Sirpaleita, Harry/Draco, S, oneshot

[Hazyel]

Kirjoittaja: Lauchuo
Ikäraja: S
Genre: angst (slash)
Paritus: Harry/Draco
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa Rowling, tarinaidean minä
Tiivistelmä: Koska vaikka pari olisi täydellinen, elämä ei silti aina ole täydellistä.

A/N: 12+ virkettä -haasteen sanat saivat aikaan tällaisen myllerryksen mun pääni sisällä. Kirjoitettu pääosin jossain euforisessa tunteessa kun tuntui siltä, että nyt onnistuu. Myöhemmin luin tätä ja totesin, että olisi voinut ajatella samalla, kun kirjoittaa. Mitään sen erikoisempaa sanottavaa mulla ei tästä kai ole. Kokeilin vaihteeksi tyyliltään vähän erilaista tekstiä.

Teksti osallistuu myös haasteisiin 12+ virkettä, Se oikea ja sen haaremi, Genrehaaste (angst), Kerää kaikki hahmot (Harry Potter), FanFic100 (096. Oma valinta: Virhe) ja One True Something 20.

(No näköjään tungin sen moneen haasteeseen, mutta olkoon. Jos vaikka joskus saisi näitä haasteita tiputeltua listoilta, niin vissiin niihin pitää saada tekstejäkin...)

Sirpaleita

Eniten Harry piti aina Dracon vaaleista, timantinharmaista silmistä, jotka myös loistivat yhtä kauniisti kuin kalleimmat korukivet. Toiseksi parasta olivat makeat huulet, jotka maistuivat aina siltä, kuin Draco olisi juuri syönyt jotain hyvää, mutta niissä oli myös tumma ja kielletty maku, jota Harry ei voinut koskaan vastustaa.

Harry muisti aina ensimmäisen kerran, kun he tapasivat toisensa sinä talvisena aamuna Tylyahon sivukujalla. Dracon kädessä ollut kirjekuori oli tippunut lumeen ja Harry oli syöksynyt nostamaan sitä. Harryn toisessa kädessä ollut, juuri ostettu naistenlehti tippui roskakoriin, kun heidän huulensa kohtasivat ensimmäistä kertaa. Se saattoi ehkä olla spontaanein teko ikinä, jonka Harry teki taivaansinen kirkastuessa heidän suudelmansa syventyessä.

Totuus kävi Harrylle ilmi vasta vuotta myöhemmin. Ovi avautui, kun hän oli pesemässä hampaitaan, ja siinä samassa, kun hän näki Dracon ovensuussa, hammasharja tippui lattialle.

Se oli tullut kotiin toisen miehen, jonkun keikarin kanssa. Sen vaaleat hiukset olivat pörrössä, kun se nauroi ja pussasi toista miestä poskelle, ja vasta sitten se näytti ymmärtävän, että Harry oli kotona. Harryn kasvojen järkyttynyt ilme suorastaan peilasi Dracon kasvojen ilmettä, kun heidän katseensa kohtasivat toisensa. Huokauksen säestämänä Harry nosti vain hammasharjansa lattialta, asteli takaisin kylpyhuoneeseen pesemään naamansa. Sota syttyi vasta, kun Draco oli onnistunut häätämään toisen miehen pois heidän yhteisestä asunnostaan.

Nykyään Harryn kasvot ovat aina yhtä kuolonkalpeat kuin hänen rakkautensa Dracoa kohtaan. Kukaan ei välitä siitä rakkaudesta, kukaan ei halua sitä, ei enää edes Harry itse, eikä hyödytä pukea sitä purppuranpunaiseen juhlakaapuun, sillä se vain korostaa kalpeutta.

Hän istuu usein kuulaassa kuunvalossa ja miettii elämäänsä, valintojaan. Hän miettii, miksi jokaiselta hänen elämänsä matkalta käteen on jäänyt vain huonoja matkamuistoja, ei koskaan mitään säilyttämisen arvoista. Hänen tekisi mieli lyödä itseään niin kauan, kunnes hän ymmärtäisi olla enää tekemättä huonoja valintoja. Hän tahtoisi riuhtoa itsensä irti siitä oravanpyörästä, johon on valintojensa takia joutunut.

Mutta siitäkin huolimatta, että fantasioissaan Harry yhä elää onnellista elämää Dracon kanssa, se on mennyttä. Joka ilta hän sulkee silmänsä yksin, jakaen sängyn vain itsensä kanssa. Pimeä nielaisee hänet, mutta hänellä ei enää ole Dracoa siellä kanssaan, tukemassa ja lohduttamassa. Dracon tekoja ei anneta anteeksi koskaan, ne ovat yhtä rikollisia kuin kielioppivirhe äidinkielen kirjassa, yhtä valheellisia kuin hilpeytysloitsu toisen velhosodan aikaan. Harry ei saa enää koskaan lentosuukkoja Dracon lähtiessä töihin.

Kun vuosia myöhemmin Harry laskettiin lepoon marmoriarkussa, kuten Dumbledorekin aikoinaan, arkku oli yhtä musta kuin Harryn mieli oli ollut hänen ja Dracon erostaan lähtien.

[LillaMyy]

Mä en tajua, miten ihmiset ovat saanet tuon 12+ virkettä-haasteen tekstit näin nopeasti valmiiksi, kun itse tappelen edelleen sen kanssa, vaikka ajattelinkin jo olevani nopea... : D

Siis ei herra mun jee, eihän tällaisen jälkeen kehtaa edes linkittää omaa tekstiään tuonne haasteeseen, jos sieltä löytyy tällaisia helmiä. Mä menen kohta kaappiin häpeämään omia kirjoitustaitojani. Ei siis tarvitse kovin montaa kertaa arvailla tajutakseen mun tykänneen tästä ihan älyttömän paljon, vaikka Drarry ei suosikkiparituksiini kuulukaan.

Se saattoi ehkä olla spontaanein teko ikinä, jonka Harry teki taivaansinen kirkastuessa heidän suudelmansa syventyessä.

Osaan lukea, koska taivaansinestä tuli taivaansininen ja sitten ihmettelin, että nyt ei kaikki ole ihan niin kuin pitää taivutuksen kanssa, kunnes luin sen uudestaan ja sain naamapalmuta itselleni... x)

Ainoaksi 'negatiiviseksi' kommentiksi voisin sanoa, että tässä kohtaa:

Sen vaaleat hiukset olivat pörrössä, kun se nauroi ja pussasi toista miestä poskelle, ja vasta sitten se näytti ymmärtävän, että Harry oli kotona.

tipautit ainakin allekirjoittaneen kärryiltä hetkeksi aikaa, kun en ollut ihan varma, kumpaan tulleista miehistä viittasit tuolla 'se'-sanalla. Vasta ihan lauseen lopussa tuli perille asti se, että sillä tarkoitettiin ilmeisestikin Dracoa (tai sitten mä tipahdin kärryiltä vielä pahemmin kuin kuvittelinkaan).

Nykyään Harryn kasvot ovat aina yhtä kuolonkalpeat kuin hänen rakkautensa Dracoa kohtaan. Kukaan ei välitä siitä rakkaudesta, kukaan ei halua sitä, ei enää edes Harry itse, eikä hyödytä pukea sitä purppuranpunaiseen juhlakaapuun, sillä se vain korostaa kalpeutta.

Ihanan sydäntäraastavaa tekstiä, jos niin nyt voi oikein edes sanoa. Tykkään kuitenkin todella kovaa tästä kohdasta! Ehkä yksi parhaista kohdista koko tekstissä! <3

[Mustekehrääjä]

No voi raukkaparkoja, minä kun luulin saavani jotain onnellista Drarrya luettavaksi. Nimim. alkutiedot ovat yliarvostettuja, kuka niitä jaksaa muka lukea? Mutta eihän nää kaks tietenkään voi olla onnellisia.

Kokonaisuutena tää oli ihan liian lyhyt, varsinkin kun tää on mun eka Drarry niin pirun monen vuoden jälkeen, että on yhtäkkiä vaikea vain asettua lukemaan entistä OTP:tään. Mut kyl tää tästä, ei sillä. Juoniasetelmana tää ei oo mitenkään ihmeellinen, mutta ei sen juonen oikeesti tarvitsekaan olla. Mä tykkään yksinkertaisista juonista, jotka puetaan kauniisti. Ja tässä tää idea vain toimi. Yksinkertainen mutta kaunis otsikko ja yksinkertainen mutta nätti tarina. Mutta toisaalta, täähän on 12+ -virkeeseen tehty, joten täytyy vielä hattua nostaa näin hyvästä kokonaisuudesta. En kyl jaksanut noita sanoja vilkuilla, että mitä siellä on ollut, mutta anyway.

Henkilökohtaisesti en kamalasti pidä siitä, että kerrotaan niin suuri tarinankaari niin pienessä määrässä, koska siinä jää niin paljon pois, ja tämä olisikin saanut olla ehkä vähän pidempi, kuten jo sanoin. Mutta muuten tykkäsin tästä kokonaisuutena, se oli kovin koskettava ja nätti, ja tässä oli paljon ihania yksityiskohtia (kuten se Harryn naistenlehti, mitä hittoa se sillä tekee? vai oliko se Ginnyn kanssa vielä silloin hmm hmm…).

Totuus kävi Harrylle ilmi vasta vuotta myöhemmin.

Tää kohta tökkäsi. Tai siis, totuus kuulosti hölmöltä, kun aiemmin ei ollut väitetty yhtään mitään. Joten sen olisi voinut kertoa vähän sulavammin, tai sitten olisi aiemmin voinut kertoa jotain esim. vaihdetuista lupauksista tai jostain, koska nyt totuus tuli mulle puun takaa.

Mutta mitähän sitten… ehkä mä voisin nostaa tästä vielä yhden pätkän, joista tykkäsin erityisesti, koska kuten olen jo sanonut, toivon mukaan tarpeeksi selkeästi, niin tosiaan tykkäsin koko jutusta.

Nykyään Harryn kasvot ovat aina yhtä kuolonkalpeat kuin hänen rakkautensa Dracoa kohtaan. Kukaan ei välitä siitä rakkaudesta, kukaan ei halua sitä, ei enää edes Harry itse, eikä hyödytä pukea sitä purppuranpunaiseen juhlakaapuun, sillä se vain korostaa kalpeutta.

Okei tää on ehkä vähän turhan pitkä lainaus, mutta pidin tästä niin paljon. Pidin siitä, miten Harryn rakkaus on kalpeaa, koska eihän se lopulta vain haihdu, ja purppuranpuna korostaa kalpeutta, ahh ihana <3

Enivei, kiitoksia kovasti tästä, tää oli oikein ihana iltapala.

[Sinikeiju]

Mä olen aina ihaillut ihmisiä, jotka saa kirjotettua tekstin  12+ virkettä-haasteeseen. Itellä se ei koskaan onnistuisi. Ehkä yksi syy on se, että tekstin lyhyys tulisi rajoittamaan mua liikaa.

Nykyään Harryn kasvot ovat aina yhtä kuolonkalpeat kuin hänen rakkautensa Dracoa kohtaan. Kukaan ei välitä siitä rakkaudesta, kukaan ei halua sitä, ei enää edes Harry itse, eikä hyödytä pukea sitä purppuranpunaiseen juhlakaapuun, sillä se vain korostaa kalpeutta.

Tää oli munkin lempikohta teksti. Miten ihmiset osaakin kirjottaa noin sydänraastavasti.

Kokonaisuudessaan tää oli ihana, vaikka pyrin välttämään angstisia tekstejä, koska ne usein, mitä oon lukenu, vedetään överiksi, mut tää on kaukana siitä. Kiitoksia.

[Odo]

Mun piti kommentoida tätä jo silloin nanon aikaan, mutta tulen pahasti myöhässä. On tämä ollut tallessa välilehdessä ja pariin kertaan olen koettanut kirjoittaakin jotain, mutta ei ole oikein onnistunut. No, nyt sain vihdoin kirjoitettua tämän.

Ensimmäiseksi on pakko sanoa, että onnistuit todella hyvin tuossa +12 virkettä haasteessa! Osa sanoista tuntui ainakin omaan makuuni todella haasteelliselta, mutta tuota sun tekstiä lukiessa ei käynyt mielessäkään, että jotain olisi lisätty ns. pakon edestä.

Harry/Draco ei ole mitään mun suosikkiparituksia, mutta toisinaan sen pariin on mukava palata. Mielestäni paritus toimi hyvin, vaikka siinä olikin esillä liiallista söpöilyä, jota tuon parituksen kohdalla vierastan, kuten esimerkiksi lentosuukot, mutta se nyt taas oli osa haastetta. Pidin siitä, että alussa kuvattiin onnea ja ihanuutta, mutta tapahtumat kääntyivät nopeasti päälaelleen Dracon tuodessa toisen miehen kotiin. Synkkyyttä ja surua oli kuvattu mukavasti ja erityisesti lopun musta arkku oli mieleeni ja se, että mukaan otettiin myös Dumbledore! Voin jotenkin kuvitella, että Harryn hautajaisissa olisi jotain yhteistä Dumbledoren kanssa.

[Ming]

Mun ainoo kysymys on: MIKSI HARRY OSTI NAISTENLEHTIÄ?

Mut joo: jos et ajatellut kun kirjoitit tätä, ei selkeesti tarvii jatkossakaan! Hyvinhän toi sujuu.

Mun lempparikohta!

Hän miettii, miksi jokaiselta hänen elämänsä matkalta käteen on jäänyt vain huonoja matkamuistoja, ei koskaan mitään säilyttämisen arvoista. Hänen tekisi mieli lyödä itseään niin kauan, kunnes hän ymmärtäisi olla enää tekemättä huonoja valintoja.

Se, että elämästä olisi jäänyt käteen vain huonoja matkamuistoja, on kauhistuttava ajatus.

En tykkää, kun Draco on douchebag >: I en tykkää, ettei välejä selvitetä ja vaikka ihmiset on kamalia, kyllä Draco ja Harry jotain keksii, eikö vaan? (Sanothan, että Dracollakin oli ikävä joohan ;--;)

Tykkäsin! En tykännyt siitä, ettei ne voineet elää yhdessä, mutta ehkä se on pelin juoni... Kiitos tästä!

[Saappaaton]

Nyt osui kyllä taustamusiikit niin kohdilleen tekstin tunnelman kanssa, että oksat pois.

En oikein tiedä, mitä tästä voisi sanoa. Molemmat hahmot olivat mielestäni sopivan IC ja tekstissäsi oli taas miljoona kohtaa, jotka haluaisin lainata, koska sanavalintasi olivat vain niin ihania. Eritoten pidin kohdasta, josta Dracosta hänen sijaan tuli se, kun Harryn sydän särkyi hänen jalkoihinsa.

Harry ei saa enää koskaan lentosuukkoja Dracon lähtiessä töihin.

Tämä oli yksi hienoimmista kohdista, koska otit niin arkisen asian kuin lentosuukot, kun toinen on lähdössä töihin ja kiteytit tähän sen menetyksen ja kaipauksen, jonka Harry koki petoksen ohella.

Kuten joka välissä sanon, kirjoitat kauniita tekstejä, eritoten nämä sinun melankoliset pätkäsi ovat jääneet mieleen. Haluaisin sanoa tähän paljon enemmän, mutten osaa, joten jään vain haikailemaan tämän hyvin lopullista loppuratkaisua.

Kiitos tästä. <3

[Vendela]

Bongasin tämän stalkkerinapin takaa ja tietenkin se oli tuo H/D mikä houkutteli klikkaamaan auki. Kun huomasin, että tämä on sinun tekstejäsi, olin ihan että jeeee, kunnes sitten luin alkutiedot ja tuli sellainen jaiks-fiilis, mutta päätin etten peräänny angstista huolimatta

Aijai kun sattuu kun Draco pettää, mutta jotenkin se on myös hahmolle niiiiin sopivaa käytöstä. Dracossa on jotain sellaista epävarmuutta, että hänen pitää vakuutella itselleen että hänellä on vientiä ja kysyntää vaikka Harry on aivan vieressä ja rakastaa. Sydän särkyy!

Näitä molempia käy tässä pienessä pätkässä tosi sääli ja vaikka olenkin pörröisen siirapin ystävä, niin joskus on hyvä lukea myös tämmöinen ei-niin-hyvänmielen-tarina. Vaikka tämän kirjoittamisesta on jo aikaa, niin toimii silti ja olisi kyllä kiva jos innostuisit taas Drarrya kirjoittelemaan

Kiitos tästä!

Vendela

[valokki]

Nappasin tämän fikin lukulistalleni, kun Vendela nosteli tämän esille. Pakko myöntää, että vähän angsti ja osasto jännittivät itseäkin hieman ennalta, vaikka angstiakin tykkään lukea, mutta pidin tästä kovasti, joten ei ollenkaan harmita, että uskaltauduin tämän lukemaan.

Pidin kovasti tämän tarinan kerrontatyylistä! Teksti oli todella kaunista ja riipaisevaa, ja tuntui välillä jopa ihan runolliselta. Dramatiikkaakin oli tekstin tyyliin nähden niin, että se tuki hyvin runollisuutta ja teki tekstistä sellaista, että se osui lukijassa syvälle. Pidin myös siitä, kuinka olit näin lyhyessä tarinassa onnistunut kertomaan niin paljon, ja mielestäni kirjoitustyylisi oli juuri sellainen, mikä sopikin tämän pituiseen tarinaan, ja mielestäni on hatunnoston arvoinen suoritus, että onnistuu rakentamaan toimivan tarinan näin pienellä virkemäärällä.

Eniten Harry piti aina Dracon vaaleista, timantinharmaista silmistä, jotka myös loistivat yhtä kauniisti kuin kalleimmat korukivet. Toiseksi parasta olivat makeat huulet, jotka maistuivat aina siltä, kuin Draco olisi juuri syönyt jotain hyvää, mutta niissä oli myös tumma ja kielletty maku, jota Harry ei voinut koskaan vastustaa.

Yksi lempikohdistani oli tämä kohta, jossa olit kuvaillut Dracoa. Tästä kuvailusta tuli itselleni sellainen kuva, että Harry on todella ihastunut Dracoon ja jopa todella lumoutunut tästä. Samalla Dracosta tulee hieman vaarallinen fiilis, kun Harry kuvailee tämän huulien makuun yhdistyvät myös jotain kiellettyä. Tässä yhteydessä myös pakko mainita, että munkin mielestä hahmot olivat hyvin IC, ja selvästi yksi mahdollinen tulkinta, miten Harryn ja Dracon hahmoille voisi käydä tulevaisuudessa. Voin hyvin nähdä Harryn ihastuvan Dracoon ja jopa hullaantuvan tästä, ja myös Draco oli hyvin vakuuttava pettäjän roolissaan, vaikken hänestä yleensä koskaan sellaisena halua lukeakaan. Voin vain hyvin kuvitella, että Dracolla on sodan jälkeen todella suuria epävarmuuksia ja pelkoja, ja tällä on toisaalta jo kouluaikoina ollut pyrkimyksiä miellyttää muita ihmisiä, joten voisin hyvin nähdä, ettei hänelle riittäisi Harry ja tämän läsnäolo vaan hänestä saattaisi alkaa tuntua siltä, että hän tarvitsisi lisää.

Kun vuosia myöhemmin Harry laskettiin lepoon marmoriarkussa, kuten Dumbledorekin aikoinaan, arkku oli yhtä musta kuin Harryn mieli oli ollut hänen ja Dracon erostaan lähtien.

Loppu tässä oli erityisen riipaiseva, kun tässä tarinassa ei ollut minkäänlaista onnellista loppua. Dracosta ei ollenkaan tiedä, mihin suuntaan hänen elämänsä lähti pettämisen jälkeen, mutta uskon, että pettäminen sattui myös häneen, tai ainakin sellainen tunne tarinasta tuli, kun hänkin järkyttyi Harryn nähdessään (tai no, saattoihan hän järkyttyä vain kiinni jäämisestäänkin). Harrya tässä joka tapauksessa kaikkein eniten kävi sääliksi, kun hän ei koko elämänsä aikana ilmeisesti päässyt kokemuksesta yli.

Kiitos paljon, tämä oli hyvin tunteita herättävä ja ajattelemaan pistävä tarina!

[Ygritte]

Kaikesta epätoivoisuudestaan huolimatta todella kauniisti kerrottu tarina. Harry parka. Minun kävi häntä monta kertaa aivan sääliksi. Jotenkin oikein tunnen sen epätoivon ja epäuskon, joka on täyttänyt Harryn mielen, kun hän on nähnyt Dracon toisen miehen kanssa. Onko hän osannut mitenkään edes puhua asioita läpi? Jotenkin tarinan loppu kuulostaa siltä, että Harry vain jäi elämään jonkinlaiseen harhakuvitelmaan ja eli siinä sitten elämänsä loppuun:(

Niin kamalaa ja niin kaunista.