TÄMÄ KOKO VIESTI SPOILAA BBC SHERLOCKIN NELOSKAUTTA NIIN ETTÄ ÄLKÄÄ LUKEKO JOS HALUATTE PITÄÄ YLLÄRIT. JEE.
*
Avauduin jo naamakirjaan, mutta pakko avautua nyt tännekin. Mähän siis en hirveämmin hypettänyt Sherlockin neloskautta, mitä nyt kolmoskauden jälkeen olin ihan Moriarty-liekeissä, mutta nääh. En ollut spesiaaliakaan katsonut ennenko nytten (ja se oli muuten tosi upee, ihanat Inception-vibat!), mutta en saanut unta ja tää kausi oli Netflixissä ja kelasin että kaipa sitä. Ja no, olihan se katsomisen arvoinen sitten kuitenkin, korvasi kyllä osaltaan sen pettymyksen joka kolmoskausi mulle oli.
Mä henkilökohtaisesti tykästyin Eurusin hahmoon hirveesti. Kun kuulin että Sherlockilla ois sisko, olin vähän että what, eikä, vähäks tyhmää, mut se oli kyllä toteutettu hyvin. Mun mielestä. Kaikki plottwistit tuli puun takaa mutta kävi järkeen ja varsinkin tosiaan vikan jakson aikana olin koko ajan sormi suussa että mitäs nyt. Ja parasta: Moriarty saatiin upotettua tarinaan hyvin. Pelkäsin kovaa että miten ne kusee tämän, mutta lopputulos yllätti positiivisesti. Ja olihan Eurus ihanan traaginen.
Muita hyviä juttuja: Toby Jonesin pahishahmo oli mainio (kuten Toby Jones aina), visuaalisesti tää oli kyllä paras kausi, Sherlockin ja Mollyn puhelu sai mut melkein itkemään, Sherlock pilvessä oli symppis, Mycroft oli tällä kaudella upee, Maryn taustatarina voi itku, Maryn kuolema oli kaunis kohtaus, Johnin mielenterveyden järkkyminen kuvattiin loistavasti, REDBEARD EI SAATANA. Ja. Vitsit. Tunnetta tältä kaudelta löytyi kyllä ihanasti!
Lempiasiani: Sherlock viimein käsitteli Moriartya kunnolla. Kolmoskaudella sen kuolema vaan jotenkin jäi ja blääh, koska olihan Moriartyn ja Sherlockin välinen suhde todella tärkeä. Mut nyt Sherlock oli ihan obsessoitunut Moriartysta ja tämän paluusta - mitä nyt BLÄÄH, se luuli että Moriarty ois ollut sen ekan tapauksen takana vaikkei se juttu ollut yhtään Moriartyn tyylinen, mut pistän sen piikkiin että Sherlock kaipasi Moriartyy niin kovasti. Mikä on hyvä, koska Moriarty toi sen elämään jännitystä enemmän kuin kukaan eli just sitä mitä Sherlock etsi koko ajan, niin että niin. Hyvä että tämäkin vihdoin tuotiin esille.
Miinuspuolia: voi vittu kun Mofftiss ei vaan osaa käsitellä naishahmojaan, minkä takia en varmaan enää ikinä katso noilta kahdelta mitään. Mary oli loistohahmo - joka tapettiin, jotta Sherlock ja John sais vähän angstata. Irene oli loistohahmo - mutta se on laimennettu kokonaan Sherlockin romanttiseksi kiinnostuksen kohteeksi. Molly on upea - sitäkin käytettiin vaan jotta voitais näyttää että Sherlock on inhimillinen. Ja Eurus, aivan mieletön - senkin pohjimmainen syy oli avata kuinka traaginen hahmo Sherlock on. Siis kyllä, Sherlockin naishahmot on kaikki olleet hyviä ja mahtavia, mutta ne tuntuu olevan olemassa vaan tuodakseen mieshahmoihin jotain lisää. Ja ei, ei näin. Ne ansaitsee parempaa. Varsinkin Mary. Angstit ja muut oltais voitu toteuttaa varsin hyvin Maryn ollessa elossa. Plus se Johnin rage kakkosjaksossa oli musta muutenkin aika epäuskottavaa, en mä näe että John tosissaan syyttäis Sherlockia Maryn kuolemasta. Tai ees epätosissaan. Vaikka Sherlock kuinka vannoi suojelevansa niin ei. Kyllähän John sitten muutti mieltään, mut ehm nääh.
Toinen juttu: voisko John jo tajuta kuinka pahaa Sherlock sille tekee? Kyllähän Sherlock välittää Johnista vaikka kuinka, mikä on sympaattista, mutta noiden suhde on niin epäterve ku voi olla. Jo kolmoskaudella Johnille ei annettu yhtään aikaa käsitellä Sherlockin yhtäkkistä takaisin tulemista. Se menee aina niin että Sherlock tekee jotain kamalaa ja John vähän aikaa vittuuntuu mutta lähtee taas mukaan, vaikka Sherlock vaan häntä mollaa koko ajan ja saa Johnin tuntemaan itsensä ihan tarpeettomaksikin välillä. Eikä siinä mitään, mä itsehän rakastan epäterveitä suhteita fiktiossa, mutta Johnlockissa mua mättää se, että se esitetään jotenkin hyvänä juttuna. Nytkin kun John oli vihainen Sherlockille, kaikki hahmot, jopa sen kuollut vaimo, käski sitä palata Sherlockin luo ja... ei. Johnin ja Sherlockin dynamiikka on toki mielenkiintoinen, mut en vaan näe siinä mitään... hyvää. Tai no okei joo, kyllä musta niillä on paljon hyviäkin hetkiä, ja oli tosi symppistä kuinka pitkälle Sherlock meni toteuttakseen Maryn pyynnön, mut. Nii. Musta se, kuinka John voi pelastaa itsensä pelastamalla Sherlockin ei ollut mikään kaunis tai kiva juttu vaan aika kamala, koska se kuulosti ikävän samalta kuin "Johnilla ei ole muuta elämää kuin Sherlock". Sori kaikki shippaajat, tää on vaan kuinka mä asian nään. Pls dont hate. :--((
Mutta kuitenkin, loistavasti toteutettu tarina ja tässä oli niitä rikoksiakin ja. Moriarty. Voivoi kun minä melkein huusin kun ihana Andrew Scott asteli esiin ja oisinkin huutanut ellei tyttöystävä nukkuisi täällä. Hölmö musiikki ja se sassy asenne ja voi minun pientä Moriartyy. ;_; Huomasiko kukaan muu muuten että Moriarty rivien välistä tuli kaapista ulos? Tai siis, musta se oli aika selkeää, ei hän muuten tietäisi henkivartijoidensa sänkytavoista... (; Tsih.
Hyvä kausi, ja itse toivon että viimeinen koska en usko että tämän suurempaa ja eeppisempää ja hienompaa tarinaa pystytään enää tarjoamaan, eikä imho tarviikaan. Kolmoskautta lukuun ottamatta sarja on ollut musta todella hyvä vioistaan huolimatta enkä tahdo että se pilataan. Paitsi jos jollain tavalla ne änkee mukaan lisää Moriartyy niin pakko kai munkin ois kattoo mahdollinen jatko, mutta no, niin. Muussa tapauksessa sarja jää multa tähän ja hyvä niin. Tämä oli sen verta loistava lopetus että jes.
