Ficin nimi: Joulukyynel
Kirjoittaja: Subbe93
Tyylilaji: Draama, tulkinnallinen deathfic
Ikäraja: S
Päähenkilö: Aliina
Yhteenveto: Aliina palaa muistelemaan lapsuuden jouluja ja pikkuveljeään Oskaria.
A/N: Ja viimein Aliinakin pääsee esille täällä Fininkin puolella! Nimittäin Aliina kuuluu samoihin tarinoihin Adrianin, Charlotan, Åken ja Odeten kanssa
Haaste: Originaali10 #3 Inspiroidu musiikista, biisi:
Suvi Teräsniska – Pikkuveljen joulupuuro Jouluhaaste VIIIJoulukyynelJoulukalenterin viimeinen luukku napsahti hitaasti auki. Varovaisesti kapeat sormet väänsivät luukun kunnolla auki ja ottivat suklaapalasen sormiinsa. Punaisilla ja valkoisilla raidoilla lakatut kynnet välkähtelivät, kun suklaa pyöri sormissa. Siihen oli painettu kuva joulukuusesta.
Aliina katseli sitä hetken kauhoisin katsein, ennen kuin laittoi sen suuhunsa. Hän varoi puremasta sitä. Hän halusi nauttia siitä ja sen mausta vielä pitkän aikaa. Jostain syystä se palautti hänet aina takaisin lapsuuden joulumuistoihin.
Siitä oli niin paljon aikaa, kun hän oli ollut lapsi ja innoissaan jouluaatosta. Ei sillä, ettei hän sitä enää rakastaisi, mutta lapsena kaikki oli ollut niin jännittävää ja hauskaa. Pikkuveljen kanssa, tietysti.
Kuinka monta kertaa Aliina ja Oskari olivat saaneet äitinsä hermostumaan, kun he olivat ensimmäisenä aamulla innoissaan juosseet kuusen luokse nähdäkseen, miten sen alunen oli yön aikana täyttynyt erilaisista lahjoista. Pukki oli käynyt. Mutta koskaan niitä ei saanut avata ennen iltaa, ei ennen kuin pukki olisi käynyt.
Surumielinen hymy kohosi Aliinan kasvoille, kun hän muisteli, miten he kuluttelivat päivää. Ensimmäisenä he söivät aina joulupuuron. Mantelista oli aina kinaa, sillä kumpikin halusi saada sen itselleen. Isä lupasi siitä aina palkkioksi jotakin, yleensä suklaata.
Sen jälkeen siirryttiin olohuoneeseen katsomaan televisiosta ne samat jouluiset lastenohjelmat, kuten joka vuosi. Se oli aina yhtä hauskaa, kun he nauroivat niille samoille jutuille, mutta ennen pitkään heistä tuli levottomia, ja he alkoivat keskenään juonitella jotakin vanhempien päänmenoksi.
Keppostelu sai aina äidin hermostumaan, isän lähinnä nauramaan. Ja kielloista huolimatta he kävivät urkkimassa kuusen alla olevia lahjoja, kun äiti ja isä vain katosivat pois näkyvistä. Ja kun äiti sai jouluruuat valmiiksi, herkuteltiin. Silloin jokainen rauhoittui nauttimaan laatikoista, kaloista, kinkusta ja monenlaisista muista herkuista…
Laatikoiden tuoksut herättivät entisestään suurempaa ikävää Aliinan sisällä, ja hän joutui tekemään kaikkensa, ettei jokavuotiset kaipuun kyyneleet vain pääsisi karkaamaan silmäkulmasta. Miten vahvasti nuo tuoksut toivat hänelle sen kaiken mieleen, muistot siitä, miten he söivät mahansa täyteen, nauttivat glögistä, odottivat joulupukkia…
Ja kun pukki lopulta tuli, kilpailtiin siitä, kumpi saisi vetää pukin parrasta. Onnistuiko siinä koskaan kumpikaan? Ei, eivät he onnistuneet. Se jäi aina siinä vaiheessa, kun pukki avasi ison säkkinsä ja alkoi jakaa lahjoja. Aliina ja Oskari ottivat innoissaan niitä vastaan, ja siitä alkoi kilpailu siitä, kumpi saisi lahjansa ensimmäisenä auki.
Aliina veti syvään henkeä ja katsoi hieman haikeana joulukuusta, jonka valot olivat palaneet koko yön joulun kunniaksi. Lahjat kököttivät onnellisina kuusen alla. Keittiöstä leijui laatikoiden tuoksu, ja Aliina tiesi, että hellalla odottaisi joulupuuro, jota hän oli syönyt joka vuosi. Mutta enää Oskari ei söisi aamupuuroaan. Eikä mantelista olisi enää kisaa. Ei enää...
Aliina sulki silmänsä ja palasi jälleen kerran takaisin muistoihinsa. Taas tänä jouluna hän teki matkan takaisin kotiin, antaen taas muutaman joulukyyneleen valua poskilleen.
