Nimi: Hiljainen hetki järven rannalla S
Kirjoittaja: Minä, Tenti
Beta: Ei ole...
Genre: Angst
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Ihanainen Rowling omistaa kaiken, minkä tiedätte hänelle kuuluvan. Tämän tekstin (olematon) juoni on minun tyhjistä aivoistani peräisin.
Tiivistelmä: Oliko minun elämässäni välähdystäkään valoa?
Pituus: n. Puolitoistaraapale.
A/N: Joo, elämäni ensimmäinen julkaistu ficci. Toivon, että olette sen takia ymmärtäväisiä. Tulipa tässä nyt vain sellainen olo, että pakko kirjoittaa angstia. Kommentit olisivat mukavia ja auttaisivat jatkoa ajatellen. (Kirjoitustaitoani tässä yrittäisin siis parantaa...)
Hiljainen hetki järven rannalla
Istuin taas sillä samaisella kivellä, kuin aina aikaisemminkin. Olisin osannut kävellä sinne jopa unissani. Nyt en tosin nukkunut, vaan mietin taas elämääni. Sitä kaikkea synkkyyttä: Ei enää vanhempia, jotka olisivat saattaneet junalle. Ei siskoja tai veljiä, jotka olisivat voineet tukea. Ei ystäviä, jotka olisivat voineet auttaa. Minun piti selvitä kaikesta aivan yksin. Jos olisin vain löytänyt jonkun, niin olisin voinut olla onnellisempi. Mutta ei. Minä olin hylkiö. Hylkiö, jota kukaan ei huolinut. Minä olin se, joka aina oli hiljaa takarivissä ja sai hylättyjä kokeista. Minä olin se, joka vastasi kaikkeen väärin. Minä olin se, joka myöhästyi melkein aina. Minä olin se ruma siellä joukon ulkopuolella, se erilainen. Oliko minun elämässäni välähdystäkään valoa? Ei, ei ollut. Olin pimeässä huoneessa, kuin vankilassa. Vaikka parhaani yritinkin, niin siellä minä olin, enkä koskaan päässyt pois. Jäin istumaan siihen kivelle pitkäksi aikaa. Mitä järkeä minun olisi ollut siitä mihinkään lähteä? Ei kukaan minua kuitenkaan odottaisi takaisin. Kuinkakohan moni muisti minut tai edes tiesi? Ei varmaan kukaan. Olin erilainen, huomaamaton, unohdettu.
A/N2: Anteeksi, anteeksi, anteeksi, jos jossain on samanlainen ficci. En ole lukenut kaikkia maailman ficcejä... Ja anteeksi, jos oli paljonkin kirjoitusvirheitä... Kommentit olisi tosiaan kivoja.