Author: Zarroc
Pairing: Saga/Frida, Sebastian/Caleb
Genre: drama, angst, slashfemme.
Warnings: hautajaisissa ollaan, saattaahan se ahdistaa jotakuta
Rating: S
Summary: Hänen kätensä tärisivät pidätellystä ikävästä ja sydän hakkasi epämääräistä tahtia epätoivosta.
A/N. Mmh... nämä tekstit Sebastianista ja variaatioista ovat aina vähän omituisia mielijohteita, en oikein tiedä edes mitä. Sijoittuu Miekkojen tie, Amsterdamin sydän ja Haalistuvista (muistoista ja sinusta) tekstien väliin ajallisesti. Otin pitkästä aikaa myös Sagan ja Fridan aivan ensimmäisistä ficeistäni mukaan. Huhuh.
Osallistuu Albumihaasteeseen kappaleella 2. Heartache every moment.
Viileä sydän, tummemmat kiharatFrom lashes to ashes
And from lust to dust
In your sweetest torment
I'm lost Saga sitoi mustia, kiharia hiuksiaan löyhälle nutturalle, vaikkei halunnut olla täti. Frida seisoi pitkänä ja laihana hänen vieressään, oikoi kotelomekon helmaa, vaikkei halunnut olla mustissa. He eivät olleet juurikaan puhuneet tästä kyseenalaisesta lomamatkasta, Saga ei halunnut ja Fridaa ei sinänsä kiinnostanut. He olivat ostaneet hautajaisvaatteet Amsterdamista, viettäneet aikaa kuppiloissa ja puistoissa.
”Niin kenen hautajaisiin me olemme oikein menossa?” Frida kysyi peilin edessä liian pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen. Sagan silmissä näkyi pelkkää mustaa, eikä Frida muistanut, milloin siellä olisi jotain muutakin näkynyt. Eikä hän muistanut, milloin viimeksi he olisivat puhuneet Sebastianista, joka oli aina jäänyt pelkäksi arvoitukseksi.
”Calebin”, Saga totesi tyynesti, vaikka ääni särisi ilkeästi. Nainen oli aina niin kylmä, että Fridaa puistatti, eikä hän vieläkään tiennyt miksi rakasti toista niin kovasti. Ei hän voinut tätä jättääkään, vaikka Sagassa oli liikaa huonoja puolia ja liian vähän hyviä.
He seisoivat halvan hotellin huoneessa, tuijottivat toisiaan liian kapeasta peilistä ja miettivät, olisiko oikein myöhästyä vieraan miehen hautajaisista seksin takia. Kumpikin näki sen toisen katseesta, joka vaelsi levottomasti vartalolla ja seinillä, Frida tarkasteli vaaleiden kiharoiden luovimaa kampaustaan. Lopulta Saga kuitenkin huokaisi, nykäisi kynähameen vetoketjun kiinni ja oikaisin jakkutakin hihaa.
Frida tarttui häntä kädestä, puristi pitkät pianistinsormet hänen sormiensa lomaan ja he astuivat ulos pienestä huoneesta. Rauhattomuus oli kadonnut, heissä ei ollut enää mitään uutta. He olivat olleet yhdessä niin kauan, ettei millään ollut enää sinänsä väliä.
Kumpikaan heistä ei ollut halunnut olla Sebastianin lähellä niinä kolmena päivänä, mitä he olivat viettäneet Amsterdamissa.
Deeper into our heavenly suffering
Our fragile souls are falling
It's heartache every moment
Baby with you Sebastian odotti autossa hotellin edessä. Auton sivuikkunat oli tummennettu ja Saga istui etupenkille, Frida hänen taakseen. Mies oli sitonut hiuksensa poninhännälle ja päällä oli surupuku, pelkkää mustaa. Hetken Saga halusi sanoa jotain, mutta hän tyytyi vain puristamaan vaihdekepillä lepäävää kättä varovasti.
Eivät he olleet nähneet toisiaan vuosiin.
Automatka sujui vaiti, Frida viimeisteli erottumatonta huulipunaansa ja Saga tuijotti ulos ikkunasta. Hän halusi vain huutaa ja juosta karkuun, mutta piikkikorot ja Sebastianin vapiseva käsi estivät häntä lähtemästä. Hän halusi kysyä, miten toinen pärjäsi, miten kesti.
Saga epäili, ettei itse pärjäisi hetkeäkään ilman Fridaa, ei kestäisi päivääkään.
Mies oli kuitenkin täysin hiljaa, kuivin silmin. Saga luuli, että se johtui pelkästä testosteronista ja alkoholista, edellisen yön sumentuneesta järjestä, mutta Sebastian tunsi itsensä selvemmäksi kuin koskaan. Hän oli tervejärkisempi kuin ikinä, vaikka hänen kätensä tärisivät pidätellystä ikävästä ja sydän hakkasi epämääräistä tahtia epätoivosta.
Sebastian vilkaisi vaaleaa naista takapenkillä taustapeilin kautta, kohtasi pistävät, laivastonsiniset silmät ja mietti hetken, miten toinen kesti hänen sisartaan. Saga oli niin vahva, ettei kukaan noin hento voisi toimia vastuksena, olla vahva vuorostaan. Mutta silti hän erotti sisaressaan jotain lempeää, jotain suojelevaa, eikä hän voinut kuin ihmetellä sitä.
Se oli jotain uutta, erilaista. Saga oli ollut tuon saman naisen kanssa vuosikaudet, kertaakaan jättämättä tai pettämättä. Oli pysynyt kuin kallio, vakaa ja vahva ja pettämätön.
Sebastian oli luullut, että Caleb olisi kyennyt olemaan sitä hänelle.
And we sense the danger
But don't wanna give up
'Cause there's no smile of an angel
Without the wrath of god Hautajaisissa oli hiljaista ja viileää. Sebastian ei kyennyt olemaan kuivin silmin, vaikka Saga hänen vierellään pysyi ilmeettömänä. Frida ojensi nenäliinaa miehelle, joka hieroi sormustaan hermostuneena ja yritti nähdä kivun läpi. Seisominen särki jäseniä, Saga vaihtoi asentoa tuskastuneena, mutta yritti pysytellä hiljaa. Yritti olla siinä Sebastiania varten, edes kerran.
Kun arkkua kannettiin ulos kappelista, alkoi taas kerran sataa. Saga halusi kirota sadetta, mutta oli vaiti ja käveli kulkueen jäljessä. Frida hänen vierellään käveli vakaasti kiilakoroissaan, vaikka hiekka luisti ja lipsui kenkien alla. Nainen tarrasi toisen jakun peittämään käsivarteen, avasi sateenvarjon ja johdatti heidät kuivana viimeiseen pisteeseen.
Sebastianin jalat tärisivät, kun hän laski arkkua hautaan viiden muun ihmisen kanssa. Hän ei kuitenkaan suostunut näyttämään sitä, vaikka katse huusi apua aina jonnekin kohdistuessaan. Muiden lähdettyä hän lopulta murtui, vajosi polvilleen maahan ja huusi, vaikka ei tiennyt miksi.
Kuolevan miehen huuto säpsähdytti eläimiä ja Fridaa, Saga tyytyi vain tuijottamaan. Ei hän oikeastaan edes tiennyt mitä ajatteli kävellessään isoveljensä luo, laskeutuessaan tämän tasolle välittämättä sukkahousuistaan ja syleillessään miestä.
Sebastian itki häntä vasten pitkään, eikä nainen kertaakaan valittanut jäseniensä puutumisesta tai aristamisesta. Hän oli sen velkaa Sebastianille, ehkä vähän kaikille.
Kohottaessaan katseensa kukista, hän erotti vain Fridan kasvoilla hiljaa värjyvän hymyn, joka ei tiennyt, mihin asettua.
Oh it's heartache every moment
From the start 'til the end
It's heartache every moment
With you.
