Ruutupaitoja, maustepähkinöitä ja indigonsinisiä haaveita | K-11 | slash, hömppädraama | raapalesarja 100/100

[Orenji]

Parasta ikinä, kun tämä sarja palaili ainakin hetkellisen aktiivisena takaisin! Harva teksti onnistuu oikeasti piristämään näinkin paljon, tässä kuumetokkurassa on huomattavasti hauskempaa lukea tällaista keveää hömppää kuin taas jotakin vakavan virallista. Asiasta puheen ollen, onnittelut muuten voittamastasi pikarista, oot sen todellakin ansainnut. :3 Tästä ei paljoa enää fluffymmaksi päästä, vaikkakin tuo viimeisin osanen mentiinkin ihan puhtaasti vain ja ainoastaan kaveripohjalla. Tatua oli ehtinytkin tulla jo ikävä!

”Olisin tökännyt ne silmääni”, Tatu sanoi masentuneena. ”Tarvitsen kahvia. Pari pannullista. Ehkä viisi.”

Mahtaa olla ärsyttävää, kun kaveri on päätynyt tuollaiseen yltiöpäisen vaaleanpunaiseen tilaan. :'D Viisi pannullista kahvia kuulostaa varsin kohtuulliselta hinnalta tuollaisesta pelottavasta positiivisuudesta, parasta tietenkin olisi, jos Jooa keittäisi ne kahvit. Eetu on syyllinen niin moniin asioihin, ettei tiedäkään mihin kaikkeen epämääräiseen on itsensä sotkenut! Onnellisesti päättyvät rakkaustarinat ovat tietenkin hänen pahin virheensä ainakin Tatun mielestä, luulisin.

Ylipäätään koulu on tietenkin kamalaa ja ärsyttävää, samaistuin kovasti myös siihen puoleen tästä luvusta.

”Se nyt oli vain surullinen fakta”, Tatu huokaisi ennen kuin työnsi mut luentosaliin.
”Nyt kuollaan.”

Tuossa on se oikea tapa hoitaa asiat, en voi muuta kuin komppailla tuota hämmentävän optimistista asennetta! Pidän täällä ruudun toisella puolella sitten vaikkapa peukkuja poikien puolesta, olisi tavallaan aika mukavaa, jos se jäisivät henkiin luennosta huolimatta. Seuraavaa pätkää odotellessa, toivottavasti jatketaan tällä iloisella teemalla. ^^

[Sokerisiipi]

Orenji: Kyllä mä nyt aattelin pitääkin tämän suloisuuden aktiivisena :3 Voi hurja, miten sinä nyt kuumetokkurassa jaksat kommentoida! :O Ihanaa kuitenkin, että piristää. Voi kiitos! Fluffyn kultapikari oli yllätys, vaikka olenkin muilla sijoilla ollut. Näin jälkikäteen sitä oikeasti tajuaa, että tosiaan, olen kirjoittanutkin aika läjän sokerihattaraa Onnittelut sullekin kolmesta pikarista! Tatu on vähän tuollainen kyyninen tapaus, mutta tarvitaanhan me sellaisiakin välillä. Kiitos hurjasti kommentista (vaikka olenkin sitä mieltä, että kuumeisena ei moiseen pitäisi ryhtyä) ja toivottavasti paranet pian!

A/N: Kävin inspistä hakemassa Kaiken maailman ficlettejä IV:stä ja sieltä nappasin teeman onnellisuus, koska nyt ollaan onnellisia ja hattaraisia. Piste.

28. Uusi Eetu
S
fluffy
100 sanaa

Eetu

Onnellisuus oli pelottavaa. Mä yritin olla sen kanssa varovainen. En halunnut tottua liiaksi siihen autuaaseen olotilaan, mihinkä Jooa mut oli saanut. Se oli kuitenkin vaikeaa, koska missään ei väijynyt konkreettinen vaara. Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä. Asiakkaat eivät vituttaneet töissä ja Hannan tietäväiseen hymyyn oli helppo vastata aidosti huolettomalla virnistyksellä. Välillä mä punastuinkin silkasta mielihyvästä, kun mietin miten onnellinen öttiäinen musta oli kolmen viime viikon aikana kuoriutunut. Se tuntui samaan aikaan nololta ja ihanalta. En kuitenkaan ikävöinyt melankoliapaskaani. Olin ihan uusi Eetu, ja se Eetu ryömi Jooan uniseen kainaloon ja hymyili leveästi sen kaulakuoppaa vasten.

[Kaapo]

Aaa, miumau. Olen vain niin superhyperüberonnellinen tämän paluusta. Parasta hömpänpömppää ehkä ikinä.

Tatu on murmeli, voi että. Jaan sen fiilikset kyllä ihan täysin. Joskus vaan onnelliset ja seurustelevat ihmiset on ihan tyhmiä.

”Olisin tökännyt ne silmääni”, Tatu sanoi masentuneena. ”Tarvitsen kahvia. Pari pannullista. Ehkä viisi.”

Sama fiilis. (Ihan oikeasti, yhdeltä yöllä on järkevää keittää kahvia. Kerran aloin tehdä lettuja yhdeltä yöllä. Vuorokausirytmi ftw!) Anygays, Vuorisen Tatusta vois olla moneksi (parita se Kaapolle mitä).

Ja Eetueetueetu. Meillä on vähän samanlainen käsitys onnellisuudesta. Se on pelottavaa, koska se voi kadota ihan milloin vaan ja ugh, no. Olen ottanut sairaslomaa kaikista ihmissuhteistani taas, koska en vaan osaa tai uskalla. :-----D joten i feel you, Eetu. Plus ettet vaan unohda, että rakastan siun tekstiä vaan ihan sairaasti niin tässä taas yksi lemppareistani:

Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä.

♥ ihana lause.

Kiitos taas näistä. c: Tulin taas niin hyvälle mielelle, että tästä on hyvä jatkaa kirjoittamista. Pus.

- Kaapo

[Wisteria]

Jes, tälle näkyy taas tulleen jatkoa! Mulla onkin ollut hiukan ikävä Eetua ja Jooaa (ja sokerisuutta) c:

Mukillinen toivoa oli kiva aloitus näille uusille raapaleille. Pienen draaman, jota noissa aiemmissa raapaleissa olikin runsaasti, jälkeen oli taas mukava lukea jotain höttöistä ja suloista. Hyvä mielihän tässä tulee. Ihan yhtä pahoja jatkoi samaa tunnelmaa, eikä fluffista höttöä oltu säästelty sitten yhtään (mikä on aika ihanaa). Ei näistä poitsuista/miehistä voi kuin tykätä, koska ne nyt vaan on yksinkertaisesti niin tuollaisia kivaisia ja ne saa aina lukijan hyvälle tuulelle <3

Herra Hanipöö sai hymyilemään pelkällä otsikollaan. Ehkä hieman odotin jotain söpöilyä tuon nimen takia, mutta rupesi naurattamaan otsikon sanat tuossa yhteydessä. Loistavaa. Voi Tatu, koita kestää, jotkut vain ovat rakastuneita ja onnellisia (kunpa minäkin vielä joskus, eli ymmärrän kyllä tuskasi kun tuollaisia höpöjä pareja ei meinaa päästä pakoon sitten millään). Ihanaa, että Tatukin on taas kuvioissa mukana, se tasapainottaa kivasti Eetun ja Jooan söpöilyä.

Uusi Eetu oli todella samaistuttava. Onnellisuus on kumma juttu, välillä se pelottaa, mutta onhan se oikeastaan ihan mukavaa olla onnellinen. Tulee pakostakin mietittyä, että kuinka pitkään tuo kestää, ja tavallaan tässä alkaa odottelemaan taas jotain draamaa (vaikka tällainen höttöfluff onkin niin ihanaa, että sitä voisi lukea kuinka paljon tahansa). On ihanaa kun Eetu on onnellinen! Se ansaitsee olla. Ja mä taidan olla edelleen makeannälkäinen ja jäädä odottelemaan, että saan kuulla Jooasta ja Eetusta ja kumppaneista lisää c:

Onnea muuten vielä saamistasi pikareista! <3 Menivät täysin oikealle ihmiselle.

- Wisteria

[Orenji]

Eetu ja onnellisuus ovat hyvä yhtälö, vaihteen vuoksi on kiva, että kaikki asiat ovat vihdoinkin järjestyksessä sekä hyvin. Itsekin tulee hyvälle mielelle kun lukee tällaista toiveikasta tekstiä, kyseinen olotila saa mun puolestani kestää vielä monta osaa lisää!

Nurkissakin oli vain pölyä ja pimeässä Jooan suudelmat tuntuivat sähköisiltä.

Ooh. ^^ Tykkäsin myös siitä, ettei onnellisuus ollutkaan yksinomaan täydellistä, vaan myös jännittävää, uutta sekä jopa pelottavaa. Silloin on huomattavasti helpompi löytää yhtäläisyyksiä omaan elämäänsä ja siten samaistua enemmän. Eetu on ylipäätään mahtava hahmo juurikin kertojana, tai sitten olen ainoa, jonka mielestä hänen ja Jooan osat eroavat kerronnallisesti. Oli miten oli:

Olin ihan uusi Eetu, ja se Eetu ryömi Jooan uniseen kainaloon ja hymyili leveästi sen kaulakuoppaa vasten.

tästä minä pidän.

Kiitokset!

[Sokerisiipi]

Kaapo: Tatu on muru. Ollaan varmaan jokainen joskus oltu sen saappaissa :DD Ihanaa, että tyksit ja kiitus kommentista!

Wisteria: Ihanaa, että sokeri ja höttö maistuvat ^^ ja hohoo, draamasta puheen ollen... ;D kiitos kommentista!

Orenji: Joo, Eetu on varmaan aidosti onnellinen ihka ensimmäistä kertaa sen elämässä. Tekee poitsulle hyvää :> Olen pyrkinyt kyllä siihen, että lukija osaa tehdä eron heihin kertojina, joten on hyvä, että se näkyy :3 Kiitos kommentista!

A/N: Vähän toisenlainen Jooa.

29. Verenvalvoja
S
draama
250 sanaa

Jooa

Laboratorion odotushuone oli täynnä vanhuksia. Oli siellä pari edustajaa muistakin ikäluokista, mutta eläkeläiset olivat omineet paikan pääasiassa itselleen. Siellä ne istuivat ja päivittelivät toistensa tietoon viimeisimmät tapahtumat terveydessään. Kaikki lonkkavaivoista suolen toimintaan käsiteltiin huolellisesti. Luonnollisesti mukaan heitettiin parin vastikään kuolleen läheisen nimi ja äkkilähtöjä kauhisteltiin useampaan kertaan. Vanhuksien kaksi mieluisinta puheenaihetta kun olivat ailahteleva terveys ja kuolema. Kiemurtelin penkilläni. Oli perseestä, että tässä iässä piti tulla tänne säännöllisin väliajoin istumaan ja kuunnella kaikenlaista shaibaa. Mua ei todellakaan kiinnostanut tietää, minkä väristä virtsaa Mäkisen Hertalla oli näkynyt pöntössä maanantaina. Jauhoin kyrpiintyneenä purkkaa ja odotin, että digitaalitauluun välähtäisi mun odotusnumero, mutta mun edellä oli vielä neljä sankaria. Voi vittujen vittu.

Verikokeen ottaja oli onneksi kokenut ja varmaotteinen nainen. Se tuikkasi neulan mun oikeaan kyynärvarteen ja mä valvoin tarkkaan, kun se täytti kolme pikkuputkiloa. Mulla ei onneksi ollut neulakammoa, mutta kun näin veren virtaavan ulos kehostani, mua alkoi vähän huimata. Silti en pystynyt katsomaan pois. Vielä kauheampaa oli olla näkemättä. Mun täytyi tietää, että kaikki meni niin kuin piti.

”Painapa tuosta”, nainen sanoi ystävällisesti ja painoi haavalapun kyynärtaivetta vasten. Tottelin, ja se teippasi lapun kiinni. Kiitin ja toivottelin hyvät päivänjatkot.

Oli helpottavaa päästä ulos. Laboratorion kliininen haju yhdessä vanhusten ominaistuoksun kanssa ei ollut kovin aisteja hivelevä yhdistelmä. Refleksinomainen puistatus tärisytti mun harteita. Kaipasin oitis jotain muuta ajateltavaa. Onneksi mulla oli jo suunnitelmia, joita ajatellessani teki taas mieli hymyillä. Varmistettuani, että maustepähkinät olivat yhä takin taskussa tallella eikä yhtäkään oltu syöty, otin uuden suunnan kohti Lidliä. Siellä mun ihana poikaystävä varmaan jo lopetteli töitään.

[lovekiva]

ihanaaihanaaihanaa

Lueskelin kaikki läpi ja tykkäsin paaljon. Alun ujous ja noi ihastumistunnustukset valikoitui mun suosikeiks, ensitapaaminen ja Herra Hanipöö on hyvänä kakkosena. Hahmot on kivan tunnistettavia ja uskottavia, ja Eetu <3. Hanna ja Tatu on tosi mielenkiintoisia, vaadin enemmän niitä *nousee barrikadeille*.

Ensimmäinen ajatus, josta sain kiinni, oli: voi luoja, voi luoja, mitä se sanoi? Kumpi meistä on hullu, Jooa vai mä? Mitä vitun vittua?
Toinen oli jo paremmin messissä: jätkä kusettaa sua niin täydellisesti, älä usko sanaakaan.
Kolmas sai mut melkein polvilleen: Jooa katsoo mua, se koskee mua, se puhuu mulle ja sanoo ihania asioita. Tää on unta, Eetu. Älä herää. Oo tässä koko ilta, joohan? Tee unelmista totta edes unissasi.

Oikeesti, tässä oisin tarvinnu lisähappea. äääääääää...

//tääh, kirjotan kommenttia ja tähän tulee jatkoa, mun rukouksiini on vastattu!

Ei vitsi, et voi jättää tohon, mikä Jooalla on ja miks ja mitää... Yh, vahusten ja labran haju + verikoe *pieniä vilunväreitä*.

Tottelin ja se teippasi lapun kiinni.

Tohon kuuluis kai pilkku?

Varmistettuani, että maustepähkinät olivat yhä takin taskussa tallella eikä yhtäkään oltu syöty, otin uuden suunnan kohti Lidliä.

Maustepähkinät ;_;
Kiitos näistä, jään kyttäämään jatkoa!

[Orenji]

Todellakin hiukan erilainen Jooa, melkein hämmentävän vakava tapaus tässä osassa! Ylipäätään täysin eetuton luku myös, ei yhtäkään mainintaa, ellei aivan viimeistä lausetta lasketa. Eli suomeksi sanottuna sinä teet historiaa näiden poikien (miehien) elämässä, heistä saa aikaan jotain draamatonta, mutta asiallista ja rauhallista! Oikeastaan mua häiritsee hyvin paljon mikä Jooalla on, kun hän kerran ottaa niitä lääkkeitäänsäkin päivittäin mikäli vain oikein muistan. Oletan kuitenkin, että seuraavissa palasissa sekin tulee selviämään, kaipa sitä jaksaa vielä hetkisen odottaa.

Tämä raapalesarja taipuu ilmeisesti myös sairaaladraamaksi, jos tarve vaatii, ainakin lähellä käytiin. Tykkäsin ihan liikaa koska kirjoitit vanhuksista ja latelit totuuksia jatkuvaan tahtiin, tekstissä oli vaan kaikki niin oikein. Verikokeet sun muut olisivat taanneet paljon helpomman tavan käyttää sitä veri-sanaa, joka oli jossain alkupään raapaleessa pakollinen. Oli miten oli, voisin vaikka siirtyä sulamaan lopetukselle, koska ne maustepähkinät ja pienen pieni viittaus Eetuun!

Nyt ei ole verbaalinen lahjakkuuteni huipussaan, mutta jatkoa odotellen~

[Sokerisiipi]

lovekiva: Ooi, uusi lukija! Hannaa ja Tatua on tarkoitus tulla jatkossa enemmän. Kiva, että tykkäät heistä :3 Kiitos kommentista!

Orenji: Jooasta alkaa paljastua uusia puolia, mutta sehän on vaan hyvä. Jooa ja sen mysteeriset lääkkeet :--D kyllä sekin selviää. Sitten joskus. Labrojen odotushuoneet on just tuollaisia vanhuksineen kaikkineen, en edes valehdellut ja maustepähkinät on rakkaus (kuten on Eetukin ♥) Kiitos kommentista!

A/N: 30 tulee täyteen, mutta loppua ei näy. Ehkä Kaapon hirmuennustus toteutuu ja tästä tulee 100-osainen jättimöhkäle, mutta siihen on onneksi vielä matkaa :--D

30. PÄHKINÖITÄ!
S
fluffy
250 sanaa

Jooa

”Voi luoja, ihanaa, että sä oot täällä”, Eetu huokaisi ja halasi mua tiukasti, kun näki mut.

”Huono päivä?” hymähdin.

”Pahin ikinä”, Eetu voihkaisi ja se veti mut vikkelästi pois Lidlin jännänhajuisista tiloista. ”Yksi spurgu rupesi riehumaan aamulla ja hajotti parikin hyllyä. Sit pari romanimammaa yritti salakuljettaa parikin kaljapäkkiä hameidensa alla ja nostivat kauhean älämölön, kun jäivät kiinni ja urrrgh.”

”Kaikki on hyvin nyt”, toppuuttelin Eetua ja kietaisin käteni sen vyötäisille. ”Onko parempi nyt?”

”Ei vielä”, se sanoi. Mun ei tarvinnut juuri arvailla, mitä se vielä kaipasi. Suutelin sitä niin kuin muuta maailmaa ei olisi ollutkaan. Eikä se yhteen jäänyt, mutta muut kolme olivat lyhyempiä. Yhtä mukavia kuitenkin.

”Okei, nyt on kaikki hyvin”, Eetu sanoi ja sen silmät loisti. Mun teki niin hyvää nähdä se onnellisena, ja tietää, että se johtui musta. ”Mitä sä oot tehny?”

”Aamuluentoja ja pähkinäostoksia”, mä summasin mun päivän. Labrat jäivät mainitsematta. Vahingossa mukamas, mutta en jotenkin tässä tilanteessa viitsinyt alkaa selvitellä mun diagnoosia. Mitä Eetu siitäkin tiedosta olisi hyötynyt?

”Sanoiksä pähkinöitä?” Eetu valpastui ja omin luvin se alkoi penkoa mun taskuja. ”Jooa, sä luet jo mun ajatuksia!”

”Ilmankos ne ovat yksinkertaistuneet lapsen tasolle”, kiusasin sitä. Eetu pukkasi mua kylkeen ja heitti suuhunsa pari pähkinää. Se rouskutti niitä äänekkäästi ja hymisi makuelämyksestä mielissään.

”Enkö mä muka saa?” älähdin muka loukkaantuneena. Ilman ennakkovaroitusta Eetu heitti pari maustepähkinää ilmaan, mutta mulla oli nopeat refleksit ja nappasin ne suht vaivatta suuhuni. Virnistin omahyväisesti, kun näin Eetun ällistyneen ilmeen.

”Ei helvetti”, Eetu nauroi mun tempulle ja loppumatkan maustepähkinät jaettiin sulassa sovussa.

[Wisteria]

Hahaa, mä aavistelin että sieltä oli tulossa jotain draamaisaa, ja sitähän sieltä sitten tuli. Hämmentää Jooan vakavuus ja verikokeet ja diagnoosit. Sain kylmiä väreitä. Vähän pelottaa minkälainen terveysongelma on kyseessä, ehkä en haluaisi tietää (koska pelottaa että Jooalle käy jotain), mutta niin utelias olen että jatkoa ja selityksiä taidan edelleen odottaa kärsimättömänä.

Hymähtelin sun vanhuskuvaukselle, tuo on kyllä ihan totta! Vaikka kuinka olisi hymyilevä pullantuoksuinen mummo, nekin aina lopulta puhuvat suurimmaksi osaksi tuttujen poismenoista ja reistailevasta terveydestä. Eikä niitä juttuja pitkään aina jaksaisi kuunnella :-D Voi Jooa-parka mitä joutui kestämään.

Hetkeksi ainakin päästiin sitten hiukan iloisempiin tunnelmiin, maustepähkinät on hyviä ja Eetu oma suloinen itsensä. Kyllä tollaiset suudelmat piristäisi kenen tahansa päivää, vaikka kuinka olisi saanut päänvaivaa myymälävarkaista sun muista c: Sä vaan taidat sokrun todella hyvin ja sitä ei edelleenkään näistä puutu, vaikka välillä käydäänkin ihan erilaisissa tunnelmissa. Jatkan tykkäilemistä, kiitos tähänastisista! (Enkä pistä pahakseni vaikka tästä tulisi sadan osan pituinen jättimöhkäle, koska näitä on niin mukava lukea.)

- Wisteria

[Sokerisiipi]

Kiitos suuresti kommentista, Wisteria! :>

A/N: Pientä taustainfoa Markuksesta ja sen ja Jooan väleistä. Punaparta tulee vielä takaisin (jossain vaiheessa.)

31. Toisenlaisia tattiaisia
S
draamafluffy
250 sanaa

Eetu

”Vieläkö se sun serkku punkkaa sun luonas?” mä kysyin vikaa pitsan siivua nakertaen. Jooa oli jo ahmaissut oman osuutensa. Se löhöili raukeana sohvalla ja nipisteli mun varpaita vuoron perään, jokaista erikseen.

”Jeah, Markus on asettunut taloksi”, Jooa vastasi. ”Ei siitä kuitenkaan oo juuri haittaa. Sillä on niin paljon kaikkea omaa sählinkiä, ettei se juuri kotona hengaa.”

”Toihan kuulostaa ihan sulta”, hymähdin ja laskin lautasen lattialle. ”Kulkeeko se teillä suvussa?”

”Itse asiassa ei”, Jooa sanoi mietteliäästi. ”Kaikki muut meidän perheessä on niin sanotusti normaaleja, vastuullisia ja jalat maassa olevia tattiaisia. Mä ja Markus ollaan suvun yhteinen kauhistus.”

”Ja siksi te pidätte yhtä”, oivalsin.

”Se on yksi syy, mutta kyllä meidän ajatusmaailmat kohtaa muutenkin”, Jooa sanoi. ”Mä en tosin ole niin aktiivinen luonnonsuojelija. Markus on kunnon aktivisti. Se juoksentelee ympäri Suomea ja muuta maailmaa osallistuakseen mielenosoituksiin ja järjestelee kampanjoita sun muita. Siksi se on niin kiireinen.”

En voinut olla päästämättä suustani epäuskoista tyrskähdystä. Se Markus, jonka mä olin nähnyt, ei ollut näyttänyt miltään luonnon hartaalta suojelijalta vaan pummilta, joka oli viettänyt pari kolme yötä kadunpohjalla. Sen aggressiivinen asenne oli sekin jättänyt omanlaisensa puumerkin.

”Tiedän mitä tarkoitat”, Jooa huokaisi. ”Markus ei tainnut ihan vaikuttaa siltä?”

”Ei oikein”, naurahdin. ”Se vaikutti suoraan sanottuna vähän kajahtaneelta.”

”Sillä lailla, Markus”, Jooa mutisi ja se vajosi syvemmälle sohvan sisuksiin. Äkkiä se kohotti päätään. ”Hetkinen. Sun nykyisellä mittapuullas mä en siis enää ole kahjo?”

”Olet sä”, sanoin epäröimättä ja kömmin sen syliin. ”Mutta älä kasvata partaa, okei?”

Jooa naurahti. Se näytti onneksi olevan ihan sinut sen ehdon kanssa.

[Orenji]

Tattiaisia! <3

30. osa on jäänyt jostain syystä lukematta, mutta nyt tuli korjattua sekin vääryys. Lidl on tosiaankin mitä loistavin tapahtumapaikka ja bongasin maininnan jännästä tuoksustakin, hienoa. Musta on jotenkin hauska ajatella Eetua töihin kyseiseen kauppaan, en sitten tiedä että minkä takia. :') Olin iloinen, kun Jooa tuli moikkaamaan paikan päälle, pähkinöineen päivineen. Söpöily oli luonnollisesti kivaa luettavaa, refleksien testailu sujui sekin tarpeellisen hyvin ja Eetu on hämmentävän suloinen kiroillessaan.

31. raapale vaikutti ehdottoman lupaavalta heti otsikosta alkaen, draamafluffy on ilmeisesti uusi suosikkini. Markuksen taustojen ja tekemisten valottaminen oli hyvä ajatus, hän kun teki suuren vaikutuksen heti ensiesiintymisellään, niin oli mukavaa saada lisäinfoa. Tuli pienoisena yllätyksenä tuo luonnonsuojelu, ei ehkä se mitä olisin ensimmäisenä odottanut, mutta yllättävyys on positiivinen puoli ainakin tässä tapauksessa. Markus ja Jooa olisi hauska nähdä keskellä sukukokousta tai jotain siihen suuntaan, millaisenhan kaaoksen kaksikko saisi aikaan.

Kiitoksia elonmerkistä!

[Sokerisiipi]

Orenji: Lidl on niin hieno miljöö :'D Markus oli kyllä heti alusta asti voimakas persoona ja joo, ne kaks saisi aikaan vaikka mitä :--D Kiitos kommentista!

A/N: Nyt te saatte VIHDOIN tietää, mikä Jooalla oikein on

32. Sanoja vailla
K-11
hömppädraama
200 + 200 sanaa

Eetu

Rakastin sitä, kun Jooa oli niin vahvasti mun iholla. Se oli täydellinen sekoitus kosketuksia, suudelmia ja sen miehekästä, lämmintä tuoksua. Kun mun hengitys tasaantui ja euforinen olo muuttui pehmeäksi raukeudeksi, mua hymyilytti kamalasti. Eikä tää ollut edes ensimmäinen kerta, mutta seksi Jooan kanssa oli uskomatonta. Kyse ei ollut niinkään siitä, että se olisi ollut jonkinlainen seksijumala vaan siitä, miten se oli mun kanssa. Jooa keskittyi muhun, katsoi silmiin ja kuiskaili hellyyksiä mun korviin. Mulle oli ihan uutta kokea sellainen yhteenkuuluvuuden tunne ja syvempi yhteys toiseen ihmiseen. Nautin niin paljon, kun sain tutkia Jooan vartaloa ja selvittää, mikä sai sen syttymään. Me suorastaan kilpailtiin siitä, kumpi sai toisen nauttimaan enemmän. Enkä mä voinut muuta kuin väristä, kun Jooa katsoi mua silmissään kiihkeä loimu ja mä antauduin enemmän kuin mielelläni.

Levottomuus oli kyllä Jooan pahimpia vikoja. Mulla oli hyvä, unelias olo, mutta Jooa oikein kihisi energiaa. En tajunnut, miten se oikein oli mahdollista, mutta se pyöri ja hyöri ympäriinsä eikä pysähtynyt paikoilleen kuin pariksi minuutiksi. Mä jäin suosiolla sänkyyn, kun herra lähti keittiöön tekemään itselleen iltapalaa. Mua nukutti, mutta en osannut nukahtaa. Kaipasin Jooan ihon lämpöä ja sen käsivarsia mun ympärillä.

”Tyypillistä”, puhahdin itsekseni ja nousin ylös hakeakseni mun miehen takaisin sänkyyn.

***

Jooa oli selin muhun, kun tulin keittiön ovensuuhun. Se kulautti vettä kurkkuunsa, yökkäsi ja yski rajusti ulos suustaan jotain, mitä se ei ollut saanut nieltyä.

”No voi helvetti”, Jooa kirosi ja paiskasi turhautuneena vettyneen tabletin roskikseen. Kuulin, miten lääkeliuskan foliopaperi rapisi, kun se annosteli itselleen uuden satsin. Kolme kertaa Jooa asetti kielelleen jotain ja kolme kertaa se joi vettä lasista.

”Onko noi reseptilääkkeitä?” kysyin varovasti. Jooa pamautti lasin tiskipöydälle niin lujaa, että mä hätkähdin ja otin vaistomaisesti puoli askelta taakse. Se kääntyi katsomaan mua kasvoillaan kiinnijääneen lapsen uhman ja suuttumuksen sekainen ilme. Sit Jooa ikään kuin tajusi, että kysyjä olin mä ja se rentoutui hiukan, mutta ei paljoa. Lääkkeet oli sille arka asia, sen mä tajusin kysymättäkin.

”Joo, on ne”, Jooa sai sanottua eikä se edes yrittänyt kuulostaa nauravaiselta itseltään. Sen ääni oli lattea ja kliininen, kun se totesi diagnoosinsa:

”Mulla on haavainen paksusuolentulehdus.”

Mulla ei ollut aavistustakaan mitä se tarkoitti. Se ei kuulostanut mitenkään erityisen hyvältä, mutta ei onneksi kuolettavaltakaan.

”Kuulostaa ikävältä”, mä uskaltauduin kommentoimaan ja tulin lähemmäs. ”Parantaako noi lääkkeet sen?”

”Ei”, Jooa sanoi ja sen ääni oli selvästi katkera. ”Se on krooninen. Se ei parane koskaan. Joudun napsimaan lääkkeitä lopun ikääni.”

Mulla ei ollut siihen mitään sanottavaa.

[Sokerisiipi]

A/N: On hurjan mielenkiintoista päästä Jooan pään sisään käsittelemään jotain vakavampaa ja katsoa, miten se sitä käsittelee. Hahmon syvennys taisikin jo olla vähän tarpeen.

33. Kehonsa pettämä
S
draama
250 sanaa

Jooa

Mua inhotti, että Eetu oli yllättänyt mut kesken lääkkeiden oton. Enemmän mua inhotti kuitenkin oma reaktioni, jolle en mahtanut mitään. Puolusteleva asenne puski jostakin syvemmältä, jonne tietoisen minän valta ei ulottunut enkä voinut edes teeskennellä ottavani koko jutun rennosti. Yllättävä tilanne riisui mut aseista ja pakotti mut kertomaan Eetulle, että mistä oli kysymys.

Luulisi, että olisin jo kahden vuoden aikana sopeutunut diagnoosiini, mutta yhä se vaan sai mut varpailleni. Se oli yksi niistä harvoista asioista, jotka pidin tiukasti itselläni. En halunnut puhua siitä ihmisten kanssa, koska ne kysyivät aina samaa: mitä oireita siinä oli ja miten se oli todettu? Ikään kuin sana ”suoli” ei olisi jo kertonut niille tarpeeksi, että mitähän oireita siinä mahtoikaan olla. Oi, oi, ei kai olisi vatsakipuja ja ripulia, joka pahimmillaan saattoi muuttua pelkäksi tummaksi vereksi – kuten mulle oli käynyt – ja vessassa oli käytävä se kakskyt kertaa päivässä. Suolen toiminnan pitäisi pysyä yksityisasiana. Mä en ainakaan tuntenut oloani luontevaksi, jos piti puhua vatsavaivoista, vaikka ne sitten olisivatkin olleet olennainen osa mun sairautta.

Eikä siihen ollut edes selitystä, että miksi vitussa just mä eikä joku muu. Ainoa, mitä ne tiesivät, että perinnölliset syyt saattoivat osaltaan vaikuttaa ja sen, että tauti alkaa usein nuorella aikuisiällä. Jäi tosi valistunut olo senkin paskan jälkeen, kun vihdoin pääsin sairaalasta kotiin ja olin ihan romuna, enemmän kyllä fyysisesti, koska tilanne oli pahentunut äkkiä ja rajusti. En kuitenkaan voinut sanoa, että olisin henkisestikään ollut ihan fine sen jälkeen. Täysimittaisessa toipumisessa ja tilanteeseen tottumisessa meni suunnilleen koko vuosi ja mä työstin sitä prosessia vieläkin.

[Orenji]

No nyt se selvisi. D: Olisi taas kerran hivenen huono hetki kommentoida, joten aion tiivistää nuo muutamat raapaleet yhteen kasaan, pahoittelen. Eetu ja Jooa eivät kauaa saaneet pitää kaikki on onnellista ja ihanaa -hetkiänsä, tämä oli vähän tällainen paluu todellisuuteen. Ymmärrän Jooan ajatuksia, vähemmästäkin sitä lähtisi puolustuslinjalle ja ottaisi välinpitämättömän asenteen. Onneksi Jooa otti asian rauhassa eikä lähtenyt sohlaamaan mitään tuohon päälle, siitä olisi seurannut varmaan riitaa. Kai sitä nyt täytyy vain odottaa, että täysimittainen toipuminen etenee askel kerrallaan, se olisi aika hienoa.

Odottelen seuraavia osia!

[Sokerisiipi]

Orenji: Todellisuus osaa olla aika raaka tila, jossa pitää elää. Hyvä, että tilanne näyttäytyy ymmärrettävänä! On nimittäin haastavaa (hyvällä tavalla) kirjoittaa tällaisia ajatuksia ja se olisi aika huono juttu, jos niissä ei vaikuttaisi olevan mitään järkeä. Kiitos kommentista!

A/N: Kun sain valmiiksi yhden "ikuisuusprojektini", on aika palata tänne ja jatkaa Jooan ja Eetun suhdekiemuroita. Olen ollut tämän suhteen melkoisen epäsäännöllinen päivittäjä (yritän parantaa jatkossa) mutta toivon, että lukijoita kuitenkin vielä löytyy :>

34. Uskon että me opitaan vielä
S
melankolinen draama
350 sanaa

Eetu

Mulla ei ollut aavistustakaan, miten tällaisesta asiasta pitäisi keskustella vai pitikö sen antaa olla. Tässä tilanteessa ja tällä hetkellä Jooa tuntui niin vieraalta. En tiennyt mitä tehdä. Jooan jännittynyt ja kireä olemus olivat kuin sähköistetty voimakenttä sen ympärillä. Musta tuntui, että polttaisin näppini, jos yrittäisin kurottautua sen lävitse.

Mutta Jooalla oli paha olla. Tää asia oli sille arka. Tajusin sen, vaikken ymmärtänytkään sitä, mutta mä voisin opetella. Nyt mun täytyi jotenkin kertoa Jooalle, että kaikki oli hyvin eikä sen tarvinnut pelätä, mitä mä ajattelin tästä. Halusin myös viestittää, että olin pahoillani, jos olin tehnyt tästä tilanteesta pahimman mahdollisen yllättämällä Jooan. Olin asettanut sen tilanteeseen, jossa Jooalla ei ollut valtaa kertoa tästä niin kuin se olisi itse halunnut. Se oli epäreilua, mutta se oli myös meistä kummastakin riippumaton seikka. Halusin kertoa Jooalle niin paljon, mutta sanat eivät sinkoutuneet mun suusta samalla tavalla kuin sen. Aito läheisyys oli asia, jossa olin vielä ihan untuvikko, mutta mä en voinut jättää tätä tähän enkä Jooaa näin.

Riskeeraten vielä lisää mä menin lähemmäs enkä suonut yhtäkään katsetta puolivajaalle tablettiliuskalle. Asetin käteni sen jännittyneen vartalon ympärille ja katsoin Jooaa silmiin. Keittiön kellertävässä valossa ne näyttivät vaaleanruskeilta ja tavanomainen lämmin tuike oli Jooalta hukassa, mutta ehkä me voitaisiin etsiä sitä yhdessä.

”Tiedäthän sä, ettei tää muuta mitään, mitä tunnen sua kohtaan?” mä varmistin hiljaa. ”Eikä meidän tarvitse puhua tästä, jos et halua.”

Jooa oli hiljaa niin kauan, että pelkäsin mokanneeni.

”Anteeksi”, se lopulta mutisi niin hauraalla äänellä, että mun sydän sykähti. ”Tää vaan on – en osaa puhua tästä. Kun aattelen sitä – tuntuu kuin olisin jokin virhepainos. Viallinen erä vääriä geenejä ja alttiusvaikutuksia.”

Se kuulosti niin hirvittävällä tavalla tutulta, että mun kurkkua pakotti. Painauduin Jooaa vasten ja halasin sitä lujaa. Halusin sen tietävän, että välitin.

”Ei täydellistä ihmistä olekaan”, mä sanoin karheasti. ”Mutta usko mua, kun sanon, että sä oot hyvä ja ihana just noin. Ei se diagnoosi määrittele sua ihmisenä.”

Jooa ei sanonut mitään, mutta se halasi mua takaisin. Me seisottiin siinä pitkään, yhtä epätäydellisinä ja alastomina. Me hyväksyttiin toisemme. Jutun juju oli kuitenkin siinä, miten hyväksyä itsensä. Mä en tiennyt, mutta ehkä sitäkin voisi opetella yhdessä.

[Sokerisiipi]

A/N: Eetun hymykuopat ovat Jooan pahin heikkous.

35. Marraskuuaamuja
K-11
fluffy
200 sanaa

Jooa

Mun teki mieli olla yksi niistä jätkistä, jotka pakenee aamulla vähin äänin, mutta ekaksi, en oo ikinä osannut liikkua hiljaa ja tokaksi, jäin Eetun silmien vangiksi heti, kun se avasi ne. Se oli kummallista, miten paljon valtaa toisella oli suhun. Miten yhdellä katseella se toinen voi mitätöidä kaikki sun raukkamaiset suunnitelmat ja täräyttää ilman sanoja, että hei Jooa, nyt et ajattele järkevästi. Annoin Eetun katsoa mua, kunnes uninen sameus haihtui sen silmistä ja se tajusi, että aioin jäädä siihen.

Silloin se hymyili, ja voi luoja, Jeesus, Zeus, Ukko ja Odin, miten mennyttä olin siinä vaiheessa. Ne helvetin hymykuopat. En varmana ikinä pääsisi niiden ylitse. Lankesin niihin joka kerta yhtä lujaa. Mun oli pakko suudella Eetua ja hypistellä sormillani sen tajuttoman pehmeää tukkaa. Sen käsi mun kyljellä, selällä ja takapuolella. Eetu näykkäisi mun alahuulta hellästi hampaillaan. Se li’utti kättään mun lanteilta etupuolelle, jossa se kohtasi mun aamuseisokin ja sinne se myös jäi.

Oli petollisen helppoa unohtaa viime yön kiusallinen ja ikävä tilanne keittiössä. Rentouduin täydellisesti enkä ajatellut mitään muuta kuin Eetua ja miten paljon nautin sen kosketuksista ja suudelmista mun vartalolla. Eetu oli uskomaton suutelija. Vaikka tiesinkin sen olevan osaksi nautinnon luoma illuusio, musta tuntui, että kaikki oli sittenkin ihan hyvin.

[Orenji]

Jatkoa! ^^ Sulla on hyvä pointti, nyt kun ESTTO on saatettu loppuun, voit keskittyä tähän kaksikkoon paremmin. Olen oppinut arvostamaan hömppää enemmän, tällainen on mukavaa vaihtelua totisille ja draamantäyteisille teksteille. Tietenkin tästäkin tekeleestä jotain säröä löytyy, se on tullut todettua useampaan kertaan. Onneksi Eetun lohdutustaidot korjasivat tilanteen ainakin tällä kerralla, en olisi jaksanutkaan mykkäkoulua tai tiuskimista juuri nyt. Pari osaa sellaista riittää vallan hyvin, sitten voidaan taas panostaa ällösöpöilyyn ja sokerisiin rakkaudentunnustuksiin tai jotain vastaavaa.

Lukijoita tosiaankin löytyy, jos jatkat numeron 35. mukaan eteenpäin, en voi vastustaa fluffya eikä varmaan kovin moni muukaan. : D

Silloin se hymyili, ja voi luoja, Jeesus, Zeus, Ukko ja Odin, miten mennyttä olin siinä vaiheessa. Ne helvetin hymykuopat.

Tässä on uusi suosikkikohtani, ne on hymykuopat, ymmärrän ehdottoman hyvin miksi Jooa jäi tuijottamaan. Luonnollisestikin osasin arvostaa myös avun anomista Zeukselta (milloin kirjoitat lisää Kreikan mytologiaa) ja Ukolta! Nyt ei irtoa mitään kovin paljon älykkäämpää, odottelen innolla seuraavaa osaa~

[Turkoosi topaasi]

Vähän hävettää kommentoida tätä, kun juuri pääsin sanomasta, etten yleensä lue orginaaleja, mutta ilmeisesti ficcisi Ei sitä tarvitse tahdikas olla auttoi minut ulos originaalikammostani. Mistä lie sekin kammo tullut...

Molemmat pojat ovat ihanan lutusia omalla tavallaan. Jooa on todella valloittava energisyydellään ja elämänasenteellaan. Lisäksi, kun otetaan huomioon se millainen herrasmies hän on Eetua kohtaan, niin olen aivan myyty. Eetu taas hurmaa hieman jopa röyhkeän huvittavalla asenteellaan muiden omaisuuteen. Kivaa vastapainoa tälle piirteelle antaa se, kuinka suloinen hän on muuten. Tykkäsin muutenkin todella paljon siitä, että kirjoitit vähän pidemmin poikien ensitapaamisesta, eikä lukijoiden tarvinnut tyytyä vain miettimään omassa päässään.

Eetun menneisyys on todella traumaattinen, eikä siis ole mikään ihme, että hän ei kyennyt aluksi kunnolla luottamaan siihen, ettei hän joudu taas kärsimään. Itselläni ei ole koskaan vastaavia traumoja ollut, mutta tuntuu silti hieman uskomattomalta, että Eetu selvisi ahdistuksestaan niin nopeasti. No, kai se johtuu sitten siitä puhumisesta jollekulle, sekä tietysti Jooan vakuuttelusta (sekä luontaisesta vetovoimasta ) Tykkäsin kuitenkin tarinasta.

[Sokerisiipi]

Orenji: Mistä fluffy on tehty? No näistä miekkosista tietysti. Kiva, että hömppä miellyttää ja sitä haluaa lukea! Kiitos kommentista!

Turkoosi topaasi: Hyvä, että olet uskaltanut lukea originaaleja! Nää on lutusia, kyllä :3 silti molemmissa on särönsä. No öh, Eetu ei ole ihan selvillä vesillä vielä, mutta se luottaa Jooaan kuin kallioon, joten se auttaa hirmu paljon, ettei se angstaa enää niin kamalasti. Rakkaus tekee onnelliseksi :> Kiva että tykkäät ja kiitos kommentista!

A/N: Siunatkaa Spurttiraapaletta. Tämäkin jatkuu nyt oikein kunnolla. Seitsemän osaa, AINAKIN, tulossa tällä viikolla :> pakko jatkaa, koska pojat ja syksy ja on ollut ikävä ♥

36. Sateentuoksua sinussa
S
fluffy
sanalla ainoa
300 sanaa

Eetu

Jooa oli ihana ja tuli saattaa mut töihin. Seura oli tarpeen, koska ulkona vallitseva sää oli ajaa mut saman tein takaisin sisään. Maa oli märkää ja taivaalta satoi vettä tasaisena virtana. Katsoin masentuneena mun rapun katoksesta, että tonneko mun pitäis lähteä selviytymään. Jooa kopautti mua hartiaan.

”Vettä se vaan on”, se sanoi hellästi ja suuteli poskelle. Jooa vaikutti olevan jo huomattavasti enemmän oma itsensä. Ainakin se jutteli taas ja oli ollut varsin kiehnäävä meidän aamuseksin jälkeen. Ei haitannut ollenkaan.

”Mutku mä en tahdo”, nurisin lapsellisesti. ”Mun kengät kastuu.”

”Haluutko, että kannan sut pysäkille?” Jooa härnäsi.

”Et takuulla kanna”, kauhistuin ja vedin takkini hupun päähän. Jooa hykerteli. Se käveli paljain päin sateeseen ja veti mut mukanaan. Se oli kylmää ja epämukavaa. Ei ollenkaan romanttista toisin kuin elokuvissa annettiin ymmärtää, mutta leffat oli muutenkin epärealistista paskaa.

Kun me päästiin Lidlin katokseen, Jooa työnsi kädet taskuihinsa ja keinui kantapäillään. Sen pikkunuttura oli kokenut kovia sateessa, mutta ei se tainnut olla syy siihen, miksi Jooa näytti noin nöyrältä.

”Tota”, se sanoi hermostuneena, ”mun kaverilla Sinillä on tuparit tossa viikonloppuna ja mä saisin tuoda sinne seuralaisen. Öh. Haluaisitko sä tulla sinne? Niinku mun poikaystävänä. Se on ihan ookoo, jos se on susta liian aikaista. En siis todellakaan painosta, vaikka kyllä mä tykkäisin – ”

”Jooa, hys”, komensin ja Jooa vaikeni. Tuo mies osasi sitten olla välillä niin teini, mutta oli se myös söötti. ”Mä tuun sinne. Sun poikaystävänä.”

”Tuutko?” Jooa hihkaisi niin iloisena, että mua melkein hävetti sen puolesta. ”Okei, sä et voi perua! Tai tietty voit, jos oikeasti haluat, mutta – ”

Painoin kämmeneni sen suulle ja pussasin sitä nenänpäähän. Viimein Jooa vaikeni.

”Oot toivoton lörppö”, huokaisin sille ja halasin sitä sitten, vaikka sen takki oli ihan märkä. Hengitin ahnaasti sadetta ja Jooaa. ”Mutta oot myös mun.”

”Sun ainoas”, Jooa sanoi ja mun sydän heitti kieppejä.