Nimi: Oluen tahrima tapetti
Kirjoittaja: Odo
Genre: Draama
Paritus: x/x, voi ajatella hettinä, femmenä tai slashina
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Tappouhkaus, alkoholiongelma
Sanamäärä/Pituus: 402 sanaa (Ficlet)
A/N: Pitkästä aikaa raapustusta. Tämän julkaisun kanssa mietin jonkun aikaa, sillä enemmän tai vähemmän tämä kertoo omasta elämästäni. Päätin kuitenkin julkaista tämän, sillä haluan rakentavaa palautetta ja kehittyä kirjoittajana, vaikka aiheet olisivatkin lähellä omaa elämääni. Osallistuu Sana10-haasteeseen sanalla tapetti.
Oluen tahrimat tapetitVihaan tapetteja entisen olohuoneemme seinillä. Ne muistuttavat sinusta, niistä kaljatuopeista, jotka humalassa heitit. Se ei todellakaan ollut sitä, mitä ansaitsin, mutta olin juurtunut luoksesi. En uskonut, kun ystäväni kehottivat minua vapautumaan suhteesta. En uskonut edes itseäni.
Olin onnellinen onnettomana, sillä minulla oli edes jotain elämässäni. Se nähtiin, mitä ero teki minulle. Ensimmäisestä syrjähypystä kuuleminen, "en halua nähdä sinua", se kaikki sai heikon mieleni murtumaan. En halunnut olla yksin, joten mieluummin olin onneton. Oli liian helppoa palata takaisin yhteiseen arkeen, siihen kamalaan.
Nautin mukavista illoista, kun sain vain olla vieressäsi. Katsoimme tv-sarjaa, mistä pitäminen oli yksi niistä harvoista asioista, mikä meillä oli yhteistä. Huonoina päivinä, alkoholi saneli puolestasi sanoja, joita en olisi halunnut kuulla. Ulkokuoreni, se kova ja vahva, iski samalla mitalla takaisin. Riidasta tuli sota, jonka syyt haudattiin seuraavana aamuna.
"En minä tarkoittanut, olen kamala ihminen -", niin sinä kehtasit sanoa kerta toisensa jälkeen. Ja lopussa, minä säälin sinua.
Katkaistua kahleeni sinuun, päätin, että en enää koskaan olisi niin typerä. En ole vielä oppinut kunnolla sitä yksinasumisjuttua ja joskus mietin, olisiko oikein palata siihen, mitä oli? Kaiken sen jälkeen, kun huorittelit, uhkailit - toivoit kuolemaani. Kerroit minulle, miten helppoa olisi painaa liipaisimesta, miten minusta pääsisi lopullisesti eroon.
Taisit kuvitella, että valmiiksi rikkinäistä ei voisi rikkoa enää enempää. Tiesit menneisyydestäni, näit arvet, kerroin sinulle elämästäni. Sain vastineeksi yksinkertaiset huolesi, kuinka töissä oli huono päivä tai miten autosta oli löytynyt yksinkertaisia vikoja. Ne kaikki pienet murheet olivat tietysti minun syytäni sen sixpackin jälkeen, jonka olit hakenut matkalla töistä kotiin.
Onneksi sinun työsi sentään oli normaali. Omani, ei puheidesi mukaan ollut, et arvostanut sitä. Työaikani olivat epänormaalit, palkka säälittävä, enkä minä halunnut kuulla sitä myös sinulta. Isäni oli sen jo minulle kertonut, tiesit sen.
Tarpeeksi monen kuukauden jälkeen oli vaikea muistaa hyviä asioita. Lopun jälkeen ymmärsin, että niitä hyviä asioita oli vain se pirun tv-sarja, jota katsoimme. Siinä kaikki. Kaiken jälkeen, kokoan itsetuntoani, jota poljettiin maahan uudelleen, kun se oli jo kerran syvälle upotettu. En tiedä, voinko sanoa olevani vapaa, mutta enää en tunne kuristavaa otetta, josta ei pääse irti.
Olen ylpeä itsestäni, että tein askeleen, jota en uskonut enää tekeväni.
Edelleen minä elän, mutta nyt elämäni on minun, ei meidän, ei sinun. En kanna taakkaa pienistä murheistasi, hyvinvoinnistani tai yhteisestä tulevaisuudesta, jonka tiesimme molemmat mahdottomaksi. Tähän olisi päädytty enemmin tai myöhemmin - tavalla tai toisella. On omituista, että sen huomaa vasta lopussa, kuinka kaikki oli mennyt pieleen jo alkumetreillä.
Olen iloinen, että pääsen eroon oluen tahrimista tapeteista.
