Kirjoittaja Aihe: LillaMyy antaa kynille siivet  (Luettu 26730 kertaa)

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
LillaMyy antaa kynille siivet
« : 23.10.2014 10:45:11 »
Kuinkakohan sitä pitäisi aloittaa oma taidetopicinsa? No, olen piirtänyt koko pienen ikäni, ja olen myös käyttänyt melkein puolet elämästäni Taidekoulussa käymiseen, joten uskallan sanoa jopa osaavanikin jotain. Valitettavasti aloittaessani yliopiston piirtäminen, maalaaminen, yms. taiteilu on jäänyt vähän vähemmälle, mutta tässä jokin aika sitten otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas piirustella kaikenlaista. Tänne ajattelin laittaa näytille noista vanhoista piirustuksista ne ultimaattisesti parhaat (omasta mielestäni siis!) ja sitten näitä uusia sitä mukaa kuin niitä tulee. Toivottavasti viihdytte, ja jonkinlainen palaute olisi ihanteellista! (:
P.S. Voin piirtää myös toivomuksesta pretty much anything, mutta olen niin 'hankala' tapaus, että haluan saada mallin sille, mitä piirrän, koska en osaa enää piirtää vapaasti.
(Pitäisi sitäkin varmaan harjoitella, mutta kun ei ole inspiraatiota sellaiseen, eikä ne kuitenkaan ikinä onnistu.)


Vanhoja
Hedwig, S
Oletettavasti kaikki täällä tunnistaa tämän kuvan, koska se on siis piiretty Feeniksin killan takakantta mallina käyttäen. Taisin olla yläasteella, kun olen tämän vääntänyt, eli siitä on jo tovi aikaa kulunut! (:

Nalle Puh, S
Tämä on taasen piiretty jostain vanhasta Nalle Puh-sarjakuvalehdestä, joka tuli mulle ja mun sisaruksille joskus vuonna kivi ja keppi. Tässä siis Nalle Puh oli pukeutunut joksikin toiseksi Nalleksi, jota sitten muistaakseni kukaan Puolen hehtaarin metsässä ei tunnistanut.

Kummitus parvekkeella, S
Tämäkin saattaa näyttää joillekin teistä tutulta, koska tämä on piiretty Mauri Kunnaksen Hui kauhistus!-kirjasta. Siellä siis oli kaikkia 'pelottavia' tarinoita, joista yhdessä oli erään kummitusperheen tavallinen 'päivä' (eli meidän yö). Tässä kuvassa siis perheen äiti taisi olla kaupungintalon parvekkeella kummittelemassa.

Kummitukset aamupalalla, S
Tämä löytyy tuosta yllämainitusta kirjasta, kun kyseinen kummitusperhe on syömässä aamupalaansa. Tästä olen erityisen ylpeä, koska tämä on ainoa(!) kuviksentöistäni yläasteella, josta sain arvosanaksi 10-! Ja se miinuskin tuli vain siitä, kun tuo kummitus, jolla on toisessa kädessä kurkku ja toisessa paahtoleipä, oli liian leveä.

Käsi1, S
No, joo, näitä sitten tipahtelee tänne vaikka ja kuinka monta sataa, koska se on ihan liian helppoa mulle tylsällä hetkellä ottaa kynä ja paperi esiin ja ruveta piirustelemaan omaa kättäni eri asennoissa. Tämä on siis ihan vain tehty niin, että laitetaan vasen käsi sopivaan asentoon ja sitten raapustellaan siitä menemään. :D

Twilight, S
Tunnistettavissa kenties kaikille? Twilightin kannesta siis otettu mallia tähän työhön.

Eclipse, S
Tähän taasen on otettu mallia Eclipsen kannesta. Jostain kumman syystä nämä kaksi olen piirtänyt, mutta en ole ikinä saanut aikaiseksi edes yrittää New Moonin tai Breaking Dawnin kansia...

21.7.2009
Luihuisen medaljonki, S
Tämä sitten taasen on Puoliverisen prinssin takakannesta napattu Luihuisen medaljonki. Olen itse asiassa jopa epätavallisen tyytyväinen tähän työhön, koska tuo ketju oli harvinaisen kettumainen piirettävä.

13.4.2011
Vincent Valentine, S
Tämä on ensimmäinen näistä "uusista", jotka olen tehnyt muutettuani Vaasaan. Final Fantasysta en tiedä tuon taivaallistakaan (kerran kaverilla kokeilin pelata jotain näistä ja olin ihan surkea siinä!), mutta kun joskus juttelin erään kaverin kanssa, että haluaisin piirtää jotain, niin tämä linkkasi mulle kuvan tästä herrasta ja totesin kokeilevani ja tällainen siitä tuli. Suoraan sanottuna jopa yllättävän hyvä kuva, koska normaalisti mun mieshahmojen naamat näyttää ihan naisilta, mutta tämän ei!

14.8.2011
Yuna, S
Innostuin Vincentin jälkeen piirtelemään lisää Final Fantasy-hahmoja, koska ne ovat ihmismäisiä, mutta kuitenkin "tarpeeksi kaukana" ihmismäisistä, että niistä oli helppo aloittaa, ennen kuin siirtyi takaisin oikeisiin ihmisiin.

27.11.2013
Käsi2, S
Köh, tuli tylsää joskus luennon alkua odotellessa, niin väsäsin tällaisen about vartissa. :D

7.2.2014
Rikku, S
Viimeisin näistä Final Fantasy-hahmoista, jonka olen saanut paperille asti. Valitettavasti naama jäi piirtämättä, koska kokeilin vääntää sitä varmaan oikeasti tyyliin viikon, eikä se siltikään istunut sinne, joten jätin sen sitten kylmästi pois, koska en halunnut pilata muuten hyvää kuvaa piirtämällä sille hirveän naaman.

4.9.2014
Sinä lähdit pois, S
Piirsin tämän Kolmivelhoturnajaiste 20. kierrokselle, ja tässä kuvassa siis Padma Patil kävelee pois Mandy Brocklehurstin luota. Tämän vääntämisessä kesti kyllä jonkun aikaa, kun yritin saada tuon kaiken aikaiseksi, mutta ne olivat hyvin käytettyjä hetkiä, koska tästä tuli kyllä omasta mielestäni ainakin aika onnistunut. (:

9.10.2014
Dramione1, S
Dramione2, S
Molemmat näistä kuvista olen piirtänyt 2014-vuoden joulukalenteriani varten. Molemmat ovat ihan jees töitä, mutta huomaan kyllä molemmissa ihan selkeitä vikojakin näin jälkikäteen katsottuna. Ehkä mun vain pitää harjoitella hieman lisää ihmisten piirtämistä, että mä saisin ne onnistumaan niin hyvin kuin itse haluan...

21.12.2014
Luukaupunki, S
Tämä on piiretty Cassandra Claren Luukaupunki-kirjan kantta mallina käyttäen. En ole täysin tyytyväinen tähän, mutta olen ylpeä itsestäni, että jaksoin raapustella nuo kaikki riimut, koska ei hitsit, että meinasi mennä hermot niiden kanssa!

Muumipappa, S
Jostain Muumi-kirjasta kaivettu kuva, ja siitä otettu mallia...

Kolme veljestä, S
Rowlingin kirjoittamasta ja kuvittamasta Siuntio Silosäkeen tarinoista tunnetun Kolmen veljeksen tarinan eräästä kuvasta otin mallia tähän.

12.5.2015
Kollaasi, S
Ehkä vähän tylsähkö peruspiirustus. Satuin kuitenkin innostumaan taas vaihteeksi piirtämisestä, joten ajattelin sitten aloittaa jostain vähän helpommasta ja päädyin sitten tällaiseen tuherrukseen.

12. - 23.5.2015
Tolkien-kollaasi, S
Tämä kollaasi lempi-Tolkien hahmoistani tuotti kyllä aivan valtavasti harmaita hiuksia. Ylärivissä siis kolme lemppari'pahistani' ja alarivissä kolme lempparihyvistäni. Yläriviin olen erittäin tyytyväinen, mutta jotenkin kummasti alarivi sitten failasi senkin edestä. En oikeastikaan edes tiedä, ovatko kaikki nämä alariviläiset edes tunnistettavissa vai eivät, joten en voi sanoa olevani yhtään tyytyväinen niihin, mutta tappelin niiden kanssa jo niin pitkään, että tuli jo korkea aika luovuttaa niiden suhteen...


Päivitystä

14.7.2017
Merimaisema, S

21.7.2017
Sudenkorento, S

15.8.2017
Kasvot, S

23.8.2017
Valtaistuin, S
Selitystä sen verran, että tuo kuvastaa siis yhden julkaisemattoman tarinani yhden hahmon matkaa suhttavallisesta tallaajasta valtaistuimelle.

24.9.2017
Lohikäärmeet, S
Innostuinpas taas vaihteeksi piirtelemään jotain. Tämä menee siis 'kertomuksen' alle, sillä tämä liittyy vahvasti tulevaan fantasiatarinaani.

5.11.2017
Huone, S
Nanotellessani toissapäivänä aloin pohdiskella kaikkea jännää (ja turhaa) siinä samalla. Näistä pohdinnoista syntyi sitten nanoni päähenkilön "kodin" tuherrusta.

18.7.-8.8.2019
Lohikäärme kaupungin yllä, S
Piirsin ensiksi tuon lohikäärmeen ja lisäsin vasta sen jälkeen kaupunkimaiseman. Molemmat kuvat on netin syövereistä kaivettuja, mutta värimaailma on sitten omasta päästä. Tässä myös pitkästä aikaa käytin pastellejani, joihin en ole koskenut varmaan vuosiin kunnolla. :D
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 09:12:09 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid

LillaMyy

  • ekoterroristi
  • ***
  • Viestejä: 3 665
  • "Oot pönttö :D <3" "ja ylpeä siitä! :D"
    • Sulkakynän rapinaa
Vs: LillaMyy antaa kynille siivet
« Vastaus #1 : 08.08.2019 11:31:37 »
Pitkästä, pitkästä aikaa tännekin vähän lisää tavaraa. :D Tätä tuli työstettyä varmaan pisimpään ikinä piirustuksistani, ainakin useamman viikon ajan!

Lohikäärme kaupungin yllä, S
Piirsin ensiksi tuon lohikäärmeen ja lisäsin vasta sen jälkeen kaupunkimaiseman. Molemmat kuvat on netin syövereistä kaivettuja, mutta värimaailma on sitten omasta päästä. Tässä myös pitkästä aikaa käytin pastellejani, joihin en ole koskenut varmaan vuosiin kunnolla. :D
« Viimeksi muokattu: 09.08.2019 09:11:53 kirjoittanut LillaMyy »

"Durin's folk do not flee from a fight."
ava & banneri © Ingrid