Nimi: Yksinoikeudella (ole hyvä ja kurkkaa)
Kirjoittaja: tirsu
Beta: pelkkä Word vaan…
Genre: Slice of life ja sivussa fluffya
Päähenkilö: Hugo Weasley
Ikäraja: K-11
Varoitukset: No, eipä kai mitään muuta kuin, että käytän >>tällaisia>> merkkaamaan repliikkejä. Ne saattavat ensin vaikuttaa lukemiseen, mutta kun siihen tottuu, niin ei niitä enää huomaakaan.
Jossain kohtiin saattaa esiintyä hieman tönkköjä lauseita. Summary: Sillä kun hän kymmenisen minuuttia sitten oli tehnyt niin, professori Kelly oli vähentänyt Rohkelikolta viisi tupapistettä.Disclaimer: Tämä ficci on kirjoitettu pelkästään viihdytystarkoituksiin. Harry Potter maailma hahmoineen ja paikkoineen kuuluu J.K. Rowlingille, minä vain lainaan hänen upeita hahmojaan. En hyödy tästä rahallisesti lainkaan, kunhan kirjoitan omaksi ilokseni (ja muiden iloksi).
Haasteet: Takaisin Tylypahkaan A/N: Mä kun tykkään jo muutenkin kirjoittaa arkipäiväisiä tarinoita, niin tuo kyseinen haaste oli kuin mulle tehty. Eli tietenkin änkesin itseni siihen heti mukaan, kun sen huomasin.
Tästä tuli pidempi kuin mitä piti ja tämä nyt käsittelee yhtä (koulu)päivää Hugon elämässä. Tapahtumat tosiaan ovat aika arkisia, että ei parane odotella, että jostain hyökkää jokin valtava iilimatoa, joka syöksee palavia miekkoja syvyyksistään.
Kokeilin myös vähän uutta kappaleiden jaottelu tyyliä tässä. En tosin oikein tiedä, että tykkäänkö siitä vai en…
Enivei. Pitäisin suuressa arvossa sitä, että lukemisen jälkeen jättäisit edes pienen kommentin, jossa kertoisit mitä pidit tästä. Ei se tietenkään pakollista ole, mutta kivaa se olisi. Rohkeasti vain, en mä pure.
_________________________________________________________________
Yksinoikeudella (ole hyvä ja kurkkaa) Seitsemän paikkeilla aamuauringon ollessa korkealla Hugo hiippaili kohti poikien makuusalia vietettyään yönsä tyttöjen makuusalissa (sinne pääsy oli ollut helppoa, sillä portaikko ei sylkäissyt häntä pois, kun hän oli mennyt samaan aikaan Lilyn kanssa; se oli kätevä keino huijata portaikkoa, uskomatonta kyllä – nyt aamulla portaikko olikin reagoinut heti ja alas oli tultu vauhdikkaasti kasvot edellä). Oleskeluhuoneessa ei olut vielä ristinsieluakaan, kun hän paljain jaloin ryhtyi kipuamaan saakelinmoisen kylmiä kiviportaita ylös.
Seitsemännen vuoden poikien pyhäkössä, jos sitä nyt siksi edes sopi kutsua, kuului tuhinaan ja kuorsausta kielien siitä, että sen loput viisi asukkia olivat yhä untenmailla uneksimassa Merlinin valkoisesta parrasta – tai ehkä sitten ei.
Hugo laahusti niin hiljaa kuin vain kykeni petaamattoman sänkynsä luokse ja polvistui kaivamaan sen alta koulupukunsa. Ne olivat palautettu jälleen mustaan kuosiinsa, sillä parin vuoden kokeilu jokaisen tuvan värienmukaisista koulupuvuista ei ollut saavuttanut kovinkaan suurta suosiota.
Ei koulupukujen kanssa kyllä ollut palattu täysin takaisin vanhaan kuosiin vaan ne olivat kompromissi vanhaa ja uutta koulupukua. Tupien värit olivat näkyvillä ainoastaan kauluspaidoissa ja kravateissa, loput vaatekappaleet olivat mustia.
Hugo kohottautui koko pituuteensa, joka hipoi melkein 190 senttimetriä, ja tipautti ryppyiset vaatekappaleet sängylleen. Hän veti mustan t-paidan yltänsä ja pudotti sen lattialle, jossa se tulisi lojumaan iltaan asti. Paita sai pian seuraksensa lattialle kulahtaneet collegehousut ja iloisen keltaiset boxerit.
Hugo nosti oikean jalkansa sängylle tarkastellaksensa eilen harjoituksissa saamaansa mustelmaa reidessään. Se oli violetinkirjava ja kun hän painoi sitä (hän oli aina pitänyt mustelmiensa painamisesta, varsinkin kun ne olivat tuoreet), se teki kipeää. Painettuaan vielä muutaman kerran mustelmaa Hugo heilautti jalkansa alas ja kurottautui nappaamaan aukinaisesta matka-arkustaan puhtaat boxerit.
Suoristautuessaan jälleen Hugo huomasi vastapäisessä sängyssä Ryanin heränneen ja tuijottavan häntä tiivisti vihreillä silmillään. Hugo virnisti ja iski silmäänsä, jolloin Ryanin kasvot muuttuivat punaisemmiksi kuin yksikään retiisi oli koskaan ollut.
Nauraen Hugo vetäisi boxerit yllensä. >> Huomenta! Nukuitko hyvin? >>
>> Huo… huomenta >>, Ryan rykäisi. >> Nukuinhan minä. Entä sinä? >>
>> Aivan loistavasti >>, Hugo vastasi.
>> Onko… onko suihkut vapaana? >> Ryan kysyi.
Hugo nyökkäsi. >> On ne. >>
>> Hyvä. Minä tästä taidankin… >> Ryan mumisi ja kaappasi tyynyn syliinsä ennen kuin nousi pystyyn.
Puristaen tyynyä tiukasti etumustaan vasten Ryan kompasteli kohti kylpyhuonetta. Hugo oli kuin ei huomaisikaan ja jatkoi pukeutumistaan. Vasta kun hän kuuli kylpyhuoneen oven sulkeutuvan, hän antoi pienen virnistyksen kohota kasvoilleen.
Napitettuaan tarpeeksi monta nappia kiinni (niin, että koulupuku pysyi säädyllisen puolella) ja käärittyään hihat kyynärtaiteen kohdalle Hugo pujotti punakeltaraidallisen kravattinsa paikoilleen kaulansa ympärille ja tiukensi sitä hiukan. Sen tehtyään hän työnsi yövaatteiden virkaa toimittavat vaatteet sängyn alle ennen kuin lähti oleskeluhuoneeseen.
---------------------------------------------------------------------
Suuressa salissa oli vain kourallinen oppilaita, kun Hugo lampsi rohkelikkojen tupapöytään. Se oli harvinaista siihen aikaan aamusta (varttia yli seitsemän), sillä yleensä hän saapui aamiaiselle viime tipassa.
Hugo istahti vakiopaikalleen pöydän keskivaiheille ja nappasi paahtoleivän käteensä. Hän siveli ohuen kerroksen voita leivän rapealle pinnalle ja sen jälkeen paksun kerroksen appelsiinimarmeladia. Pienen harkinnan jälkeen hän latoi leivän päälle vielä pari pekoniviipaletta.
Kun Suuri sali viimein puoli kahdeksan aikoihin alkoi täyttyä enemmän tai vähemmän heränneistä oppilaista, Hugo oli ehtinyt vetäistä pari (samanlaista) paahtoleipää lisää. Hän nakerteli piristävän kirpeää omenaa, kun Lily liittyi hänen seuraansa.
>> Kiitos, kun herätit >>, serkku sanoi.
>> Huomenet sinullekin >>, Hugo totesi. >> Miksi olisin herättänyt sinut niin aikaisin? Sinulla on heti aamusta hyppytunti, mikä järki herätä aikaisin? >>
>> Aikeissani on päntätä S.U.P.E.R.:n. Niihin on vain pari viikkoa, joten on täysin järkevää herätä aikaisin ja valmistautua niihin todella hyvin pärjätäkseen niissä – meikäläinen kun kuuluu niihin, joiden täytyy päntätä hulluna. >>
>> Äh, älä nyt hiilly, Lils >>, Hugo rauhoitteli. >> Pahoittelut etten herättänyt, herätän seuraavalla kerralla. >>
Lily tuhahti ainoastaan ja alkoi latoa jokseenkin kiukkuisesti puuroa lautaselleen. Hugo katsoi paremmaksi pysyä hiljaa ja juoda appelsiinimehunsa loppuun.
Noustessaan pöydästä ylös hän nappasi mukaansa vielä yhden paahtoleivän ja lähti sitten takaisin oleskeluhuoneeseen. Hänen pitäisi pestä vielä hampaansa ja laittaa koululaukkukin kuntoon ennen ensimmäiselle oppitunnille, joka oli liemiä, suuntaamista.
---------------------------------------------------------------------
Liemien opettaja, professori Howard, oli omalaatuinen tapaus. Hänen tapansa opettaa poikkesi täysin toisista opettajista. Hänellä oli kyky saada liemissä surkea oppilas kiinnostumaan aineesta ja oppimaan liemien syvimmät salat – tai no, ainakin perusteet, joita tarvittaisiin jokapäiväisessä elämässä.
Professori Howard oli Hugon suosikkiopettaja. Oikeastaan, koko Tylypahkassa ei tuntunut olevan yhtäkään, joka ei pitäisi professori Howardista. Kenenkään ei ollut koskaan kuultu sanovan poikkipuolista sanaa tästä tai tämän tavasta opettaa.
Monet olivat sitä mieltä, että se johtui siitä, että professori Howard oli vielä niin nuori, valmistunut itsekin Tylypahkasta jotain viisitoista vuotta sitten.
Hugo oli eri mieltä. Tai siis, kyllä hän myönsi, että sillä saattoi olla vaikutusta asiaan, mutta professori Howard osasi asiansa ja suhtautui liemiin intohimoisesti. Ja tämä halusi oppilaidenkin huomaavaan kuinka siisti aine liemet oli – professori teki sen niin, ettei kukaan tuntenut sitä väkipakolla tuputetuksi vaan niin, että sitä alkoi itse pikkuhiljaa huomata kuinka mielenkiintoisia liemientunnit olivat. Siinä sitä oppi vähän kuin vahingossa.
Parhaillaan professori Howard puhui viimeisimmistä huispausottelusta viitaten silloin tällöin tavalla tai toisella liemeen, jota heidän pitäisi sillä tunnilla tehdä. Valkoinen liidun palanen kiisi taululla kirjoittaen Seolfor Nebula Cyning –ohjetta, joka oli monitoimiliemi.
Liemellä oli neljäkymmentäkaksi käyttötapaa. Sillä saattoi halutessaan esimerkiksi kirkastaa stressaantuneen mielensä tai sitten saada ihonsa näyttämään tähtisumulta.
Saadakseen aikaisekseen mieleisensä lopputuloksen, liemi piti jalostaa lisäämällä joukkoon pari tiettyä ainesosaa ennen liemen käyttämistä. Jokaiselle käyttötavalle oli omat yksilöllisensä lisäainesosat, jotka lisättiin liemeen mieluiten varttia aikaisemmin kuin lientä aiottiin käyttää.
Hugo nojasi päätään oikeaan käteensä ja töherteli ruudulliseen vihkoonsa erilaisia luutia. Oli hän ehtinyt piirtää yhden pienen pöllönkin, joka lensi kohti kuuta.
Hän ei vaivautunut kirjoittamaan ohjetta ylös, niin kuin muut näyttivät tekevän. Hän ei ollut vaivautunut edes lumoamaan sulkakynäänsä kirjoittamaan puolestaan, niin kuin hän toisinaan saattoi tehdä.
Ei se ollut liiallista itsevarmuutta. Hugo oli varhain ymmärtänyt, että halutessaan hänen ei tarvitsisi nähdä vaivaa opiskelujensa suhteen. Hän oppi asiat siitäkin huolimatta.
>> Jaahas, nyt näyttää olevan ohje kokonaisuudessaan taululla >>, professori Howard sanoi äkisti. >> Kun olette saaneet muistiinpanot valmiiksi, voitte lähteä hakemaan aineksianne ja sitä rataa… >>
Hugo laski sulkakynän kädestään ja kohotti päänsä nähdäkseen taululle. Hän vilkuili rivi riviltä ohjeen lävitse, painaen jokaisen kohdan tarkasti muistiin. Sitten hän nousi ylös paikaltaan ja suunnisti kohti tarvikevarastoa.
Hugoa oli siis siunattu valokuvamuistilla. Hän muisti kaiken näkemänsä ja lukemansa – jopa kuulemansakin. Se helpotti opiskelua ja pänttäämistä paljon, ja jätti hänelle toisinaan ihan kivasti vapaa-aikaa.
Ei Hugon koulumenestys perustunut pelkästään valokuvamuistiin. Hän olisi pärjännyt ilman sitäkin, sillä hän oli äärimmäisen älykäs.
Äidinisä oli kerran teetättänyt Hugolla ja Rosella jonkin jästien älyykkystestin, johon ei voinut valmistautua oikeastaan millään tavalla, piti vain käyttää päättelykykyään. He molemmat olivat saaneet huomattavan hyvät pisteet: Hugon pistemäärä tosin oli ollut reilusti suurempi kuin Rosen.
Rosea olikin eräässä vaiheessa vaivannut kateus. Se oli ollut sitä aikaa, kun sattumalta oli käynyt ilmi, että lajitteluhattu olisi halunnut sijoittaa Hugon enemmin Korpinkynteen kuin Rohkelikkoon, jonne Hugo itse oli halunnut.
Jotenkin se oli ollut Roselle kova paukku, sillä hänet oli lajiteltu saman tien, kun hattu hänen päätään oli koskettanut, Rohkelikkoon – Korpinkynnestä ei ollut vihjailtukaan.
Hugo oli tietysti pahentanut asiaa lällättelemällä jonkin aikaa siitä, että hän oli heidän perheensä fiksuin. Hän lopetti sen, kun oli tajunnut lopulta asian oikeasti häiritsevän isosiskoaan. Sen jälkeen hän oli jättänyt Rosen rauhaan ja lopulta tämä oli päässyt asiasta ylitse – äidin avustuksella.
Asia oli kuitenkin Roselle yhä arka paikka. Sen vuoksi Hugo piti niin matalaa profiilia kuin vain oli mahdollista älykkyyden suhteen. Eikä hän muutenkaan halunnut tehdä itsestään suurta numeroa, rento elämä oli enempi hänen heiniään.
>> Hugo >>, Ryan sanoi, kun Hugo muutaman hetken kuluttua tarvikkeineen palasi paikallensa, >> taisin laittaa sekaan vahingossa liikaa koppakuoriasia, kun tämä on tuon väristä. Voiko sen pelastaa jotenkin? >>
Hugo laski tavaransa paikalleen, noidankattilansa viereen. Ryan oli melkoisen hyvä liemissä, mutta se ei lukeutunut tämän suosikkioppiaineisiin. Ellei tämä olisi halunnut parantajaksi, Ryan olisi hylännyt liemet aikoja sitten.
>> Toki. Hae piparminttu-uutetta ja lorauta sitä pari kolme tippaa joukkoon. Se ei tosin saa liemestä täysin samaa, mutta sen pitäisi vaikuttaa aikalailla samoin kuin alkuperäisen liemen >>, Hugo kertoi katse Ryanin sinertävässä litkussa.
>> Okei. Kiitos paljon! >> Ryan sanoi. >> Sitä minä en vieläkään tajua, että mistä sinä tiedät tuon kaiken. >>
>> Jostain kirjasta lukemalla vain, ei mitään sen ihmeellisempää >>, Hugo totesi.
>> Sinä olet kyllä kauhean vaatimaton >>, Ryan lausui ja lähti sitten hakemaan uutettaan.
Hugo virnisti ja aloitti oman liemensä valmistamisen. Ensin pieni pullollinen menninkäisen kyyneliä ja silpuksi pilkottua inkiväärinjuurta. Vaikutti ihan helpolta.
------------------------------------------------------------------
Liemien jälkeen Hugolla oli kaksoistunti taikaolentoja ja sieltä hän nyt tallusteli kohti linnan pääovia aikeinaan mennä lounaalle ennen pimeyden voimilta suojautumista.
Eteishalliin tullessaan hän lyöttäytyi Ryanin seuraan, joka oli ollut yrttitiedontunnilla.
Tämä sadatteli professori Longbottomin antamien läksyjen määrää. >> Pitäisi kirjoittaa kolme esitelmää kolmesta eri hoivayrtistä ja yhden on ainakin käsiteltävä jästien lääkkeenä käyttämää yrttiä. Niiden lisäksi on valtavasti muitakin läksyjä toisista aineista. Typerät S.U.P.E.R.:t! >>
>> Ratamo ja nokkonen >>, Hugo sanoi.
>> Mitä? >> Ryan kysyi.
>> Ratamo ja nokkonen, ne ovat pari jästien lääkitsemisessä käyttämiä kasveja. Mutta jos ne eivät käy, niin sitten… >> Hugo selitti.
>> Ei, ei, kyllä noista varmasti toinen käy – kai >>, Ryan sanoi mietteliäästi. >> Kiitos. >>
>> Ei ongelmaa, kaveri >>, Hugo sanoi.
>> Mikset ole enää yrttitiedontunneilla? >> Ryan kysyi.
>> Zeelerin mukaan minun oli luovuttava joistakin aineista viimeiseksi vuodeksi, sillä tarvitsen enemmän aikaa S.U.P.E.R.:n valmistumiseen kuin mitä minulla olisi ollut, jos en olisi luopunut joistakin aineista >>, Hugo vastasi. >> Omasta mielestäni minun ei olisi tarvinnut, mutten jaksanut ruveta väittelemäänkään. >>
>> Sinä se olet aina ollut jännä tapaus >>, Ryan totesi. >> Et pahemmin välitä opiskelusta, mutta silti haluaisit roikkua kaikilla tunneilla… Puhumattakaan arvosanoistasi. >>
>> Olen eri vänkä tyyppi >>, Hugo sanoi iskien silmää.
>> Todellakin >>, Ryan myönsi ja istuutui pöydän ääreen.
>> Menen käymään tuolla pikaisesti >>, Hugo sanoi ja nyökkäsi epämääräisesti sivulleen.
>> Ihan rauhassa, pystyn kestämään sen, että joudun olemaan erossa säkenöivästä seurastasi >>, Ryan lausui alkaessaan latoa oranssin väristä muusia lautaselleen.
>> Tuo sattui, Ryan, tuo sattui >>, Hugo sanoi lähtiessään pöydän loppupäässä (tai alkupäässä, riippui ihan mistä kulmasta asiaa katsoi) majaa pitävän kolmikon luo.
Nicola, Lara ja Bluebell olivat syventyneet katsomaan yhdessä jotain. Mitä luultavimmin se liittyi oppitunteihin.
>> Hei >>, Hugo sanoi tullessaan tyttöjen luo ja antoi katseensa kiertää kolmikosta toiseen.
Lara nosti päänsä ja katsahti Hugoa. Tytön tummanruskeassa, vinoon leikatuissa, hiuksissa oli vaihteeksi hurja määrä erilaisia pinnejä. Kolme niistä oli aseteltu pitämään etuhiuksia pois silmiltä, kun loput olivat vain koristeina.
>> Hei, mitäs sinä? >> Lara vastasi.
>> En mitään erikoista… >> Hugo sanoi olkiaan kohauttaen. >> Mitä te katsellette noin innokkaasti? >>
>> Frediltä tuli kirje, jossa oli mukana Richien kuvia >>, Nicola kertoi kapeilla kasvoillaan rakastava hymy.
>> Niinkö? >> Hugo kysyi.
Nicola nyökkäsi pontevasti, jolloin hänen korkealle ponihännälle sidotut hiuksensa heilahtivat heilurin lailla sivulta toiselle osuen melkein Bluebelliin, ja ojensi kädessään olevia valokuvia. Hugo otti kuvat vastaan ja kävi ne verkkaalleen läpi.
Suurimmassa osaa kuvia oli pelkkä Richie yksin leikkimässä, nauramassa tai kylvyssä, mutta muutamassa kuvassa taapero oli Fredin sylissä. Yhdessä kuvassa Fred ja Richie läimäyttivät kädet huulilleen ja hetken päästä he lähettelivät lentosuukkoja.
Hugo hymyili leveästi. Richie oli suloinen pikku poika. Ja täysin isänsä ja isoisänsä näköinen.
Ainoa asia, jonka Richie oli perinyt äidiltään, oli tämän hiusten väri. Tosin, Richien hiukset eivät olleet täysin vaaleanpunaiset, kuten Nicolalla. Weasleyn punaiset hiukset olivat melko dominoivasti periytyvä geeni niin kuin Perryjen vaaleanpunaiset hiuksetkin eikä niistä kumpikaan ollut antanut näyttäväksi periksi, kun Richien geenejä oli jaettu: pikkuisen taaperon hiukset olivat punaiset vaaleanpunaisilla raidoilla tai sitten vaaleanpunaiset punaisilla raidoilla. Oli miten oli, kukaan heistä ei ollut koskaan nähnyt vastaavanlaisia hiuksia – edes Tedille ei ollut tullut koskaan mieleen muuttaa hiustensa väriä sellaiseksi punaisen ja vaaleanpunaisen sinfoniaksi kuin Richien hiukset olivat.
>> Onpa hän kasvanut joulusta >>, Hugo sanoi antaessaan kuvat takaisin.
>> Niin on. Fred sanoi, että Richie on oppinut sanomaan mumma ja isi >>, Nicola kertoi. >> Toivottavasti hän ei opi sanomaan äitiä ennen kuin olen kotona. Haluan olla paikalla, kun hän sanoo äiti ensimmäisen kerran. >>
>> Eikös kaikki halua olla paikalla, kun oma lapsi ensimmäistä kertaa sanoo isi ja äiti >>, Hugo enemminkin totesi kuin kysyi.
>> Uskoisin niin >>, Lara sanoi. >> Minä ainakin haluan kuulla, kun Richie sanoo minun nimeni ja kutsuu minua kummitädikseen! >>
>> Oliko sinulla jotain asiaakin, Hugo? >> Bluebell puuttui puheeseen.
Hugo siirsi katseensa Larasta Bluebelliin. Bluebell oli muuttunut kolmikosta eniten vuosien aikana. Tummapäinen tyttö oli kaukana ujosta, joka tämä oli ennen ollut. Ujous oli karissut tästä täysin yllättäen heidän viidennellä vuodellaan.
Siihen aikaan, kun Bluebellista oli tullut itsevarmempi, tämä oli jäänyt kiinni pettämisestä. Sen takia monet (yhä) luulivat tytön itseluottamuksen johtuvan siitä, että koko koulu oli puhunut tästä ja tämän pettämisestä.
Hugo ei oikein uskonut siihen. Bluebellin itseluottamuksen takana oli jotain muuta. Mutta mitä, sitä Hugo ei osannut sanoa. Hän ei ollut koskaan vaivannut mieltään sillä, koska hänellä ei ollut mitään syytä siihen. Hänestä oli vain ollut hienoa, että Bluebellistä oli tullut rohkeampi ja että tämä oli uskaltanut puhua vapautuneesti muillekin kuin vain pienelle tutulle ystäväpiirilleen.
Johtui Bluebellin itsevarmuus sitten mistä hyvänsä, se todella puki tätä. Se kaikkien oli myönnettävä.
>> Joo, piti kysymäni Lilystä ja hänen oleskelupaikastaan >>, Hugo vastasi.
>> Hän valitti päänsärkyä numerologian jälkeen, joten hän meni sairaalasiipeen. Sen jälkeen häntä ei ole näkynyt >>, Lara kertoi.
>> Ai. Okei >>, Hugo sanoi. >> Taidan käydä vilkaisemassa häntä ennen seuraavan tunnin alkua. >>
>> Teepä se >>, Lara sanoi.
Hugo nyökkäsi hyvästeiksi ja kääntyi kannoillaan. Hän istahti Ryanin viereen.
>> Lily ei ollut yrttitiedossa? >> Hugo kysyi.
>> Hmm? Ai, ei, ei tainnut olla >>, Ryan sanoi hajamielisesti.
>> Okei. >> Hugo nyökkäsi. >> Onko ruoka hyvää? >>
Ryan hymähti. >> Kuten aina ennenkin. >>
---------------------------------------------------------------
Lily löytyi sairaalasiivestä. Parantaja Carlton oli antanut tälle lääkettä ja käskenyt lepäämään, tunneille ei ollut menemistä. Pois Lily pääsisi, kun kaikki tunnit olisivat ohitse.
Hugo ei ollut viitsinyt jäädä Lilyn luokse, sillä tämä oli nukkunut. Tavalla tai toisella parantaja Carlton oli onnistunut saamaan tältä tajun kankaalle, mikä oli hyvä. Muutoin Lily olisi kuitenkin salaa pujahtanut takaisin tunneille välittämättä lepäämiskäskyistä.
Nyt Hugo seisoskeli pimeyden voimilta suojautumisen luokan edessä Ryanin ja Raymondin kanssa. He puhuivat ensi viikolla edessä olevasta lukukauden viimeisestä huispausottelusta, joka pelattaisiin Rohkelikon ja Puuskupuhin välillä.
Raymond koetti kysellä Hugolta joukkueen strategioista, mutta ei saanut kaveristaan mitään irti. Ainoa asia, jonka Hugo suostui asiasta sanomaan, oli, että se oli hionnan alla. Se kauhistutti Raymondia, sillä kyseessä oli kuitenkin tärkeä ottelu eikä sitä todellakaan voitettaisi hällä väliä meiningillä.
>> Rauhoitu Ray, ei Hugo sanonut, että he eivät välitä ottelusta. He hiovat strategiaansa täydelliseksi vielä >>, Ryan sanoi. >> Eikä hän kertoisi aikeistaan silloinkaan sinulle, jos heidän strategiansa olisi valmis, sillä mitä hauskaa siinä olisi? Sinun ei tarvitsisi mennä katsomaan silloin koko ottelua. >>
>> Pitäisihän, ei strategian tietäminen kerro minulle voittajaa – vai kertooko? >> Raymond äyskäisi.
>> No ei >>, Ryan sanoi huokaisten – Raymond ei tuntunut tajuavan hänen pointtiaan.
>> Uskotko, että te voitatte? >> Raymond suuntasi kysymyksen Hugolle.
>> Meillä on ihan hyvät mahdollisuudet siihen >>, Hugo vastasi, >> mutta niin on Puuskupuhillakin. Heidän ottelunsa ovat olleet täyttä kultaa tänä vuonna, joista kiitos kuuluu Raquellelle. Oli fiksu veto tehdä hänestä kapteeni, häntä parempaa pelaajaa tästä koulusta ei löydy. >>
>> Varmasti löytyy! Ei hän nyt niin hyvä ole. Sinäkin olet huomattavasti häntä parempi >>, Raymond äyskäisi loukkaantuneena.
>> No jaa, enpä tiedä. Ajattelepa nyt, Raquelle on vasta kolmannella vuodellaan ja jo kapteenina. Sen jo pitäisi kertoa hänen taitavuudestaan. Ja hänen taitonsa tulevat vielä kehittymään huimasti >>, Hugo lausui.
Raymond mutristi huuliaan. Hän ei lainkaan pitänyt ystävänsä vuolaista kehuista, jotka koskivat vastajoukkueen jahtaajaa. Raquelle oli hyvä, kyllä Raymond sen tiesi, mutta Hugo liioitteli tytön taitavuutta. Ei yksikään tyttö vain ollut niin taitava huispauksessa.
>> Uskokaa kun sanon, että Raquelle tulee pääsemään vielä pitkälle. En yhtään ihmettelisi, jos Raquelleen pian otettaisiin yhteyttä PP:stä >>, Hugo totesi nyökytellen päätään.
>> Luuletko tosiaan, että Oliver Wood haluaisi Raquellan Platina Pataljoonaan? >> Ryan kysyi uteliaana.
>> Tietysti, Wood ei päästäisi tuollaista lahjakkuutta käsistään >>, Hugo vastasi.
>> Mistä Wood muka Raquellasta kuulisi? >> Raymond tiukkasi.
>> Pojaltaan Trystanilta >>, Hugo totesi ykskantaan.
Raymond oli enempi tyytymätön. >> Raquellella ei ole minkäänlaisia mahdollisuuksia päästä PP:hen. Jos tästä koulusta joku sinne pääsee, niin sinä Hugo! >>
Hugo naurahti. >> Tuskin nyt sentään, en minä niin hyvä sentään ole. >>
>> Olethan sinä! >> Ryan pisti väliin.
>> No kiitos. Mutta jos joku nyt hetkellisen mielenhäiriön vallassa pyytäisi minua PP:hen, en menisi. Huispaus on kivaa, muttei minulla olisi motivaatiota alkaa ammattilaiseksi >>, Hugo sanoi.
>> No siinäpä vasta puhetta sellaiselta, joka on loppuottelussa mukana! >> Raymond äyskähti kiukkuisena.
>> Ray, rauhoitu >>, Ryan sanoi. >> Hugo sanoi vain, ettei hänellä olisi motivaatiota ammattilaishuispaajaksi. Hän ei puhunut mitään loppuottelusta. Kyllä sinä tiedät, että hän ottaa sen vakavissaan rennosta asenteestaan huolimatta. >>
>> Sinä se aina jaksat puolustaa kaikkea mitä Hugo sanoo niin hanakasti tavalla tai toisella >>, Raymond tokaisi ärtyneesti.
>> Enpäs! >> Ryan huudahti kasvot punehtuen.
Raymond tuhahti pilkallisesti.
>> Miksi sinua häiritsee noin paljon, jos kehun Raquellea? >> Hugo kysyi.
>> Koska hän on vastustajajoukkueessa! >> Raymond tiuskaisi.
>> Vain sen takia? Eihän siinä ole järkeä >>, Hugo kummasteli.
Raymond avasi suunsa, mutta ennen kuin hän ehti sanoa mitään, luokkahuoneen ovi aukesi. Silmiään pyöritellen Raymond marssi luokkaan mielenosoituksellisesti.
Hugo virnisti leveästi Ryanille ja kietoi kätensä tämän harteille. Ryanin posket alkoivat hehkua entistä punaisempina.
--------------------------------------------------------------
Sen päivän viimeinen tunti oli muodonmuutoksia. Professori Kelly oli laittanut oppilaat muuttamaan lasillisen vettä väriä vaihtavaksi antiikkituoliksi. Tuolin täytettyä kestävyyden kriteerit heidän piti muuttaa tuoli perhosparveksi ja sen jälkeen takaisin vedeksi.
Tuntia oli enää viisi minuuttia jäljellä. Hugo keinui tuolillaan ja katseli kuinka Lara koetti saada perhosistaan vaatimuksen mukaan värillisiä, että läpinäkyviä.
Tyttö ei ollut ainoa, joka yhä työskenteli perhostensa parissa. Vain harva oppilas istui tehtävät suorittaneena paikoillansa odottamassa tunnin päättymistä.
Hugo kuului niihin harvoihin, jotka olivat jo valmiita. Alun vaikeuden jälkeen tehtävä oli ollut täysin helppo suorittaa. Ja koska hän oli loppujen lopuksi suorittanut muutokset nopeasti, hän oli saanut lisätehtäväksi muuttaa veden väriä parin minuutin välein vaihtavaksi liekiksi.
Se olikin ollut hieman haasteellisempaa ja muutaman kömmähdyksen jälkeen Hugo oli tajunnut mistä kiikasti. Ongelmakohdan löydyttyä hän olikin onnistunut muuttamaan vetensä ilmassa leijuvaksi liekiksi, joka vaihtoi väriä parin minuutin välein. Pienenä extrana hän oli vielä laittanut liekin soittamaan lumoavaa sävelmää.
Professori Kelly oli pudottanut liekin syövereihin palan pergamenttia. Liekki nielaisi pergamentin palasen tehden siitä selvää alta parin sekunnin, mikä sai professorilta hyväksytyn nyökkäyksen. Sävelmästä professori ei kuitenkaan suostunut antamaan plussaa, sillä hänestä se oli Hugolta vain pröystäilyä.
Nyt liekki oli jäälleen lasikirkasta vettä ja Hugo yritti olla leikkimättä sillä. Sillä kun hän kymmenisen minuuttia sitten oli tehnyt niin, professori Kelly oli vähentänyt Rohkelikolta viisi tupapistettä. Sen vuoksi Hugo oli kiinnittänyt huomionsa vieressään istuvaan Laraan.
Hän virnisti leveästi, kun Lara riemuitsi onnistuessaan vihdoinkin tehtävässä. Värilliset ja läpinäkyvät perhoset liitelivät Laran pään ympärillä kuin seppeleenä.
>> No niin, tunti alkaa olla ohitse, joten muuttakaa perhosenne ja tuolinne takaisin nesteeksi >>, professori Kelly sanoi. >> Läksyksi saatte muuttaa tunnin alussa teille jaetut esineet liikkuviksi muotokuviksenne. Saatte poistua. >>
Hugo tunki muodonmuutosten-oppikirjansa koululaukkuunsa ja poistui kiireen vilkkaan luokkahuoneesta. Hän riensi portaat alas ja käytävää pitkin juosten hän suunnisti sairaalasiipeen, jossa parantaja Carlton kertoi Lilyn yhä nukkuvan sikeästi.
Niine hyvineen Hugo suuntasi askeleensa Suureen saliin, jossa päivällinen kohta tarjoiltaisiin. Muutama muukin oppilas oli löytänyt tiensä paikalle etuajassa.
Hugo istuutui vakiopaikalleen kaivaen pimeyden voimilta suojautumisen-kirjan koululaukustaan esille. Hän ehtisi lukaista läksyksi tulleen kappaleen läpi ennen kuin ruoka ilmestyisi pöytään. Niin hänen olisi helpompi tehdä essee aiheesta nopeammin.
Mitä vähemmän aikaa läksyjen tekoon menisi, sitä parempi. Hugo ei tykännyt kuluttaa aikaansa läksyjen parissa puolta tuntia kauempaa. Hän vietti vapaa-aikansa mieluummin jonkin hauskan ja rennon parissa, niin kuin nyt esimerkiksi vaikka räjähtävän näpäytyksen tai shakin parissa.
>> Hei Hugo >>, Ryan tervehti istuutuessaan ystäväänsä vastapäätä.
Hugo nosti vasemman kätensä pystyyn. >> Shh. >>
>> Oh, anteeksi >>, Ryan kuiskasi.
Hugo käänsi sivua ja kävi rivi riviltä kyseisen sivun loppuun. Sitten hän sulki kirjan ja tunki sen takaisin koululaukkuunsa.
>> No niin, pahoittelut tuosta >>, Hugo sanoi katse Ryanissa.
>> Ei se mitään >>, Ryan totesi.
>> Kylläpäs >>, Hugo sanoi. >> Mutta, miten riimut sujuivat? >>
>> Oikein hyvin, entä sinun tuntisi? >> Ryan vastasi.
>> Hyvin myös. Muutimme vettä tuoleiksi ja perhosiksi >>, Hugo kertoi.
>> Niinkö? Se kuulostaa kivalta >>, Ryan sanoi.
>> Se oli hauskaa, kun sen oppi >>, Hugo myönsi.
>> Olisin kuvitellut sinun olevan katsomassa Lilyä >>, Ryan sanoi, >> yllätyin kun löysinkin sinut täältä. >>
>> Kyllä minä kävinkin, mutta Carlton sanoi hänen olevan yhä unessa. Mikä on ihan hyvä, sillä hän on levon tarpeessa. Hän ei tee vapaa-aikanaan mitään muuta kuin pänttää pänttäämistään >>, Hugo kertoi juuri, kun ruoka ilmestyi pöytään.
>> Niin minäkin teen, sillä haluan päästä kunnialla kokeista läpi. Ja jos arvosanani ovat huonot, en pääse opiskelemaan parantajaksi >>, Ryan sanoi.
Hugo nyökkäsi ainoastaan. Kaikki pänttäsivät kuin viimeistä päivää S.U.P.E.R.:ta varten, kaikki halusivat loistavat arvosanat, jotta pääsisivät sille uralle, jolle palavasti tahtoivat.
Hugo tuntui olevan poikkeus säännössä, sillä hän ei tiennyt vieläkään mitä tulevaisuudeltaan haluaisi. Sen vuoksi hänen opiskelunsakin erosi muiden opiskeluista. Hän kävi melkein kaikilla tunneilla, joista olisi hyötyä – päätyisi hän lopulta mihin ammattiin tahansa. Ainoat aineet, joita hän ei ollut opiskellut, olivat ennustus, riimut, jästitieto, taikakausien historia, tähtitiede ja yrttitieto (josta hän oli joutunut harmikseen luopumaan, kun viimeinen kouluvuosi oli alkanut).
Professori Zeelerin mukaan Hugo oli harvinainen poikkeus, sillä yleensä oppilailla oli edes ajatuksen poikasta siitä, mitä he tulevaisuudeltaan toivoivat ja tahtoivat. Niiden pohjalta olisi ollut helppo määrittää, mitä aineita oppilaan paranisi opiskella toteuttaakseen haaveensa.
Professori Zeeler oli antanut hänelle vaihtoehtoja, mutta Hugoa ei kiinnostanut virka taikaministeriössä, hän ei halunnut parantajaksi, hän ei halunnut auroriksi, eikä häntä kiinnostanut gourmet ruuan valmistaminenkaan… Yksi toisensa jälkeen hän oli torjunut jokaisen ehdotuksen, sillä mikään niistä ei ollut tuntunut oikealta.
Ei Hugo ollut oikeastaan kovin huolissaan siitä, ettei hänellä ollut ideaakaan mitä tekisi valmistumisensa jälkeen. Kyllä hänelle valkenisi jossain vaiheessa mitä hän elämällään haluaisi tehdä. Siihen asti, että niin tapahtuisi, hän voisi auttaa George-sedän (ja isän) pilailupuodissa, kuten hän oli tehnyt joka kesä.
Hugosta ei ollut mitään järkeä ottaa paineita asian tiimoilta. Paineet vain lisäisivät epäonnistumisen tunnetta siitä, että ei osannut järjestää ja suunnitella elämäänsä samalla tavalla kuin suurin osa muista näytti osaavan.
Oli siis parempi ottaa rennosti.
Ja nauttia kanankoivista, joita näytti olevan tarjolla…
------------------------------------------------------------------
Hugo venytteli käsiään saatuaan läksyt vihdoin tehtyä. Hänellä olisi hetki aikaa ennen kuin hänen täytyisi raahautua huispausharjoituksiin. Häntä ei kyllä olisi liiemmin huvittanut koko harjoituksiin meneminen.
Laitettuaan kirjat koululaukkuunsa Hugo nousi pystyyn ja kävi viemässä laukun sängylleen. Palatessaan takaisin oleskeluhuoneeseen hän sai ilokseen huomata, että ulkona oli alkanut sataa. Se olisi loistava tekosyy luistaa huispausharjoituksista. Kukaan ei huomaisi hänen puuttumistaan.
Tyytyväisenä itseensä Hugo lysähti tyhjänä olevalle sohvalle. Hetken päästä hän sai hieman yllättävää seuraa, kun Lily saapui olohuoneeseen levänneen näköisenä. Siitä huolimatta silmälasipäinen punapää asteli myrskyävänä Hugon luokse.
>> Voitko uskoa tätä >>, Lily sanoi kiehuen. >> Parantaja Carlton kielsi minua opiskelemasta enää tänään! Saan opiskella vasta ylihuomenna, sillä olen ylirasittunut ja minun pitää levätä välttäen stressiä! >>
Hugo katsoi edessään seisovaa Lilyä päästä varpaisiin. >> Minusta se oli ihan hyvä neuvo, jota sinun olisi parempi noudattaa. >>
Lily mulkaisi Hugoa. >> Mutta se, jos mikä, stressaa minua enemmän. Hölmö neuvo se oli, ei muuta! >>
>> Nyt me, Lily, teemme niin, että sinä viet koululaukkusi pois, vaihdat vaatteita, otat jonkun kivan aivot narikkaan-kirjan ja tulet tähän. Kun sinä luet sitä, niin minä leikin hiuksillasi >>, Hugo enemminkin komensi kuin ehdotti.
Lily nyrpisti nenäänsä, mutta suostui tekemään niin kuin Hugo sanoi. Hän kääntyi kannoillaan ja katosi tyttöjen makusaleihin vievään portaikkoon.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Lily palasi takaisin Rohkelikon logolla kuvitettuun t-paitaan ja collegehousuihin pukeutuneena. Hän kävi sohvalle makuulle niin, että hän sai laskettua päänsä Hugon syliin.
Lilyn alkaessa lukea Hermione-tädiltä lainattua Ylpeys ja ennakkoluulo-kirjaa (joka ei kyllä täysin ollut aivot narikkaan-kirja), Hugo pujotti pitkät ja ohuet sormensa tämän hiuksiin (siis Lilyn, ei äitinsä). Hän kieritti hellävaroin hiussuortuvia etusormensa ympärille muutaman kerran ennen kuin alkoi juoksuttaa sormiaan Lilyn hiuksissa.
Jokin siinä, että Hugo leikki Lilyn hiuksilla, sai nuoren naisen alun rentoutumaan. Lily oli kertonut sen olevan tehokas tapa saada hänet rentoutumaan – jo lapsuudesta asti. Hänen isänsä oli aloittanut tekemään niin, kun hän oli ensimmäisen kerran nähnyt painajaista.
Mutta syystä tai toisesta Lilyn isä ja Hugo olivat ainoita, jotka onnistuivat saamaan hänet rentoutumaan leikkimällä hänen hiuksillaan. (Lily olikin ollut melko yllättynyt, kun Hugo oli pystynyt siihen.)
Hugo itse väitti sen johtuvan hyppysistään, jotka olivat täynnä taikaa. Lilystä se oli kummallinen väite, kun otti huomioon sen, että Hugo oli kuitenkin velho. Hugo oli selittänyt, ettei kyse ollut siitä vaan siitä, että hän pystyi ihmeisiin käsillään. Hän oli myös samaan syssyyn vannonut joku päivä pystyvänsä taikomaan ilman taikasauvansakin, mutta Lily ei uskonut siihen. Sellaiseen pystyisivät vain hyvin harvat ja Hugo tuskin kuuluisi heihin.
Lily käänsi laiskasti sivua kirjastaan. Hetken päästä hän kuitenkin laski kirjan vatsansa päälle. Hän kurtisti kulmiaan, vilkaisi seinällä olevaa kelloa ja siirsi katseensa sitten Hugoon.
>> Mitä sinä teet vielä siinä? >> Lily kysyi. >> Sinun pitäisi olla huispauskentällä. >>
>> En minä mene, siellä sataa >>, Hugo vastasi.
>> Mutta muut ovat jo menneet sinne! >> Lily sanoi kipakasti.
>> Niin, omaa hölmöyttään. >> Hugo nyökytteli päätään.
>> Teillä on tärkeä ottelu tulossa, totta kai he menivät! Ja sinunkin olisi pitänyt mennä >>, Lily parahti.
>> Ei se, etten mennyt yksiin harjoituksiin – ennen tätä viimeistä peliä siis – haittaa. Ei se tarkoita automaattisesti sitä, että häviäisimme. Ja jos satumme häviämään, niin se ei johdu lintsauksestani vaan siitä, ettemme olleet tarpeeksi hyviä >>, Hugo väitti.
>> Sinä olet joukkueen kapteeni! >> Lily älähti.
>> Kyllä he pärjäävät yhdet harjoitukset Laran kanssa, hän on loistava varakapteeni >>, Hugo sanoi.
>> Millä ilveellä sinustakin oikeasti tehtiin
kapteeni? Olet varmasti Tylypahkan historian surkein kapteeni >>, Lily totesi.
Hugo tuhahti ja pyöräytti silmiään. >> Se on luultavasti täysin mahdollista. Ja jos suot anteeksi, niin minä pysyn nyt hiljaa. >>
>> Ihan miten vaan >>, Lily tokaisi ja jatkoi kirjansa lukemista.
--------------------------------------------------------------------------
Pestyään hampaansa ja käytyään vesassa Hugo rojahti sängyllensä makaamaan. Hän oli päättänyt olla menemättä sinä yönä Lilyn viereen nukkumaan. Olisi hyvä, että Lily saisi nukkua ihan rauhassa, ilman häiriötekijöitä. Tämä tarvitsi yhä kunnon yöunet.
>> Oh, etkö sinä menekään Lilyn viereen nukkumaan? >> Ryan kysyi tullessaan makuusaliin.
>> En >>, Hugo vastasi yksinkertaisesti.
>> Tuleeko Lily tänne? >> Ryan kysyi alkaessaan kaivaa yöpöytänsä laatikkoa.
>> Ei >>, Hugo totesi.
Ryan kurtisti kulmiaan. >> Onko teillä kärhämää tai jotain? >>
>> Ei lainkaan >>, Hugo sanoi. >> Minusta olisi vain hyvä, että Lily saisi hyvät yöunet, ilman että minä kuorsaisin vieressä. >>
>> Et sinä kuorsaa. >> Ryanin toteamus tuli kuin apteekin hyllyltä.
>> Ai en vai? >> Hugo kysyi huvittuneena.
Ryan pudisti päätään näyttäen hieman hämilliseltä. >> Ei, et lainkaan. Ray kuorsaa kyllä, mutta sinä et. >>
Hugo virnisti. >> No, se on hyvä tietää. >>
Ryan hymyili pienesti istahtaen sängylleen. Hän riisui valkoisen t-paidan pois yltään ja laskettuaan sen nätisti sängylleen hän avasi sinisen pullon, jonka oli ottanut laatikosta, korkin.
Hugo kallisti päätään ja katsoi, kun Ryan puristi punertavaa rasvaa kädelleen. Hänen huulensa kaartui huvittuneeseen hymyyn, kun Ryan koetti jokseenkin epätoivoisesti levittää sitä selkäänsä ja hieroa jumiutuneita lihaksiaan.
Hetken kuluttua Hugo ponnahti istumaan ja ojensi kättään. >> Tule tänne, niin minä autan sinua. >>
Ryan vilkaisi ystäväänsä. >> Oh. Ei sinun tarvitse, pärjään itsekin… >>
>> Älä hölötä vaan tule tänne >>, Hugo tokaisi vaativasti.
Ryan näytti epävarmalta, mutta nousi kuitenkin hetken kuluttua, kun Hugo ei luovuttanut vaan intti itsepäisesti. Mustapäinen asteli hitaasti Hugon sängyn luo ja istahti tämän eteen ojennettuaan ensin rasvapullon tälle.
Hugo puristi hieman rasvaa Ryanin selälle, pisti pullon sitten yöpöydälleen ja alkoi levittää rasvaa toisen yläselälle. Paria minuuttia myöhemmin hän alkoi hieroa ystävänsä hartioita jämäkällä otteella saaden Ryanin älähtämään.
>> Liian kovakouraista? >> Hugo tiedusteli keventäen otettaan.
Ryan pudisti päätään. >> Ei, ei, otteesi on oikein hyvä, olen vain kamalan jumissa. >>
>> Ai, okei sitten >>, Hugo sanoi ja jatkoi hieromista jälleen jämäkällä otteella.
Heidän välilleen laskeutui mukava hiljaisuus. Ryan puri itseään huuleen, jottei olisi äännähdellyt epäilyttävästi, kun Hugo hieroi jumiutuneet lihakset rennoiksi.
Hiljaisuus rikkoontui kymmenen minuutin jälkeen, kun vaaleapäinen kreikkalaissyntyinen huonetoveri tuli paikalle. >> Oh. Ryan, yritätkö sinä vietellä Hugon Lilyltä pois? >>
>> Mi…? E-en, en minä sellaista, vaan… >> Ryan änkytti kasvot punehtuen.
>> Paremmat mahdollisuudet hänellä on kuin sinulla, Noo >>, Hugo sanoi kasvot peruslukemilla.
>> Törkeää! >> Noo huudahti ja nauroi sitten Ryanin kasvoille, jotka helottivat punaisempina kuin tomaatti.
Ryan peitti kasvonsa käsillään ja voihkaisi hiljaa. Noo oli aina tekemässä jonkinlaista pilkkaa hänen kustannuksellaan.
>> No niin >>, Hugo sanoi ja taputti Ryanin selkää kevyesti, >> valmista tuli, hyvä herra. >>
>> Kii… >> Ryan rykäisi noustessaan ylös sängyltä. >> Kiitos kovasti avustasi. >>
>> Ei ongelmaa, tiedäthän sinä, että sinulle mitä vain >>, Hugo sanoi hymyillen ja ojensi rasvapulloa.
Ryanin kasvot saivat vain lisää väriä. Hän nappasi rasvapullonsa hymyillen hämillisesti ja kipsutti sitten oman sänkynsä luokse.
>> Mitä kello on? >> Hugo kysyi, ei keneltäkään erityisesti, kunhan puhui ääneen.
Hän kurottautui katsomaan lattialle joutunutta kelloaan. Se kertoi kellon olevan varttia yli yhdeksän. Ei siis vielä paljon mitään.
Hugo nappasi kellon lattialta ja asetteli sen yöpöydälleen. >> Jaaha, minä taidan käydä unten maille. >>
>> Nyt jo? >> Noo ihmetteli heilauttaessaan pyyheliinan olalleen.
>> Toisinaan jopa minunkin on syytä käydä nukkumaan aikaisin >>, Hugo sanoi ja veti verhoa hieman sänkynsä eteen. >> Hyvät yöt vaan kaikille! >>
-----------------------------------------------------------
Kello löi puolta kahta yöllä, kun Hugo hiipparoitsi kaksi kulhoa käsissään oleskeluhuoneen oviaukolle. Lihava leidi kuorsasi taulussaan näennäisen sikeästi. Se avasi läpitunkevat silmänsä heti, kun Hugo hieman rykäisi.
>> Kas, kas, nuori herra Weasleyhan se siinä. Kukkua nyt näin myöhään, enpä taida päästää sinua sisälle. Saat jäädä siihen uinumaan >>, Lihava leidi sanoi ääni kaikuen tyhjillä käytävillä.
>> Me molemmat tiedämme, että sinun on päästettävä minut, kun sanon salasanan >>, Hugo sanoi hiljaa.
>> Voi, et sinä sitä tiedä enää, vaihdoin sen juuri >>, Lihava leidi ilmoitti.
>> Sinä et saa tehdä sellaista keskellä yötä, minä tiedän sen, joten älä yritä vetää minua höplästä >>, Hugo totesi.
>> Olkoot, sinä voitit – jälleen >>, Lihava leidi sanoi. >> Miksi minä edes yritän? >>
>> Koska sinä pidät minusta ja haluat viivytellä oleskeluhuoneeseeni menoa keinolla millä hyvänsä >>, Hugo sanoi iskien silmää.
Lihava leidi kikatti. >> Sinä olet aikamoinen! >>
>> Tiedän. >> Hugo virnisti. >> Hunajapupu. >>
Lihava leidi heilahti syrjään salasanan kuultuaan ja Hugo kipusi sisään oleskeluhuoneeseen. Ripein ja hiljaisin askelin hän tallusti portaikkoon. Kivutessaan toisiksi ylimpään kerrokseen hän kirosi jälleen kiviportaiden kylmyyttä paljaita jalkapohjiaan vasten.
Varoen Hugo työnsi makuuhuoneen ovea auki sen verran, että hän pystyi pujahtamaan sisään. Hiipien hän meni omaa sänkyään vastapäätä olevan sängyn luokse. Raolleen jätetyn verhon kolosta hän teki tiensä Ryanin luo, joka nukkui vatsallaan.
Hugo kömpi varovaisesti Ryanin jalkopäähän istumaan. >> Ry, Ry. >>
>> Mmmm, Hugo >>, Ryan mumisi unissaan ja liikautti hieman päätään.
>> Ry, herää >>, Hugo kuiski hymyillen.
Hän sai toistaa samaista lausetta muutamaan otteeseen ennen kuin Ryan reagoitsi. Mustapää kääntyi selälleen ja hieroi silmiään.
>> Hugo? >> hän kysyi unisesti kömpiessään istuma-asentoon. >> Mitä sinä siinä teet? >>
>> Tulin moikkaamaan >>, Hugo vastasi.
>> Keskellä yötäkö? Mitä kello edes on? >> Ryan ihmetteli vilkaisten yöpöydällään olevaa kelloa.
>> Joo, en saanut unta, joten kävin keittiössä. Sain tällaiset mukaani ja ajattelin, että saattaisit haluta >>, Hugo selitti ojentaen toista kulhoa.
Ryan otti kulhon kummissaan vastaan. >> Mitä tämä on? >>
>> Vaniljajäätelöä ja mansikoita >>, Hugo vastasi. >> Sehän on herkkuasi…? >>
>> Joo, on se… Mistä sinä sen tiesit? >> Ryan kysyi.
>> Kyllähän minä nyt parhaan ystäväni tunnen! >> Hugo nauroi.
>> Oh >>, Ryan henkäisi. >> Mmm, kiitos. >>
>> Ei ongelmaa >>, Hugo sanoi alkaessaan lusikoida jäätelöä suuhunsa.
Ryan tuijotti hetken Hugoa ennen kuin alkoi itsekin syödä jäätelöannostaan. >> Sinä olet melkoinen ystävä. >>
>> Se on aivan totta >>, Hugo nyökkäsi, >> minua parempaa ystävää saa hakea oikein hakemalla. >>
>> Lily on onnentyttö, kun hänellä on sinut >>; Ryan sanoi.
Hugo nuolaisi lusikkaansa mietteliäänä. >> Toivon ainakin niin, sillä hän tekee minut ainakin onnelliseksi. >>
>> Kyllä sinäkin teet hänet, sen kyllä näkee >>, Ryan kertoi.
Hugo hymyili toispuoleisesti. >> Sinä tässä olet loisto ystävä, Ry. Minulla on käynyt melkoinen tuuri, kun sinä olet paras ystäväni ja Lily kihlattuni. >>
>> Niin >>, Ryan totesi hymyillen haikeasti.
He söivät jäätelönsä loppuun puhuen niitä näitä. Hugo heitti vitsejä toisensa perään ja Ryan pyrki nauramaan niin hiljaa kuin vain pystyi, jotteivät toiset olisi heränneet. He eivät kumpikaan halunneet muiden saavan tietää heidän herkutteluhetkestään. Se kuului vain heille.
>> No niin >>, Hugo sanoi noustessaan ylös. >> Tämä oli mukavaa. >>
>> Oikein mukavaa >>, Ryan myönsi laskien tyhjän kulhon yöpöydälleen. >> Hyvää yötä! >>
>> Öitä! >> Hugokin toivotti ja meni sitten omalle sängylleen.
Hän jätti kulhon lattialle ja kömpi vällyjen väliin. Leveästi haukotellen Hugo pöyhi tyynyään ennen kuin laski päänsä sille. Ei mennyt kovinkaan kauan, kun hän viimein vaipui syvään uneen, joka ei käsitellyt Merlinin valkoista partaa.
