Pics, minusta hieman tuntuu, ettei Mello näkisi kovinkaan suurta eroa Helsingin ja Jyväskylän välillä. :') Testiryhmän mielestä Jyväskylä on eräänlainen hajuton ja mauton pienoismalli Helsingistä ihan vaakunaansa myöten. Haha, jotenkin yhteiskuntakriittisyyden välttäminen on aivan mahdotonta, jos ficci käsittelee
Tino Väinämöistä Suomea..
Tahatonta kyllä! Kiitoksia kommentistasi. <3
Verinen Paronitar, haha, aww, Mellon huoli pizzaan päätyneestä Petteri Punakuonosta huvitti minuakin kovasti. :'D Aluksi ajattelin muuten puhua vain nuudeleista, kunnes totesin, että jokaisella opiskelijalla täytyy olla niihin oma lisukkeensa, koska ei edes Mello niitä paljaaltaan vedä.
Kiitoksia myös sinulle! <3
Crescen, repesin muuten aivan täysin tuolle, että Mellossa on selkeästi suomalaista henkeä hitusen, koska siinä nimenomaan on! :'D Kotiseutuhaaste on kyllä sellainen, että odottelen itsekin innolla siitä valmistuvia ficcejä, koska eeppisyys!
Kiitos kommentista ja kuvasta, joka esittää erinomaisen kysymyksen! <3
Ufoörkki, oih, aww, kivaa, että uskallauduit kommentoimaan! ^^ Hih, hienoa kuulla, että tunnelma on iskenyt.
Kiitoksia. <3
Karvalakkirakastaja, no totta kai ex-jyväskyläläisetkin lasketaan! <3 Haha, itsekään en tiedä muuten tasan mitään muuta jyväskyläläistä sanaa kuin linkin, joskin urbaanilegendan mukaan jotkut paikalliset astuvat
kavulle, mutta toisaalta käytännössä kuulee käytettävän vain muotoa
kadulle. No, ehkä se venyytys on semi persoonallista, joskaan ei kyllä hirveän.
Ilahduttavaa, että uskallauduit lukemaan tuntemattomasta fandomista huolimatta, ja hienoa kuulla tunnustusta, että kaupungin henki (hengettömyys) on vangittu.
Kiitoksia! <3
***
2. Lunta, räntää ja leivoksia keskustassaMatt oli ollut havaitsevinaan Mellossa tietynlaisia muutoksia Jyväskylään muuton jälkeen. Ensimmäinen niistä oli se, että toinen tuntui sitä nykyään viihtyvän neljän seinän sisällä jopa paremmin kuin Matt, mikä oli saavutus. Toinen oli se, että Mello oli alkanut altistua humanistimuodille. Nahkahousut ja kireät nyöritopit olivat vaihtuneet mustiin revittyihin farkkuihin ja pitkähihaisiin paitoihin, mikä saattoi olla osittain ilmaston syytä. Jyväskylässä nimittäin satoi aina, olipa se sitten räntää, lunta, vettä, sontaa tai tulipalloja. Joka tapauksessa Matt oli huolestunut, mikä saattoi osittain johtua siitä, että hän ja Mello olla möllöttivät keskellä Sokoksen katutasokerrosta Alkon ja Mestarin Herkun välissä, sekä vasemmalla puolellaan oikein viehättäviä sisustuselementtejä. Oikealla puolella ihmiset ruokailivat ja loivat kaksikkoon välillä tympääntyneitä katseita. Mellon hiukset olivat puoliksi ylösnostetut pienelle soturimaiselle nutturalle, joka tuntui olevan kovin muodikasta kaikkien pitkähiuksisten mieshumanistien keskuudessa.
”Katsohan nyt, Matty”, Mello kailotti. ”Mitä minä sanoin siitä puoli viiden ruuhkasta?”
”Olet jo todistanut pointtisi. Voisimmeko me nyt siirtyä pois tästä ennen kuin joku laukulla hutkiva vihainen täti-ihminen murtaa minulta jonkin luun?” Matt ehdotti. Hän ei uskaltanut edes mainita tahtovansa myös polttaa savukkeen, sillä se olisi todennäköisesti vain innostuttanut Melloa pidentämään piinaa.
”Mikäs kiire meillä on valmiissa maailmassa?” Mello liversi niin pirullisen hyväntuulisesti, että hetken aikaa Matt pohti kumppaninvaihtoa. Oli oikeastaan sääli, että Jyväskylässä tarjonta oli suhteellisen pientä. Huhupuheiden mukaan opiskelijaravintola Ilokivessä olisi ollut kerran kuukaudessa vähemmistöille juhlia, mutta osallistuminen oli turhaa, mikäli ei pitänyt villasukkajalkaisista naisista pitävistä naisista. Suomi24 –palvelukin vaikutti hieman epäilyttävältä, joten ruuhka-Sokosta oli vain kestettävä, ellei tahtonut nukkua tai olla nukkumatta yötään yksin.
”Täällä haisee mummolta”, Matt totesi, koska kun yhdistettiin parfyymiosaston höyry, Hesburgerin paistorasva ja PikAterian päivän keitto, oli lopputulos sanalla sanoen mummo.
”Eikä ihan miltä tahansa mummolta, vaan nimenomaan Sokos-mummolta”, Mello vahvisti raivostuttava tyytyväisenä itseensä. Matt olisi ollut valmis antamaan sen anteeksi heti savukkeen saatuaan, mutta hetkellinen hiiltyminen oli kyllä ihan ansaittua.
”Mells, mitä sinä haluat?” Matt ärähti tuskastuneena tuntiessaan sateenvarjon läimäisevän selkäänsä. Se oli taatusti tarkoituksellista, joskaan Matt ei sinänsä ihmetellyt, koska häntäkin olisi ärsyttänyt tunkeutua väkijoukossa kiireellä ihmisten ohi ja sitten huomata, että pari yksilöä oli tukkinut kulkuväylän.
”Anteeksipyynnön eilisesti ja myöntämisen, että Jyväskylä on kamala, eikä sen kanssa kannata edes yrittää”, Mello vastasi.
”Voi elämä, hyvä on. Anteeksi kamalasti, että olin väärässä”, Matt puuskahti silmiään pyöritellen. ”Voisimmeko me nyt mennä?”
”Kernaasti”, Mello myöntyi. ”Ensi kerralla kun väität Jyväskylää tutustumisen arvoiseksi, vien sinut yläkertaan, jossa saat opetella lataamaan linkkikorttisi ihan itse”, hän uhkasi vielä kepeään sävyyn.
”Pointtisi meni jo perille”, Matt totesi, koska ei tahtonut testata, pantaisiinko uhkaus toteen jo pienestä kuittailusta.
Ympäristö tuntui reagoiva liikkumiseen suopeasti, sillä Alkon viereiselle uloskäynnille Mellon perässä raahustaessaan Matt havaitsi, että laukalla huidonnan määrä puolittui. Ehkäpä jyväkyläläisissä oli sen verran cityssä asuvaa otetta, että heitäkin ärsytti suuresti huomata jonkun pysähtyvän keskelle kulkuväylää. Toki maailman mittapuulla Jyväskylä oli varsin pikkuruinen kaupunki, mutta suuressa cityssä asuminen olikin asennekysymys. Oikeastaan Matt oli huomannut, että omalla tavalla pieni, rupuinen kaupunki kaukana kaikesta oli ihan kiehtova: se oli niin geneerinen pikkukaupunki, että se teki moisesta ihan taidetta. Sitä paitsi Mattia Jyväskylä oli alkanut kiehtoa aivan hippusen verran, mutta hän tunsi itsensä niin hyvin, että tiesi sopeutumisen olevan mahdotonta, ellei Mello motivoisi häntä siihen. Matt saattoi myös tuntea hitusen huonoa omatuntoa siitä, että oli ollut alun perin hänen ideansa naamioitua Erasmus-vaihdokkaaksi, mutta toisaalta hän ei ollut vain voinut katsoa vierestä, kun Mello oli kokeillut onneaan mafiosona ja melkein tapattanut itsensä vain siksi, että voisi olla uusi L. Sitä paitsi ei Erasmus-vaihto voinut olla niin kamalaa; Los Angelesin kämpässä oli ollut vakava torakkaongelma, kun taas Suomessa neuvostoliittolaishenkinen asumus oli sentään loisongelmaton.
”Mells, jos me olisimme kuuteen asti täällä keskustassa, bussi ei kiertäisi enää Keljon markettien kautta”, Matt totesi, kun he olivat laskeutuneet paikallisliikenteen molemmin puolin valloittamalle Vapaudenkadulle.
”Uskomatonta kyllä, sinulla on pointti”, Mello tuumasi katsahtaen happamasti jokaisen bussin taakse kertynyttä jonoa. ”Tosin hyviä ideoita lähes tunnin kuluttamiseen vastaanotetaan.”
Matt ei ollut miettinyt niin pitkälle, mutta tien toisella puolella oli lasinen, matala rakennus, jonka seinässä oli nallekarhuja.
”Matt, ihan oikeasti”, Mello puuskahti huomattuaan Mattin aikeet. Matt puolestaan virnisti leveästi, sillä kun Mellon uteliaisuus oli kiinnitetty, ei tämä jaksaisi kauaa vastustella. Uteliaisuus oli tappanut liian monta kissaa aiemminkin.
*
Wilhelmiinan konditoria oli yllättävän viihtyisä, eikä Mellokaan tuntunut muistavan vihaansa nallekarhuja tai Jyväskylää havaittuaan, että juustokakkuvalikoima oli sitä tasoa, että kuka tahansa sokeririippuvainen saattoi todeta sen loistavaksi.
Matt oli tilannut sovinnaisesti kahvin kera nauttivaksi palan mango-passionkakkua, kun taas Mello oli tapansa mukaan haistattanut pitkät sosiaalisille säännöille ja päättänyt pitkällisen pohdinnan jälkeen, että pärjäisi kolmenlaisella sortilla, eikä todellakaan pilaisi sokerin makua jollain nolostuttavalla kahvilla.
Vaikka Wilhelmiinan konditoria näyttikin vallan matalalta rakennukselta ulkoa päin, kassan vieressä oli portaikko, joka johti viihtyisään, modernisti sisustettuun yläkertaan, josta aukeni näkymä Forumin sisäänkäynnille. Matt antoi Mellon valita paikan, joten he istahtivat portaita lähinnä olevalle sohvalle, joka taisi olla tarkoitettu suurille seurueille. Yllättävintä ilmapiirissä oli kuitenkin se, että englanti tuntui olevan pääkielenä monissakin keskusteluissa, vaikka toki suomea mongerrettiin siellä täällä. Ilmeisesti Jyväskylässä oli kansainvälistä henkeä keskittyneenä harvoihin ja valittuihin paikkoihin. Ehkäpä nallekarhut seinässä olivat houkutelleet useitakin ihmisiä kurkistamaan sisälle makaaberin uteliaisuuden nimissä.
”Nyt voisi todeta, että se on suurempi sisältä kuin ulkoa”, Matt totesi, eikä yllättynyt, että Mellolta jäi hieno populaarikulttuurireferenssi havaitsematta. Siinä missä Mello kritisoi useinkin Mattia neljän seinän sisälle linnoittautumisesta, totesi Matt, ettei ulkona käyminen vaikuttanut ainakaan auttavan Melloa laskeutumaan tavallisten kuolevaisten keskusteluun.
”Niin, Jyväskylän ensimmäinen ja taatusti viimeinen hyvä puoli havaittu”, Mello totesi ahmittuaan ensimmäisen kakkupalansa. Toisinaan Matt oli oikeasti valmis uskomaan, että sokeri teki älykkääksi ja ajattelutyö kulutti kaloreita. Tosin Mello ei kyllä ajatellut yhtään siitä päätellen, ettei ollut tajunnut itse Erasmus-vaihtoa, vaan märehtinyt Los Angelesissa pari kuukautta sitä, että alamaailmasta ainoa ulospääsy oli kuolema.
”Älä viitsi, voihan täällä olla toinenkin kiva konditoria”, Matt yritti rohkaista.
”Epäilen. Näillä paikallisilla tuntuu olevan joku sairas viehtymys paikkoihin, joissa käytetään sellaista vihreää kanta-asiakaskorttia. Olen tutustunut ketjujen tarjontaan, ja niiden kaikki leivokset maistuvat samoilta. Sokerissa on niin paljon eri vivahteita, että on suorastaan synti olla havaitsematta niitä kaikkia.”
”Sinustahan on tullut yhteiskuntakriitikko”, Matt totesi, joskin samainen vihreä kanta-asiakaskortti, jota muun muassa Sokos mainosti, oli yleisyydessään hämmentänyt häntä. Ei ollut ihmekään, että Suomessa silkka sontakin oli niin tuskastuttavan hintaista, kun paikallisille se, ettei mikään etukortti käynyt bonusvälineenä, oli pahin mahdollinen karkottaja. Moisen vihreäkorttisen monopolin rinnalla Yhdysvaltain Walmart-villitys ei ollut vielä mitään.
”Pakkohan jonkun on olla, kun paikallisia ei tunnu kiinnostavan, miten heillä ei ole mitään uniikkia, koska kanta-asiakaskorttivillityksen takia kaikkialla on ihan samanlaista. Tällaista se oli jo lentokentällä”, Mello nurisi. Keskustelu olisi ollut kiinnostava ihan kenen tahansa muun kanssa, mutta Mattista tuntui, ettei yhteiskuntakritiikki ollut paras mahdollinen tapa saada Melloa innostumaan jyväskyläläisyydestä.
”Ehkäpä tämä on niitä kaupunkeja, joissa uniikit piirteet ovat vain piilossa”, Matt ehdotti. Sillä kertaa hän tajusi olla mainitsematta erikseen Winchesteriä, joka oli ollut niin ikään Iso-Britannian mittapuulla aika hajuton ja mauton: siellä oli ollut päällisin puolin ranskalaiskojuja, tori ja Tescoja, sekä tyypillinen tuomiokirkko, mutta kun oli katsonut hieman pintaa syvemmälle, oli Winchesterissäkin ollut omat puolensa, vaikka Matt ei niitä enää muistanutkaan. Silti aina niinä harvoina kertoina, kun Wammy’sista oli myönnetty oikein lupa käydä ulkomaailmassa, vaikkapa ihan toisessa kaupungissa asti, ei yksikään toinen peribrittiläinen pikkukaupunki ollut tuntunut Winchesteriltä. Matt luotti siihen, että myös Mello tunsi samoin, ja ainakin tämän hiljaisuus enteili hieman hyvää.
”Sinä olet todellinen masokisti, Matty”, Mello totesi lopulta. ”Tai sitten vain kamalan huonomuistinen. Minähän sanoin sinulle, että ensikerralla saat ladata bussikorttisi itse Sokoksen yläkerrassa, jos vielä ehdotat Jyväskylälle mahdollisuuden antamista sun muuta sopaa”, hän totesi, joskin yllättävän pehmeään sävyyn.
”Sinä nyt hyppäät aivan omiin johtopäätöksiisi, koska minä en ehdota mitään”, Matt muistutti. ”Yritin vain luonnehtia tämän kaupungin henkeä”, hän jatkoi, mitä seurasi jälleen uusi hiljaisuus. Matt oli valmis antamaan pennin Mellon ajatuksista, mutta päätti olla hätyyttämättä, koska yksikin väärä liike olisi tiennyt yötä sohvalla. Ei se olisi muuten kauhistuttanut Mattia, mutta valmiiksi sisustettujen asuntojen kaikista huonekaluista ei voinut mennä takuuseen. Toki loogisinta olisi ollut olettaa, että sänky oli huomattavasti sohvaa epäilyttävämpi nukkuma-alusta, mutta teoreettisella tasolla vuodevaatteet olivat omat, joskaan Matt ei tahtonut muistella sen tarkemmin, oliko vuodevaatteita edes olemassa.
”Oikeastaan olen valmis antamaan tälle kaupungille vielä yhden mahdollisuuden, kunhan se ei sisällä paikkoja, joissa on kanta-asiakaskortti”, Mello totesi. ”Se rajoittaa kyllä tarjontaa huomattavasti, mutta ymmärtäisit minua, jos olisit maistanut valkosuklaakakkua”, hän puhui Mattille aivan kuin tämä olisi ollut koko ajan se asenneongelmainen, valittava, Jyväskylään sopeutumaton osapuoli. Toisaalta oli yhä parasta olla kertomatta liian useita faktoja, sillä vielä ei ollut taattua, etteikö Mellon mieli voisi muuttua. Sitä paitsi Matt tahtoi pitäytyä ihan viimeiseen asti Erasmus-suunnitelmassa, koska yleensä Mellon suunnitelma B:t tapasivat olla tasoa:
lähdetäänpäs laittomasti toiselle mantereelle, etsitään paikallinen mafia ja liittoudutaan sen kanssa. Suomi ja eritoten Jyväskylä olivat siinäkin mielessä oikein taktisia vetoja, että paikalliset rikoslordit olivat vain teinejä, jotka myivät iseiltään varastettuja viinapulloja korkeaan hintaan kadulla. Pahimmat kriminaalit myivät myös masennuslääkkeitään, joskin turhauttavaa sen täytyi olla maassa, jossa kaikilla ala-asteiän ohittaneilla oli jonkinlainen mielenterveyden oire, joka edellytti kolmiolla varustettua lääkepurkkia.
”Mutta ei sitten mitään typeriä haalaripelleilyjuttuja”, Mello muistutti Mattia aivan kuin tämä olisi ollut ehdottamassa moista. Tosin Matt epäili, että oikeasti toista kismitti vain se, että hänen alansa haalarit olivat väriltään kauhtuneen armeijanvihreät, eikä ainejärjestöllä ollut juurikaan haalarimerkkejä.
”Ei haalarijuttuja”, Matt päätti vahvistaa kohtaloonsa alistuneena.
Lopun ajasta he käyttivät siihen, että yrittivät pohdiskella uudenlaisia lähestymistapoja Jyväskylään. Keskustelu ei oikein kantanut hedelmää, mutta ainakin he olivat hyvin yksimielisiä paikoista, joita ei voinut lähestyä edes hyvällä ironiantajulla.
Vaikka linja 12 oli myöhässä aina, he olivat tasan kuudelta pysäkillä. Matt sytytti savukkeensa siitä huolimatta, että katoksissa polttaminen oli ilmeisesti oikein lailla kiellettyä, mutta kaiketi Suomen ikioma sivistyksenkehto tarvitsi edes yhtä vapaustaistelijaa.
Bussi oli miellyttävän tyhjä, ja takaosassa ei ollut laisinkaan muita ihmisiä. Jossain vaiheessa matkaa Matt havaitsi, että Mello oli ujuttanut kätensä hänen omaansa tai saattoihan se olla toisinkin päin. Joka tapauksessa ensimmäistä kertaa aikoihin Mattista tuntui vähän siltä, että ehkä Jyväskylä-fiaskosta selviäminen liikaa mieltään pahoittamatta oli mahdollista myös Mellolle.