Nimi: Karu totuus erään pojan synkästä elämästä
Kirjoittaja: Ales
Beta: Onkonälkä
Ikäraja: K11
Tyylilaji: Drama, angst
Summary: Dracon elämä ei ole oikeasti niin hohdokasta, kuin kaikki luulevat.
Haasteet: HeHeDisclaimer: J.K.n hahmot. En saa korvausta. Idea kappaleesta @Junkmail – Miehen sinusta teen
A/N: Sain inspiraation kirjoittaa Dracon elämästä nuoruudessa, eritoten hänen kutosvuodestaan Tylypahkassa.
Karu totuus erään pojan synkästä elämästäDracoa väitettiin lellipojaksi. Kaikilla oli sellainen kuva, että hän oli isänsä Luciuksen suosiossa, että hän rakasti poikaansa ja oli hänestä ylpeä. Se vaan ei pitänyt paikkaansa.
”Vielä minä miehen sinusta teen”, huusi Lucius ja heilautti kävelysauvaansa korkeammalle. Draco nosti kädet suojatakseen kasvojansa, ja keppi heilahti pamahtaen pojan kylkeen. Hän inahti hiljaa, koska hän oli oppinut sen, ettei itkeminen auta mitään. Se vain pahensi tilannetta. Mies kohotti sauvaa uudestaan mutisten hiljaa ja pamautti Dracon kylkeä uudestaan. Poika sävähti vähän ja puri hampaita yhteen.
Rauhassa, rauhassa, rauhassa... Poika toisteli mielessään.
”Ymmärrätkö nyt, että et väitä minulle vastaan?” Lucius kysyi hiljaa painaen kävelysauvansa lattiaa vasten ja lähti ulos huoneesta. Hetken kuluttua Draco nousi ylös ja käveli peilin eteen, josta heijastui vaaleahiuksinen poika. Draco nosti paitansa helmaa ja katsoi kylkeään, joka oli valmiiksi täynnä mustelmia. Hän kosketti varovasti yhtä mustelmaa ja hätkähti. Hän päästi helman putoamaan alas.
Tämä oli normaalia pojan elämässä. Draco ei saanut sanoa tai tehdä mitään poikkipuolista, muuten Lucius hakkasi häntä kävelysauvallaan. Pojalla oli sentään väliaikainen pakopaikka, hän pääsi Tylypahkaan. Mutta kaikki lomat hän joutui viettämään taas kotona isänsä luona. Jos koulussa meni huonosti – ja Lucius kyllä sai tietää miten siellä meni, hän hakkasi poikaansa. Lucius oli sitä mieltä, että Dracon on oltava parempi, kuin se kuraverinen rohkelikosta. Poika yritti kertoa, ettei se ole mahdollista ja sai taas osuman kepistä. Hänen äitinsä kuitenkin piti Dracosta mahdollisimman hyvää huolta aina, kun Luciuksen silmä vältti. Hän antoi parantavaa rasvaa mustelmiin ja lääkkeitä särkyyn.
Dracon elämä eteni sitä samaa rataa. Hän oli koulussa ja pärjäsi suhteellisen hyvin, hän meni lomalla kotiin, sai jossain vaiheessa osumaa isänsä kepistä ja äiti hoiti säryn ja mustelmat pois. Kaikki kiersi ympyrää, kunnes kuudes kouluvuosi alkoi häämöttää nurkan takana. Draco joutui ottamaan vasempaan käteensä Pimeän piirron, vaikkei hän sitä todellisuudessa olisi halunnutkaan. Se poltettiin hänen käteensä ja tapahtuma oli erittäin tuskallinen.
Hän vihasi piirtoa, hän vihasi Voldemortia ja eritoten hän vihasi isäänsä, joka oli saattanut hänetkin tähän tilanteeseen.
Piirto itsessään ei ollut se kaikkein pahin, mutta kerran Voldemort kutsui hänet luokseen tapaamiseen antaakseen Dracolle tehtävän. Dracon olisi tapettava itse Albus Dumbledore, tai Voldemort tappaa Dracon ja hänen perheensä. Poika joutui paniikkiin päästyään pois Voldemortin luota omaan huoneeseensa. Hän makasi sängyllään tuntien kuinka hänen sydämensä hakkasi miljoonaa, ahdisti ja kurkkua kuristi. Kuinka hän, 16-vuotias poika muka pystyisi tappamaan niinkin suuren velhon kuin Dumbledore?
Draco oli käytännössä jo kuollut.
Koulun alkuun saakka ja sen jälkeenkin Draco pohti kuumeisesti, kuinka hän tappaisi Dumbledoren. Hän ei muuta miettinytkään. Häntä pelotti niin paljon, mutta hän ei voinut näyttää sitä muille. Koulussa hän oli se sama välinpitämätön poika kuten aina aikaisemminkin. Hän vihasi sitä. Hän vihasi kaikkea.
Draco yritti kaikkensa, mutta ei onnistunut tappamaan Dumbledorea. Hän pakotti yhden Rohkelikkotytöistä kuljettamaan rehtorille kirottua kaulakorua, mutta tyhmä tyttö meni avaamaan sen, koski siihen itse ja oli vähällä kuolla siinä rytäkässä.
Seuraavaksi hän myrkytti siman, jonka Kuhnusarvio oli antamassa Dumbledorelle lahjaksi. Tällä kertaa Weasley meni pilaamaan suunnitelman ja joi simaa, ja hänkin oli vähällä kuolla.
Dracolla oli vielä yksi idea, jota hän oli työstänyt kaiken varalta. Tarvehuoneessa oli rikkinäinen häivytyskaappi, jota hän korjaili aina tilaisuuden tullen. Sitä kautta kuolonsyöjät pääsisivät Tylypahkaan.
Poika sai kun saikin häivytyskaapin korjattua kouluvuoden loppupuolella ja oli aika tappaa Dumbledore. Kuolonsyöjät saapuivat Tylypahkaan ja joku heistä loitsi Pimeän piirron linnan tornin ylle, jossa Draco odotti kohdettaan saapuvaksi. Poikaa pelotti. Häntä pelotti todella paljon.
Rehtori ilmestyi torniin ja hetken kuluttua Draco saapui paikalle. Hän aseistariisui vanhan miehen. Se tuntui pojasta liiankin helpolta, mutta ei sillä väliä, koska nyt Dumbledore oli aseeton, hän oli jo voiton puolella.
Kaksikko ajautui keskusteluun. Mies yritti saada Dracoa vaihtamaan puolta.
”Tule oikealle puolelle, Draco, niin me voimme kätkeä sinut täydellisemmin kuin osaat kuvitellakkaan. Lisäksi voin lähettää kiltalaisia heti tänä yönä äitisi luokse kätkemään hänetkin. Isäsi on tällä haavaa turvassa Azkabanissa... Kun aika koittaa, voimme suojella häntäkin... Tule oikealle puolelle... Sinä et ole tappaja...” Draco ei saanut hetkeen sanaa suustaan kuultuaan Dumbledoren sanat. Pitäisikö hänen suostua? Hetken pohdittuaan hän tuli tulokseen, että ei.
”Mutta näin pitkälle minä kumminkin pääsin”, poika sanoi ja tunsi kätensä tärisevän. ”Ne luulivat, että kuolen jo yrittäessäni, mutta tässä olen... Ja sinä olet vallassani... Minulla on taikasauva... Sinä olet armoillani...” Draco sanoi mumisten ja yritti hillitä kätensä vapinaa.
”Ei, Draco”, Dumbledore sanoi hiljaisella äänellä. ”Nyt ei ole sinun armollasi merkitystä, vaan minun.” Draco katsoi hämillään miestä, ja laski hitusen sauvaansa alemmas. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, kun portaista kuului kovaa ryminää ja torniin ilmestyi neljä mustiin kaapuihin pukeutunutta hahmoa, jotka sysäsivät Dracon sivuun. Hän tunsi helpotuksen aallon rinnassaan.
Paikalle ilmestyivät ainakin Amikus ja Alekto Carrow sekä Fenrir Harmaaselkä. Neljäs ei laskenut huppuaan eikä sanonut mitään ääneen niin, että Draco olisi tunnistanut hänet.
Kuolonsyöjät pilkkasivat ja aukoivat päätä Dumbledorelle. Rehtori sanoi järkyttyneensä siitä, että Draco oli kutsunut Harmaaselän kouluun, jossa oli hänen ystäviään. Siinä vaiheessa Dracon oli pakko puuttua keskusteluun ja sanoa, että hän ei ollut miestä kutsunut. Ei todellakaan. Kukaan ei kuitenkaan huomioinut häntä, mikä sai pojan voimaan pahoin.
Neljäs kuolonsyöjistä sanoi, että Dracon tulisi kiirehtiä ja tappaa mies. Poika ei edelleenkään tunnistanut kuolonsyöjää. Draco katsoi kauhuissaan vanhaa miestä, joka näytti erittäin huonokuntoiselta. Hänen kasvonsa olivat tuhkanharmaat ja hengitys vaikutti hieman heikolta. Kuolonsyöjät kuitenkin ryhtyivät uudestaan pilkkaamaan rehtoria, ja Draco sai hetken lisäaikaa.
Harmaaselkä oli kuitenkin kärsimätön ja sanoi tappavansa Dumbledoren itse, kun Draco ei siinä vielä ollut onnistunut. Neljäs kuolonsyöjistä huudahti ja heitti miestä kirouksella. Harmaaselkä lensi päin seinää ja hoiperteli sekavana. Draco katsoi kauhistuneena ensin Harmaaselkää ja sitten tuntematonta kuolonsyöjää.
”Draco, tee se tai astu sivuun niin että joku meistä-”, huusi Alekto, mutta samalla hetkellä ovi lennähti auki ja Kalkaros astui sisään torniin taikasauva kädessään. Draco katsoi ihmeissään Kalkarosta ja kuuli takaansa Dumbledoren sanovan hiljaa ”Severus...” Tummahiuksinen mies asteli rehtorin luo ja tönäisi Dracon tieltään, joka katseli kauhuissaan tilannetta. Mitä Kalkaros aikoi?
”Severus... Minä pyydän...” Kalkaros kohotti sauvansa kohti Dumbledorea.
”Avada Kedavra.”
Dracon mahassa muljahti. Hän oli epäonnistunut. Hän ei ollut tappanut Dumbledorea, vaan Kalkaros. Ei-niin-yllättäen se oli Kalkaros, joka miehen tappoi. Hänhän halusi kaiken kunnian itselleen. Poika voi entistä huonommin. Häntä oksetti, mahaa väänsi. Hän ei kuitenkaan voinut näyttää sitä muille.
”Pois täältä ja äkkiä”, Kalkaros sanoi ja tarttui Dracoa kivualiaasti niskasta. Draco murahti hiljaa. Kalkaros pakotti pojan kulkemaan muiden edellä ovesta ulos ja siitä alas portaisiin. Draco oli kauhuissaan. Mitä hänelle ja hänen perheelleen tapahtuisi?
Draco juoksi Kalkaros perässään linnan poikki pihalle ja tiluksien läpi kohti porttia, kuullen takaansa Potterin äänen, joka huusi tainnutustaian. Valosuihku meni juuri ja juuri ohi, ja Kalkaros sysäsi häntä eteenpäin ja kääntyi itse ympäri.
”
Juokse, Draco!” Ja hän juoksi. Hän juoksi minkä jaloistaan pääsi ja suunnisti kohti porttia. Hänen perässään tuli yksi kuolonsyöjä, joka pamautti portin auki. Draco hyppäsi ulos tiluksilta ja kaikkoontui.
Poika ilmestyi kadulle kotikartanonsa eteen. Hän hoiperteli väsyneenä ja kauhuissaan tapahtumista. Sisällä hän näki äitinsä, joka tuli heti halaamaan poikaansa. Narcissa rutisti Dracon itseään vasten ja poika tunsi yhden kyyneleen vierähtävän poskeaan pitkin. Draco ei sanonut mitään, vaan asteli omaan huoneeseensa ja heittäytyi sängylleen odottamaan tulevaa.
Mitä se sitten tulee olemaankaan.
