Katseita, suklaarouhetta ja virran viemää 3/3 | S | fluff, romantiikka, draama, het

[MissGlitter]

Kirjoittaja: MissGlitter
Titteli: Katseita, suklaarouhetta ja virran viemää
Ikäraja: S
Tyylilaji: romantiikka, fluffy, draama, het
Hahmot: Emma, Amanda, ?
Tiivistelmä: "Hän skannasi kroppaani häpeilemättä ja nostaessaan katseensa taas silmiini, hän hymyili. Ei, korjaan – hän virnisti nostaen toista suupieltään miellyttävään hymyyn."
A/N: Idea tuli toteutettua päivässä, fluffya ja womancea (naisten bromancea) ilmassa. Tämä koostuu kolmesta lyhyestä kappaleesta, "Triplaraapaleista".

Katseita, suklaarouhetta ja virran viemää
"Hän skannasi kroppaani häpeilemättä ja nostaessaan katseensa taas silmiini, hän hymyili. Ei, korjaan – hän virnisti nostaen toista suupieltään miellyttävään hymyyn."

➀ sɪʟʍäρεʟɪä

Vaihdoin painoani jalalta toiselle turhautuneena, ja vilkuilin vähän väliä kelloa, joko puhelimestani tai rannekellostani. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja olin helpottunut, että olin aamulla tajunnut vaihtaa asuvalintaani farkuista ihanaan, kepeään kukkakuvioiseen mekkoon. Mekko heilahteli kevyesti reisiäni vasten lempeässä kesätuulessa ja vaaleat, hieman punertavat hiukseni piirittivät kasvojani itsepäisesti.

Katsoin ympärilleni koulun pihalla ja mietin, että tässä koulussa viettäisin seuraavat kolme vuotta elämästäni. Lukio oli pieni, josta olin kiitollinen – en todellakaan haluaisi eksyä ensimmäisinä kuukausina koko ajan. Olin itse juuri tullut ilmoittautumisesta ja naisrehtori, jonka kanssa olin keskustellut vaikutti todella mukavalta. Nyt vain odotin parasta ystävääni, kenen kanssa olimme yhteisvoimin päättäneet tänne hakea. Muita tuttuja en ollut vielä nähnyt ja huomasin miettiväni, että ehkä olisi vain hyvä saada uusia ihmisiä ympärilleni. Ei enää samoja kasvoja yläasteelta, se olisi mukavaa vaihtelua.

Huomasin pian käveleväni pientä, muutaman metrin matkaa, edes takaisin. Asetin jalkani tarkasti kivilaatoille ja iloitsin ruskettuneista, pitkistä sääristäni, joita korkea korkoiset sandalettini vain korostivat.

Kohotin katseeni, kun kuulin moottorin jyrinää läheltäni. Näin kevyt rakenteisin moottoripyörän valuvan kymmenen metrin päähän minusta ja hymähdin itsekseni. Ajaja oli selvästi miespuolinen, sen huomasi helposti lihaksikkaasta olemuksesta. Nahkatakkiin, v-kaula-aukkoiseen valkoiseen t-paitaan, hieman repaleisiin farkkuihin ja mustaan kypärään pukeutunut ajaja laittoi pyörän jalan maahan ja pian nosti kypäränsä pois. Huomaamattani kohotin kulmiani ja puraisin alahuultani. Nuorukainenhan oli todella hyvännäköinen! Tummanruskeat hiukset olivat sekaisin kypärän jäljiltä ja poika juoksutti kättään kerran hiuksiensa lävitse.

Sitten yllätykseni ja järkytyksekseni hän käänsi katseensa minuun, tunsin punastuvani häpeästä. Olin tuijotellut ventovierasta poikaa kuola noruen suupielestä ja jäänyt vielä kiinni itse teossa – mahtavaa. Tunsin punani vielä vain syvenevän, kun poika antoi katseensa vuorostaan kiertää minussa. Hän skannasi kroppaani häpeilemättä ja nostaessaan katseensa taas silmiini, hän hymyili. Ei, korjaan – hän virnisti nostaen toista suupieltään miellyttävään hymyyn.

Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja kohotin pojalle viileästi toista kulmaani kysyvästi, ja hänen hymynsä vain leveni. Pian hän nousi mustan paholaisensa päältä, katsekontaktiamme rikkomatta. Hämmennyin täysin pojan itsevarmuudesta ja näytin hänelle kieltä. Huomasin pojan naurahtavan, sillä hän liikahti nopeasti ja nuorukainen väläytti kokonaisen hammasrivistönsä hetkeksi. En erottanut pojan silmien väriä näin kaukaa, mutta pystyin kuvittelemaan niiden olevan metsänvihreät ja hyvin salaperäiset.

''Emma'', kuulin tutun äänen huikkaavan takaani ja hätkähtäen rikoin katsekontaktin mysteerisen pojan kanssa ja käännyin katsomaan taakseni. Amanda harppoi minua kohti hymyillen, vaaleat kiharat olkapäillään hypähdellen ja heilutti kädessään ainevalinta lappua.
''Katso! Minä päätin ottaa espanjan'', Amanda hehkutti ja tyrkytti minulle lappua, jonka otin vastaan hajamielisesti.
''Sehän on mahtavaa'', mutisin ystävälleni ja silmäilin monistetta kuitenkaan painettuja sanoja sen tarkemmin lukematta. ''Minä en vielä tiedä kumman ottaisin ranskan vaiko espanjan...''
''Tuo kundi katselee sinua'', Amanda sihahti äkkiä keskeyttäen minut ja tönäisi samalla minua pienesti olkapäästä. Vilkaisin sivulle ja näin samaisen mysteeripojan katselevan meitä kävellessään pääovia kohti rennosti. Yllätyksekseni poika kohotti minulle kätensä ja vilkutti samaisen virnistyksen kera, ennen kuin työnsi toisen pariovista auki ja käänsi meille selkänsä. Heilautin kättäni pojan selälle hämmentyneenä ja Amanda katsoi minua leveästi hymyillen, katsoen minua tietäväisellä ilmeellään.
''Sinulla on ihailija'', Amanda hihkaisi ja taputti innoissaan käsiään. Sitten hän tökkäsi minua olkaan hymyillen ovelasti. ''Ainakaan ensi vuodesta ei tule tylsä!''

[MissGlitter]

➁ sukʟɑɑʀouʜεɪsɪɑ sʏɗäʍɪä

''Amanda, voi luoja sentään'', naureskelin tukahtuneesti, kun huojuin sisälle mukavan näköiseen kahvilaan. Ystävättäreni kompuroi perässäni virnistellen leveästi ja pyöritti sormiensa välissä tyytyväisenä kuittia, johon hän oli kerännyt tämän päivän aikana poikien puhelinnumeroita.

''Tuossa lapussa on varmaan kymmenen pojan numero!'' sihahdin, kun istuuduin korkean baarijakkaran päälle tiskin eteen ja Amanda istahti tyytyväisesti hymyillen vierelleni. Laitoimme päivän ostoksemme jalkoihimme ja puistelin samalla päätäni ystävälleni, joka oli lähes koko shoppailureissumme iskenyt pahaa aavistamattomia poikia ja kalastellut heidän puhelinnumeroitaan.

Amandan tuntien hän valitsisi jonkun numeroista silmät kiinni, soittaisi kyseiselle pojalle, menisi ehkä treffeille ja soittaisi seuraavana päivänä uudelle pojalle. Ystäväni ei oikein ollut sitä paikoilleen asettuvaista tyyppiä, saatikka lojaalia. Ei hän tietenkään mikään joka paikanhöylä ollut, mutta Amanda halusi löytää ''sen oikean'' mahdollisimman pian, eikä kuhnaillut käydessään poikia läpi. Joko pojassa oli ''sitä jotain'', mikä sai Amandan sydämen läpättämään tai ei.

''Älä jaksa valittaa!'' Amanda naurahti ja heilautti kättään saadakseen tarjoilijan luoksemme. ''Itse olet mietiskellyt vain sitä salaperäistä mopokundia. Hmh, tiesin kyllä aina, että sinä olet meistä se menevämpi, mutta sellainen jätkä... Huh-huh, Emma. En edes halua tietää, mitä tuhmuuksia te tekisitte.''
''Amanda!'' parahdin ja irvistin tytölle. Samalla tunsin kuitenkin salakavalan punan kohoavan kasvoilleni ja Amanda kohotti minulle kulmiaan virnistäen. Hän napautti puista pöytää edessämme ja nojautui hieman eteenpäin.
''Tiedän, ettet halua minun asioitasi huutelevan ääneen, mutta Emma-muru, sinun pitää löytää itsellesi mies!''
''Olemme vasta menossa lukioon'', sihahdin ja tunsin punani syvenevän. ''Et voi olettaa minun löytävän ketään ''sitä oikeaa'' jo nyt! Jos edes sellaisia kundeja olisi! Ja ennen kuin ehdit edes sanomaan mitään, niin vahvasti sitä asiaa epäilen. Ei niitä ''juuri oikeita'' poikia nyt vain nenän eteen tupsahtele!''
''Ai?'' Amanda hymähti ja vilkaisi sitten minun ohitseni jonnekin hymyillen salaperäisesti. ''Miten minusta tuntuu, että tuo sinun idioottimainen logiikkasi ei nyt vain oikein toimi.''

Käännyin katsomaan hämmentyneenä Amandan nyökkäämään suuntaan ja katsoin epäuskoisena tutun oloista hiuskuontaloa sekä kehonrakennetta muutaman metrin päässä. Pian nuorukainen käännähti ympäri ja kohtasin metsänvihreät silmät. Tunsin silmieni suurenevan ja vain tuijotin farkkuihin ja tummaan kahvilan logoon varustettuun t-paitaan pukeutunutta poikaa.

Järkytyksekseni nuorukainen lähti astelemaan meitä kohti ja pian tajusin, että olihan pojan pakko asiakkaita palvella. Hän pysähtyi eteemme, tuttu miellyttävä virnistys huulillaan. Poika ei tehnyt mitään elettäkään ilmaistakseen tuntevansa minut, sillä uskoin virnistyksen vain kuuluvan nuorukaisen luonteeseen.

''Moi, mitäs teille saisi olla?'' poika kysyi ja katseli meitä kysyvällä ilmeellä. Tunsin sydämeni valahtavan polviini, kun kuulin tumman, hieman karhean äänensävyn, jolla nuorukainen puhui. Pistin merkille, kuinka pehmeiltä ja täyteläisiltä pojan huulet näyttivät hänen puhuessaan.
''Hei'', Amanda lausahti pirteällä äänensävyllä, kun huomasi minun menneen ihan lukkoon. Itse asiassa myös minua hämmensi oma käytökseni, sillä olin yleensä itsevarmempi, kun puhuin pojille. En todellakaan ollut mikään hissukka, jota kukaan ei huomioinut. Äkkiä minua alkoi ärsyttää oma toimintani ja riistin katseeni nuorukaisen kasvoista baaritiskillä seisovaan pieneen kahvimenuun.
''Minä otan ainakin cappuccinon'', sanoin hieman normaalia käheämmällä äänensävyllä ja vilkaisin sitten poikaa uudestaan. Hän nyökkäsi merkiksi, että otti tilauksen ylös. Minä taas pistin merkille pojan kasvojen täydellisen luuston. Upeat hieman terävä leuka, kapeat kasvojen piirteet ja nenä, joka voisi olla antiikin kreikan patsaasta. Silmät olivat mitä hätkähdyttävimmän metsänvihreät ja nuo huulet... Huomasin miettiväni, miltä ne tuntuisivat omillani.
''Ja minä otan latten ja yhden noista herkullisen näköisistä cookieista!'' Amanda  hihkaisi ja osoitti lasivitriinissä olevia isoja, Amerikan keksejä. Hätkähdin omista ajatuksistani maan pinnalle ja tunsin punastani – taas. Käänsin katseeni muualle nuorukaisesta edessämme ja huomasin pian tutkivani kynsiäni.
''Selvä, ei muuta?'' poika kysyi muodollisesti. Pudistin päätäni Amandan vastatessa kieltävästi. ''Menee hetki'', poika sanoi ja käveli pois luotamme kahvikoneen luo. Hänen mentyään uskalsin kohottaa katseeni ja kohtasin Amandan epäuskoisen katseen.
''Oletko ihan idiootti?'' Amanda sihahti ja potkaisi minua sääreen. ''Tämä on selvästi jokin merkki ylemmältä taholta! Emma, tuo poika kävelee täällä maan pinnalla sinua varten!''
''Au'', jupisin ja hieraisin säärtäni. Vilkaisin alta kulmieni samalla nuorukaista muutaman metrin päässä ja mietin, kuuliko hän puheemme. Toivottavasti ei. ''En edes usko hänen muistavan minua.''
''Sinähän olet idiootimpi kuin uskoinkaan. Emma, tee jotain! Hymyile, hipaise hiuksiasi tai räpyttele noita ripsiäsi'', Amanda valitti. ''Tästä tulee vielä vuosisadan rakkaustarina!''

Onneksi Amanda tukki suunsa, kun poika palasi erikoiskahviemme kanssa ja laski samalla myös valkoisella lautasella olevan cookien Amandan eteen. Ojennuin ottamaan cappuccinoani, mutta jäin pian paikoilleni yllättyneenä käsi hieman ojossa. Kahvini pinnalla oli suklaarouheesta tehty sydän. Kohotin katseeni epäuskoisesti nuorukaiseen edessämme ja poika vain hymyili minulle. Tuttu, miellyttävä virnistys toisella suupielellä sai tällä kertaa polveni hieman notkahtamaan. Ja aivan kuin reaktioni ei olisi jo ollut tarpeeksi, iski tummakuontaloinen nuorukainen minulle silmää.

Huomasin naurahtavani pienesti, sipaisevan hiussortuvat korvani taakse ja katsovan poikaa ripsieni lomasta, kun kasvoni sulivat hymyyn. Amanda oli kaivamassa lompakkoaan maksaakseen, mutta nuorukainen vain pudisti päätään.

''Talo tarjoaa'', hän sanoi ja katsoi minua silmiin edelleen hymyillen. Minun huonoksi tuurikseni juuri silloin uusi asiakas ilmestyi tiskille ja pojan piti mennä ottamaan vanhemman naisen tilaus. Sitä ennen hän kuitenkin loi minuun vielä yhden katseen, joka sai sydämeni jättämään muutaman lyönnin välistä.

''Mitä minä sanoin...'' Amanda mutisi vierestäni ja hymyili lattelleen sekoitellessaan sitä.
''Ole hiljaa.''

[MissGlitter]

➂ τöʀʍäʏskuʀssɪʟʟɑ

Hyppelehdin malttamattomana paikoillani jonossa. Olimme vasta jonon hännillä Amandan kanssa, mutta onnekseni Linnanmäen Hurjakurun jono liikkui melko nopeasti eteenpäin. Aurinko porotti jälleen ja me todellakin kaipasimme Amandan kanssa jonkinlaista viilennystä, jota eivät edes jäähile tai kylmät, hiilihapolliset juomat tuoneet.

''Tämä jonohan suorastaan matelee eteenpäin'', Amanda ulisi ja sekoitti päärynänmakuisen jäähilejuomansa pohjia juomaan mukaan tulevalla lusikalla.
''Kuvittelet vain'', tuhahdin tytölle takaisin ja minulle näytettiin vastaukseksi vihreäksi värjäytynyttä kieltä.

Annoin katseeni kierrellä ympärillämme ihmisjoukossa ja minua alkoi hymyilyttää pakostakin, kun kuuntelin Amandan puhinaa vieressäni. Tyttö jupisi itsekseen jotain, mistä oli hieman vaikeampi saada selvää. Erotin kuitenkin sanat ''kuuma kesäpäivä'', ''syvältä'', ''voi helvetin helvetti'', ''nopeampaa!''.

Olin vilkaista Amandaa sivusilmällä, kunnes kiinnitin katseeni uudestaan meidän takanamme, muutaman ihmisen päässä, seisoviin poikiin. Luulin ensin näkeväni harhoja, kun kohtasin metsänvihreiden silmien intensiivisen tuijotuksen tunsin sydämeni jättävän muutaman lyönnin välistä. Räpyttelin silmiäni paristi yllättyneenä. Jo tutuksi tullut salaperäinen kahvilan mopopoika (joksi Amanda tätä nuorukaista kutsui) alkoi hymyillä minulle tuttua miellyttävää hymyään.

Yhä tapahtuneesta toipuen käännyin katsomaan Amandaa. ''Voi luoja.''
''Mitä?'' Amanda kysyi ja katseli minua kysyvästi.
''Älä nyt katso'', aloitin ja näin Amandan käyttävän kaiken tahdonvoimansa pitääkseen katseensa minussa, ''mutta tuolla muutaman ihmisen päässä on se poika!''
''Ai se poika?'' Amanda sihahti silmät suurina ja astui eteeni siten, että pystyi katsomaan olkani yli taakseni. ''Emma! Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Tämä on jo kolmas kerta, kun tapaatte! Kaikki mitä sanoin teistä on totta, teistä tulee tämän vuosisadan Romeo ja Julia!''
''Eikö heistä toinen kuole? Vai kuolevatko he molemmat?'' naurahdin Amandalle, joka heristi minulle varoittavasti etusormeaan ohittaen kommenttini.
''Voi tyttö hyvä, älä aliarvio Amorien voimaa!'' ystäväni parahti. ''Tämä on merkki.''
''Mistä mukamas? Ainahan ihmiset törmäilevät tuttuihin.''
''Oletko ihan höperö? Se - ''
''Minusta tuntuu, että minä olen meistä se selväjärkisempi'', jupisin hiljaa. Amanda loi minuun varoittavan silmäyksen jatkaessaan.
'' - on merkki jumalilta! Venukselta, Afroditelta, Herralta! Vaikka itse Saatanalta, mutta niinhän se sanontakin menee? Kolmas kerta toden sanoo! Lyön vetoa, että tänään te saatte treffit aikaiseksi.''
''Amanda... kuulostat sekopäältä'', mutisin päätäni puistellen.
''Ja siksi sinä kuunteletkin minua.''

En ehtinyt vastata ystävälleni enää mitään tähdellistä, sillä uusi lasti kastuneita ihmisiä, nuoria ja vanhoja, astuivat ohitsemme ja oli vihdoin meidän vuoromme. Istuutuessani kostealle penkille tynnyrilautassa, huomasin järkytyksekseni kahvilan mopopojan tulevan vielä ystävänsä kanssa samaan lauttaan kanssamme. Heidän jälkeensä taas puomi laskeutui ja Amanda näytti siltä, että räjähtäisi paikoillaan innostuksesta. Istuimme Amandan kanssa vierekkäin, hänen toisella puolella oli meitä muutaman vuoden vanhempi pariskunta ystävineen ja minun huonoksi (Amandan mielestä varmastikin ''hyväksi'') tuurikseni joutuivat siis kahvilan mopopoika ystävineen istumaan minun toiselle puolelleni. Molemmat heistä pitivät etäisyytensä, josta olin kiitollinen.

Lautan vauhti kiihtyi ja vettä roiskui päällemme. Yritin pitää katseeni muualla kuin pojassa, jonka tunsin katselevan minua vähän väliä.

Uudessa terävässä mutkassa en saanut pidettyä itseäni paikoillani, yritin epätoivoisesti tarttua Amandaan tai laitaan, huomasin kiljaisevani tukahtuneesti ja pian tunsin vahvan käsivarren ympärilläni. Kohotin katseeni hämmentyneenä ja kävi ilmi, että olin heilahtanut tyylikkäästi suoraan kahvilan mopopojan syliin. Äkkiä minua alkoi turhauttaa se, etten tiennyt pojan nimeä. Kahvilan mopopoika... Sen hokeminen alkoi kuulostaa tyhmältä. Unohdin kuitenkin pian ajatukseni, kun kartoitin tilanteen entistä paremmin. Istuin puoliksi tuntemattoman pojan sylissä, kun toinen käteni puristi kouristuksen omaisesti nuorukaisen t-paitaa toisen puristaessa hänen käsivarttaan. Amanda ja pojan kaveri nauroivat, vanhempien seuralaisten hymyillessä meille.

''Sori'', mutisin nolona pojalle ja harkitsin siirtymistä takaisin Amandan viereen, mutta tekojoen aallokkojen ja virran nopeuden kannalta se olisi mahdotonta.
''Ei se mitään. Ole siinä vain'', poika naurahti karheasti ja yritin ottaa hieman parempaa asentoa. Tarkoitukseni oli vain vilkaista nuorukaista nopeasti silmiin, mutta lukittauduinkin katsomaan hänen silmiään. Näin läheltä erotin jopa pieniä kultahippuja aivan pojan pupillien lähellä.

''Nämä meidän kohtaamiset senkun vain uusiutuvat'', poika virnisti minulle.
''Siltä näyttää'', naurahdin ja huomasin pikkuhiljaa rentoutuvani pojan sylissä. ''Ehkä meidän pitäisi siis esittäytyä?'' ehdotin ja kohotin kulmiani kysyvästi.
''Ai salaperäinen mopopoika ei ole nimi?'' nuorukainen virnisti ilkikurisesti ja tunsin punastuvani hiusrajasta varpaisiini asti.
''Sinä kuuntelit meitä kahvilassa!'' parahdin. ''Voi luoja.''
''Hei älä suotta häpeile'', poika naureskeli ja mottasin häntä rintaan.
''Varo'', hän sanoi matalammalla äänellä. ''Ihmiset vielä luulevat, että me flirttailemme.''
''Hmh'', hymähdin ja virnistin hieman pojalle. ''Sitähän me teemmekin?''
''Mhm, pidän sinusta'', poika totesi ja hymyili minulle. Pian hän ojensi tuttavallisesti kätensä. ''Minun nimeni on Luka.''
''Emma'', vastasin tartuttuani hieman karheaan, mutta lämpimään käteen hymyillen. Luka katsoi minua jo hyvin tutuksi käynyt miellyttävä toispuolinen virne naamallaan.