Räntsäke: Eetulle pojoja ja suosionosoituksia! Joo, siis Jooan perimmäinen ongelma oli juurikin tuo, että melkein vuoden seurustelun jälkeen se saakin kuulla jotain tuollaista, joka tuli sille ihan puun takaa. Haha, Tatu on beibe. Laitoin ne juomaan rommia, koska imo rommi on parempaa kuin jokin kossu. Merirosvofiilikset on vaan fiiliksiä, vaikka Tatusta varmaan saisi kelpo merirosvonkin
Kiitos kommentista!
Orenji: Puhuminen, vatvominen ja rautalangasta vääntäminen ovat tosijuttuja ihan oikeassakin elämässä, vaikka tässä tarinassa nekin elementit ovat välistä korostuneet oikein reilusti. Kyllä ne ovat kiitollisia, sitten lopulta, ehkä. Kiitos jälleen kommentista!
A/N: Olen melkein valmis. Melkein. Tahkoan parhaillaan vikaa rapsua ja sehän TULEE tänne tämän yön aikana. On joo ollut aikamoinen matka tämänkin tarinan kanssa, mutta fiilistelen sitä enemmän, kun saan tuon 100. tottelemaan minua ja päättymään juuri niin kuin haluan. Sillä välin tarjoan 99. osan, jossa on ihana Tatu, sanaton Jooa ja tylsä, vakiintunut Eetu
Olkaa hyvä!
99. Harvinaisen sanaton
S
kesähömppä
150. Indigo
300 sanaa
Jooa
Juuri ennen lukuvuoden alkua me mentiin kaveriporukalla jokirantaan. Me oltiin sekalainen joukko opiskelijoita, amislaisia ja työssäkäyviä ihmisiä. Kun alkoholi oli saatu virtaamaan, alkujähmeyden jälkeen kaikki tulivat toimeen enempi vähempi.
Eetu oli omittu sen kavereiden toimesta, koska sitä näkyi kuulemma liian vähän, ja syy taisi olla mun. Olin vähän levoton, koska monet Eetun miespuolisista kavereista olivat sen vanhoja säätöjä ja nytkin meininki oli hyvin tuttavallista. Toki mä tiesin voivani luottaa Eetuun, mutta mustasukkaisuus orasti silti.
”Voi helvetti, Jooa, lopeta sen miehes vahtaaminen edes hetkeksi”, Tatu mun vieressä huokaisi ja kaikki, jotka kuulivat sen sanat, nauroivat. ”Ei se mitään tee. Tai ei ainakaan sun silmien edessä.”
Pyörittelin sille silmiäni ja yritin osallistua keskusteluun. Onneksi ei tarvinnut yrittää kauaa, koska Eetu tuli istumaan mun jalkojen väliin suojaan merituulelta. Mulle tuli heti paljon parempi fiilis, kun sain halia ja pusutella sen niskaa.
”Muuttakaa täältä pois, jooko”, Tatu voihkaisi.
”Ei tarvii katella”, Eetu hymähti sille.
”Trust me, en todellakaan katso”, Tatu sanoi. Se puhui totta, koska se lojui nurmella ja tuijotti kohti taivasta. ”Mulle on ihan tarpeeksi, että tiedän teidän ällöhöpöpäiden olemassaolosta.”
Se nousi ja konttasi tasokkaampaan seuraan. Me ei pantu pahaksemme, vaikka Eetunkin kaverit kyräilivät meitä aika nyreän näköisinä.
”Niitä vituttaa, että sä teit musta, niiden luottobilekaverista tylsän, varatun pariskuntaihmisen”, Eetu kuiskasi.
”Kaipaatko sä sitä?”
”Ai sekoilua noiden pinnallisten ikiteinien kanssa? En vitussa”, Eetu tuhahti ja veti mun käsiä tiukemmin ympärilleen. Mun sormet rutistivat pehmeää, indigonsinistä flanellia. Olin harvinaisen sanaton, mutta saattoi myös olla, ettei tää hetki edes tarvinnut mitään sanoja. Mun olo oli rauhaisa ja kevyt. Se ei ollut enää vain sitä ylitsevyöryvää onnellisuutta vaan jotain vakaampaa ja lujempaa. En ollut koskaan tuntenut sellaista.
Hitaasti Eetu nousi ylös ja otti mua kädestä, hellästi, mutta varmasti.
”Lähetäänks kotiin?”
Savunsiniset silmät tuikkivat ja poskiin ilmestyivät hymykuopat. Mun sydän otti odottamattoman varaslähdön, yhä vieläkin.
”Lähdetään vaan.”