Otsikko: Meidän maailmassa
Kirjoittaja: Trauma
Oikolukija: -
Tyylilaji: hennosti synkistelevä romancedraama, one-shot
Ikäraja: K-11
Paritus: Sirius/Regulus
Varoitukset: Insesti, seksuaalinen jännite alaikäisten välillä
Vastuuvapautus: Hahmot kuuluvat ihanalle Joanne Rowlingille, jolle olen elämäni velkaa. En hyödy taloudellisesti tästä.
Yhteenveto: "Katso ympärillesi, Reg. Tämä on meidän maailma, ja se päättyy tuon oven toiselle puolelle. Me ei koskaan voitaisi – äh – tiedät kyllä, mitä tarkoitan."
A/N: Ei todellakaan mitenkään uusi tai oivaltava näkökulma näiden kahden suhteeseen, tiedetään. Yritin tässä tavoitella sitä, että poikien, erityisesti Reguluksen, nuori ikä ja tietynlainen naiivius tulisi esille. Tämä on vähän tällainen dialogipainotteisempi setti ehkä. Olipa muuten hemmetin vaikea keksiä tälle oikea osastokin. Ei tämä musta vaan kuulunut Pimeyden voimiinkaan, joten olkoot nyt sitten täällä.
Osallistuu Albumihaaste #4:een. Kappale ficin taustalla on Happoradion Muistoksi, jonka voi halutessaan kuunnella tästä.
"Sirius", Regulus rikkoi huoneessa vallinneen hiljaisuuden. Se ei ollut kiusallista eikä painostavaa, se vain
oli. Sirius ei sanonut mitään, mutta Regulus saattoi kuulla veljen taivuttavan niskaansa, kääntyvän hänen puoleensa pimeässä huoneessa. Sängyn jousitus narisi, ja ohikiitävän hetken verran Regulus pelkäsi äidin heräävän. "Voisitko sinä mitenkään –"
"Me ollaan puhuttu tästä jo." Puolen sekunnin ajan Regulus näki väläyksen veljensä kasvoista, kun tämä sytytti tupakan.
Äiti haistaa tuon.
"Sinä olet puhunut", Regulus intti. Hänen päähänsä ei mahtunut ajatus siitä, että toinen oli lähdössä, eikä tulossa koskaan takaisin. Hän ei halunnut ymmärtää. Miksi Siriuksen piti lähteä, kun heillä oli kotona kaikki niin mukavasti? Heidän talonsa oli oikein kaunis; molemmilla oli omat, suuret huoneet, ja niissä pehmeät vuoteet untuvapeitteineen. Oljo teki voileipiä aina kun he vain halusivat. Se levitti paahtoleivällekin oikein paksulti piparjuurimajoneesia, jos vain muisti pyytää. "Minä en halua, että sinä lähdet pois."
"Kuule, Reg, en minäkään haluaisi lähteä", Sirius veti vain yhdet pitkät henkoset ennen kuin tumppasi savukkeensa yöpöydän mahonkiseen pintaan, ja oli sitten hetken vaiti. "Mutten voi enää jäädäkään."
"Mikset muka?"
"Olen selittänyt sen sinulle ainakin sata kertaa", Sirius sanoi vähän kyllästyneen kuuloisena. "Sinä vaan et edes yritä ymmärtää."
"Selitä uudelleen", Regulus vaati itsepintaisesti. Hän kohottautui kyynärpäidensä varaan ja tuijotti sitä kohtaa pimeydessä, johon hän kuvitteli veljensä kasvot.
"Minä vain en ole sellainen", Sirius sanoi hiljaa ja piti lyhyen tauon miettiäkseen, kuinka muotoilisi asian mahdollisimman ymmärrettävästi nuorelle veljelleen. "Sellainen kuin äiti haluaisi minun olevan. Eikä minusta tule sellaista, vaikka ne yrittää pakottaa. Ne painostaa koko ajan, ja tämän vain täytyy mennä näin. Niin se on parempi kaikille. Sinullekin, Reg."
"Eikä ole."
"Onpas."
"Eipäs. Minne sinä sitä paitsi aiot mennä?" Regulus tahtoi saada tietää. "Ei kai Tylypahkassa voi asua kesällä?"
"Hassu", Sirius pörrötti veljensä hiuksia lempeästi. Regulus puski päälakeaan veljen kättä vasten kuin hellyydenkipeä kissa. "En minä ole menossa Tylypahkaan."
"Minne sitten?"
"Yhdelle kaverille."
"Ai James Potterille?" Regulus ehti tivaamaan, vaikkei ollut varma, halusiko kuulla vastausta. Hänen silmissään James oli vain inhottava varas, joka yritti viedä hänen Siriuksensa. Reguluksen oli vaikea ymmärtää, mikä toisessa pojassa oli niin erityistä, mikä sai Siriuksen välittämään toisesta enemmän.
"En minä voi kertoa tarkemmin", Sirius kuiskasi ja kuulosti siltä, kuin olisi ollut aidosti pahoillaan. "Kerrot kuitenkin äidille."
"Enkä kerro!"
Eli menet hänen luokseen. Minä arvasin!"Me molemmat tiedetään, että kerrot kuitenkin." Sirius otti veljensä käden omaansa peiton alla. "Eikä minulla ole siellä mitään hätää. Sinun kätesi ovat muuten ihan jääkylmät."
"Sinä olet lämmin."
"Äh, tule sitten tänne sieltä." Sirius levitti kätensä, jotta Regulus saattoi painautua lähemmäs, aivan kiinni veljeensä. Hän kiersi kätensä tämän ympärille kuin ei olisi halunnut koskaan päästää irti. Reguluksen kädet löysivät nopeasti tiensä Siriuksen yöpaidan alle. Kapeat sormet hakeutuivat tutuille poluille, joilla ne olivat vaellelleet usein ennenkin. Siriuksen hengitys kävi raskaammaksi. Se oli merkki, jota Regulus oli odottanut.
Regulus painoi lantiotaan kokeilevasti Siriusta vasten. Sirius vetäytyi vähän kauemmas, muttei irrottanut otettaan. "Mehän sovittiin, ettei me enää."
Mutta näinhän sinut on aina ennenkin saanut jäämään."Sinä sovit."
"Ajattele nyt itsekin", Sirius sanoi ääni käheänä. "Meistä tulee aikuisia, me vanhetaan, tiedätkös. Siihen liittyy tietynlaisia odotuksia. Sinun odotetaan vielä menevän naimisiin puhdasverisen tytön kanssa ja saavan puhdasverisiä lapsia. Sinun tulevaisuutesi on suunniteltu puolestasi, enkä minä kuulu siihen."
"Ota minut sitten mukaasi."
"Mitä?"
Kuulit kyllä."Ota minut mukaan."
"En ota", Sirius sanoi järkähtämättömästi. Hän kohotti toista kättään siirtääkseen Reguluksen kurittomia otsahiuksia, jotka olivat valahtaneet tämän otsalle. "Sinua alkaisi kaduttaa kuitenkin, eikä se sitä paitsi muuttaisi mitään. Katso ympärillesi, Reg. Tämä on meidän maailma, ja se päättyy tuon oven toiselle puolelle. Me ei koskaan voitaisi –
äh – tiedät kyllä, mitä tarkoitan."
Sirius kurottautui painamaan suudelman Reguluksen huulille. Se ei ollut sen enempää hellä kuin ahnaskaan, se vain oli. Regulus tarttui siihen kuin hukkuva veteen heitettyyn köyteen. Hän yritti epätoivoisesti tallettaa mieleensä sen, miltä Siriuksen huulet tuntuivat.
Pehmeiltä omia, kuivia ja rohtuneita huuliani vasten. Hän yritti tallettaa sen, miltä Sirius maistui.
Tupakansavulta ja piparjuurimajoneesilta. "Lupaathan, että ajattelet minua joskus?"
"Joka päivä."
"Minäkin varmaan sinua."
"Kiva."
Regulus tunsi, kuinka Siriuksen keho oli kireä ja jännittynyt. Aivan kuin veli olisi kamppaillut itsensä kanssa; lähteä nyt, vai jäädä vielä hetkeksi?
"Ole kiltti", Regulus kuiskasi veljensä huulia vasten. "Ja sulje ovi, kun lähdet."
"Mitä varten?" Sirius kuulosti yllättyneeltä. "Sinähän nukut aina ovi auki."
"Haluan nukkua pitkään", Regulus sanoi surumielisesti. "En oikeastaan haluaisi enää edes herätä."
"Nyt sinä olet vain dramaattinen", Sirius hymähti toisen hiuksiin.
"Ehkä sitten niin." Regulus käänsi mielenosoituksellisesti kylkeään. Sirius peitteli hänet niin hellästi kuin osasi.
"Olen pahoillani", Sirius sanoi niin hiljaa, ettei voinut olla varma, oliko toinen edes kuullut sitä.
Kesti monta vuotta, ennen kuin Regulus kasvoi ymmärtämään ja antamaan anteeksi. Sellaisina sydäntalven öinä, joina huurre kuorrutti ikkunalasit ja hänen varpaitaan palelsi peiton allakin, hän saattoi vain toivoa, ettei Siriuksen tarvinnut palella, missä tämä sitten ikinä lienikin.
Olethan kunnossa
päässyt irti otteesta
muista miltä tuntui meidän maailmassa