takkuinen: Hm, ehkä vissiin tarkoitit Tanelia? We'll see
Kiitos kommentista!
Orenji: Pahvis on aika ihuna
Tää sarja on jo lopuillaan, joten asioiden käsittely on kyllä edessä. Kiitos kommentista!
80. Eräpäivä meni jo
S
draama
350 sanaa
Jooa
"No, sun täytyy yrittää ymmärtää, että mun tilanne oli tosi tukala täällä kotona. Mut torjuttiin kaikkialla sen takia, että tulin ulos kaapista", Taneli aloitti hyvin totisena ja katsoi mua suoraan silmiin. "Se oli hirveän raskasta. Raskaampaa kuin ikinä annoin kenenkään ymmärtää, ja lopulta en kestänyt sitä. Siksi mä lähdin. Ehkä mä en silloin itsekään ollut vielä okei itseni kanssa."
"Oon pahoillani, että sulla on ollut noin vaikeaa. En tiennytkään", sanoin vilpittömän myötätuntoisena. Taneli otti sen rohkaisuna jatkaa entistä ponnekkaammin.
"Siitä oli vaikea puhua ja vielä vaikeampi myöntää, että mua pelotti", Taneli sanoi ja nyt se puhui enemmän tyhjälle kahvimukilleen. "Berliinissä sain ikään kuin uuden alun, ja se oli niin – no, vapauttavaa. Ainoa, mikä mua vielä huoletti ja pidätteli, olit sä, koska rakastin ja rakastan sua edelleen. Tiedän, ettei mun käytös ole antanut sitä kuvaa, mutta sä olet ainoa mies, josta olen ikinä välittänyt niin paljon."
"Mun piti kertoa sulle ja selittää tilanne niin hyvin kuin pystyin, mutta en voinut. Sun kohtaaminen oli sillä hetkellä liikaa ja musta ei ollut reilua pidätellä sua kaukosuhteessa jätkän kanssa, joka oli niin sekaisin kuin mä silloin olin. Tarvitsin aikaa ja sit se vaan – no venähti."
Selitys oli niin älytön, että halusin huutaa. Keräsin kuitenkin itsehillintäni rippeet. Olisi pitänyt tietää, ettei Tanelilla ollut tuon parempaa syytä. Ei sillä koskaan ollut. Se teki aina sen, mikä sopi parhaiten sen omiin tarkoituksiin ja otti huomioon muut vain, jos se kävi yksiin muiden suunnitelmien kanssa.
"Sä jätit mut, Taneli. Kaikin tavoin", sanoin enkä edes yrittänyt peitellä katkeruuttani. "Luuletko sä, että tää selitys korjaa kaiken? Mä tulin tänne vaan tekemään tilit selviksi."
"Tulitko?" Taneli kysyi ja katseli mua tarkkaan. "Sä et tunne enää yhtään mitään mua kohtaan?"
"Tulin sun vuoksi takaisin", Taneli sanoi hiljaa. "Näin sun ilmeen, kun me nähtiin. Siinä oli jotain."
Puolitoista vuotta sitten olisin takuulla langennut ja antanut anteeksi, mutta mun sydämessä ei ollut enää tilaa Tanelille. Tajusin sen nyt, kun katsoin sen kasvoja ja toiveikkaita silmiä lasien takana. Jos Taneli kuvitteli mut ottavan sen takaisin, se ei tuntenut mua enää. Ei ollut enää meitä tai edes mahdollisuutta meihin.
Oli vapauttavaa tajuta se kaikki.
81. Kaikki temput (ainakin mä yritin)
S
draama
3. Loppu
350 sanaa
Jooa
"Se oli vaan takauma menneestä. Oon nyt Eetun kanssa. Rakastan sitä", sanoin vakaasti.
"Ja hyvinpä teilläkin tuntuu menevän. Me ei ikinä riidelty", Taneli tuhahti. Mun rintaa vihlaisi kipeästi, kun se läjäytti mun ja Eetun tulehtuneet välineet tuolla lailla kasvoille. Enempi mua kuitenkin suututti, kun se yritti ihan väkisin tehdä itsestään paremman vaihtoehdon.
"Usko vittu nyt jo!" ärähdin, kun meni hermo Tanelin uppiniskaisuuteen, jonka se kaiketi kuvitteli olevan hyvinkin romanttista. No vitut oli. Aivan helvetin rasittavaa vain. "Palaa takaisin sinne Saksaan. Mä en enää pidättele sua. Olin jo päässyt yli susta ja tämän jälkeen ainakin olen. Meistä ei voi enää tulla mitään, tajuatko? Sä heitit sen tulevaisuuden menemään, kun aloitit sen uuden elämäsi Berliinissä ja katkaisit kaikki yhteydet Suomeen ja muhun siinä samalla."
Taneli katsoi mua pitkään, ja viimein, niiden ratkaisevien sekuntien aikana, se tuntui ymmärtävän. Koko sen olemus romahti ja sen kasvoilla oli jotain, mikä ei voinut olla mitään muuta kuin sydänsurua. Tiesin, miltä se tuntui, ja olin pahoillani, mutta mä olin kuvitellut Tanelin tajuavan tilanteen. Olin kertonut Eetusta, mutta siitä huolimatta se oli uskonut mahdollisuuksiinsa. En tiennyt oliko se sokeutta, naiiviutta vai ylimielisyyttä. En oikeastaan välittänytkään tietää.
"Se jätkä", Taneli lopulta sanoi karheasti ja pinnistellen saadakseen sanat ulos. "Onko se hyvä sulle?"
"On", sanoin pehmeästi enkä epäröinyt vastausta hetkeäkään. "Se on mulle rakkainta, mitä on."
Taneli nyökkäsi, mutta ei kyennyt sanomaan sen enempää. Tai niin mä kuvittelin.
"Mä valehtelin", se paljasti. "Se soitti sulle. Kahdesti."
"Senkin kusipää", sihahdin. Taneli ei kieltänyt. "Minne sä pistit mun kännykän?"
"Sun takin taskuun."
"Sä sitten yrität kaikkein likaisimmatkin temput", puhisin syöksyessäni naulakoille ja olin – taas vaihteeksi – aivan helvetin vihainen.
"Mun piti saada tietää", Taneli sanoi, mutta mä en kuunnellut enää.
Eetu oli tosiaan yrittänyt soittaa mulle. Kolme kertaa. Aloin vetää ulkovaatteita päälle.
"Mihin sä nyt?" Taneli ihmetteli. "On jo myöhä ja – "
"Turpa kiinni, Taneli. Sä oot tehnyt jo tarpeeksi. Mä häivyn nyt, ihan sama, vaikka ulkona odottaisi maailmanloppu. Oli tosi antoisa keskustelu. Tulipa ainakin varmistettua, että oon tehnyt sun lähtösi jälkeen pelkkiä oikeita päätöksiä", sanoin ja heilautin ivallisesti kättäni sille. "Nähdään tai mieluiten ei."
Ja meidän juttu oli siinä.