Ficin nimi: Tuomiopäivän matsi
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Kuroko no Basuke
Hahmot: Akashi & Kuroko
Genre: Crack & Parodia
Yhteenveto: Akashi oli saanut viikkoa ennen talviturnajaisten alkua selville, että hän oli Antikristus ja Kuroko oli Jeesus. Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot yhtä lukuun ottamatta, enkä saa kirjoittamisesta muuta korvausta kuin silkkaa hupia.
A/N: Parodia-haaste, johon ficci osallistuu, tarjoaa ihastuttavia tekosyitä kirjoittaa kaikenlaista settiä. Minua on KnB:ssä kismittänyt jo pidempään se, että sarjan antagonistin pahuutta liioitellaan englanninkielisessä ficcimaailmassa aika reippaalla otteella. Vaikka kyseessä olisi kuinka antagonisti, ei mielestäni koripalloilevasta teinistä tarvitse Antikristusta tehdä. Toisaalta mitä muut edeltä, sitä minä perästä!
Parodia-haasteen lisäksi tämä taideteos osallistuu FF50-haasteeseen inspiraatiosanalla
Punainen, koska Akashilla on punainen tukka ja helvetin lieskat ovat punaisia. Voidaan myös sopia, että tuomiopäivään sijoittuvassa korispelissä on käytetty punaista palloa.
***
Akashi oli ihmeissään. Talviturnajaiset olivat ehkäpä vuoden odotetuin peli, ja Akashi oli odottanut miedolla mielenkiinnolla entisten joukkuetovereidensa kohtaamista pelikentällä. Silti totta puhuen tunnelmaa latisti vähän tieto siitä, ettei talviturnajaisissa kilpailtaisi vain siitä, kuka oli Japanin paras lukioikäinen koripalloilija – ei laisinkaan. Kyseessä oli Taivaan ja Helvetin välinen sota.
Akashi oli saanut viikkoa ennen talviturnajaisten alkua selville, että hän oli Antikristus ja Kuroko oli Jeesus.
Olihan Akashi arvellutkin isänsä olevan vähän moraalisesti arveluttava jopa liikemieheksi, mutta isän paljastuminen itse paholaiseksi oli hitusen harmistuttavaa. Siitä olikin seurannut ihan helvetinmoinen perheriita, koska oli sanomattakin selvää, ettei sellaisia asioita pitänyt salailla kuuttatoista kirotun pitkää vuotta.
Joka tapauksessa pelit olivat edenneet ennustuksen mukaisesti loppuotteluun, jossa Akashi ja Kuroko viimein kohtasivat.
”Tetsuya”, Akashi tervehti sävyttömästi Kurokoa, eli Jeesusta, molempien joukkueiden marssittua kentälle.
”Akashi-kun”, Kuroko vastasi vakavasti tervehdykseen. Samaan aikaan kuuluttaja mylvi mikrofoniinsa Rakuzanin ja Seirinin kohtaavan viimein toisensa vuoden suurimman koripallotapahtuman päätteeksi. Yleisö hurrasi.
Akashi ja Kuroko tuijottivat toisiaan vakavasti.
”Tetsuya, onko tämä sinustakin vähän kiusallista?” Akashi tiedusteli.
”Vähän”, Kuroko vastasi. ”Akashi-kun, onko meidän pakko taistella? Emmekö me voisi unohtaa tämän ja olla ystäviä?” hän jatkoi sitten. Viikkoa ennen talviturnajaisia molemmille oli jaettu vuorosanat, koska ottelusta kirjoitettaisiin jatko-osa kaikille pyhille teksteille.
”Ystävyys on harha, johon vain tottelevat karitsat uskovat”, Akashi totesi kylmästi. Hän oli päättänyt eläytyä kunnolla, sillä jos johonkin ryhtyi, oli se parasta tehdä kunnolla. Oli tosin myönnettävä, että vuorosanat olivat todella nolot ja eurosentriset. Olisi ollut ihan kohtuullista saada edes tavan šintolaisuuteen sopivat repliikit. Tosin kaatunutta maitoa oli turha itkeä, mutta koko fiaskon jälkeen olisi ihan aiheellista lähettää käsikirjoittajille vihaista palautetta.
”Siinä tapauksessa et jätä minulle vaihtoehtoja. Minun on tuhottava sinut”, Kuroko totesi. Hänkin alkoi eläytyä rooliinsa pikkuhiljaa, vaikka vähän latteaksi esitys silti jäi.
”Haluaisin nähdä sinun yrittävän”, Akashi päätti esittää repliikkinsä ivallisesti hymyillen. Se tuntui soveliaalta tilanteeseen nähden. Sitä paitsi melodramaattinen ote sai suupielet nykimään muutenkin väkisin, vaikka itsessään maailmanlopussa ei ollut mitään kovin huvittavaa.
”Tämä on viimeinen mahdollisuutesi perääntyä!” Kuroko huudahti. Oli ihan hyvä, että pelaajat kuulutettiin paikoilleen, koska Akashi huomasi kauhukseen, että mahtipontinen esiintymistapa saattoi naurattaa häntä ihan vähän, eikä hiljainen naurahdus sopinut laisinkaan hänen rooliinsa. Maaninen, holtiton paholaisnauru olisi ollut asia aivan erikseen, mutta sen Akashi koki liian noloksi. Hänen olisi pitänyt todeta vielä, ettei aikonut perääntyä, mutta epäili puhumisen olevan melkoinen virhesiirto vakavuutta ajatellen.
Peli alkoi. Ensin Rakuzan johti, sitten Seirin tasasi tilanteen. Kun digitaalinen numerotaulu näytti tilanteen olevan tasan, iski salama pelikentän keskelle. Muut pelaajat pakenivat kauhistuneina, joten peli oli kokonaan Akashin ja Kurokon käsissä. Kenttä halkeili ja paljasti maan uumenista Manalan liekit, jotka olivat tulleet Akashin avuksi. Kurokolla oli puolestaan puolellaan kirkas valo suoraan Taivaasta.
Kieltämättä reksiviitta sai Akashin tuntemaan olonsa entistäkin helpommaksi roolissaan.
”Luovuta jo, Tetsuya! Minä voitan aina”, hän lausahti ja havaitsi ilokseen äänensä kaikuvan kumeana kuin kunnon sielunvihollisella konsanaan.
”En ikinä!” jyrisi vuorostaan Kurokon ääni.
Sen jälkeen he pelasivat koripalloa taas kuin viimeistä päivää (molemmat osasivat lentää, joten halkeillut kenttä ei haitannut), koska olihan se oikeastikin tuomiopäivä. Helvetin lieskat ja Taivaan salamat ottivat myös kilpaa toisistaan, joten peli oli aika näyttävä.
Sitä jatkui todella pitkään, kunnes oltiin ratkaisun hetkellä. Koripallo halkesi kahtia ja paljasti sisältään tikarin, jolla toisen olisi surmattava toinen.
”Nyt saisi kyllä luvan riittää”, jostain kuului lähes koomisen selkeästi artikuloiva, tasapaksu naisääni. Äkkiä kenttä olikin entisellään kuin tuomiopäivää ei olisi tapahtunutkaan. Kaikki kääntyivät kohti ääntä, myös Akashi ja Kuroko.
”Beyond!” Kuroko henkäisi, koska se sopi hänen suuhunsa paremmin kuin Akashin, joka oli kyllä päähenkilö.
”Ihan järkyttävää spedeilyä”, seisomaan noussut parikymppinen nainen moitti.
”Miten sinä pääsit tänne ja miksi ylipäätään olet täällä?” Kuroko ihmetteli.
”Kirjoittamalla itseni sisään tietenkin”, Beyond vastasi. ”Ja pakkohan tähän oli jonkun puuttua, koska ei kukaan tervepäinen tai sairaspäinenkään kestä tällaista soopaa. Katsokaa nyt itseänne! Akashi, sinun pitäisi olla kuhertelemassa Kisen kanssa, kun taas sinä Kuroko olet aika geneerinen päähenkilö, etkä mikään koripallojeesus”, hän jatkoi.
”Tuota, anteeksi, mutta teknisesti ottaen kyllä olen”, Kuroko sanoi ujosti.
”Ja minä olen teknisesti ottaen RPF-hahmo, mutta enhän minä nyt herran jestas kuljeksi ympäriinsä pariutumassa kaiken maailman OC-hahmoille vain siksi, että minun oletetaan tekevän niin RPF-hahmona”, Beyond tokaisi.
”Se saattaa johtua siitä, että sinä et olet komea mies, jota tekisi mieli parittaa jollekulle”, oli Kurokon vuoro huomauttaa. Beyond mulkaisi vaaleansinipäätä ylpeänä juuri keksimästään tavasta kiertää nimenkäyttöä.
”Entä sinä? Mikä on sinun tekosyysi?” Beyond tivasi siristäen silmiään käännyttyään Akashin puoleen.
”Olen antagonisti. Tarvitsenko minä muita syitä toimilleni?” Akashi esitti vastakysymyksen kylmällä äänellä.
”Sinä olet kuusitoista ja koripalloilija, sekä antagonisti siksi, että pelaat päähenkilöä vastustavassa joukkueessa. Minusta se ei ole kovin pätevä syy olla Antikristus, enkä pidä teini-ikäistä urheilijaa kovin pätevänä pestiin muutenkaan”, Beyond huomautti latteaan sävyyn. Siinä oli kieltämättä pointtia. Tosin oli yksi kysymys, johon Akashi tarvitsi vastauksen ennen kuin oli valmis luopumaan Antikristuksen osasta.
”Jos minä en ole Antikristus, kuka sitten?”
”Kiinnostaako se meistä kumpaakaan? Tai siis onhan se nyt ihan älytöntä, että ateisti ja šintolainen pohdiskelevat yhdessä, kenen pitäisi olla seuraava Antikristus, kun ensimmäinen todettiin täysin rooliin sopimattomaksi”, Beyond puhisi selkeästi ärtyneenä siitä, että Akashi oli ollut alun perinkään Antikristus.
”Itse asiassa ei taida”, oli Akashin myönnettävä.
”Hyvä juttu! Nyt kun tämä tunarointi on hoidettu, voimme kaikki varmaan siirtyä elämissämme eteenpäin”, Beyond tuumasi selkeästi lopputulemasta ilahtuneena. ”Minä lähden huvittelemaan huonon kirjallisuuden parissa ja te… No, mitä nyt sitten ikinä teettekään, mutta hempeät hetket voisivat olla minusta ilahduttavia vaihtoehtoja”, Beyond totesi ja kaikkosi.
Akashi ja Kuroko tuijottivat toisiaan.
”Minusta tuntuu, että meidän pitäisi pelata tämä peli loppuun ihan tavalliseen tapaan”, Kuroko ehdotti pitkän ja kiusallisen hiljaisuuden jälkeen.
”Niinpä kai”, Akashi myönsi mietteliäästi. Hän olisi halunnut vielä tietää, millä ihmeen logiikalla hänen olisi pitänyt pariutua Kisen kanssa, sillä todistettavasti he olivat vaihtaneet hyvin harvoja sanoja, mutta ehkä siitä olisi otettava miellyttävän tavallisen koripallo-ottelun jälkeen selvää.
Kaikki elivät elämänsä onnellisina loppuun asti paitsi että hävinnyttä joukkuetta kismitti hetken aikaa, mutta muuten kyllä meni ihan kivasti ilman mitään Jeesus- ja Antikristus-spedeilyjä.
Loppu!