Writer: Duzku
Ikäraja: k-11
Genre: angst, H/C, joku ihme posliininen herkkyys? ficlet
Warnings: -
Summary: Hän lähtee tulta ja vapautta ja unelmia taskut täynnä.A/N: Kiitokset
Nevillalle ja
etydihaasteelle, joka kamppasi sarjakuvalla
tällä. Mä en tiedä mitä tästä tuli, mutta tästä tuli jotain. Ja lukekaa ehdottomasti tuo sarjis, se on tätä paljonpaljon kauniimpi :>
Osa kolmatta maailmansotaa piirtelevää tarinakokoelmaani
WWIII. Sana lienee
huume.
NOITUUKSIAHän tulee aina viimeisenä. Ei ennen hämärän laulua mutta aina ennen laivuetta. Hän tulee ensimmäisen piipullisen aikana.
Hänen silmänsä kiiluvat kuten eksyneillä aina. Hän kopauttaa kyynärpäänsä pöydälle ja nojaa kehonsa levyn päälle, hiukset päälaella heilahtelevat, viskautuvat puolelta toiselle, vaikka silmät pysyvät paikallaan kulmien alla ja kiiluvat.
”Mitä sinä taas täällä?”
”Piti päästä purkamaan.”
”Pura sitten pois.”
Hän sanoo monesti samat asiat, puhuu, antaa tulla, sanat pyörteilevät savuisasti kompastelevalta kieleltä, ulkona jyrähtelee. Ilma on viileä ja hänellä kylmät käsivarret. Hän lähtee tuhkaan povitaskut täynnä tulevaisuuden savua.
Hän tulee uudestaan, hän tulee aina. Sama traditio, samat puheet, ja lopulta hän lähtee tulta ja vapautta ja unelmia taskut täynnä. Niitä täältä hakevat jokainen.
Sitten eräänä iltana hänen tulemisessaan on eri sävy.
Hänen silmänsä kiiluvat kimaltavien luomien alla.
”Mikä nyt on?”
”En tiedä.”
Hänen hartiansa ovat kyyryssä, mutta ylväästi koholla pysyttelevästä päästä ei näe, että hän on taivasta piirtävien petolintujen saalis.
”Eikö annos enää riitä?”
”Ei, kyllä se riittää.”
Hänen hartioillaan sisäisen lämmön viitta, joka sekään ei enää riitä.
”Annoin sinulle lämmön, unet ja paon, mitä enää kaipaat?”
Hänen liikkeissään epäröinti, pelko ja haavoittuvaisuus. Hän liikahtaa.
”Minä tahtoisin antaa ne kaikki takaisin.”
Savu kieppuu kylmässä kosteassa ilmassa, hän hengittää, ulos sisään ulos sisään, pelkää koko jäntevällä ruumiillaan.
”Ja?”
”Eivät ne enää riitä.”
”Ja?”
Hänen jäsenensä ovat sanoja edellä, ottavat askelta ja haparoivat eteenpäin, hän on auki ja valmiina ennen sanoja. Vihdoin kasvojani viiltää leveä hymy, sillä eivät ne koskaan ole riittäneet, ei sitä rahalla saa; sitä, mitä he kaikki hakevat kuin kuuta kaukaiselta, pommituhkan peittämältä taivaalta.
Pistän piippuni pois.
-Duzku