuun tunnen jonkin sisälläni kiristyvän, vaikka en ole varma, minkä vuoksi. Muori on olemukseltaan lähempänä tarinoiden Väkeä kuin kukaan muu saattueestaan, täynnä jotakin iätöntä, metsänkaltaista.
Minä niiaan hänen suuntaansa kohteliaasti, mutten paina päätäni alas.
”Tässä on siis nuorikkosi, josta toinen puoli niin tohkeissaan kuiskii.” Muori osoittaa sanansa Valvelle, mutta katsoo maagin sijasta minua, kaulallani olevaa medaljonkia. Hän naksauttaa kieltään miettivästi. ”Huomaan, ettette ole vielä vahvistaneet liittoanne.”
”Haluan antaa morsiameni tottua rauhassa uuteen kotiinsa, Harma”, Valve sanoo, suoristautuen vierelläni täyteen pituuteensa. Sulavasti lausutuista sanoista huolimatta hänen äänessään on lopullinen, lisäkysymykset estävä sävy. ”Uskon, että niin on parempi molemmille osapuolille.”
Minä yritän parhaani mukaan olla näyttämättä, etten ole täysin varma, mitä Valve sillä tarkoittaa. Vastaamisen sijasta Muori vain tarkastelee meitä pää aavistuksen kallellaan. Lopulta tämän kasvoille hiipii hidas hymy, joka tuo silmänräpäyksen verran mieleeni Eddan.
”Siinä tapauksessa kunnioitan päätöstäsi. Tervetuloa Ýmissiin, toisen puolen matkalaiset - on ilo saada teidät viimein luoksemme.”
