Kirjoittaja: Ripple
Ikäraja: K-11
Paritus: H/D
Genre/Tyylilaji: Angst, Darkfic, AU, Slash
***
Vaikka oli keskiyö, Draco pystyi hyvin näkemään vuoteella makaavan miehen rauhallisen hengityksen aiheuttaman vatsan hitaan kohoilun. Oli hiirenhiljaista ja Draco oli tuijottanut tuota näkyä jo pitkän aikaa. Silmät olivat jo tottuneet pimeään.
Dracon vatsaa väänsi hänen pyöritellessään ajatuksiaan päässään aina uudestaan ja uudestaan. Hän oli umpikujassa, eikä päässyt sieltä pois. Kurkussa puristi kipeästi kova pala, jota ei pystynyt nielaisemaan alas.
Harry äännähti hiljaa unissaan ja vaihtoi asentoa niin, että kasvot kääntyivät häntä ovella tuijottavaan poikaystäväänsä kohti. Kuristava tunne Dracon kurkulla tiukensi otettaan entisestään. Mitä hän oikein oli tekemässä?
Draco ja Harry olivat seurustelleet jo kolme vuotta lähestulkoon heidän valmistumisestaan lähtien. Viimeinen vuosi oli ollut kaaoottinen, mutta useiden erinäisten sattumien kautta he olivat rakastuneet tulisesti. Yhteiset vuodet olivat olleet tähän asti kivikkoisia, mutta heidän suhteensa oli ollut luja ja kestävä kaiken aikaa.
Harrysta oli tullut Dracolle elämän keskipiste. Niin siirappiselta kuin se Dracosta kuulostikin, välillä hänestä tuntui, ettei se ollut enää maan painovoima joka häntä veti puoleensa, vaan Harry. Tokikaan hän ei ollut osannut näyttää toiselle, että elämä ei enää olisi ollut elämää yksinään, mutta niin se vain oli. Ja kaikesta tästä huolimatta, Draco oli nyt tässä ja aikeissa särkeä kaiken.
Se oli hänen päänsä sisällä. Enimmän aikaa se vain odotti hiljaa ja väijyi, mutta joskus, harvoin, se räjähti esiin ja huusi. Nyt se oli huutanut jo monta päivää, ja pakokauhu oli täyttänyt Dracon. Pelkuruus oli se, jota vastaan Draco oli koko elämänsä taistellut. Ja mikään ei vielä ollut ollut yhtä pelottavaa kuin rakastuminen. Ja vielä viholliseen...
Vihollinen. Harry on vihollinen. Niin olivat vanhemmat sanoneet Dracolle ennen kuin heidän välinsä olivat menneet poikki. Jos niin tosiaan oli, niin vihollinen oli luotettava, kaunis, anteeksi antava, kiltti ja valoisa. Koska sellainen tuo nukkuva mies oli.
Draco katsoi silmät kirkkaina poikaystävänsä hiljaista hahmoa ja pyysi kuiskaten anteeksi monta kertaa. Hänen teki niin mieli koskettaa, mennä viereen ja nukahtaa.
Harry ei tulisi ikinä ymmärtämään hänen tekoaan ja Draco tiesi sen. Hän nosti tärisevän kätensä kasvojensa eteen, liu'utti hopeisen sormuksen nimettömästään ja asetti sen hiljaa yöpöydälle.
”Rakkaus ei ole minua varten...” hän kuiskasi. Draco siirsi silmille valahtaneet vaaleat hiussuortuvat korvan taakse ja sulki silmänsä. Ja kaikkoontui.
Hän tipahti polvilleen kallioiselle aukealle ja huusi.
Hetkeä myöhemmin miehen omat kädet painoivat tikarin kivuliaasti sydälle rintaan, ja veltto ruumis kaatui aamukasteen peittämälle maalle.
Aamun sarastaessa särkyi eräs toinenkin elämä.
***
