Nimi: Lasimaljakko
Kirjoittaja: Little Liar
Oikolukija: Kirjoitin tän luovan kirjoittamisen kurssille, joten käytännössä tän oikoluki kurssin opettaja.
Genre: Draama??
Ikäraja: S
Paritus: Elise/Jonas
Vastuuvapaus: Minun.
Varoitukset: Lievää kuvausta väkivallasta.
LasimaljakkoElise tuli tajuihinsa noin vartin kuluttua. Aurinko paistoi edelleen sälekaihtimien raoista luoden kylmiä, syksyisiä säteitään lattialla lojuviin lasimaljakon sirpaleisiin. Elise kuulosteli hetken huoneiston ääniä ja tuli vakuuttuneeksi siitä, että Jonas oli lähtenyt. Hän kohotti varovasti päätään pehmeältä karvamatolta, ja tunsi takaraivossaan lamauttavan kivun, joka säteili hänen ohimoiltaan vasemman jalan pikkuvarpaaseen saakka. Elise veti syvään henkeä ja haki kädellään lattiasta kohtaa, jossa ei olisi sirpaleita. Sellaisen löydettyään hän otti kylmästä laminaatista tukea ja nousi puolittain istumaan tutkien kirvelevin silmin ympäristöään.
Olohuone oli sekainen. Nojatuoli makasi kyljellään parvekkeen oven edessä ja useampi maljakko oli sirpaloitunut lattialle. Isän lahjoittama taulutelevisio oli sentään säilynyt vahingoittumattomana. Jonaksen kaljatölkkikokoelma oli sen sijaan kadonnut. Sydämetön paskiainen oli jättänyt Elisen makaamaan tajuttomana lattialle ja lähtenyt itse palauttamaan pulloja. Mikä kusipää.
Elise nousi vaivoin ylös ja käveli keittiöön. Hän haki siivouskomerosta rikkalapion ja harjan ja palasi olohuoneeseen siivoamaan Jonaksen jälkiä. Lasinsirpaleet tarttuivat Elisen villasukkiin ja tekivät naarmuja vaaleaan laminaattiin. Aurinko laski hiljalleen ikkunan takana ja painui Nylanderin talon taakse. Huoneeseen tuli hämärää, ja Elise joutui sytyttämään valot. Hän harjasi sirpaleet kasaan ja keräsi maljakoissa olleet kukkaset pöydälle. Hän laittoi sohvatyynyt paikoilleen ja yritti työntää nojatuolinkin seisomaan, mutta hänen voimansa eivät riittäneet siihen.
Kun huone näytti tarpeeksi siistiltä, istui Elise sohvalle ja veti polvet syliinsä. Hän kietoi vaaleanharmaata villatakkiaan paremmin ylleen ja näpäytti kaukosäätimellä television päälle. Punanaamainen Gordon Ramsay solvasi hölmistyneen näköistä kokkia ja työnsi kädessään pitelemänsä paistinpannun kokin nenän alle. Tekstitykset matelivat ruudun alareunassa. "Näetkö sinä tämän!? SE ON RAAKAA."
Elise ei nähnyt. Hän näki miehen, jolla oli ruskeat silmät ja joka puhui vahvalla Gotlannin murteella. Hän näki pienikokoisen, vaaleatukkaisen naisen, joka katseli miestä pelko silmissään. Hän näki, kun mies ja nainen huusivat toisilleen, ja mies huitaisi sohvapöydällä olevaa maljakkoa. Vaaleanpunainen vuosipäiväruusu lensi lattialle. Vesi kasteli maton. Nainen tuijotti miestä ahdistuneena, peloissaan, muttei sanonut mitään. Mies nousi sohvalta ja repi sohvatyynyt paikoiltaan. Hän kaatoi nojatuolin ja löi kätensä kiukkuisena olohuoneen ikkunaan. Ikkuna ei rikkoutunut.
"Saatanan huora, älä valehtele mulle. Kuka. Se. Mies. Oli."
"Jonas kiltti, mä olen sanonut tuhat kertaa. Nicklas on mun opiskelukaveri, me tehdään liiketalouden -"
"Et sitten voinut tehdä kenenkään muun kanssa? Vai eikö teidän ryhmässä ole muita naisia?"
"Jonas -"
"En mä ois uskonut susta. Vieraiden miesten perässä heti kun silmä välttää."
"Mistä sä tuollaista oot saanu päähäsi? En mä ole -"
"Mitä se sitten teki täällä?"
"Etkö sä luota muhun yhtään, kusipää?"
Mies käännähti äkisti ja harppoi naisen luokse silmät leimuten. Nainen seisoi paikoillaan kauhusta kankeana. Hänen alahuulensa vapisi.
"Mitä sä sanoit?" mies kysyi pelottavan tyynesti.
"Mä -"
Mies kohotti nyrkkinsä.
Elise ei halunnut nähdä enempää.
Hän upotti kasvonsa käsiinsä, puristi silmänsä kiinni ja yritti estää kyynelten valumista poskilleen. Ei, hän ei itkisi. Hän ei antaisi Jonaksen nähdä hänen kyynelten kirjavoittamia kasvojaan. Hän ei soisi miehelle sitä henkistä yliotetta, jonka tiesi tämän saavan nähdessään Elisen haavoittuneena. Elise oli vahva. Oli aina ollut. Hän ei voisi romahtaa kuin korttitalo. Ei nyt, kun hän oli saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta tehdäkseen asialle jotain. Huomenna hän puhuisi Adelelle. Huomenna hän tekisi lopun suhteestaan.
Elise pyyhki kostuneet silmänsä villatakin hihaan ja nosti päättäväisenä katseensa. Televisiossa Gordon Ramsay oli lopettanut huutamisen, ja Frendien intro pyöri ruudussa. Pieni, lohdullinen hymy kohosi Elisen huulille. Ei ollut tilannetta, jota Frendit eivät olisi voineet pelastaa.
*
Kolmannen jakson alettua kuului eteisestä yhtäkkiä tuttavallista kolinaa. Joku laski raskaan muovikassin lattialle ja veti oven perässään kiinni. Avaimet heitettiin lipaston päälle ja ne kolahtivat osuessaan kovaan puupintaan. Jonas. Elisen sydän alkoi hakata kiivaammin hänen rinnassaan. Hän veti syvään henkeä ja käänsi katseensa oviaukkoon, johon ilmestyi ruskeasilmäinen, iloisesti hymyilevä mies.
”Moi kulta”, Jonas sanoi ja käveli Elisen luokse suukottaakseen häntä sohvan selkänojan ylitse. Elise hätkähti, mutta pysyi liikkumatta niin kauan, kunnes Jonas vetäytyi kauemmas.
”Hei”, Elise mumisi. Pala nousi hänen kurkkuunsa. Jonas käveli edelleen kyljellään makaavan nojatuolin luo ja veti sen helposti pystyyn, aivan kuin hän ei vajaata tuntia aikaisemmin olisi sitä raivossaan kaatanut. Mies oli pelottavan rauhallinen.
”Mä kävin äsken kaupassa. Ostin meille pitsaa ja jäätelöä. Voidaan syödä ja katsoa vaikka yhdessä jokin elokuva. The Notebook, sehän on sun suosikki. Miltä kuulostaa?” Jonas puheli kepeästi ja keräili lattialta lasinsirpaleita, joita Elisen harja ei ollut poiminut. Kun Elise ei heti vastannut, kohotti Jonas päätään ja katsoi häntä haastavasti.
”No?”
Elise nyökkäsi. Hän huomasi vapisevansa. Jonaksen huulille kohosi tyytyväinen hymy.
”Hyvä. Mä käyn lämmittämässä pitsat, odota sä täällä. Laita vaikka elokuva valmiiksi, mutta älä aloita sitä ennen kuin mäkin olen paikalla”, Jonas sanoi ja poistui keittiöön. Elise nousi vapisten sohvalta ja käveli DVD-hyllyn luokse. Hän tuskin uskalsi hengittää.
*
Vähän ajan päästä Elise istui sohvalla Jonaksen kainalossa. Hänellä oli sylissään lautanen, jolla oli koskematon ja jäähtynyt mikropitsa. Jonaksen lautanen oli tyhjä, ja tämä oli kietonut oikean kätensä Elisen ympärille. Miehen sormet sivelivät hellästi Elisen poskea samasta kohdasta, johon tämä oli nyrkkinsä aiemmin iskenyt. Elise piti katseensa tiukasti televisiossa ja pysyi liikkumattomana, vaikka jokainen Jonaksen kosketus mustelmaan hänen poskessaan tuntui polttavalta. Hän kestäisi kyllä. Sadankahdenkymmenenneljän minuutin kuluttua se olisi ohi. Sitten hän menisi nukkumaan ja heräisi virkeänä uuteen päivään. Ehkä Jonas oppisi hallitsemaan vihansa ja lopettaisi hänen lyömisensä. Hän kestäisi kyllä. Hän ei vain tiennyt, kuinka pitkään.
