Fandom: Kuroshitsuji (1. anime)
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikiskelen ilman mitään korvausta.
Otsikko: Sulkasato
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Sebastian/Ciel
Ikäraja: K-11
Genre: draama
Varokaa: alle 16-vuotiasta ja huomattavasti vanhempaa henkilöä suhteessa
Summary: Mahdoton oli tapahtunut ja helvetti todennäköisesti jäätynyt. Sebastian oli myöhässä.
A/N: Huh, yritin marraskuussa keskittyä kirjoittamaan tiettyjä projekteja, ja se olikin vähän ikävää puuhaa välillä kun oli järjettömiä fanityttöfeelsejä päällä, mutta nyt voi onneksi taas kirjoittaa tätäkin enemmän jos siltä tuntuu. Tämä on vähän ensiapua omaan puutteeseeni parituksesta, ja idea shottiin onkin ollut olemassa jo pidemmän aikaa mutta en ole vain saanut toteutettua aikaisemmin. Kaikkea sitä...
One True Something 20 -haasteeseen, missä fandominani Kuroshitsuji.
Sulkasato
Ärsyttävä tunne havahdutti Sebastianin unestaan. Hän lojui vuoteellaan haluamatta liikahtaa jottei häiritsisi kissojen torkkumista, ja yritti eritellä tunteen alkuperän.
Tuntui kuin häntä olisi katseltu, sitä se oli. Se pieni häiritsevä tietoisuus tarkkailijasta, tuskin havaittava kihelmöinti tietoisuuden taka-alalla. Mutta tämä tarkkailija ei ollut ihminen, vaan tuntui paljon ärsyttävämmältä. Ei myöskään toinen demoni.
Tämä iljettävä tekopyhyyden kutitus, sekä häneen suuntautuvan halveksunnan aalto... Tarkkailija oli olento, jota hän vihasi vielä enemmän kuin koiria ja Grell Sutcliffia.
Lepäämisestä ei tulisi mitään niin kauan kuin lähistöllä oli enkeli. Sebastian nousi varovasti kissojensa keskeltä – 'mrau' sanoi yksi niistä, ja hän todella toivoi että olisi voinut jäädä lipumaan ihastuttavan mustiin ja rentouttaviin uniinsa pienten eläinten seurassa.
"Olen pahoillani", hän sanoi. "Mutta millainen hovimestari olisin, ellen hävittäisi kartanon tiluksille tunkeutuvia tuholaisia?"
Kissa heilautti välinpitämättömästi korvaansa ja ryhtyi pesemään tassuaan.
Enkeli... ne eivät koskaan halunneet Sebastianille mitään hyvää, ja tunne oli molemminpuolinen. Kenties joku niistä oli sattunut huomaamaan hänet Cielin seurassa ja yritti 'pelastaa' nuoren herran sielun hänen kynsistään, ne eivät sitten lainkaan ymmärtäneet kunnioittaa toisten tekemiä sopimuksia.
Tämä oli jotakin, mistä Cielin ei tarvitsisi saada tietää. Sebastian kävisi repimässä olennon ja palaisi ajoissa valmistamaan Cielin aamuteen, ja asia olisi käsitelty.
Ne penteleet lensivät. Sebastian tarvitsi omat siipensä, oman hahmonsa, jotta selviytyisi tehtävästään mahdollisimman tehokkaasti. Hänellä oli sentään vain kymmenen minuuttia aikaa ennen kuin vesipannu olisi laitettava tulelle, eikä hän missään tapauksessa tahtoisi joutua selittämään Cielille miksi oli myöhässä.
Pari kissaa katsoi häntä pää kallellaan, kun hän karisti ihmishahmon harteiltaan. Lapaluiden väli kutisi siipien työntyessä esiin, kunnes ne lopulta olivat niin suuret että ylettyivät levitettyinä hänen vaatimattoman huoneensa seinästä toiseen. Jalkaterät asettuivat miellyttävän tuttuun ja luonnolliseen asentoon sääriä nuolevissa piikkikorkosaappaissa, tähän hän oli tottunut ja tämä oli oikein.
Hän tunsi itsensä heti voimakkaammaksi, enemmän omaksi itsekseen. Vähän kuin olisi riisunut yltään jotakin aavistuksen liian kireää ja ahdistavaa, niin pienen aavistuksen ettei hän ollut edes huomannut epäsopivuutta ennen kuin se oli poissa ja hänellä oli tilaa venytellä kunnolla.
Hän hyppäsi ikkunalaudalle ja siitä ulos, puutarhaan. Vuosien tauon jälkeen oli tyydyttävää tuntea siipiensä kannattelevan häntä vaivattomasti, ja hän alkoi melkein toivoa että hänellä olisi enemmän aikaa nauttia tästä aamuvoimistelusta.
*
Ciel ei herännyt teen tuoksuun eikä Sebastianin pehmeään hyvän huomenen toivotukseen. Hän heräsi siihen, että niiden poissaolo tuntui liian oudolta, siltä kuin jokin olisi vialla.
Hän hieroi silmiään hämärässä huoneessa eikä ollut uskoa niitä, kun näki kellon. Kolmea yli.
Mahdoton oli tapahtunut ja helvetti todennäköisesti jäätynyt. Sebastian oli myöhässä.
Ciel yritti nauttia siitä, että sai kerrankin lojua vuoteessa puoliunessa ilman, että häntä hätisteltiin ylös. Mutta siitä ei tullut mitään, sillä äkkiä hän oli täysin hereillä ja hälytystilassa, ja halusi vain tietää mitä ihmettä oli tapahtunut. Ajatus, että Sebastian olisi tavallisen ihmisen tavoin vain nukkunut pommiin, oli liian absurdi edes harkittavaksi. Myöhästymiselle oli oltava syy. Sen syyn oli oltava vakava, mikäli se onnistui pidättelemään jotakuta sellaista kuin Sebastian.
Hän räpytteli silmiään tunnustellen niitä, mutta sinetti ei vaikuttanut yhtään erilaiselta kuin yleensä. Hän uskoi, että tietäisi jos Sebastianille tapahtuisi jotakin todella ikävää – heillä oli sentään yhteys, ja vaikka se ei yleensä aiheuttanutkaan hänelle tuntemuksia, hän oli jollain tavalla alitajuisen tietoinen sopijakumppanistaan. Toki hän tuntisi jotakin, jos...?
Vai oliko hän herännyt juuri siihen, että oli tuntenut jotain?
Ciel sujautti tohvelit jalkaansa ja kiirehti etsimään Sebastiania. Ensimmäisenä hänen olisi kaiketi tarkastettava Sebastianin huone, jossa hän ei mielellään käynyt. Tila sai hänet aina aivastelemaan sekopäisesti.
Hän veti syvään henkeä ennen kuin laski kätensä ovenkahvalle. Hän oli varma siitä että ovi olisi lukossa, mutta se ei ollut. Seikka josta hänen olisi läksytettävä Sebastiania löydettyään tämän, sillä näinhän kuka tahansa saattaisi päästää katit huoneesta valloilleen koko kartanoon.
Ciel peitti nenänsä ja suunsa yöpaidan hihalla ja astui huoneeseen pitäen ovea auki mahdollisimman vähän aikaa. Yksikään karvapallo ei livahtanut hänen jalkojensa ohi, mikä oli hyvä.
Oli ilmiselvää, ettei Sebastian ollut täällä. Puolenkymmentä kissaa makoili tyynyjen seassa sijaamattomalla vuoteella, joka kieli siitä että Sebastian oli poistunut kiireellä. Ja ikkuna oli selällään. Kenties Sebastian oli hypännyt siitä ulos?
Oli mahdotonta kuvitella, mikä oli voinut olla niin kiireellistä ettei Sebastian ollut vaivautunut sijaamaan vuodettaan. Ihmeellistä oli jo sekin, että vuoteessa oli ylipäänsä nukuttu tai ainakin maattu – Ciel ei ollut koskaan nähnyt Sebastianin nukkuvan tai edes lepäävän. Hän kuvitteli Sebastianin käpertyneenä tyynykasaan kissojen viereen kuin johonkin hemmetin demoninpesään, ja huomasi hymyilevänsä väkisin, sillä mielikuvassa oli jotakin järjettömän suloista.
Hän huomasi myös olevansa mustasukkainen niille pahuksen kateille, koska ne pääsivät nukkumaan Sebastianin viereen.
Hänen nenäänsä alkoi kutittaa yöpaidan hihasta huolimatta, joten hän raastoi katseensa irti vuoteesta ja vilkaisi nopeasti ympäri huonetta siltä varalta, että näkisi jonkin vihjeen siitä mihin Sebastian oli kadonnut.
Lattialla oli jotakin yönmustaa... sulka?
Ciel poimi sen ja pakeni kissankarvaisesta huoneesta käytävään, missä uskalsi hengittää kunnolla. Hän nojasi seinään ja käänteli sulkaa käsissään yrittäen ymmärtää mistä se oli tullut.
Se olisi voinut olla sulkakynä, jos kärki olisi ollut teroitettu. Mutta se ei ollut. Se oli vain suurikokoinen syvänmusta ja kiiltävä sulka, kuin valtavan korpin siivestä. Siinä oli jotakin tähän maailmaan kuulumatonta. Yliluonnollisuuden häivä.
Ciel siveli sitä sormellaan. Sebastian oli kasvattanut siivet ja lentänyt ulos ikkunasta, mutta miksi?
Hän kuvitteli Sebastiania täydessä demoninhahmossaan, jotain mitä ei ollut nähnyt liian pitkään aikaan. Milloin Sebastian aikoi tulla takaisin? Mitä tämä oli mennyt tekemään?
Huomaamattaan Ciel oli siirtynyt hivelemään poskeaan sulalla. Hänen sydämensä jätti säikähdyksestä ainakin kaksi lyöntiä väliin hänen kuullessaan äänen viereltään.
"Mitä teette täällä, nuori herra?"
"Etsin sinua, tietenkin!" Ciel kivahti. "Missä ihmeessä teeni viipyy?"
Sebastian laskeutui nöyrästi toisen polvensa varaan. Hän näytti tavalliseen tapaansa aivan ihmiseltä, joskin tällä kertaa hyvin revityltä ja nuhjuiselta sellaiselta. Frakissa oli repaleita, joista veren tahrima valkoinen paita paistoi. "Suokaa anteeksi myöhästymiseni sekä sopimaton ulkomuotoni."
"Mitä tapahtui?"
"Sillä ei ole merkitystä", Sebastian sanoi. "Ongelma on hoidettu eikä vaivaa teitä, herrani."
Ciel huokasi. Hän voisi käskeä Sebastiania selittämään, muttei tiennyt olisiko se vaivan arvoista. Tai halusiko hän edes tietää. Oli kuitenkin selvää, että joku hänen vihollisistaan oli juuri revitty kappaleiksi, ja melkoisen voimakas vihollinen, jos Sebastiankin oli saanut noin paljon osumia. "Ulkomuodosta puheen ollen... muutuitko sinä?"
"Kyllä, herrani. Päätin sen olevan tässä tapauksessa kaikista järkevin lähestymistapa ongelmaan. Kukaan ei nähnyt minua, joten älkää huolehtiko. Siis kukaan, joka on vielä elossa."
"En minä huolehdi." Ciel käänteli sulkaa käsissään.
"Miksi sitten kysyitte?"
"Koska... no, koska olisin halunnut nähdä sinut niin! Siksi." Hänen poskiaan kuumotti.
Sebastian kohotti vihdoin katseensa häneen, ja pirullinen viettelevä hymy levisi tämän huulille. "Toki tiedätte, että teillä on valta käskeä minua näyttäytymään aivan millaisessa asussa vain tahdotte."
Käytävän ilma tuntui äkkiä kuumemmalta, ja Ciel huomasi leyhyttelevänsä itseään siipisulalla joka sopikin mainiosti viuhkaksi. He katsoivat toisiaan silmiin hyvän tovin ennen kuin Ciel onnistui puhumaan. "Selvä. Oletan, että olit menossa siistiytymään tämän... hm, aamuisen ulkoilun jäljiltä, niinhän?"
"Täysin totta."
"Minä palaan nyt huoneeseeni. Tuo minulle aamiaiseni heti kun ennätät. Odotan, että se tarjoillaan minulle omassa hahmossasi. Haluan että olet pukeutunut niihin korkoihin. Ja siipiin. Eikä sitten muuhun."
Sebastianin suupieli kohosi entistäkin ylemmäs. "Kyllä, herrani."
