Otsikko: Kultakimpale
Kirjoittaja: koivunkapy
Beta: Minä
Genre: oneshot ja kenties jotain muuta, mitä en osaa määrittää, tästä ei kuitenkaan saa ikuisia traumoja, jos joku sattuu tämän lukemaan.
Pairing: -
Disclaimer: Minä.
A/N: Kertoo perinnöstä.. jos viitsitte lukea, niin kommentit olisivat kivoja.
Mä rahtasin mattoja ulos. Tuli kuuma ja istuuduin. Mä mietin siinä samalla mitä mä tekisin illalla. Ei mitään hajua. Mä soitin kavereille. Kukaan ei reagoinut mitenkään.
Oli lauantai ja viikon päästä olisi jouluaatto. Äiti oli vinkannut, että kotona on aika sotkuista, voisinko mä siivota? Mä olin ollut auliilla päällä ja kun äiti oli hurauttanut töihin, mä aloin raahata mattoja ulos. Siinä meni tunti, kun samalla järjestelin omaakin huonettani. Sitten alkoi väsyttää, aivan kamalasti. Ja siinä kun mä istuin sohvalla kännykkä kädessä, mä päätin että oli aika ottaa tirsat.
Odotin unta nojatuolissa, mutta olo ei ollut tarpeeksi rento; siirryin sohvalle ja sainkin siinä parin tunnin nokoset. Nokosten aikana mua jahtasi joku, joka väitti olevansa mun isä. Mutta pian mä tajusinkin, että se, joka väitti olevansa mun isä, olikin mun isäpuoli. Se juoksi minun perässä meidän talon viereisillä mutakkopelloilla, mä en ollut koskaan juossut niin lujaa, ja mulla oli päälläni farkut ja huppari, jaloissa oli pelkät sukat.
Isäpuoli huuteli kokoajan suostuttelevasti, että anna mun nyt nakata tämä kultakimpale sun päälle. Mun isäkin teki aikoinaan mulle niin. Sillä testattaisiin, kestäisinkö mä. Mua alkoi heikottamaan ja mä pysähdyin erääseen ojaan. Mä ajattelin, että olin jo juossut tarpeeksi kauas. Ei isäpuoli voinut vanhoilla jaloillaan tänne asti ehtiä. Tai ei vanhoilla, 60 -vuotiailla jaloillaan. Mutta isäpuolipa olikin ehtinyt. Mä suojauduin. Isäpuoli heitti. Kivi vain pikkuisen kalahti mun päähän. Se ei edes sattunut. Musta tuntui niin kuin mä olisin ollut kumia koska kivi kimposi musta jonnekin kaukaisuuteen. Kai avaruuteen.
Mä katsoin isäpuolta vihan vallassa. Yhtäkkiä se näyttikin ihan mun oikealta isältä. Samat hymyilevät kasvot, sama parransänki, sama kalju keskellä päätä ja sama punainen paita ja siniset farkut. Samat ruskeat nahkakengät. Mutta missään ei ollut mitään järkeä; kuinka isä saattoi täällä olla, koska isähän oli aina poissa, aina töissä. Äiti taas oli aina kotona. Mä yritin saada äidin mieleeni, mutta siitä ei tullut mitään. Mä en muistanut mitään äidistä. Äidin kohdalla oli muistissa musta aukko. Siinä ei ollut ketään. Mulla ei ollut äitiä.
Isäpuoli muuttui taas isäpuoleksi ja se kaivoi taskustaan uuden kultakimpaleen ja valmistautui nakkaamaan sen mun päälle. Se ojenteli käsiään ja katsoi harmaata, pilvien peittämää taivasta. Mä lähdin juoksemaan meidän taloa kohti. Mä tunsin taas lentäväni. Mä juoksin meidän talon ohi ja kohti vieressä virtaavaa jokea. Mä pääsin rannalle ja arvelin, että koska olin juossut niin nopeaa, niin ei isäpuoli voinut olla minun perässäni. Mutta olipa taas. Sieltä se juoksi kultakimpale kourassaan. Mä hyppäsin pakokauhun vallassa jokeen. Virta alkoi viedä mua ja mä uin toiselle puolen jokea. Pääsin ojan varteen ja taas pysähdyin hengähtämään. Isäpuoli ilmestyi taas kuin tyhjästä. Enää en jaksanut edes ihmetellä. Isäpuoli heitti kimpaleen ja taas kävi samalla lailla, pikkuisen tuntui ja kivi paiskautui jonnekin kaukaisuuteen.
Odotin isäpuolen ottavan uuden kiven taskustaan. Mutta ei, hän sanoi ettei enempää olisi. Sitten isäpuoli häipyi ja mä tunsin kovan sohvan allani. Oli kylmä. Mä huomasin, että ovi oli auki. Mä menin sulkemaan sen ja tunsin, että nukutti edelleen ja mä menin sänkyyn pötkölleen.
Mä mietin, että isällä ei ollut koskaan isä kotona. Isä oli heittänyt kultakimpaleen mun päälle, mullakaan ei ollut isä koskaan kotona. Heittäisinköhän mä joskus kultakimpaleen jonkun päälle?
