Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita | K-11 | slash, hömppädraama | raapalesarja 100/100

[Kaapo]

Harharhar. Moi.

Aaaika monta osaa jäänyt tätäkin kommentoimatta, mutta jospa sitä nyt sitten. Elieli, oon varmaan yksärillä kyllä puhunut tuosta Jooan lekurikäynnistä koska minul on sellainen muistikuva että ollaan vitsailtu sinun hömppädraamasta, jossa lopulta Jooa kuolee. :--D JOONO, onneksi ei nyt ihan sellaisesta ollut kyse. Kuitenkin tuosta pätkästä tuli aika kaameita kauhukuvia kaikista labrakerroista. (t. jos olen kipeä, olen oikeasti k i p e ä ja sitten saan juosta sairaalalla. Kerran jonkun ihan kuumeen takia minulta otettiin molemmista käsistä muutamat ampullit verta ja sen jälkeen minun kädet näytti ihan siltä kuin oisin ollut piikkihuumeiden käyttäjä jo pidemmän aikaan. Yök yök yök.)

Voi en kestä noita hömppiä ja niiden pähkinöitä. c': Onneksi en ole koskana itse oikein tajunnut pähkinöiden perään (ja punnitse&tuhlaa-ostokseni ovat yleensä vain vadelmavalkosuklaalakritsia, khihi). Mutta onpa nuo söpöjä. Tavallaan ihan kivaa että ne tuollein Lidlin kai pihalla? kuitenkin pystyvät olemaan noin avoimesti yhdessä. Mukavaa vaihtelua.

Nauroin aika paljon Markukselle (... heiii miksi aina ehdotetaan nimiä joita jo käytetään? :'D nyt on sitten Rasmus² ja Markus². Nice.) ja sen aktivistiuudelle (wat). Mutta sillein kyllä tajuun että ko mitä serkumpi sen herkumpi ja jos ollaan mustia lampaita yhdessä, niin sitten pitää pitää yhtä c: Näin meilläkin on nimittäin käynyt yhden serkun kanssa. On mukavampaa olla sossupummi jonkun toisen kanssa yhdessä!

Ja SIIS itkupitku koska lääkkeet ja kuulostaa ihan hirveelle tuo Jooan sairaus :c Herkkävatsaisena (pfft aika kaunisteleva sana) kyllä tiedä tunteen kun jos pitää jollekin alkaa selittää miten homma toimii niin aika nopeasti sitä vetää jarrut pohjaan että hei ei kiitos pliis ei tästä pidä puhua, joten. Jooalle kaikki sympatia ja hitosti haleja.

Me seisottiin siinä pitkään, yhtä epätäydellisinä ja alastomina. Me hyväksyttiin toisemme. Jutun juju oli kuitenkin siinä, miten hyväksyä itsensä. Mä en tiennyt, mutta ehkä sitäkin voisi opetella yhdessä.

Tämä on minulle jotenkin tosi tärkeä kohta. Voihitto.

Joopa joo, Jooa on aika in love (olenko muistanut sanoa että tykkään siitä ja sen manbunista ihan sikkenäää). Eetu myös. Näistä tulee kiva fiilis. Toivottavasti spurtin sanoista on jotain iloa (c;) ja tähän tulee söpöjä jatkoja.

(Ai niin, yhden vähän hassun löysin. Jooa työnsi kadut taskuihinsa ja keinui kantapäillään. Mielikuva on aika makoisa, mutta ei ihan ehkä sitä mitä haettiin, vai?)

Jeejee, kiitos näistä! Pus.

- Auro

[Sokerisiipi]

Auroora: Joo, jotain mielikuvaa mullakin on tällaisesta "sit Jooa kuolee" -tyyppisestä keskustelusta :'DD ei nyt ihan kuiteskaan. Ei ole ihan dramaattinen tuo diagnoosi, ehkä enempi kiusallinen ja epämukava, mikä on mun mielestä kivaa vaihtelua tämmösiin perus OMG MULLA ON SYÖPÄ!! -juttuihin, mikä otetaan aina esiin, jos puhutaan kroonisista sairauksista. Jos elettäisiin vanhempaa aikaa (en jaksa nyt googlailla, sori vaan) niin kyllähän Jooakin olisi tähän delannut. Todnäk. hitaasti ja kivuliaasti. Että semmosta. Onneksi Jooalla on nuo lääkkeet ja lupaan, ettei se tule kuolemaan tän stoorin aikana :> ja ei helvetti, miten mä nauroin tolle typolle. Joo, en mä nyt ihan niin syvällisyyksiin tarkoittanut mennä. Kiitos kommentista!

A/N: Jooaa vituttaa :'D

37. Pelkkä Jooa vaan, kiitos
S
draama
sanalla vihreä
300 sanaa

Jooa

Torstai ei ollut niin sateinen kuin tiistai, mutta sumuinen. En tyyliin nähnyt ikkunasta edes vastakkaisen kadun rakennuksia. Makasin sängyllä ja hellin kissaa. Eetu oli luvannut tulla käymään myöhemmin tänään. Me katsottaisiin ehkä leffa. Arkista ja mukavaa. Sitä odotellessa.

Ikkunan takana syksyn ruska oli nähnyt jo komeimmat päivänsä. Pikkuhiljaa me lähestyttiin sen koruttomampaa mallia, paljaita puita, pimeää ja karunharmaata maisemaa. Luonto teki kuolemaa eikä missään ollut enää vihreää. Mä en sitä surrut. Kesä oli tosi kiva vuodenaika, mutta kaikki merkittävä tapahtui aina syksyllä. Niinku vaikka minä ja Eetu.

Minä ja Eetu. Ajattelin sitä hiukan enemmän ja mulle tuli kihelmöivän lämmin olo. Hymyilytti. Hautasin kasvot tyynyyn ja olin hetken onnellinen. Sit ajattelin laatikkojen pohjalle kätkettyjä lääkkeitä eikä mua enää hirveesti hymyilyttänyt. Ei, vaikka Eetu oli suhtautunut siihen tosi kivasti. Ongelma oli mussa. Halusin aina pitää sen poissa mun elämästä. Diagnoosin. Sairauden. Sen, että mun kroppa ei tulisi enää koskaan entiselleen.

Mun nihkeä suhtautuminen koko tähän paskaan selittyi osaksi sillä, että mun perhe ei osannut olla hissunkissun yhtään minkään kanssa. Joten koko meidän suku, lähipiiri ja vittu naapuritkin tiesivät mun sairaalareissusta ja diagnoosista. Kiitti vaan vitusti, äiti. Nyt jok’ikisessä sukutapaamisessa multa kyseltiin vatsan toiminnasta ja miten olen voinut. Ei, opiskelu- tai parisuhdeasiat eivät niitä kiinnostaneet. Olin niiden silmissä sairas ja mua piti sen takia hyysätä. Että hyvästi vaan normaalielämä. Enkö voinut olla vaan se sama vanha Jooa? Miksi se vitun diagnoosi oli niin olennaista yhtäkkiä? Mun suku oli perseestä.

Eetu oli toisenlainen. Se ei tehnyt asiasta numeroa ja antoi mun päättää. Luoja, miten ihana se olikaan. En tosin olisi halunnut kertoa edes sille mitään yksityiskohtia mun sairaalareissusta, jotka eivät todellakaan olleet mistään näteimmästä päästä (verta, verta, verta), mutta Markus oli sanonut, että mun ehkä pitäisi. Tällä hetkellä se oli ainoa, joka ei osoittanut yhtään ylimääräistä kiinnostusta mun sairautta kohtaan. Kunpa kaikki olisivat sellaisia.

[Orenji]

Asdff :3

Totesin juuri äsken, että oletpa otsikoinut nämä raapaleet tosi kivasti, ennen en olekaan kiinnittänyt asiaan mitenkään liikaa huomiota. Nyt selailin huvikseni jokaikisen osan läpi ja vilkaisin otsikon läpi, on mullakin hyvät tavat käyttää vapaa-aikaani hyödyllisesti. Ei se mitään, koska Jooa ja Eetu ovat tuskallisen söpöjä kumpainenkin.

”Oot toivoton lörppö”, huokaisin sille ja halasin sitä sitten, vaikka sen takki oli ihan märkä.

Kuolin ehkä lievästi tuolle, eikä se edes ollut ainoa kohta, jolle pysähdyin hymyilemään erikseen. Jooa on ilmeisesti ihastuttava myös vittuuntuneena, joka on vähän hämmentävää, mutta minkäs teet. On ihan ymmärrettävää jättää ajatus kesken ja siunata Eetun olemassaoloa.

Kiitoksia!

[Hilla]

Joskus sairauden hyväksyminen on isompi pala sairastuneelle kuin ulkopuoliselle. Toisinaan taas läheisten hössötys kasvattaa asian isommaksi kuin se oikeasti on. On eri asia ottaa toisen heikkous huomioon kuin muistuttaa siitä koko ajan. Mutta luulenpa, että Eetu parantaa Jooan.*hymyilee*

[Sokerisiipi]

Orenji: Haha, kiva kuulla. Välillä mä kiroan, että perkule pitikin ottaa tämmönen, että nimeän jok'ikisen erikseen, mutta on ne aika kivoja kuitenkin. Ihan höpöjä ovat ^^ Kiitos kommentista!

.Slytherin.: Kiva, että tykkäät! On ne kyllä kauhean söpöjä ^^ Kiitos kommentista!

takkuinen: Jep. Tätä mä nimenomaan tässä hain. Jooan sairaus ei edes ole silleen big deal muille kuin hänelle itselleen ja se hyväksyminen se osaksi elämää on vielä vaiheessa. Eetu ainakin yrittää Kiitos kommentista!

A/N: Keskiviikon rapsu vähän myöhässä, anteeksipyyntöni.

38. Citypoika
S
fluffy
sanalla metsä
100 sanaa

Eetu

Mä sain varmaan jonkun oikosulun, kun päätin mennä Jooan luo pienen metsäkaistaleen kautta. En ollut missään määrin mikään korvessa rämpijä, mutta mä ajattelin, että selviän puolen kilsan matkasta luonnon armoilla. No en vittu selvinnyt.

Sumu tuntui sakeutuvan juuri siellä niin paksuksi, etten nähnyt paria metriä kauemmas eteeni. Oli kylmännihkeää eikä ketään näkynyt. Aika aavemaista.

Kun en sopivan ajan jälkeen tullut sinne, minne olisi pitänyt, päätin kutsua apua:

Jooa helvetti tule noutaa mut täältä korvesta. Hukkasin itteni tänne sumuun.

Kun olin tajunnut, ettei vittuuntunut viesti ehkä saisi vastausta, muutin aavistuksen verran taktiikkaa:

Kiltti?

Vastaus pirahti alle minuutissa:

Tulossa ollaan, rakas! ^.^

[Sokerisiipi]

A/N: Yltiömäistä söpöilyä, anteeksi anteeksi.

39. Hymykuopat eivät valehtele
S
fluffy
sanalla kauan
150 sanaa

Jooa

Päätin olla huomaavaisesti kertomatta Eetulle, että se oli käytännössä jo ollut melkeen meidän pihalla eksyessään. Musta oli kuitenkin kivaa tulla vastaan ja pelastaa se. Eetu teeskenteli, että se oli täysin cool seistä nököttäessään siellä sumun keskellä. Aika tavalla Eetun kasvot kuitenkin kirkastuivat, kun se näki mut. Olihan sitä pakko suudella.

”Sulla meni kauan”, Eetu nurisi. Silitin sen niskaa ja suutelin sitä uudestaan, ihan vain koska. Eetu hymyili mun huulia vasten. Me pussailtiin jokunen tovi siinä, koska ei ollut mikään kiire ja se vain oli niin helvetin kivaa.

”Pahvis yritti tunkea mukaan ovenraosta”, selitin.

”Kissa ja minä vastakkain. Tulee tiukka kisa”, Eetu kommentoi, mutta ei pahoillaan. ”Susta ei ole kuulunut mitään. Mitä oot tehny?”

”En mitään”, sanoin totuudenmukaisesti.

”Tota mä en usko”, Eetu tuhahti, ”sä et pysy ikinä paikoillasi.”

”Paitsi silloin kun haaveilen susta”, kujersin. Eetu oli oksentavinaan, mutta se pujotti sormet mun omiin ja mä painoin huuleni sen hymykuoppaa vasten.

[Sokerisiipi]

A/N: Kaikki sai edellisestä liikaa sokeria, eiks vaan? 40 osaa, en kestä :--D

40. Pimeää sisällä
S
melankolinen fluffy
sanalla halla
300 sanaa

Eetu

Me päätettiin sit katsoa yhdessä Fight Club, koska meidän kummankin oli joskus pitänyt katsoa se. En ollut varma, oliko se paras valinta tälle seurueelle nopeatempoisuutensa takia. Sen lisäksi siihen piti todella keskittyä, jotta ymmärsi, missä mentiin. Olin vähän huolissani Jooasta, jolla oli kulmat kurtussa koko leffan ajan.

”Mitä vittua tässä oikein tapahtuu?” se välillä mumisi, mutta ei luovuttanut vaan keskittyi entistä lujemmin. Mulla oli vähän toisenlaista kommentoitavaa:

”Onks se vaan mä, vai saatko säkin tästä leffasta mielettömät homovibat?”

Jooa katsoi muhun virnistäen.

”Tässä on kieltämättä voimakasta homoeroottista latausta”, se vastasi, koska vittu filosofianopiskelijan sivistysbrassailu. Kömmin sen päälle ja varastin popcorn-kulhon itselleni. Vähän vielä kiusasin suutelemalla ja imemällä sen alahuulta. Oli kai turha sanoa, että Jooan keskittymiskyky oli pikkuisen romuna sen jälkeen.

Lopputekstien ponnahtaessa esiin Jooan suusta pääsi pieni älähdys.

”That’s it?” se sanoi. ”Mä odotin jotain suurta ja olihan toikin ihan hyvä, mutta tiesin leffan alusta lähtien, että – ”

En jaksanut kuunnella. Mä en ollut niitä ihmisiä, jotka jaksoivat puida leffoja jälkikäteen. Tykkäsin vaan nauttia niiden jättämästä fiiliksestä ihan omassa rauhassa ja oivaltaa ongelmakohdat yksinäni. Se päti aikalailla mun muuhunkin elämään. Joten mä pakenin Jooan selostusta parvekkeelle, jossa oli aika jäätävää. Ilma oli kirkastunut, mutta mun hengitys huurusi. Jossakin säätiedotuksessa oli sanottu, että yöllä olisi hallaa. Syksy alkoi olla jo takanapäin.

Jooan kissa Pahvilaatikko tuli kiehnäämään mun jalkoihin. Jostain syystä se katti oli ihan rakastunut muhun. Oli kai ollut virhe antaa sille kerran aivan perusteellinen rapsutussessio, ja nyt se odotti koko ajan lisää. Pahviksen mielestä olisi kai ollut oikeutettua, jos mä olisin ollut olemassa vaan sen tarpeita varten. Niin kuin Jussin mielestä oli ollut.

Pimeä mun sisällä melkein sai musta taas kiinni, mutta onneksi Jooa tuli vetämään mut takaisin valoon. Painauduin Jooan lämpimään syliin ja hengitin hellyyttä.

Olin nyt tässä, tätä mun elämä oli nyt. Mun ei tarvinnut katsoa taaksepäin.

[Räntsäke]

Eiks rakkaushömppää lukiessa ota sen tietoisen riskin, että saattaa hyvinkin saada siirappiyliannostuksen jossain vaiheessa? : ) Tila ei tietääkseni ole kuolettava, minulla ainakin auttaa jos lähtee lukemaan jotain synkkää verimässyä tasapainon vuoksi.
Mutta mutta, mää taijan nyt kommata tätä jatkista ekaa kertaa vaikka oon kyllä jo jonku aikaa seuraillut. Jooa on aivan ihana pikku durasel-pupu, Eetu tommonen vähän angstisempi tapaus. Ja kyllähän näiden parissa viihtyy.
Mua jotenki huvittaa se ajatus, että Eetu (varkauksia taustalla) työskentelee nimenomaan kaupassa. Paikassa, jossa pitää vaihtia, ettei kukaan vaan pölli mitään.. : D
Ja tietty Pahvilaatikko. Jestas, mikä nimi! Mut se on Jooan kissa, mitäs muutakaan voi odottaa? : )

[Wisteria]

Näitä on jostain syystä jäänyt luvattoman monta kommentoimatta, mutta täällä ollaan edelleen! c: Ja voi että kun tykkään, nää pojat on vaan niin sokrua. <3

Jooa oli aika raukka sairautensa kanssa, eikä tuo tosiaan ollut mikään miellyttävin tapa paljastaa asia, mutta Eetu oli hyvä lohduttamaan ja suhtautuu muutenkin tosi hyvin, antaa aikaa. Ja niinhän se menee että asioihin tottuminen vie aikaa. Oli sitten minkälainen elämänmuutos tahansa. Ymmärrän Jooaa hyvin, ei ole yhtään mukavaa jos tuollaisia asioita levitellään lähipiirille ja ties kenelle.

Mutta päästiinhän sitä taas takaisin sokruun ja voi Eetua kun se meni eksymään tuolla lailla. Metsät osaavat joskus olla ihan kamalia.

Jooa helvetti tule noutaa mut täältä korvesta. Hukkasin itteni tänne sumuun.

Eetun avunkutsu kyllä kieltämättä huvitti mua vähäsen, mutta näyttihän se toimivan (olisikohan toiminut ilman taktiikanvaihtoa yhtä hyvin? :--D)

Kiitoksia! c:

- Wisteria

[Sokerisiipi]

Räntsäke: Tervetuloa hattaraisimman rakkaushömpän pariin ikinä Hyvät luonnehdinnat, tommosiahan ne on. Ai helvetti, parhainta ironiaa ikinä! En itse jotenkin edes osannut ajatella sitä noin, mutta erinomainen pointti hassuahan se on. Pahvilaatikko on aika jees nimi kissalle, eikö vaan? Kyllä Jooa osaa. Kiitos kommentista!

Wisteria: Pojat on tehty sokerista ja kanelista :'D Eetu tietää, millaista on, kun on kokenut jotain rankkaa. Vaikka konteksti on vähän eri, kukin kokemus ravistelee omalla tavallaan, vaikka Eetun sotkut ovat olleet vakavampaa sorttia. Kiitos kommentista!

.Slytherin.: Oi voi kiitos! ^^ Kiva kuulla. Säkin pirist mun iltaa kommentillasi, kiitos siitä!

A/N: Lauantain rapsu tyylikkäästi myöhässä. Sunnuntain tulee myöhemmin tänään. Jooalle on helpointa avautua ensin fyysisistä asioista. Henkiset ja psykologiset jutut jäävät nyt hiukan syrjään, niistä kun ei luonnollisesti niin helppo puhua.

41. Saa tuntea pahaa
K-11
angst
sanalla kosketus
350 sanaa

Jooa

Me maattiin lusikassa mun sängyllä ihot lämpöä hohkaen. Eetu suuteli mun niskaa ja silitti peukalollaan vatsaa. Sen kosketus lähetti pieniä ilotulituksia, yhtä värikkäitä ja lämpimiä, mun kroppaa pitkin. Sanat, joita en tarkoittanut vielä silloin lausua, karkasivat huulilta kuin lumottuina:

”Mä en osaa enää kertoa, kuinka paljon se sattui silloin. Mieli blokkaa sellaiset jutut.”

Eetu halasi mua, ja mä olin siinä, sen käsivarsilla selkä sen rintakehää vasten, turvassa. Pimeässä oli hyvä kertoa niitä vähemmän kauniita asioita. Oli helpompi puhua, kun en nähnyt Eetun kasvoja.

”Mulla oli niin paha anemia, että tiputteli mun suoneen yhden veripussin. Sain silloin tietää mun veriryhmän. Se on B-. Mä en nukkunut öisin, koska ne pisti kortisoniannoksen suoraan suoneen. Se nimittäin valvottaa. Pari kertaa pyysin tablettia, mutta en tykännyt siitä, lääkeunesta meinaan. Se ei tuntunut siltä kuin olisi nukkunut oikeasti”, mä puhuin kuin olisin puhunut itselleni, mutta ei kuitenkaan. Eetu oli siinä ja sen hengitys tuntui suloisen kuumalta mun niskaa vasten.

”Hoitajat olivat supermukavia siellä”, sanoin, ”mikä oli huipputärkeetä, koska muuten koko homma oli aika paskaa. Tai ei sitäkään, koska se oli vaan verta sekin. Mieti tommonen jollekin verikammoiselle, sehän olisi ihan helvetti. Tai piikkikammoiselle. Ne tuli ottamaan verta joka aamu, koska ne tarkkaili mun tulehdusarvoja sun muita, mitä lie ne siellä labrassa kattovatkaan. Mun käsivarret olivat kuin jonkin sekakäyttäjän. Ja sit tietty tipat ja kaikki.”

Eetu ei ollut vieläkään sanonut mitään. Mua alkoi vähän pelottaa.

”Nukutko sä?” kysyin ja mulla oli paha mieli jo valmiiksi. Sehän ois niinku tosi kiva. Avaudun tässä yhdestä elämäni rankimmasta kokemuksesta ja jätkä nukahtaa kesken kaiken.

”En tietenkään”, Eetu sanoi, ”mä vaan kuuntelin. En osaa edes kuvitella. Mulla ei oo ikinä ollut mitään flunssaa tai mahatautia pahempaa.”

”Ei se ollut missään vaiheessa mitenkään out of control”, mumisin.

”Ei sen tarvitsekaan olla”, Eetu tuhahti ja piteli mua tiukemmin. ”Ei ihmisen tarvitse tehdä kuolemaa, että jokin juttu olisi rankkaa. Se oli varmasti vaikeeta. Oon pahoillani, että oot joutunut läpikäymään jotakin tollasta.”

”Mulla oli niin avuton olo, koska ei ollut mitään syytä”, kuiskasin. ”Joskus tunnen samaa avuttomuutta vieläkin, vaikka kaikki on nyt hyvin.”

”Se on okei”, Eetu vakuutti, ja hassua kyllä, mä uskoin sitä.

[Hilla]

Jep, pimeys on hassu juttu. Kamalan pelottava ja joskus kuin pehmeä, turvaa tuova, verho pahan maailman ja tämän hetken välillä.

[Sokerisiipi]

takkuinen: Pimeyden luonne osaa olla varsin kaksijakoinen, oot ihan oikeassa. Kiitos kommentista :>

A/N: Eetu osaa olla tosi kiva ja ihana, mutta se osaa olla myös vähän bitch. Näin btw, Eetulla on kaksi siskoa, yksi iso ja pieni :3

42. Yökävelyllä
K-11
draama
sanalla sinä
300 sanaa

Eetu

Heräsin yöllä siihen, että lähistöllä joku pani jotakuta ja erittäin lujaa vieläpä. Se oli oikeaa huutoseksiä pahimmassa muodossaan.

”Voi vittu”, Jooa kirosi ja hautasi päänsä tyynyyn. ”Markus on tuonut jonkun muijan kotiin.”

”Tuonut vai siepannut?” mutisin. ”Akkahan huutaa kuin sitä murhattaisiin.”

”Kieltämättä”, Jooakin myönsi. ”Oon kerran kuunnellut samaa. Se takuulla jatkuu niin kauan kuin vaan voi. Haluuks lähteä kävelylle?”

”Keskellä yötä?”

”Haluutko sitten jäädä kuuntelemaan tota?” Jooa esitti oikein hyvän pointin. En todellakaan halunnut. Kömmin ylös ja aloin pukeutua. Vilkaisin kelloa. Se oli melkein puoli neljä. Me mentiin eteiseen, Jooa otti indigonsinisen sateenvarjonsa ja me paiskattiin ovi perässämme niin lujaa kuin vaan mahdollista. En tiiä, kuuliko Markus ja sen seuralainen, ja jos kuulivat, piittasivatko ne? Vähän epäilin.

Ulkona ripsi sade, mutta ei pahasti. Olin vähän kärttyinen äkillisestä herätyksestä ja siitä, että meidät oli käytännössä ajettu ulos. Työnsin kädet syvälle hupparini taskuun ja murjotin.

”Oon pahoillani”, Jooa sanoi huomattuaan, että random yökävely ei ihan ollut se parhain idea.  ”Puhun Markukselle aamulla.”

”Sä oot liian kiltti”, totesin vaan. ”Se on sun koti.”

”Kehtaisitko itse sitten kesken aktin mennä sanomaan jotain?” Jooa kysyi vähän näreissään, että arvostelin sitä.

”Jep. Oon mennytkin”, sanoin siihen. Mun pikkusisko oli äidin poissa ollessa aina tuonut jonkun poitsun kotiin ja nainut sitä sellaisella tarmolla, että hyvä kun ei henki lähtenyt siltä tai sen hoidolta. Pari kertaa olin heittänyt kummankin ulos. Sisko ei ollut hirveemmin tykännyt, mutta voi voi.

Jooa tuhahti.

”Tiiäkkö, Eetu, joskus voi jättää juttuja sanomatta ihan vaan toisen tunteita ajatellen”, Jooa ojensi ja mua alkoi vituttaa.

”Hei, älä mua syytä, jos sulla on taipumusta alistua muiden ovimatoksi”, sanoin. ”Yrittäisit edes pitää puolesi sen sijaan, että itket siitä muille.”

”Vittu, osaatpa sä olla ilkeä”, Jooa sanoi ällistyneenä. ”Tajuatko sä sitä edes itse?”

Mun poskia alkoi kuumottaa suuttumuksesta ja häpeästä. Vedin hupun päähäni ja kävelin sateeseen taakseni katsomatta.

[Sokerisiipi]

A/N: Aloin miettiä tämän stoorin aikajanaa ja nyt mun tekee mieli itkeä, koska öh, koko hommassa on mennyt maksimissaan kaksi kuukautta. Tai kaksi ja puoli. Jos tää nyt alkoi ihan syyskuun alussa, niin nyt mun laskujen ja säätämisen mukaan eletään jotain marraskuun alkuvaihetta. Kai se on ihan perus, aikuisia kun nuo jo tavallaan ovat :> vielä toiset 40 osaa niin me ollaan jo tammikuussa, huisii! Okei, ehkä ei ihan. Kohta tulee varmaan olemaan jokin aikahyppy enivei. Mutta ensin vähän kiukutellaan, koska ollaan idiootteja. Jatketaan Ficlet300 sanoilla, kun spurtti loppui :3

43. En jätä sua
K-11
draama
35. Kova
350 sanaa

Jooa

”Toihan onkin tosi kypsää!” huusin Eetun kauemmaksi kävelevälle selälle. ”Pakene vaan heti kun saat asiallista kritiikkiä käytöksestäsi!”

Eetu ei kääntynyt, mutta näytti keskaria, mikä sai mut kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Olin aivan helvetin vihainen sille. Miten joku noin ihana ja ymmärtäväinen ihminen saattoi toisessa tilanteessa olla noin ilkeä ja vittumainen? Joo, ehkä olin antanut Markukselle hiukan liikaa vapauksia mun kämpässä, mutta c’mon, ei kukaan mennyt toisille kesken seksin sanomaan, että painukaa vittu muualle panemaan. En mä ainakaan. Inhosin muutenkin tuollaisia konflikteja, ja nyt olin vielä riidellyt Eetunkin kanssa.

No painukoon kotiinsa, kun ei kerta voinut edes hiukan antaa periksi ja sanoa, että sori, Jooa, en mä tarkoittanut.

Hetkinen –

Tajusin, että Eetulla ei ollut mitään sen kamoja mukana, ei kännykkää eikä varmaan edes kotiavaimia. Sillä ei ollut mitään paikkaa, minne mennä. En mä voinut hylätä sitä yön selkään tällä tavalla, vitutti mua miten paljon hyvänsä. Jos sille vaikka kävisi jotain ja vaikkei kävisikään, tää ei silti ollut oikein.

Lähdin Eetun perään. Paha vain, että se oli jo ehtinyt kadota näkyvistä. Seisoin kadulla ja ahdistuin, kun mietin, että mistä sitä oikein pitäisi nyt ruveta etsimään. Oli alkanut sataa enemmän ja Eetulla oli pelkkä huppari. Lähin sateensuoja voisi olla loogisin vaihtoehto. Näillä näkymin siis läheisen bussipysäkin katos. Se oli aika tuulesta temmattu toive, mutta mulla ei ollut muuta. Kävelin pysäkille ja kurkkasin sisään.

Eetu oli siellä. Se katsoi polviaan ja näytti kovalta. Kun se kuuli mut, näin, että sen siniset silmät olivat haaleaa jäätä. Sovintoa ei hierottaisi helpolla tänä yönä.

Me katsottiin toisiamme sanomatta sanaakaan. Lopulta menin istumaan sen viereen. Sade ropisi katosta vasten ja alkoi tulla kylmä. Eetu hytisi, vaikka se yrittikin olla näyttämättä, että sitä palelsi ylpeä paskiainen kun oli.

”Tuu, mennään”, sanoin lopulta, kun anteeksipyyntöjä ei lausuttu puolin ja toisin.

”Et sä haluu mua sinne”, Eetu sanoi ja sen äänikin oli niin pahuksen kova, että mun teki pahaa.

”En jätä sua tännekään”, sanoin tiukasti.

”Kannattaisi”, Eetu sanoi.

”Millä perusteella?” tivasin siltä. ”Että saan miettiä ja murehtia koko loppuyön, että missä mahdat olla ja ootko kunnossa? Ei onnistu.”

Eetu väisti mun katsetta, mutta nousi mun kanssa ja me käveltiin takaisin mun luo.

[Räntsäke]

Kyllä mä oikeestaan ymmärrän Eetua. Oishan ton asian tietenki voinu sanua vähän nätimminki, mut siis ihan tosi, kuka muka ei olisi äkäinen, kun on joutunut heräämään keskellä yötä ja häipymään ulos vesisateeseen? Mua ainaki vituttais, ja ankarasti. Joten on enemmän kuin ymmärrettävää, jos se nyt vähän ärähtää tossa jotain.
Ja onhan näillä nyt parin kuukauden vaaleanpunainen alkuhuuma takanapäin, joten on näiden aikaki jo vähän tapella. Vaikka tuntuu kyllä, että ei nyt tuollasesta pikkujutusta pitäis mitään isompaa draamaa syntyä. Mut eihän sitä ikinä tiiä...

[Wisteria]

Näitähän tulee nopeaan tahtiin! c:

”Mä en osaa enää kertoa, kuinka paljon se sattui silloin. Mieli blokkaa sellaiset jutut.”

Samaistun tähän lauseeseen todella paljon, vaikkakin aivan erilaisten tapahtumien osalta. Sen pahimman kivun unohtaa ajan kanssa, ne on sellaisia tunteita joita ei myöhemmin osaa selittää. Tietää, että on tuntenut ne, mutta ei osaa palata niihin hetkiin jälkeenpäin. Muutenkin tuon osan tunteet välittyivät uskomattoman aitoina ja todentuntuisina. Niin Jooan paha olo kuin lopun helpottavuuskin. Hienoa, että hän sai puhuttua Eetulle, koska yleensä asiat helpottavat kun taakkaa ei tarvitse kantaa yksin. Plus, kuten taisin aikaisemmassa kommentissani mainita, Eetu on superhyvä lohduttaja :>

Ja sieltähän tuli sitten sellainen yllätyskäänne että! Ymmärrän kyllä Eetun kärttyisyyden, ei ollut hirmu kiva tapa herätä keskellä yötä, mutta silti, että tarvitsee oikein noin ilkeäksi ruveta :< Olisihan se ollut aika hämmentävää osapuolista jokaiselle, jos olisi vaikka menty kesken aktin valittamaan asiasta. Vaikka kyllä Markuskin olisi saanut ajatella vähän. No, tässä on monia puolia. Mutta Eetu, te olette aikuisia ihmisiä ja murjotatte ja riitelette kuin kakarat (kieltämättä, on sitäkin tullut elävässä elämässä vastaan). Draama ja riitely kuuluu elämään, mutta pikkuasioista ja keskellä yötä ulkona. Voi teitä.

Jään jännityksellä odottelemaan millainen sovinto sieltä mahtaa syntyä. (Kai saa uskoa että se syntyy?) Onneksi Jooa vaikutti sovittelevalta, vaikka sillä on täysi oikeus suuttua tuollaisesta.

- Wisteria

[Orenji]

Hui, mikä tahti sulla on päällä! :D En valita, liika junnaaminen vain alkaisi ottaa päähän, kun sitä haluaisi vain edetä äkkiä kaikkien draamakohtien ylitse. Tässä ollaan jonkinmoisen draaman äärellä parhaillaankin, tuollaisen käänteen kun pukkasi eteen... Ilmeisesti yöheräämiset eivät ole Eetun juttu, vai voiko kaikkea edes laittaa huonon ajankohdan piikkiin? Ei taida voida, kyllä siinä on ihan oikea ajatus taustalla, vaikka ilmaisumuoto olikin lievästi kyseenalainen. Mä luotan siihen, että pojat osaavat setviä ongelmansa, vaikka se vaatiikin kärsivällisyyttä.

En mä voinut hylätä sitä yön selkään tällä tavalla, vitutti mua miten paljon hyvänsä.

Sitähän minäkin vähän, ovat nämä kaksi jo sen verran aikuisia, että tajuavat tuollaiset asiat ja oman vastuunsakin toisinaan. Odottelen seuraavia osia, mahtavaa, kun jaksat kirjoittaa niin nopeaa vauhtia!

[Sokerisiipi]

Räntsäke: Ihan syystähän ne molemmat olivat vähän toistensa kurkussa. Jep, ekat riidat ovat aina niitä, joista otetaan aina enempi osumaa ja vaaleanpunaisuuden jälkeen ne tuntuu ehkä enemmän kuin saisivat. Kiitos kommentista!

Wisteria: Eetu osaa lohduttaa, pojoja hänelle siitä :> vähän turhan ilkeäksi mentiin kyllä, vaikka suututtikin ihan syystä. Mun mielestä mikään riitely ei ole erityisen aikuismaista, että ei silleen on ne kyllä välillä vähän kakaroitakin. Kiitos kommentista!

.Slytherin.: Joo, no. Mä olisin taas niitä, jotka hyväksyisi hiljaa epäreiluuden eikä sanoisi mitään, mutta Eetu on ihan toista maata. Hyvä, jos siihen voi samaistua. Kiva, että pidät ja kiitti kommentista!

Orenji: Riidat kuuluvat parisuhteeseen, vaikka aiheet olisivatkin pikkumaisia. Eetu osaa olla ilkeä ajankohdista riippumatta. Jooan edessä se ei ole tullut esiin kovin terävästi, siksi se poitsua niin järkyttääkin. Ei Jooa ikinä Eetua tuolla lailla jättäisi oman onnensa nojaan, se välittää liikaa <3 Kiitos kommentista!

A/N: Pientä valaisua Eetun perheestä :>

44. Liian tossu
S
hempeä draama
259. Sovinto
250 sanaa

Eetu

Kaikesta huolimatta mä heräsin aamulla Jooan kainalosta. Meidän unitottumukset kaiketi olivat kaikkien kinojen yläpuolella. En ollut pahoillani, koska mua jo vähän kadutti se yöllinen ärhentely. Halusin sopia, koska en osannut olla Jooan kanssa, jos se oli vihainen. En pystynyt sysäämään sitä syrjään edes ajatuksissani. Olisi siis ihan mahdotonta lähteä ennen sovintoa.

Jooa oli hereillä. Se tuntui Jooan hengityksessä ja vähän jännittyneessä asennossa, mutta se ei työntänyt mua pois tai vetäytynyt.

”Anteeksi”, sanoin, koska ei ollut mitään muuta sanottavaa, ”sanoin yöllä turhan pahasti.”

Jooa hengitti syvään ja pujotti sormensa mun hiuksiin. Sen kosketus oli hellä.

”Anteeksi”, sekin sanoi, ”otin sun sanoista liikaa itseeni.”

”Se oli meidän toinen riita”, mä mumisin, ”siksi se kai vaikutti niin vahvasti.”

”Varmaanki”, Jooa myönsi. ”Inhoon ylipäänsäkin riitelyä ja sit vielä sun kanssa – jessus.”

”Meillä taas on riidelty aina”, mä kerroin sille, ”ja sanottu suoraan, jos jokin vituttaa. Jos mä joskus oon liian tyly, se johtuu siitä. Oon tottunut. Mun siskot eivät ota itseensä vaan kiljuvat takaisin. Äiti sivaltaa sillä lailla, että sille ei kyllä juuri napista.”

”Kuulostaa pelottavalta naiselta”, Jooa sanoi.

”Sitä se vähän onkin”, hymähdin.

”Entä sun iskä?” Jooa kysyi. Kohautin olkiani. Kaikki muistot mun isästä olivat jotenkin väkinäisiä ja utuisia. En ollut ikinä tosissani kaivannut sitä. Isähahmoja oli saanut muualtakin.

”Äiti lemppas sen ja muutti pois. Oli kuulemma liian tossu.”

Jooa tirskahti.

”Anteeks. Ei saisi nauraa, mut – ”

Nostin päätäni ja suutelin sen hiljaiseksi.

”Sä oot ihana, kun naurat”, kuiskasin Jooan huulia vasten. Se raotti huuliaan ja suuteli syvemmin. Halusin uskoa sen olevan siinä.


A/N2: En halunnut tehdä tästä liian helppoa, mutta kina oli pikkumaisuudessaan hieman liian pientä, että siitä olisi realistista vääntää joku valtava draama, muttaah. Sanottakoon, että tästä kuullaan vielä.

[Sokerisiipi]

45. Suorat sanat
K-11
draama
260. Komentaa
300 sanaa

Jooa

Markus istui röyhkeänä pöydässä. Jätkä oli pelkissä boksereissa ja luki lehteä kuin olisi ollut täysin kotonaan. Kahviakin se oli keittänyt vain itselleen. Jumalauta, miten itsekeskeinen se osasi olla. Mulla kilahti.

”Sitkun oot juonut kahvit, niin sä voitkin kerätä kamasi ja häipyä”, tokaisin sille. Markus hätkähti ja katsoi mua ymmällään. Sivusilmällä näin, miten jääkaapin sisältöä tutkaillut Eetukin käänsi päätään kuullessaan mun sanat.

”Mitä sä selität?” Markus pärskähti. Hengitin syvään. Olinkin jo unohtanut, miten tökerö se osasi toisinaan olla.

”Sä saat etsiä itsellesi toisen paikan, jossa punkata”, sanoin.

”Viime yöstäkö tää johtuu?” Markus virnisti. ”Niinku te itse muka olisitte mitenkään vaisuja päästessänne vauhtiin.”

Vilkaisin Eetua peläten sen nolostuvan, mutta ihan turhaan. Eetu nojaili tiskipöytään, joi appelsiinimehua suoraan purkista ja oli suorastaan seksikkään välinpitämätön.

”No mun kämppä, että ihan sama”, sanoin, ”mutta sä oot loisinut täällä jo melkein pari kuukautta. Jossain menee sukulaisuudenkin raja. Ala vaan vittu vetää jo.”

Markus katsoi mua vihaisena, mutta katsoin sitä niin tiukasti, ettei se alkanut urputtaa.

”Okei sitten”, se ärähti. ”Kiitos vaan varoitusajasta ja silleen.”

Markus häipyi pakkaamaan kamojaan ja mulla oli aika voitonriemuinen fiilis. Eetun reaktio nostatti sitä mielialaa entisestään, kun se nauroi.

”Vau, Jooa”, se sanoi päätään pudistellen. ”Sähän oot oikea alfa.”

”Toisinaan”, sanoin vaatimattomasti, mutta virnuilin leveästi.

”Tiäkkö”, Eetu myhäili, ”oot aika kuuma, kun komentelet tolleen.”

Kohotin toista kulmaani.

”Aijaa?” sanoin ja menin sen luo. ”Tykkääks vai?”

”Ehkä.”

Suutelin sitä vaativaan sävyyn. Eetun kehut saivat mun halut heräämään aivan mielettömällä tavalla. Tartuin Eetua häpeilemättömästi takapuolesta ja käänsin sen selkä mun rintakehää vasten. Sivelin kuumottelevaa ihoa sen paidan alta ja alavatsan hyväily sai Eetun voihkaisemaan. Suutelin sen kaulaa ja liu’utin käteni sen housujen sisään. Voi miten ihanasti Eetu värisi mua vasten.

En välittänyt enää paskan vertaa jostakin Markuksesta. Jos se sattuisi näkemään, jätkälle tulisi varmaan tulenpalava kiire häipyä. Hymyilin Eetun kuumaa niskaa vasten. Parempi niin.


A/N: Siitäs sait, Markus! :'D //jos joku ei huomannut, niin julkaisin kolme osaa peräkkäin :>

[Sokerisiipi]

A/N: Aikahyppy!

46. Yhdessä onnellisia (vaikka oot liian hyvä mulle)
S
hömppä
108. Joulukuu
350 sanaa

Eetu

Sinin tuparit peruuntuivat, koska se kuulemma sairastui mahatautiin. Olin totta puhuen helpottunut. Jooa ja sen yliopistoelämä kavereineen oli mulle ihan toinen maailma, ja mulla oli vähän sellainen fiilis, etten tulisi toimeen niiden kanssa. Jooaa se ei tuntunut huolettavan. Jooa oli sillä lailla vähän naiivi, koska se ajatteli, että jos se tykkäsi musta, niin kaikki sen kaveritkin tykkäisivät myös. Mä en viittinyt olla vittumainen, joten en sanonut Jooalle mitään. Pitäköön mies unelmansa.

Jooalla oli marraskuussa pari isoa kirjatenttiä, joihin sen piti lukea niin keskittyneesti, että meidän yhteinen aika jäi vähemmälle. Se sopi mulle ihan hyvin. Oli ihanaa olla Jooan kanssa, mutta välillä mä tarvitsin omaa tilaa ja aikaa ilman, että Jooa oli häseltämässä siinä vieressä. Se nimittäin osasi olla energisyydessään aika rasittavakin, mutta senhän mä olin tiennyt jo silloin, kun me oltiin vaan kavereita. Tarvitsin välillä mun muita kavereita, Hannaa, Katria ja Noonaa. Piipahdin jopa mun vanhoissa piireissäkin, mutta se oli vähän kiusallista, koska aika monet niistä oli mun entisiä säätöjä. Eikä kaikki ihan tykänneet siitä, että mulla oli nyt vakituinen poikaystävä. Seurusteleminen oli muuttanut mua sen verran, etten jaksanut enää sekoilla ja bilettää niiden kanssa. Keskittyivät lähinnä vittuilemaan. Olivat varmaan vaan kateellisia, ja ihan syystäkin. Olihan Jooa ihan uskomaton ja se teki mut onnelliseksi.

Joulukuussa sain Jooan takaisin itselleni. Oli ollutkin jo vähän ikävä. Oltiinhan me toki nähty pitkin marraskuuta, mutta melko epäsäännöllisesti eikä me oltu voitu olla pitkään yhdessä, kun meillä oli mennyt paljon Jooan koulu ja mun työt päällekkäin. Se oli ollut aika perseestä.

”Aattele!” Jooa sanoi hehkuttaen, kun me istuskeltiin glögillä Tuikussa, meidän lempikahvilassa. ”Me ollaan oltu nyt yhdessä melkein kolme kuukautta!”

Hymyilin sen ilolle. Olihan se aika hienoa ja meidän molempien mittapuulla kauan.

”Mihin sulla on sitten aiemmin kaatunut?” en voinut olla kysymättä, koska mun kanssa Jooa oli ollut aika upea poikaystävä pikkuvikoja lukuun ottamatta, mutta niitähän nyt oli kaikissa.

”Aaa, no”, Jooa sanoi olkiaan kohauttaen, ”ne ei vaan enää kiinnostanut. Sun kanssa on ihan toista. Oon vieläkin ihan täpinöissäni.”

”Mä huomaan”, hymähdin. Katsoin sitä hellästi. ”Musta tuntuu ihan samalta.”

Jooa näytti niin onnelliselta, että sitä oli vaikea katsoa. Musta tuntui edelleen siltä, etten ansainnut sitä.

[Orenji]

Ihanaa, kun julkaiset monta osaa kerralla. :> Ei tarvitse selata montaakaan raapaletta taaksepäin, jotta muistaisi mitä on tapahtunut, kun kyytiin pääsee niiden uusien tekstinpätkien kautta ihan yhtä hyvin. Ei sillä, että Jooan ja Eetun tarina ei muuten muistuisi mieleen, kyllähän se siitä aina hetken kuluttua palaa mieleen! Nyt heillä tuntuu menevän aika hyvin, vaikkakin tuo riita jäi jotenkin setvimättä, mutta sitä en aio murehtia ihan vielä. Hymyilyttää nimittäin kauheasti tuo Markuksen pikainen häätö ja Eetun kommentti kuumasta alfasta, mahtava kohta. Lupaavaa on myös se, että kiireisinä aikoina Eeli ja Joos löytävät siitäkin huolimatta aikaa toisilleen aina jostain välistä. Myös kolmen kuukauden rajapyykki ilahdutti, toivottavasti homma ei rakoile itsetunto-ongelmien takia. Tarkoitan nyt tuota "se on liian hyvä mulle" -juttua, ää.

Jännityksellä odottelen mitä seuraavaksi, kiitos hei ihanista luvuista!