Ficin nimi: Mergurun Prinsessa
Kirjoittaja: Minä
Ikäraja: K11
Varoitukset: Ei pitäisi olla muuta erityistä kuin yksi murha joka käydään läpi kahdella lauseella
Monster Fantasy
Mergurun Prinsessa
Metsälampea ei olisi nähnyt, vaikka olisi kävellyt aivan sen vierestä. Tummat puut kurkottivat joka suunnalta, kohti pientä aukkoa, peittäen samalla lammen reunat kokonaan. Edes kuun säteet eivät löytäneet sitä pientä lampea keskellä Mergurun metsää.
Vaikka kaikista uteliaimmatkaan silmät eivät lampea nähneet, ei veden äärellä ollut koskaan hiljaista. Yöllä pienten sirkkojen soitto esti hiljaisuutta laskeutumasta lammelle ja päivällä lintujen laulu täytti metsän.
Ja aika kului. Pieni lampi jäi yhä isommiksi kasvavien puiden varjoon ja vastaanotti yhä vähemmän auringon kullankeltaisia säteitä.
Lampi kuoli hitaasti puiden jalkoihin, mutta sinnikkäästi se jatkoi eloaan, sillä se tiesi, että silläkin oli tehtävä. Ja ennen kuin olisi sen aika kuihtua pois, sen pitäisi suorittaa tuo tehtävä.
Ja aika oli vähissä.
Kuun valo osui puiden latvoihin aivan Mergurun metsän reunoilla. Hitaasti, kuun noustessa kohti taivaan keskipistettä, vaaleat säteet lähestyivät lampea.
Pienet valkoiset Tign linnut nousivat ilmaan puista joka puolella metsää. Heikko siipien havina täytti ilman hetkeksi, mutta pian linnut olivat jo kaukana, eikä metsästä kuulunut ääntäkään. Koko Merguru oli hiljaa. Ensimmäistä kertaa ikinä. Edes pienet heinäsirkat eivät soittaneet viulujaan tummenevaan yöhön.
Lammen pinta ei värähtänytkään, kuun kohotessa ja kurkottaessaan säteitään kohti lampea. Korkeat puut lammen reunoilla vetäytyivät sivuun; päästivät kuun valon ohitseen.
Hetkeä ennen kuin kuu olisi viimein saanut koskettaa tuon pienen lammen pintaa, aika pysähtyi.
Ensin metsä näytti aivan samalta kuin hetki sitten. Kuun valo kylpi rauhassa tummien puiden yläoksilla näyttäen, sen minkä päivä tiesi todeksi, mutta mitä yö epäili joka kerta;vihreät lehdet. Mutta pienen tumman lammen vesi oli edelleen mustaa kuin yö. Sillä kuun pysähtyneet säteet leijuivat ilmassa vain muutaman sentin päässä veden pinnasta, eikä lampi heijastanut kuun vaaleaa kuvaa takaisin taivaalle.
“Se taisi onnistua.”
“Minä menen nyt ylös.” Hento naisen ääni putkahti ilmaan tyhjyydestä. Ja aivan samalla tavalla kuin äänikin, ilmestyi nainen äkisti keskelle lampea, puristaen käsivarsillaan pientä nyyttiä. Nainen, tarkemmin sanottuna lammen neito, oli kauneinta mitä sen pienen lammen pinnalla oli koskaan nähty. Hänen hiuksensa valuivat tummina kuin yö vaalealle selälle. Kevyet laineet hiuksissa, saivat ne näyttämään siltä, että nainen olisi seisonut vedessä. Safiirin siniset silmät hehkuivat kalpeilta kasvoilta kirkkaina tutkien ympäristöä tarkasti. Yhdestäkin liikkeestä nainen palaisi kotiinsa suorittamatta tehtävää, eihän hän ollut edes halunnut tätä tehtävää. Naisen kirkkaat silmät eivät kuitenkaan huomanneet kuinka hänen takanaan miehen käsi vetäytyi nopeasti takaisin puiden suojaan.
Naisen asu näytti himmeässä valossa enemmän vedeltä kuin vaatteelta ja se laskeutui tiukasta kauluksesta liehuvana veden pintaan. Se oli sinänsä outoa, kun otti huomioon, että metsässä ei tuullut. Eikä siellä ollut mitään muutakaan, mikä olisi voinut liikuttaa mekon helmaa.
Nainen nosti kättään hiukan.
“Sloin vut Merguru.” Sama hento ääni, joka oli hetki sitten puhunut, täytti taas ilman.
Ja aika jatkoi taas ikuista liikettään Mergurun metsässä.
Kuun säteet osuivat lammen pintaan ja heijastivat kuun kuvajaisen takaisin taivaisiin. Lempeä tuuli puhalsi läpi metsän ja naisen hiukset leijuivat hetken ilmassa tuulen puhaltaessa. Sirkkojen ääni palasi lammelle, ja pian se lyhyt hiljaisuuden hetki oli enää hatara muisto.
Pieni tyttö lapsi nukkui syvää unta naisen käsivarsilla autuaan tietämättömänä kaikesta ympärillä olevastaan. Huomenna herätessään tytön koti olisi kaukana, eikä kukaan lohduttaisi kun ruusunpunaiset huulet kääntyisivät vinoon.
Hitaasti kuun säteet tarttuivat nyyttiin naisen ojennetuilla käsivarsilla ja nostivat sen ilmaan. Naisen kädet valahtivat alas ja kristalliset kyyneleet valuivat poskille.
“Hyvästi Talyana.”
Lapsen leijuessa jo korkealla ilmassa ja naisen valmistautuessa kotiin lähtöön, lensi puiden siimeksestä nuoli ja osui suoraan kohteeseensa. Nainen horjui hiukan, ennenkuin vesi irroitti ootteensa hänestä ja nainen valui kuolleena takaisin kotiinsa.
Ylhäällä Talyana avasi silmänsä, ja hopeinen ja sininen silmä tuijotti kuuta, hänen noustessa yhä ylemmäs taivaalle.
