Ficin nimi: Rakkaudesta hirviöön
Kirjoittaja: Nukkemestari
Fandom: Doctor Who
Tyylilaji: Draama, oneshot
Ikäraja: K11
Päähenkilöt: Kiyoko (OC) ja 8. Tohtori
Varoitukset: Seksiin pakotus/raiskaukseen viittaus, perheväkivalta
A/N: Jotain erilaista ja synkempää kuin muut DW ficcini. Harvinaista kyllä myös uudelleen kirjoitettu osittain. FF100 Valkoinen.
Rakkaudesta hirviöön
Yokohaman valot näyttivät siltä kuin teknologinen tähtitaivas olisi laskeutunut maan pinnalle. Katselin sitä hetken kuunnellessani jälkeesi jäänyttä hiljaisuutta. Seison peilin äärellä meikkaamassa piiloon häpeän merkkiä silmäkulmassani. Tiputan yhden huulipunistani ja kurotan nostamaan sitä lattialta. Noustessani näen miehen seisomassa takanani päällään omituinen viktoriaaninen naamiaisasu. Käännähdän ja haparoin käsiini pienet sakset, jotka tiedän täysin hyödyttömäksi itsepuolustusvälineeksi jos tämä mies olisi yhtä voimakas kuin mieheni.
Mies ei näytä hämmästyvän reaktiotani vaan alkaa puhua sujuvalla japanilla:
”Kiyoko, älä pelkää, en ole miehesi.”
”Se tässä onkin ongelmana!” kivahdan.
”Rauhoitu. Tulin tänne vain puhumaan.
Miten tämä mies tiesi hänen nimensä? Mies tarkasteli hänen kasvojaan.
”Näen mitä hän on tehnyt sinulle.”
Hän ojentaa kätensä kasvojani kohti.
Kavahdan ja vedän käteni kasvojeni eteen.
”Löin kasvoni vain oveen.”
”Kuten kymmeniä kertoja aieminkin. En ole kuulemassa samoja tekosyitä mitä olet kertonut ystävillesi ja sukulaisillesi. Minä tiedän että miehesi on hirviö, ja minä tarvitsen sinut myöntämään sen.”
”Hiroshi on aviomieheni ja rakastan häntä! Olemme… olemme onnellisia.”
”Tiedän että teillä on hetkenne, mutta hän ei tule muuttumaan tuosta. Kuuntele, hän on oikeasti hirviö. Hän tulee eri planeetalta.”
Mitä hän meinaa? Hänhän on täysin sekopää. Kiristän otettani saksista.
”Minusta sinun pitäisi poistua nyt. Pyydän. Tai soitan poliisit.”
Mies hymyili surullisesti.
”Tarkkaile häntä. Nyt olet kuullut totuuden. Tarkkaile häntä, olet aiemmin jättänyt huomioimatta ne asiat jotka kertovat sinulle sen minkä minä kerroin sinulle. Tapaa minut tulevana keskiviikkona Ooka parkin eteläpuolella kello 12.”
Hän käveli pois vessan ovelta. Jäin odottamaan että hän palaisi. Kuulin omituisen äänen, kuin tuulen virin, mutta luonnottoman ja säännöllisesti toistuvan. Astuin varovasti pälyillen ulos, mutta kukaan ei ollut olohuoneessa. Kävin läpi joka paikan, kunnes vaikutti siltä että mies oli tosiaan lähtenyt.
Hiroshi saapui yömyöhään. Hän teki mitä teki, maatessani hänen vieressään sanoin: ”Täällä kävi joku mies.”
”Mies? Mikä mies?”
”En minä tiedä!” sanoin ja näin hänen nyrpistävänsä nenäänsä tavalla jonka tiesin olevan paha.
”Älä puhu enää kellekään miehelle. Äläkä päästä ketään sisään. Ymmärrätkö? Ja lopeta tuollaiset hullut puheet tai joudun vielä ilmoittamaan sinut mielisairaalaan.”
***
Seuraavana päivänä valmistin aterian riisistä ja eilisestä kanasta. Syötyäni siitä jäi yli vieläkin. Hiroshi oli töissä ja jääkaappi oli täysin tyhjänä. Pohdin uskaltaisinko käydä juomassa yhden kupin teetä alhaalla olevassa kahvilassa ennen hänen tulemistaan. Ja olisiko siihen rahaa? Hiroshi ei antanut minulle ylimääräistä, mutta joskus kauppareissuilla löysin kolikoita, jotka säästin ovelassa piilopaikassa. Toisaalta mietin uskaltaisinko olla tekemättä hänelle uutta ateriaa.
Päätin lähteä hetkeksi vapauteen. Olin jo melkein unohtanut kuinka kaunis Yokohama olikaan. Joku joka talsi sen katuja joka päivä saattaisi olla eri mieltä, mutta oli aivan eri asia katsella asioita alhaalta ihmisvilinässä kuin yksinäisyydessä jossa ei voi lentää..
Pieni ulkoilu avasi silmäni asunnon yksityiskohdille. Huomasin pölyn eri tasoilla ja tahrat ruokapöydällä. Kaivoin esiin pölyhuiskun ja aloin siivoamaan. Kurottaessani erään hyllyn päälle löysin sulan. Valkean ja kauniin kuin rakkaus ja kepeänä kuin lumisade se leijui alas. Miten se oli päätynyt tänne? Se ei ollut edes ainoa. Löysin toisen kuuratessani vessaa aivan pytyn viereltä ja kolmannen Hiroshin puolelta sänkyä. Futonimme eivät sisällä sulkia tai edes höyheniä, joten tämä on perin kummallista.
Jatkoin siivoamista, jonka jälkeen unohduin kokkaamaan, enkä muistanut että Hän tulisi takaisin. Äkkiä kuulin oven avautuva ja sulkeutuvan ja sen pamaus säikäytti minut. Käännyin katsomaan ja aivan kuin hetken aikaa Hiroshilla olisi ollut siivet selässään kuin enkelillä. En voinut unohtaa näkyä, vaikka loppu päivän Hiroshi oli kaikkea muuta kuin enkelimäinen. Rankka päivä hänellä ollut. Onneksi tekemäni ruoka ja myöhemmin ruumiini näytti tyydyttävän häntä.
***
Koitti keskiviikkoaamu ja heräsin kun Hiroshi nousi ylös. Leikin vielä nukkuvaa, sillä olin jo illalla laittanut hänelle aamiaisen valmiiksi, ja näin kuumalla kelillä Hiroshi ei halunnut kuumaa teetäkään. Jääkaapissa oli jääteetä ja hän kyllä herättäisi minut jos jotain puuttuisi. Tarkkailin häntä luomieni raosta ja yhtäkkiä sydämeni alkoi jyskyttää. Hänellä oli siivet selässään, ja omituinen metallinen laite lanteillaan. Hän löi sitä vihaisesti ja siivet katosivat pari kertaa ja palasivat takaisin. Sitten hän väänsi jotain osaa ja löi laitetta uusiksi. Nyt siivet katosivat lopullisesti. Jäin nyt kauhun eikä raukeuden kangistamana sänkyyn. Kuului vessan veto, astioiden helinää ja lopulta ulko-oven ääni. Silloin minä päätin meneväni Ooka parkkiin puolilta päivin.
***
Mies seisoi nojaten omituiseen siniseen koppiin lähellä leikkipuistoa, jossa kirmaili useita lapsia. Laatikossa oli kyltti, ilmeisesti englantia. En tunnistanut muuta kuin sanan ”police”.
”Tiesin että tulet Kiyoko”, mies sanoi.
”Kerro mikä mieheni on, ja kuka sinä ylipäätään olet?”
”Minä olen Tohtori. Miehesi taas on alien ja kotoisin planeetalta jota kutsutaan Kubicxoksi.”
”Alien?” Hätkähdin.
”Hän on sortunut ja hänestä on tullut loinen. Hän eli sinun palavasta rakkaudestasi ja kun se alkoi arkistua, hän alkoi hallita sinua pelolla. Hän ei tajunnut että arkinen rakkaus on vahvempi voima kuin roiskuva intohimo”.
”Minä… minä näin siivet.”
”Hänellä on laite jota kutsutaan havaintosuodattimeksi. Se estää sinut ja muut näkemästä siivet koko ajan. Onko se alkanut reistailemaan?”
Katsoin häntä hämmentyneenä.
”Kaipa sitten…”
”Hmh”, Tohtori sanoi. ”No, kuten sanoin, tarvitsen sinua. Sinun pitää päästää hänestä irti. Päästää irti niistä rakkauden tunteista jota sinulla on häneen. Siten voit päästää irti pelosta.”
”Mitä teet hänelle?”
”Kuljetan hänet takaisin planeetalleen. Siellä tiedetään mitä tehdä loiseksi muuttuneille Kubixolaisille. Sinun ei tarvitse elää pelossa enää. Muuta pois, vaikka sisarellesi kunnes saan hoidettua. Sano heille että Hiroshi lähti toisen naisen matkaan tai jotain muuta. Kenenkään ei tarvitse tietää hänen katoamisestaan. Päätä vain luopua tunteistasi. Kun ne katkeavat, hän on niin heikko että voin pyydystää hänet.”
Minua alkoi itkettää.
”Mutta, enhän minä osaa tuosta vain luopua tunteistani. Hän on ollut hyvä minulle ja rakastanut minua kovin.”
”Tiedän, tiedän”, mies sanoi pehmeästi. ”Joskus enkelimäisimmät paljastuvat hirviöiksi ajan kuluessa ja toisinpäin. Kun seuraavan kerran hän tekee sinulle jotain pahaa, tiedän että löydät voiman kävellä pois. Sitten nappaan hänet ja sinä olet turvassa. Ymmärrätkö?”
Katsoin häntä epävarmana. Alieneja ja kaikkea muuta. Ihan liikaa minulle. Mutta sisimmässäni tiesin hänen olevan oikeassa. Pelko vain raateli sydäntäni.
”Hän tappaa minut sitä ennen”, pihahdan ja tunnen täriseväni. ”Hän on sanonut niin. Jos jätän hänet, hän tappaa minut.”
Mies vaipuu hetkeksi omaan maailmaansa ennen kun vastaa: ”Anteeksi… miksi en tullut ajatelleeksi… sitten ainoa vaihtoehto on…”
”Älä jätä minua!” huudahdan kovaan ääneen ja huomaan parin leikkipuistossa seisovan naisen käännähtävän katsomaan minua. Sanon hiljaisemmin: ”Pyydän. En tiedä miksi mutta luotan sinuun ja uskon sinua.”
”En ole ehkä henkilö johon kannattaa aina luottaa, mutta en ollut aikeissa jättää sinua yksin. Olin ehdottamassa että tulet turvaan TARDISiin kunnes saat tunteesi eroteltua.”
”TARDISiin?”
Tohtorin vakaville kasvoille levisi murto-osa sekunniksi poikamainen virne. Hän taputti poliisikopin seinää ja sanoi: ”TARDIS on aikakoneeni.”
”Onko tuo hassu laatikko aikakone?
Vastaukseksi omituinen mies avasi laatikon lukon ja astuin sisään hänen viittauksestaan. Hämmästyin kovin huomatessani päätyneen suureen tilaan, jonka keskellä oli jonkinlainen elektroninen paneeli ja pylväs josta loisti sinistä valoa.
”Se on kaunis.”
”Kyllä, ja se muuttuu kuten ihmiset. Tai aikaherrat.”
”Ja kuten mieheni.”
”Kyllä. Rakastat sitä mikä hän oli, ei mikä hän on nykyään. Muista se ja tunteiden erottelun pitäisi olla helpompaa. Tervetuloa TARDISiin. Olet turvassa täällä. Oletko kenties joskus halunnut matkustaa jonnekin? Meillä on koko aika ja avaruus käytössämme, sen kun valitset.”
Muistan kaikki päivät vankina Yokohaman yllä, peläten ulos menoa. Muistan kadun ihmiset ja kuinka tunsin olevani vapaa ja normaali.
”Kyllä. Minne vain. Minä haluan nähdä kaiken.”
