Kirjoittaja Lyra
Varoitukset Hiukan aseella uhkailua ja verta
Ikäraja K11, jos erimielisyyttä ilmoittakaa, niin sitten nostetaan/lasketaan
Summary Jos sinun täytyisi valita, valitsisitko elämän vai kuoleman? Kuolisitko hänen vuokseen?
A/N Sain tän iden kun katoin White Collaria. Teksti ei mitenkään liity siihen. Inspiraatio vain lähtöisin sieltä
Tapaaminen
”Jos sinun täytyisi valita, valitsisitko elämän vai kuoleman? Kuolisitko hänen vuokseen?” hänen karhea äänensä kysyi. Tunsin oloni petetyksi. Seisoin keskellä kattohuoneiston terassia ja katsoin veljeäni, joka makasi köytettynä muutaman metrin päässä. Hänen vieressään seisoi Henry, entinen pomoni, apulaisineen.
”Luulin tämän olevan pelkkä liiketapaaminen”, mutisin. Voi pieni rakas Merianini, sotkettuna töihini. Liikutin jalkojani vaivaantuneena ja koitin olla katsomatta Meriania. Sen sijaan keskitin katseeni harmahtavalle taivaalle. Ase painoi toista jalkaani, muistuttaen olemassa olonsa. En halunnut ampua ketään. Tämä ei saisi mennä verilöylyksi. Sillä se siitä väistämättä tulisi jos vetäisin aseen esiin.
”Luulit väärin. Leonora, näytä todisteet.” Tiivis joukko liikahti, kun joku kääntyi nostamaan jotain pöydältä. Kaikkien ilmeet olivat samanlaiset. He katsoivat eteensä kuin mitään näkemättä. Vain Henryn sanat toivat heihin eloa. Samalla hetkellä tajusin jotain. Todisteet? Luulin ettemme olleet jääneet kiinni. Nähtävästi olin väärässä. Henry kääntyi assistenttiaan päin. Asetin käteni taskussani olevan aseen päälle.
”Kyllä herra.” Nuori tumma tyttö ojensi tietokoneen Henryn suuriin käsiin. Valkoinen tietokone oli selvästi nähnyt jo parhaat päivänsä. Henry näpytteli konetta hetken, ennen kuin käänsi ruudun minua kohti. Katsoin ruutua typertyneenä. Siinä olin minä muutama päivä sitten. Tummat hiukseni heiluivat, kun kiirehdin mahdollisimman kauas talosta päästäkseni soittamaan. Ilmeisesti en ollut päässyt tarpeeksi kauas.
”Tässä näkyy, kun soitat ystävällesi heti, kun olet päässyt ulos talostani. Vaikka olimme juuri sopineet, asian jäävän meidän kahden väliseksi,” Henry sanoi. Viha sai minut näkemään punaista. Tämän ei pitänyt loppua näin. Sormieni ota aseen kahvasta tiukentui. Vilkaisin veljeni kasvoja. Hän puristi silmiään tiukasti kiinni. en nähnyt yhtäkään kyyneltä.
”Olette ymmärtäneet täysin väärin. Minul-” Sain vaivoin pidettyä ääneni rauhallisena. Henry kuitenkin keskeytti minut.
”Ja tässä on näyte puhelustanne.”
”…Kaikki hyvin. He astuvat suoraan ansaamme.”
”Nähdään tapaamispaikassa viidentoista minuutin kuluttua…” Elämäni oli ohi. Huolella rakennettu suunnitelma kaatui muutamaan sanaan. En enää edes yrittänyt vakuutella syyttömyyttäni.
”Todisteet ovat sinua vastaan. Miksi et tunnusta? Pääsisit niin paljon helpommalla”, Henry kysyi ja katsoi minua. Totta, todistaminen olisi helpompaa. Puristin aseen kahvaa tiukemmin.
”Elämä ei ole yksinkertaista Henry.” Olisin pahemmassa pulassa, kun pomoni kuulisi tästä.
”Valitse Samantha. Kumpi kuolee, sinä vai hän?” Henry veti aseen taskustaan. Joukko hänen takanaan liikahteli levottomasti. Nuoria miehiä ja tyttöjä, eivät varmasti koskaan olleet nähneet kuolemaa. Olin valmiina vetämään oman aseeni esiin.
”Älä tee tätä Sam. En halua kuolla!” Merian liikahti ja avasi silmänsä, hän katsoi minuun suurilla silmillään. Tunsin painostavan tunteen rinnassani.
”Et tietenkään halua Merian.” Kukapa nyt haluaisi kuolla? En antaisi Merianin kuolla. Hänellä oli vielä koko elämä edessään. Kuolisin ennemminkin itse.
”Oletko tehnyt päätöksesi?” Henry keskeytti mietteeni. En voisi tulla tämän varmemmaksi.
”Tapa minut, anna hänen elää.” Henry katsoi minuun yllättyneenä, mutta kohotti silti aseensa osoittamaan kasvojani. Hän valmistautui ampumaan. Rakastan sinua Merian!
”Anteeksi Henry.” Tietokoneen antanut tyttö puhui.
”Mitä nyt Leonora”, Henryn äänestä kuului turhautuneisuus. Hän laski aseensa. Henry käänsi päänsä pois minusta. Huojennuin hetkellisesti.
”Saimme seuraa, poliisi on jo talon edessä.” Järkytyin. Tiesin, että Henry pidätettäisiin varmasti, jos hän jäisi kiinni tässä talossa, mutta omatkaan paperini eivät olleet niin puhtoiset, että olisin selvinnyt ilman vankilareissua.
”Kuka kutsui poliisin?” Henryn ei tarvinnut edes katsoa minuun, kun jo tiesin, että minua syytettiin tästäkin.
”Teillä on selvästi tietovuoto järjestössänne Henry.” Olin rauhallinen. Se ärsytti ihmisiä eniten. Henry katsoi minua murhaavasti, ennen kuin alkoi jakelemaan käskyjä. Samalla kun Henry muodosti omaa suunnitelmaansa huutaen käskyjä, minä rakensin omaani äänettömästi.
”Viekää todisteet ulos. Leonora, ota tietokone.”
”TÄMÄ ON POLIISI! AVATKAA OVI!” Poliisien kuulutus kuului jo etuovelta. Henryn ihmiset poistuivat nopeasti takavasemmalle, lähteäkseen takaovesta.
”Hyvästi Samantha.” Loppu tervehdyksenään Henry kohotti aseensa. Se ei osoittanut minua. Ase paukahti kuuluvasti.
Tajusin tilanteen Henryn ollessa jo poissa. Ryntäsin veljeni luo ja kumarruin hänen ylleen.
”Ei! Merian älä kuole. Meidän täytyy päästä ulos.” Kyyneleet valuivat silmistäni. En voisi elää tämän jälkeen. En koskaan voisi katsoa taivaalle ilman, että ajattelisin veljeäni. Painoin haavaa veljeni vatsassa, yrittäen estää veren pulppuamista. Käteni värjäytyivät punaisiksi verestä.
”TÄMÄ ON POLIISI, LASKEKAA ASEENNE.”
”Mene Sam, kyllä minä pärjään.” Urhea rakas Merian koitti hymyillä vielä, kun elämä valui ulos hänestä.
”Me näemme vielä, Merian.” Kyyneleet sumensivat näkökenttääni. Ääneni oli käheä.
”Tiedän sen.”
”RAKENNUS ON PIIRITETTY, TULKAA ULOS KÄDET YLHÄÄLLÄ!”
”Mene Sam.” Merianin katse pakotti minut lähtemään. Hän ei halunnut, että jäisin.
”Tulen hakemaan sinut, muista se.” Kohotin aseeni ja ryntäsin ulos ovesta.
