Isfet: AU-ficcejä odotellessa. 
Oh, lämpöä ja välittämistä, ihanaa, että tuollaiset asiat mielestäsi välittyvät tästä tekstistä! Kaksikon varovaisuus on tosiaan vieläkin aika tuskaisaa, mutta kyllä se siitä, pikku hiljaa. Tosi hienoa kuulla, että tähän maailmaan pystyy uppoutumaan, ja heh, olen aivan samaa mieltä opintomatkasta. Kiitos jälleen paljon kommentistasi!
Lunalotta: Ei kommentointitauko mitään haittaa, mukavaa vain kuulla, että tulet uudet osat aina lukeneeksi! Välit kehittyvät hitaasti, mutta toivon mukaan melko varmasti.
Aivan totta tuo, että Valve on tietystä näkökulmasta ihailtavan kärsivällinen - siihen vaikuttaa osaltaan hänen oma taustansa. Hän ymmärtää, miksi Alisa ei ole pystynyt opettelemaan lukemaan aikaisemmin, ja suhtautuu asiaan siksi kuten suhtautuu. Alisahan on kuitenkin nyt motivoitunut oppimaan, ja se on Valvesta tärkeämpää kuin mikään muu. Kiitos hirmuisen paljon kommentistasi!
Piitu: Oi, iso kiitos jälleen ihanasta kommentista! Itse pidän todella paljon nimenomaan arkisten hetkien kirjoittamisesta, joten todella mukavaa, jos se myös lukukokemuksesta välittyy. Minusta fantasia on parhaimmillaan, jos se on tietyllä tapaa maanläheistä, mutta kuitenkin niin, että myös taikuus ja sadunomaisuus välittyvät. Kieltämättä silti mietin aina välillä, että kyllästyttääkö lukijoita draaman puuttuminen. Onneksi näin ei ilmeisesti ole! Iso kiitos myös jälleen kuvailua koskevista kehuista, tulin siitä todella hyvälle mielelle.
nauha: Taidan sanoa tämän joka kerta, mutta minulle merkitsee todella paljon, että luet ja pidät tästä yhä - kiitos siis ihan hirmuisesti kommentistasi, oli todella mukava päästä kuulemaan, mitä mieltä olet näistä uusimmista käänteistä. Hienoa, että tähtitaivaan katselu ynnä muu toimivat mielestäsi hyvin, tuo osio kun on ollut tähän mennessä ylivoimaisesti hankalin kirjoittaa. Kiitos myös typon huomauttamisesta, korjasin sen tuolta pois.
saralin: Oli todella mukava huomata, että luet tätä yhä, kiitos siis todella paljon piristävästä kommentistasi! Ihanaa, että tykkäät tästä vieläkin noin kokonaisvaltaisesti, noihin kaikkiin mainitsemiisi juttuihin kun olen koettanut panostaa parhaani mukaan. Huojennun myös aina kuullessani, että Alisan ja Valven välit tuntuvat kehittyvän sopivaan tahtiin: pienet asiat luovat vähän kerrallaan syvempää suhdetta, juurikin näin. Kiitos!
puhpallura: Ajoitit kommenttisi parahiksi siihen ajankohtaan, kun onnistuin ottamaan taas itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin kirjoittamaan tähän jatkoa. Iso kiitos siis, se kannusti paljon oikealla hetkellä.
Mukavaa, että pidit lukemiseen opettelusta ja Valven opetustyylistä!
A/N:Hyvää uutta vuotta kaikille, ja iso kiitos kuluneesta vuodesta! Kommenttinne ovat jälleen ilahduttaneet minua ihan mielettömän paljon ympäri vuotta. Pahoittelen tätä luokattoman pitkää taukoa: kolme ensimmäistä raapaletta ovat olleet valmiina jo lokakuusta lähtien, mutta halusin itsepäisyyksissäni julkaista tämän osion kerralla. Toivottavasti pysytte Alisan ja Valven ja muiden matkassa myös tämän vuoden!
**
190.Neljän päivän kuluttua minä kohtaan yläkerran työhuoneessa sen maagi Valven, josta ihmiset kertovat kuiskaten tarinoita toisilleen.
Hän on vaihtanut yksinkertaisen, linnassa käyttämänsä kaavun hienoon tummaan kankaaseen, joka näyttää siltä kuin hän olisi pukenut ylleen yötaivaan. Olkavarsien murattiköynnöksiä muistuttavat kirjailut hohtavat kullan ja hopean sekoituksena. Hiuksensa Valve on punonut kiinni, tavalla, joka korostaa hänen kasvojensa teräviä piirteitä ja mustiin suortuviin kiedottuja korpinsulkia.
Minä pysähdyn hänet nähdessäni kesken askeleen, jähmettyneenä ovelle. Ohikiitävän hetken ajan Valve on kaunis ja iätön muukalainen, ilmestynyt eteeni synkästä sadusta. Valintaseremonian maagi, josta opin ensimmäisinä viikkoinani kalvaslinnassa tuntemaan ainoastaan hänen poissaolonsa, ja etäisyyden.
Samassa Valve kääntyy ja kohtaa katseeni, harmaat silmät huojentavan tuttuina: se saa häntä ympäröivän lumouksen säröilemään hiukan. Minä irrotan otteeni ovenkahvasta ja astun peremmälle huoneeseen. Sydämenlyöntini soivat korvissani häiritsevän äänekkäinä.
”Näytät hienolta”, totean, vaikka se kuulostaakin vähättelyltä. Valve on kaikessa majesteellisuudessaan miltei epätodellinen, hämärän verhoamasta taikuudesta ja yön salaisuuksista tehty.
”Hmm.” Valve tarkastelee itseään arvioivasti. ”Pelkkää koreilua, pahoin pelkään. Rannikon väki ei yleensä välitä ulkokuoresta, mutta minun on parempi osoittaa niin heille kuin Edmundille kaikin mahdollisin tavoin, ettei mätä ole vaikuttanut voimiini.”
Tieto hovin valvovasta katseesta muuttuu kitkeräksi mauksi suussani. Sanon kuitenkin vain:
”Matkustat siis rannikolle. Myrskyjenkö takia?”
”Niin. Myrskyjen taltuttamisen vuoro ei tosin ole vielä tänään. Tämä on pikemminkin tarkastuskäynti.”
Keskustelumme tuttu rytmi saa kireyden sisälläni heltiämään. Näen, että Valve on jo asettanut pöydälle kirjoja ja paperiarkkeja valmiiksi oppituntiani varten. Huomatessaan minun katsovan niitä hän tiedustelee:
”Oletko valmis?”
Me jatkamme siitä, mihin edellisenä päivänä jäimme. Valve on kirjoittanut ylös uusia sanoja, joita minun tulee yrittää lukea silloin, kun en luettele tavuja hänelle ääneen.
Linna, omenapuu, aurinko... Yllättynyt hymy leviää kasvoilleni tajutessani, että yksi listan sanoista on oma nimeni. Olen nähnyt sen kirjoitettuna aiemmin vain muutaman kerran, karkealla hiilellä isän toimesta.
Valven kehotuksesta yritän kirjoittaa nimeni paperille myös itse. Vaikka pyrin olemaan viime kertoja varovaisempi, sormenpääni tummuvat musteesta ennen pitkää. Kirjainten opettelu tuntuu yhä hankalalta, kuin kompuroinnilta melkeinpimeässä. Haluan silti uskoa, että a:n lisäksi myös muiden aakkosten muoto alkaa hahmottua mielessäni hiukan aiempaa helpommin.
Lupauksensa mukaisesti Valve valvoo oppituntiani yhtä kärsivälliseen sävyyn kuin aiemmin. Kun yhteinen aikamme on kulunut loppuun, oletan hänen ryhtyvän tekemään lähtöä rannikolle välittömästi. Sen sijaan hän sanoo:
”Olet menossa tämän jälkeen keittiöön, eikö totta? Tulen mukaasi; Edda odottaa luokseen meitä molempia.”
191.Minä en ole ainoa, joka on Valven lähdöstä huolissaan. Kuullessaan meidän saapuvan keittiöön Edda siirtää huomionsa keitoksesta, jonka edistymistä oli valvomassa tulisijan luona, ja kääntyy tarkastellakseen kädet puuskassa isäntäänsä. Taloudenhoitajan ilme on melkein ankara, kuin holtittomasti käyttäytyvän poikansa hyvinvoinnista huolta kantavalla äidillä.
”Oletteko aivan varma, että pystytte jo matkustamaan, Valve-herra? Mädän vaikutus ei ole vielä lakannut täysin.”
Valve kumartuu koskettamaan rauhoittavasti Eddan olkapäätä. Ele on pienuudestaan huolimatta täynnä sanatonta, itseensä selvää hellyyttä: sellaista, jonka vuosien yhdessäolo ja luottamus aiheuttavat.
”Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, että vääristynyt taikuus on häviämässä, Edda”, Valve sanoo. ”En tekisi tätä, ellen olisi varma siitä, että pärjään.”
Ja sitten, lähes kiusoitellen, huomatessaan Eddan yhä empivän:
”Tuon sinulle rannikolta suosikkejasi, kampelaa ja simpukoita, mikäli vain löydän niitä. Sopiiko se?”
Edda puhahtaa vastaukseksi, mutta ei voi estää itseään hymyilemästä. Hän taputtaa Valven käsivartta olematta millänsäkään maagin taikuuden painavasta läsnäolosta. ”Olkaa vain varovainen, isäntä.”
”Aina”, Valve vastaa, silmissään yhä aiempi kiusoitteleva lämpö.
Hänen kääntäessään katseensa minuun voin tuntea, kuinka tunnelma muuttuu. Aiemmin Valve on yleensä vain tullut ja mennyt, kertomatta minulle kovinkaan tarkkaan liikkeistään tai kunnolla hyvästelemättä. Emme varsinaisesti vältelleet toisiamme, mutta pidimme välimatkan kuten toisilleen vieraat tekevät.
Ýmissin ja Kiiran ja tähtien jälkeen se ei ole yksinkertaisesti mahdollista, enää. Luulen, ettei kumpikaan meistä edes tahtoisi sitä. Se ei silti tarkoita, että tietäisimme, kuinka meidän tulisi toimia tämän uuden tilanteen edessä.
”Onko mitään, mitä voisin hankkia sinulle rannikolta, Alisa?” Valve tiedustelee lopulta. Se on turvallinen ja tuttu kysymys, sellainen, jonka hän on esittänyt minulle ennenkin.
Pudistan päätäni. Tahdon pyytää häntä huolehtimaan itsestään, olemaan vielä kerran varovainen, mutta äkkiä oikeita sanoja on vaikea lausua ääneen.
Valve ymmärtää kuitenkin sanoittakin: näen sen hänen pehmeäksi muuttuvasta ilmeestään. Olen tunnistavani myös selittämättömän surun, saman kuin työhuoneessa neljä päivää sitten.
Huomio karkaa otteestani Valven ottaessa yhtäkkiä askeleen lähemmäs. Kaikki minussa lukkiutuu hämmästyksestä hänen kohottaessaan kätensä ja koskettaessaan varoittamatta kasvojani kaavun hihansuun peittämällä kämmenellään.
Hengitykseni särähtää. Mitä hän -
Ah. Samassa ymmärrän. Pakottaudun pysymään aloillani Valven pyyhkiessä pois mustetahran, joka koristaa poskeani oppituntimme jäljiltä. Olen jälleen koskenut kasvojani vahingossa musteen sotkemin käsin.
Oivalluksen pitäisi kai rauhoittaa, ja silti oloni on rauhallisen täysi vastakohta. Pelkään, että Valve voi tuntea ihollani aaltoilevan lämmön jopa kämmentään verhoavan kankaan läpi.
”Tulen takaisin ennen pimeää”, hän sanoo hiljaa. Tiedän sen olevan lupaus. ”Työhuoneeni ovi on auki, mikäli tahdot opiskella itseksesi.”
Minä nyökkään, pystymättä luottamaan täysin ääneeni.
192.Sekä minä että Edda jäämme katsomaan Valven etääntyvää selkää. Taloudenhoitaja huokaa syvään maagin taikuuden päästäessä otteensa keittiöstä: kiistaton merkki siitä, että olemme paikalla kaksin.
”Tämä oli odotettavissa. Isäntä ei ole koskaan osannut pysytellä aloillaan pitkään. Toivottavasti kaikki sujuu hyvin.”
”Niin”, minä sanon, mutta hiukan hajamielisesti, pää yhä nolostuttavan pyörällä aiemmasta. Vasta Eddan utelias katse nykäisee minut takaisin todellisuuteen. Käännyn kiireesti taloudenhoitajan puoleen karistaen mielestäni ylimääräiset Valveen liittyvät ajatukset:
”Onko mitään, missä voisin auttaa tänään?”
Valven kehotuksen mukaisesti Edda on ottanut keittiön ja muut hänelle aiemmin kuuluneet askareet jälleen hallintaansa. Näen, että se on tehnyt hänelle hyvää. Eddan lempeiden kaarnakasvojen ilme on varmempi, rauhallisempi, kuin pitkään aikaan. Ollessaan toipilaana hän ei kyennyt missään vaiheessa täysin luopumaan roolistaan linnan luotettuna taloudenhoitajana, ja tiedän sen satuttaneen häntä.
He ovat sillä tavalla samanlaisia, Valve ja Edda, mielessäni käy. Molemmat mittaavat omaa arvoaan elämäntehtävänsä perusteella.
Edda suorastaan sädehtii hyvää tuulta ja tarmoa. ”Pärjään kyllä, Alisa-neiti - näin monen toimettoman viikon jälkeen minulla on voimia vaikka millä mitalla. Mikäli kuitenkin välttämättä tahdotte, voisitte ensi alkuun vaivata taikinan piirakkaa varten.”
Käyn hyvilläni toimeen. Aika kuluu keittiössä toverillisessa hiljaisuudessa minun ja Eddan keskittyessä omiin töihimme. Ensimmäistä kertaa moneen viikkoon tehtävänjakomme on samanlainen kuin ennen Ýmissiä ja mätää. Nyt kun myös Valve on poissa, olisi kovin helppoa ajatella, että kalvaslinnan arki on palannut takaisin ennalleen.
Paljon on silti myös muuttunut. Saan muistutuksen siitä, kun Edda kysyy:
”Kuinka lukemisen oppituntinne ovat sujuneet, Alisa-neiti? Isäntä kertoi, että olette ahkera ja tarkkaavainen oppilas.”
En voi sille mitään: punastun. Lukemisesta ja sen opettelusta puhuminen missä tahansa muualla kuin yläkerran työhuoneessa tuntuu yhä oudolta, vieraalta. Vielä oudompi on silti mielikuva Valvesta kehumassa minua Eddalle. ”Olen vasta aivan alussa, mutta teen kyllä parhaani. Valve sanoi sen vievän aikaa.”
Eddan ilme on huojentunut. ”Olen iloinen, että kaikki kääntyi lopulta parhain päin.”
Minä hymyilen hiukan vaisusti. Arvelen Eddan tarkoittavan sillä keskustelua, jonka kävimme keittiössä sen jälkeen, kun Valve kertoi minulle maagi Rúnesta ja muusta. Todellisuudessa kaikki ei ole vielä selvää, vain pieni osa siitä. En edelleenkään tiedä, mitä minun pitäisi tehdä omalla taikuudellani.
Siitä huolimatta on totta, että juuri nyt kykenen hengittämään paljon helpommin. Muistan, miltä nimeni näkeminen kirjoitettuna minusta tuntui: kuin olisin ollut hiukan lähempänä jotakin tärkeää. Lukemisen ja kirjoittamisen opettelu Valven avustamana ei ole ehkä kaikki, mutta se on alku.
Siksi vastaan Eddalle rehellisesti:
”Niin minäkin.”
193.Päivällinen koostuu sinä päivänä puutarhan vihanneksista valmistetusta yksinkertaisesta muhennoksesta, jonka minä ja Edda syömme yhdessä tulisijan ääressä. Aterian jälkeen Edda ei enää keksi, mitä voisin hänen puolestaan tehdä, joten päädyn hakemaan yläkerrasta osan kirjoitustarvikkeista.
Järjestellessäni kirjoja keittiön nurkkaukseen tiedän, etten tee niin pelkästään Valven jäähyväissanojen takia. Aamuiset oppitunnit ovat jättäneet minuun vilpittömän halun oppia lisää. Valven ollessa poissa opiskelen silti mieluummin keittiön lämmössä kuin työhuoneen taikuuden keskellä.
Syvennyn opintoihini vähintäänkin yhtä hartaasti kuin taloustöihin aiemmin. Koska en halua sotkea keittiötä musteella, luonnostelen kirjainten ääriviivoja sulkakynän sijasta paperille sormellani. Samalla mutisen minulle jo tuttuja tavuja puoliääneen, yritän muotoilla niistä sanoja siten kuin Valve on opettanut. Ilman hänen ohjaustaan aakkoset putoilevat suustani kuitenkin paljon epävarmemmin, yhtä kömpelösti kuin alussa. On hankalaa edetä eteenpäin yksin.
”Tuotte muistoja mieleen, Alisa-neiti”, Edda myhäilee tuijottaessani kirjaimia otsa keskittyneessä rypyssä. ”Isäntä oli samanlainen, kun hän selvitteli täällä erityisen hankalia loitsuja.”
Taloudenhoitajan sanat saavat minut kohottamaan katseeni. ”Täällä? Keittiössäkö?”
”Aivan niin. Hän tuli tänne usein opiskelemaan oppipoikavuosinaan. Myös isäntä unohti silloin kaiken muun.”
”Ai.”
En ole varma, miksi ajatus Valvesta opiskelemassa keittiössä hämmästyttää minua. Sen lisäksi tunnen silti myös jotakin muuta: pakahduttavaa, palavaa uteliaisuutta. Tähtitaivaan jälkeen en halua enää vältellä hänen menneisyyttään. Tahdon saada tietää enemmän.
”Oletteko te kaksi tulleet aina hyvin toimeen?”
Edda on ottanut jälleen esille ompelutarvikkeensa ja pinon korjaamista vaativia vaatteita. Voin lukea vastauksen hänen hymystään.
”Isännässä oli ensimmäisinä vuosina nuoren pojan levottomuutta ja kärsimättömyyttä, mutta hän on aina ollut hyväsydäminen. Silloin kun hän ei opiskellut, hän koetti auttaa minua missä pystyi. Tosin”, taloudenhoitaja lisää hyväntahtoinen pilke mustissa silmissään, ”teitä kahta ei voi verrata tässä asiassa keskenään, Alisa-neiti. Isännän keskittyminen taloustöihin herpaantui helposti silloin, kun taikuus vei hänet mennessään. Siinä Valve-herra ei ole juuri muuttunut.”
Myös minun suupielilläni käy hymy. Pystyn kuvittelemaan sen yllättävän helposti. ”Valve on onnekas, että hänellä on sinut.”
”Asia on toisin päin, Alisa-neiti.” Huvittuneisuus Eddan äänessä on äkkiä kadonnut. Hän tuijottaa sylissään olevaa tunikaa ajatuksiinsa vaipuneen näköisenä, mutta kohtaa sitten katseeni. ”Kiitän kohtaloa joka päivä siitä, että isäntä päätti kaiken uhalla pitää minut kalvaslinnan taloudenhoitajana ja loi sidoksen kanssani. Vain hyvin harva toinen maagi olisi tehnyt niin.”
”Sidos”, minä aloitan kysyvään sävyyn, mutta vaikenen. Mieleeni muistuu, kuinka ajattelin Ýmissin tapahtumien jälkeen, että Eddan ja Valven vointi vaikutti olevan jollain tavalla yhteydessä toisiinsa.
Ei pelkästään se: on hetkiä, jolloin he tuntuvat olevan selvillä toistensa mietteistä selittämättömän tarkasti. Olen asunut kalvaslinnassa tarpeeksi kauan ymmärtääkseni, että se johtuu todennäköisesti tavalla tai toisella taikuudesta.
194.Yritän uudelleen:
”Sinun ja Valven välillä on siis todella jonkinlainen loitsu…?”
”Emme ole salanneet asiaa teiltä tarkoituksella, Alisa-neiti”, Edda selittää anteeksipyytävästi. ”Sidoksesta ei yleensä puhuta ulkopuolisille. Teidän on kuitenkin jo korkea aika kuulla siitä. Ette ole ulkopuolinen, kummallekaan meistä.”
Ette ole ulkopuolinen. Sanat saavat ilon läikähtämään rintakehässäni, vaikka samaan aikaan minun on vaikea karistaa tunnetta, että keittiön tunnelma on paljon aiempaa varautuneempi. Lasken paperinipun käsistäni pöydälle ja käännyn kohdatakseni kunnolla Eddan katseen. ”Sinun ei ole pakkoa kertoa siitä, ellet halua.”
”On parempi, että tiedätte. Myös isäntä on sitä mieltä.” Edda suo suuntaani pienen hymyn. ”Älkää käsittäkö väärin - Valve-herran ja minun sidoksesta puhuminen ei vaivaa minua. Se on aika ennen sitä, joka…”
Edda keskeyttää itsensä kesken lauseen ja on tovin hiljaa. Kun hän jatkaa, on hänen äänensä yllätyksekseni tasainen ja rauhallinen, aivan kuin kyse olisi pelkästä taloustöihin liittyvästä yksityiskohdasta:
”Kaltaiseni syntyvät maagien ja noitien taikuudesta, Alisa-neiti: ennen sitä olemme pelkkiä aaveita, jotka vaeltavat tämän ja metsänpeiton rajalla. Ollaksemme jotakin muuta tarvitsemme taikuutta, mutta myös paikan jonne jäädä - määränpään, kodin. Sitoessaan minut itseensä loitsulla entinen isäntäni antoi minulle molemmat. Hänen ja kalvaslinnan taikuuden myötä sain elämälleni ensimmäistä kertaa merkityksen. Tehtäväni on pitää huolta tästä linnasta ja näistä huoneista, linnan omistajasta. Sidos yhdistää minut häneen lujasti kuin veri.”
”Kuin veri…? Mitä se oikein tarkoittaa?”
”Minä jaan osan isäntäni taikuudesta ja hänen tuntemuksistaan. Samalla tavalla olen osa kalvaslinnaa, tunnen sen sydämen yhtä hyvin kuin omani. Sellaisilla asioilla on kuitenkin hintansa. Jos joku vahingoittaa isäntääni tai hänen kotiaan, he vahingoittavat myös minua.”
Pohdin kuulemaani otsa rypyssä.
”Joten silloin, kun Valve haavoittui, myös sinä…” Värähdän muistaessani Eddan kasvoilla kivun kyyneleet, joiden alkuperää en silloin ymmärtänyt.
”Niin. Isäntäni vammat, väsymys, vaikuttavat tarpeeksi vahvoina myös minuun. Sidos on elinikäinen liitto, joka kestää maagin viimeiseen hengenvetoon asti. Kun taikuudenkäyttäjä kuolee, kuolee myös hänen taikuutensa - ja samalla siihen sidoksissa oleva.”
Kestää hetki, että Eddan sanat todella valkenevat minulle.
Mutta niin ei tapahtunut sinulle. Puristan huuleni yhteen, kykenemättä lausumaan ajatusta. Edda hymyilee hiukan surumielisesti. Hänen kertomuksensa rytmi ei ole enää yhtä tasaisen tyyni kuin aiemmin: tunnistan siitä ohuen kivun säikeen.
”Se, ettei niin käynyt kohdallani, on yksin Valve-herran ansiosta. Kun entinen isäntäni… Tunsin sen. Tunsin, kuinka elämäni alkoi hiipua. Valve-herra kuitenkin löysi minut ajoissa. Hän elvytti sidoksen ja punoi sen kiinni omaan taikuutensa. Mikä tahansa muu olisi ollut hänelle helpompaa, mutta hän teki niin silti: koska tiesi, että tahdoin sitä enemmän kuin mitään muuta. Sen vuoksi olen nyt tässä teidän kanssanne, Alisa-neiti, ja siitä loputtoman kiitollinen.”
195.Eddan kertomaa seuraa äänettömyys, jonka aikana jopa tulisijan liekit vaikuttavat rätisevän hiukan vaimeammin. Minun on vaikea löytää sopivia sanoja rikkomaan hiljaisuutta, joten puhumisen sijasta kumarrun eteenpäin ja tartun Eddan käteen. Taloudenhoitaja hellittää otteensa sylissään olevasta kankaasta vastatakseen lohdulliseksi tarkoittamaani kosketukseen.
”Kukaan ei voisi toivoa parempaa isäntää kuin Valve-herra. Olen onnellinen jokaisesta päivästä, jonka saan viettää hänen kanssaan.”
”Ymmärrän sen, Edda”, sanon puristaen lempeästi hänen kättään. ”Kiitos, että kerroit minulle.”
Edda nyökkää painokkaasti. ”Kuten sanoin, kyseessä oli minun ja isännän yhteinen päätös. Teidän on hyvä tutustua kaikkiin kalvaslinnan taikuuden puoliin, ja minun ja isännän sidos on osa sitä. Jos teillä on jotakin kysyttävää, kysykää vain.”
Minä tarkastelen tutkivaan sävyyn taloudenhoitajan kaarnakasvoja. Niiden ilme on jälleen tutun lempeä ja rauhallinen, en löydä yhtään surusta kertovaa varjoa. Siitä huolimatta vaistoan, että menneisyyden muisteleminen on Eddalle vaikeaa. Tunnistan sanomattoman painon meitä ympäröivässä hiljaisuudessa.
Päätän siirtää meidät päättäväisesti takaisin nykyhetkeen, pois Eddan entisen isännän luota:
”Kuinka se oikeastaan toimii, sidos sinun ja Valven välillä? Sanoit, että jaat osan isäntäsi tuntemuksista. Pystyttekö sinä ja Valve lukemaan toistenne ajatuksia?”
Edda naurahtaa, aivan kuin olisin sanonut jotakin hassua. Huojennuksekseni keittiön varautunut tunnelma on alkanut hälvetä.
”Ei sentään, Alisa-neiti. Maagit ovat lähes poikkeuksetta umpimielisiä, eikä edes Valve-herra tahtoisi, että olen selvillä kaikista hänen mietteistään. Tietynlaisia ajatuksia pystymme kuitenkin vaihtamaan keskenämme, eräänlaisia viestejä... Sidos tekee minut lisäksi tietoiseksi siitä, mitä voisin milloinkin tehdä Valve-herran hyväksi. Hän on tosin käskenyt minua olemaan paapomasta itseään, vaikka sidos sanoisi mitä.”
Edda puuskahtaa, näyttäen jälleen hetken verran tuohtuneelta äidiltä. ”Paapomasta! Oletteko kuulleet mitään naurettavampaa, Alisa-neiti? Jos minä en olisi katsomassa isännän perään, hän ei huolehtisi itsestään lainkaan. Olette itse nähnyt, millainen hän on.”
”Enpä tiedä, Edda”, minä sanon hymyillen, sydän täynnä kiintymystä häntä kohtaan. ”Teillä molemmilla oli taipumusta koetella vointianne silloin, kun olitte toipumassa.”
Taloudenhoitajan puheet Valvesta ovat kuitenkin herättäneet minussa jälleen huolen, jonka olen tähän mennessä onnistunut pitämään loitolla. Käännyn katsomaan pöydällä olevia paperiarkkeja, maagin kirjoittamia sanoja. Hän on tehnyt ne minua varten kaikkein selkeimmällä käsialallaan, jotta niitä olisi mahdollisimman helppo lukea. Ajattelen hänen kätensä kevyttä kosketusta musteen tahrimilla kasvoillani.
”Mitä sidos kertoo sinulle nyt, Edda? Onko Valvella rannikolla kaikki hyvin?”
”Oh, on kyllä, Alisa-neiti.” Edda vaikuttaa hiukan yllättyneeltä. ”Isännän vointi on pysynyt samana kuin ennen lähtöä. Hän on hyvillään siitä, että pystyy jälleen olemaan ihmisille avuksi.”
196.Minä nyökkään, katse yhä Valven sanoissa. En yritä kätkeä huojennustani. ”Jos hän väsyisi, vaikuttaisiko se välittömästi sinuun?”
”Niin käy vain silloin, jos kyse on jostakin vakavasta, sellaisesta kuin mätä. Minä tunnen, jos jotakin on vialla, mutta tavallisesti isännän väsymys ja kipu eivät ole omiani. Hän ei olisi luonut sidosta kanssani lainkaan, jos asia olisi niin.”
Äkkiä Edda kallistaa päätään, kuin kuuntelisi jotakin. ”Sataa”, hän sanoo kuulostaen melkein uneksivalta. ”Siellä, missä isäntä on. Tuoksuu kalalta ja merisuolalta. Jossakin kauempana ihmislapset nauravat. Toisinaan Valve-herra näyttää minulle välähdyksiä matkoistaan, mikäli ei ole liian kiireinen. Hän varmaan huomasi, että puhumme sidoksesta. Tämä viesti on yhtä paljon minulle kuin teillekin, Alisa-neiti.”
Ristiriitaiset tuntemukset parveilevat sisälläni. Kuvittelen mielessäni sateen ja lapset, markkinamyyjien kaupitteleman kalan läpitunkevan hajun. En kuitenkaan tiedä, miltä meri tai sen suola tuoksuu. ”Onko se totta, mitä kauppiaat sanovat? Että meri on kymmeniä kertoja mitään järveä suurempi?”
Edda avaa suunsa vastatakseen, mutta katsoo minua sitten tarkkaavaisesti. ”Ettekö ole koskaan käynyt rannikolla, Alisa-neiti?”
Tällä kertaa on minun vuoroni naurahtaa kuin taloudenhoitaja olisi sanonut jotakin hassua. ”Tuntemani rannikko on kovin kaukana kotoani. Olen kyllä toisinaan ajatellut, että tahtoisin nähdä minulle vieraita maisemia, mutta…”
”Miksette pyydä isäntää ottamaan teitä mukaansa? Hän ilahtuisi siitä, että saisi näyttää rannikkoa teille.”
Minä räpäytän silmiäni. ”Ilahtuisi? Oletko varma?”
Ilme Eddan kasvoilla on melkein itsetyytyväinen. Hän näyttää siltä kuin olisi juuri keksinyt helpon ratkaisun johonkin vaikeaksi luulemaansa pulmaan.
”Minä olen tuntenut Valve-herran jo kauan, Alisa-neiti: uskokaa kun sanon, että tietäisin tämän myös ilman välillämme olevaa loitsua. Hänestä olisi mieluista matkustaa yhdessä kanssanne.”
Pohdin asiaa vaiti. Ýmissin jälkeen minun pitäisi ehkä suhtautua siihen varauksella. En löydä sisimmästäni mitään sen suuntaista - pelkän varovaisen toivon. Kaiken Ikitammen luona tapahtuneen jälkeenkin olen pohjimmiltani pelkästään iloinen, että Valve otti minut mukaansa metsänpeittoon. En vain ole antanut itselleni lupaa harkita, että uusi matka voisi olla vaihtoehto.
”Haluaisin nähdä meren”, kuulen sanovani hitaasti. ”Ja sen, kuinka Valve hillitsee myrskyjä.”
Edda taputtaa lempeästi käsivarttani. Hänen ei tarvitse lausua sanottavaansa ääneen: tiedän, mitä minun pitää tehdä. Kun Valve palaa takaisin hiukan ennen iltahämärän laskeutumista, olen odottamassa häntä.
Valven hiukset ovat yhä sateesta kosteat, korppien tervetuliaishuudot kaikuvat hänen jäljessään. Hän näyttää hiukan yllättyneeltä nähdessään minut linnan pääkäytävällä.
Esitän kysymykseni kiireesti, etten vain ehdi tulla toisiin ajatuksiin:
”Voisinko tulla ensi kerralla mukaasi?”
Ehkä Edda on kertonut asiasta Valvelle ennalta. Ehkä taloudenhoitaja oli todella oikeassa sanoessaan, että matkustaminen kanssani olisi maagista mieluista. Oli syy mikä tahansa, hämmästys kestää Valven kasvoilla vain hetken. Sen jälkeen hän kallistaa pohtivasti päätään, ja lopulta hymyilee.
”Totta kai.”
**
A/N2: Mikäli Eddan alkuperä tuntui jäävän vielä vähän hämäräksi, niin ei hätää, asiaan palataan vielä seuraavissa raapaleissa, tällä kertaa Valven kertomana.
