Oi, tehän olette taas menneet ihan villeiksi!
Sly: Kiitos!
Ja tuo Preussi!! Asuu kellarissa!
Ja tämä on jopa canon-juttu! Ehdottomasti yksin mun lempparifaktoista Preussista.
hamsu:
Vooi mie oon tainnu nauttia kaikista siun hetalia fikeistä mitä olet kirjottanu finissä (ja ollut laiska, saamaton vätys joka ei ole puumerkkiään jättänyt)
Voi, kiitos~ Hyvä, että oot nyt käynyt ilmoittautumassa! Eipä sitä jaksais tai viittis mitää nettiin laittaakaan jos ei tietäis että joku ehkä jossain odottaa/haluaa lisää luettavaa. Tosin tässä kyl kans pata soimaa kattilaa ihan urakalla, kun en mie ite edes lue fikkejä juurikaan enää saati sitten kommentoi...
Mulla ei enää historiaa oo koulussa (paitsi EU ja maaseutuhistoria, mut niitä oli vain yksi kurssi) mutta saksan ja ruotsin tunneilla on välistä ollut tosi hauskaa.
Kuolotar: Kiitos!
Aww, Espanjalla on Romano paikannin?
Tietenkin on! Pakko olla, sehän olis muuten hukannut Roman johonkin ajat sitten. Se ei vaan aina toimi...
Katsokaa mitä mä tein! Se on viimeinen osa plus epilogi! Naattikkaa ny~
Käyttömalli 17: Asioiden selvittäjä”
Usko nyt, Tonio!” Preussi sanoi selvästi tiukemmin kuin puolituntia sitten, ”
jotain on pahasti vialla, ja sinä kärsit vielä siitä.” Espanja ei näyttänyt kovin vakuuttuneelta, mutta piti kuitenkin puhelimen korvallaan ja kuunteli samalla kun allekirjoitti papereitaan. Hänellä oli välillä ikävä tapa luistaa töistään ja viime aikoina hän oli viettänyt niin paljon aikaa opettaen Saksalle asioita italialaisista, että hän oli todellakin jäljessä töistään ja joutui tekemään useampaa asiaa yhtä aikaa pysyäkseen aikataulussa. Tosin hän oli jo päivän mittaan oppinut, että esimerkiksi kokkaaminen, vaatteiden silittäminen ja sanomalehden lukeminen yhtä aikaa ei ollut kaikkein viisain hänen ideoistaan.
”Gil”, Espanja totesi ja silmäili papereita käsissään yrittäessään saada jotain selvää sen poliittisen mutkikkaasta kielestä, ”minä en ymmärrä, mitä sinä tarkoitat.”
”
Todellako, Tonio? Minä olen puhunut sinulle tästä jo kaksi päivää!” Preussi huudahti niin voimakkaasti, että espanjalainen siirsi puhelintaan hetkeksi kauemmas.
”Sí, niin olet”, Espanja sanoi hieman tiukemmin kuin yleensä, kun Preussi ei huutanut enää, ”mutta sinä vain hoet sitä, että Romalla on jotain minua vastaan. Miten voisin koskaan uskoa sitä?” Preussi oli jo tosiaan jo kahden päivän ajan yrittänyt uskotella ystävälleen, että italialainen juonitteli jotain hänen selkänsä takana. Kuitenkin jokainen hänen yrityksistään oli epäonnistunut eikä espanjalainen suostunut uskomaan häntä millään. Mies oli jopa suuttunut hänelle muutaman kerran, mikä oli todella erikoista. Mutta Romano oli Espanjan heikko kohta.
”
Koska hän suunnittelee jotain!” Preussi sanoi, ”
se, mitä tapahtui kaksi päivää sitten, Ita ja Roma olivat aivan sekaisin. He tietävät, mitä sinä olet tehnyt ja minä en todellakaan usko Roman olevan kovin iloinen!” Espanja pudotti paperit käsistään ja hänen ilmeensä oli hetken todella ärtynyt ennen kuin se vaihtui tyyneksi jälleen.
”Gilbert”, Espanja sanoi rauhallisella, mutta silti äkäisellä äänellä, ”Roma on minulle tärkein enkä aio kuunnella, kun sinä puhut hänestä noin. Mitään ei ole tapahtumassa.”
”
Tonio…”
”Nyt riittää!” Espanja huudahti. Hetken he olivat kumpikin hiljaa ja vasta ovikellon ääni katkaisi hiljaisuuden. Espanjalaisen äkäinen ilme vaihtui nopeasti hymyyn aivan kuin hän ei olisi koskaan vihainen ollutkaan.
”Se on Roma”, hän totesi iloisena ja lähti kävelemään kohti ovea päästääkseen italialaisen sisään, ”adiós, Gil.”
”
Tonio, älä! Älä mene, hän on…”, loput Preussin asiasta jäi kuulematta, koska Espanja sulki puhelun ja heitti puhelimen sohvalle kävellessään hymyillen ovelle. Himmennetyn lasin takaa hän erotti tutun hahmon ja hän tunsi sydämensä täyttyvän puhtaasta rakkaudesta ja melkein pakahtuvan kuten aina, kun hän näki Romanon.
”Buenos Días, mi querido!” hän huudahti saatuaan oven auki. Romanolla kyllä oli avain sisälle ja Espanja tiesi, että mies myös käytti sitä jos kukaan ei tullut avaamaan, mutta jostain syystä italialainen silti aina ensin odotti ulkona että Espanja avasi oven hänelle. Espanjalaisen mielestä se oli hieman outoa sillä Romano oli kuitenkin itsekin asunut siinä talossa ollessaan lapsi.
”Ciao”, Romano vastasi yksinkertaisesti ja työntyi espanjalaisen ohitse sisälle. Espanjan talo oli aivan liian iso, jotta hän olisi voinut varmasti sanoa olevansa siellä kahdestaan talon omistajan kanssa, mutta hän kuitenkin vilkaisi pikaisesti ympärilleen ja nyökkäsi sitten todettuaan ainakin lähiympäristön vapaaksi häiriötekijöistä. Sitten hän tarttui lujalla otteella toisen valtion käsivarresta ja kiskoi tämän mukanaan olohuoneeseen.
”Roma, mitä sinä teet?” Espanja kysyi, kun Romano työnsi hänet istumaan yhdelle nojatuoleista ja jäi itse seisomaan hänen eteensä käsivarret tiukasti puuskassa rinnallaan. Espanja ei tietenkään tiennyt, miten paljon asioita Romano oli pyöritellyt mielessään parin päivän takaisen epäonnistuneen operaation takia. Italialainen oli tehnyt kaikkensa keksiäkseen jonkin muun keinon, jolla saisi selville mitä muut valtiot juonivat, mutta lopulta hän oli keksinyt vain yhden vaihtoehdon. Hänen täytyisi kysyä suoraan.
Espanjahan välitti hänestä, eikö niin? Tai ainakin mies oli niin kurja valehtelija, että Romano huomaisi heti jos hän yrittäisi salata jotain.
”Reino de España”, Romano aloitti synkällä sävyllä, mutta Espanja kuitenkin tunsi pienen onnellisen lämmön sisällään. Romano käytti hänen nimeään! Hänen oikeaa nimeään! Sitä mitä hän oli hänen omalla kielellään. Espanjalaisen ajatukset hävisivät hetkeksi ja Romano vilkaisi kattoa kohden epätoivoinen ilme kasvoillaan huomatessaan sen.
”Spagna”, hän yritti uudelleen ja tällä kertaa espanjalainen alkoi kuunnella, ”minä haluan rehellisen vastauksen.” Italialainen näytti silti epäröivän, vaikka puhuikin vahvalla äänellä, ja Espanja hymyili hänelle kannustavasti.
”Mitä vain haluat tietää”, hän lupasi ja Romano katsoi häntä epäilevästi hetken ennen kuin jatkoi.
”Mitä sinä ja se peruna juonitte?” hän lopulta tokaisi suoraan, ”äläkä yritä väittää vastaan. Minä olen nähnyt kuinka te seuraatte meitä ja sinä kerrot hänelle vaikka mitä.”
”Roma”, Espanja sanoi tajuten nopeasti, mitä italialainen tarkoitti, mutta Romano ei antanut hänelle aikaa puhua.
”Te kaksi olette täysin idiootteja, jos edes kuvittelette että voitte liittoutua meitä vastaan noin”, italialainen sanoi ja käänsi katseensa seinää kohden, ”minä en välitä, mitä te kuvittelette voittavanne, mutta kukaan ei pilaile Italian valtion kanssa tuolla tavoin ja…”
”Romano!” Espanja huudahti, mutta hymyili silti noustessaan ylös, ”me emme ole teitä vastaan. Emme ikinä.” Hän laski kätensä toisen valtio olkapäille ja odotti, että Romano katsoi suoraan hänen silmiinsä taas.
”Sinä valehtelet”, italialainen sanoi, ”kerro totuus.” Hän puhui silti vahvalla äänellä, mutta Espanja tunsi hänet paremmin kuin kukaan ja tunsi pienen ikävän piston sisällään tajutessaan että hän oli aiheuttanut sen epäilyksen ja kivun sävyn rakastamansa italialaisen ääneen. Hymy hänen kasvoillaan hyytyi ja hänen vihreät silmänsä täyttyivät surusta ja katumuksesta.
”Anna anteeksi, Roma mi querido”, hän sanoi, ”minun olisi pitänyt kertoa sinulle heti.” Romano hätkähti hieman ja hänen silmänsä levisivät hieman pelosta. Hän oli ollut oikeassa. Espanja oli häntä vastaan.
”Minä halusin vain näyttää Saksalle kaikki Italian eri puolet”, Espanja jatkoi tietämättä, mitä toisen valtion päässä liikkui, ”hän on niin tietämätön! Minä ja sinä kuitenkin tunnemme toisemme, mutta sillä valtiolla on käsittämätön aukko sivistyksessään.” Romanon synkeät ajatukset katkesivat ja hän näytti lähinnä hämmentyneeltä mitä enemmän Espanja puhui.
”Mitä?” hän kysyi, mutta Espanja oli päättänyt sanoa kaiken kerralla eikä keskeyttänyt puhetulvaansa.
”Minä tiesin, että sinä et ehkä pitäisi siitä mutta minun oli pakko auttaa!” espanjalainen sanoi ja puristi hieman lujempaa italialaisen olkapäitä, ”joten minä kerroin ja näytin hänelle kaiken minkä tiedän. Anteeksi, Roma.” Puheen loputtua Romano katsoi häntä pitkään ja nyökkäsi sitten hitaasti.
”Siinä kaikki?” hän kysyi ja Espanja nyökkäsi, ”te kaksi ääliötä ette siis suunnittele mitään Italiaa vastaan?”
”Nunca!” espanjalainen sanoi hieman järkyttyneenä, ”minä en voisi edes… Roma, minä rakastan sinua. Olen rakastanut jo vuosisatoja. Miten minä voisin koskaan olla sinua vastaan?” Romano puri huultaan, mutta näytti nyt enemmänkin nolostuneelta kuin pelästyneeltä tai vihaiselta.
”Minä…”, hän aloitti, mutta muutti sitten sanojaa, ”tämä kaikki oli siis vain siksi, että halusit kouluttaa perunaa?”
”Sí”, Espanja sanoi ja hymyili hieman, ”anteeksi. Minä en kerro hänelle enää mitään, jos et halua.” Romano, joka oli jo saanut nopeasti koottua itsensä taas normaaliksi, nyökkäsi ja tuhahti.
”Sinun on paraskin olla kertomatta enää mitään”, hän totesi, ”ja voit lopettaa jo anteeksipyytämisen.” Espanja sulki suunsa ja hymyili sen sijaan. Ennen kuin Romano ehti estää, hän löysi itsensä espanjalaisen tiukasta halauksesta. Hetken hän rimpuili lähinnä tavan vuoksi, mutta sitten hän antoi periksi ja nojasi leukaansa miehen olkapäätä vasten samalla kun tämä höpisi jotain espanjaksi hänen korvaansa. Romano ei edes kuunnellut kunnolla, koska hän tiesi jo kokemuksesta että se oli kuitenkin jotain imelän suloista. Hän yritti vielä itsekin tajuta sitä että oli käyttänyt paljon vaivaa ja aikaa selvittääkseen vain sen että Espanja yritti opettaa Saksalle jotain.
“
Me gustaría inventar un país contigo. Para que las palabras como partía o porvenir,Bandera, nación….” sohvalla lojuva puhelin alkoi yhtäkkiä soida ja Espanja hätkähti hieman katsoen samalla hämmentyneenä ympärilleen. Lopulta hänen silmänsä osuivat puhelimeen.
”Oh, Gil ilmeisesti vaihtoi soittoäänen taas”, hän totesi ja painoi puhelimen korvalleen, ”alo?”
”Olet siis elossa”, Saksa totesi hieman väsyneellä äänellä.
”Sí, miksen olisi?” Espanja kysyi hämmentyneenä.
”En minä tiedä”, saksalainen totesi, ”
Bruder vain ilmestyi kellaristaan ja alkoi huutaa siitä, että sinä olet vaarassa ja Romano aikoo hävittää sinut kartalta. Lopulta minun oli pakko soittaan.””Ai, en minä ole vaarassa”, espanjalainen vastasi iloisesti ja Romano pyöräytti silmiään hänen vieressään, ”Roma on tällä myös!”
”
Fratello?” toinen ääni sanoi ja ryösti puhelimen Saksalta,
”fratello, mi scusa! Minä kerroin Saksalle kaiken ja hän sanoi, että he eivät ole meitä vastaan! Eikö olekin upeaa? Espanja vain halusi auttaa Saksaa, koska Saksa on niin höpsö ja…””
Italia…”, Saksa huokaisi taustalta.
”Joten kaikki on hyvin! He rakastavat meitä edelleen!” Italia joutui lopettamaan puhumisen, koska hänen täytyi hengittää välillä. Romano, joka oli seisonut tarpeeksi lähellä Espanjaa kuullakseen hyvin, nappasi puhelimen itselleen äkäisesti.
”Ole hiljaa!” hän ärähti puhelimeen, ”ja minä tiedän jo.”
”
Hienoa! Minä menen keittämään pastaa”, Italia totesi hyväksyen kaiken omaan tapaansa välittömästi. Romano tuhahti, mutta ojensi kuitenkin puhelimen Espanjalle takaisin. Hän kuuli Saksan ja Preussin sanovan jotain miehelle, mutta Romanoa ei kiinnostanut joten hän käveli hieman kauemmas.
”Ai niin Saksa”, Espanja totesi kuunneltuaan hetken, ”onneksi olkoon! Olet nyt läpäissyt Italialaisten käyttämisen peruskurssin!” Saksa ei edes ehtinyt vastata onnitteluihin muuta kuin huokaisemalla, koska Romano nakkasi Espanjaa tyynyllä ja mulkaisi miestä vihaisesti. Espanja kuitenkin vain naurahti ja sulki puhelun nopean hyvästelyn jälkeen. Romano oli hänen luonaan, joten hän keskittyisi vain italialaiseensa.
EpilogiEspanjalaisen Italia”Hei Roma”, Espanja sanoi iloisena kun he myöhemmin makasivat kumpikin selällään talon takana avautuvalla nurmikolla. Hedelmäpuut suojasivat heitä hieman auringolta ja lähellä kasvavat tomaatti- ja viiniköynnökset toivat ilmaan aivan omanlaisen tuoksunsa.
”No?” Romano kysyi hetken päästä. Hän piti silmiään kiinni, mutta ei kuitenkaan nukkunut.
”Minusta oli oikeastaan ihan hauskaa näyttää ja kertoa asioita Saksalle”, Espanja totesi ja Romano avasi toista silmäänsä sen verran, että sai vilkaistua miestä pahasti.
”Älä edes kuvittele jatkavasi sitä”, hän mutisi ja Espanja naurahti hiljaa.
”En, en”, hän sanoi, ”mitä vain mi querido toivoo.”
”Minä en ole sinun mitään”, Romano vastasi ja sulki silmänsä taas, mutta Espanja kierähti kyljelleen ja tuijotti häntä sen verran kauan, että italialainen katsoi häntä taas.
”Sinä olet minun kaikkeni”, espanjalainen totesi vakavalla äänellä, mutta hymyili sitten, ”intohimon maa ja rakkauden maa, minusta me sovimme hyvin yhteen! Roma Amor.” Romano tuhahti ja yritti kovasti pitää katseensa sinisessä taivaassa toisen valtion vihreiden silmien sijaan.
”Mikä pahuksen optimisti sinäkin olet”, hän mumisi, ”ja miksi Felin piti kertoa sinulle tuo typerä turistilause?”
”Minusta se on suloinen”, Espanja vastusteli ja laski päänsä varovasti italialaisen rinnan päälle, ”minä rakastan kaikkea sinussa.” Romano oli hetken hiljaa ja selvästi harkitsi espanjalaisen työntämistä pois, mutta toisaalta hän oli juuri löytänyt hyvän asennon ja liikahtaminen pilaisi sen heti.
”Mitä sinä teet?” hän kuitenkin kysyi ja tunsi kuinka Espanja naurahti.
”Kuuntelen sinun sydäntäsi”, hän sanoi onnellisella äänellä, ”Romano Italia, mi querido, se on kaunein ääni jonka olen koskaan kuullut.”
”Sinä lepertelet liikaa”, Romano totesi ja haukotteli hieman. Ehkä hän sittenkin vain alkaisi nukkua. Espanjan pää ei kuitenkaan painanut juurikaan, vaikka hän ei tietenkään koskaan myöntäisi ääneen että läheisyys tuntui oikeastaan ihan mukavalta.
”Vain sinulle!” Espanja sanoi.
”Äh, turpa kiinni. Minä haluan nukkua nyt”, italialainen vastasi ja hetken hiljaisuuden jälkeen hän jatkoi vielä vaimeammalla äänellä, ”caro mio.” Espanja kuitenkin kuuli ja hän hymähti vielä kerran pehmeästi ennen kuin nukahti itsekin pian italialaisen jälkeen.
Saksalaisen ItaliaSaksa kantoi käytetyt astiat takaisin keittiöön ja laittoi ne likoamaan tiskialtaaseen. Yleensä hän pesi kaikki astiat välittömästi käytön jälkeen, mutta tällä kertaa hän päätti vain jättää ne. Hyvällä tuurilla Preussi tulisi niin turhautuneeksi hänen taparikkomuksestaan että tiskaisi kaikki astiat. Tosin hän tunsi veljensä ja preussilainen ennemmin päätyisi hajottamaan kaiken kuin siivoamaan.
”Oliko ruoka hyvää?” Italia kysyi uteliaana ja käveli keittiöön saksalaisen perässä, ”minä yritin parhaani, jotta se olisi kaikkein herkullisinta sinulle!” Saksa hymähti vaimeasti ja nyökkäsi.
”Se oli oikein hyvää”, hän sanoi ja italialaisen silmät loistivat kehuista, ”minä olen aina pitänyt sinun tekemästä ruuasta.”
”Olen iloinen”, Italia totesi hymyillen, ”ja muuten, minä olen todella otettu siitä että halusit oppia Espanjalta meistä.” He eivät olleet maininneet sanaakaan asiasta ruokailun aikana, joten Saksa yllättyi hieman että mies otti sen puheeksi. Hän oli jo ehtinyt olettaa sen olevan käsitelty ja kuopattu asia.
”Niin, tuota”, saksalainen sanoi ja nojasi keittiötasoon, ”se oli enemmänkin Espanjan idea.”
”Silti”, Italia totesi, ”opitko paljonkin?” Saksa mietti hetken, mutta nyökkäsi sitten muistaessaan kaikki ne asiat, joista ei ollut edes tiennyt ennen kuin Espanja oli näyttänyt ne hänelle.
”Ja”, hän sanoi ja epäröi hetken ennen kuin jatkoi, ”välillä minusta tuntui, että tiedän sinusta aivan liian vähän.” Italia kallisti päätään, muttei kieltänyt tai myöntänyt. Hän vain asteli lähemmäs kunnes oli vain vajaan käsivarren mitan päässä saksalaisesta.
”Mitä sinä sitten tiedät minusta?” hän kysyi ja Saksa oli hetken hiljaa hämmentyneen.
”Mitä?” hän kysyi.
”Kerro minulle, mitä sinä tiedät minusta”, Italia pyysi kärsivällisesti uudelleen ja Saksa oli taas hetken hiljaa ennen kuin alkoi puhua. Aluksi hänen äänensä oli epätavallisen hiljainen, mutta sitten se sai tuttua vahvuutta sitä mukaan kun mies puhui.
”Sinä pidät pastasta, pizzasta ja kaikesta suloisesta”, saksalainen selitti, ”välttelet harjoituksia viimeiseen asti, mutta osaat kuitenkin jos vain yrität. Sinulla on paljon ideoita, mutta suurin osa niistä on hieman erikoisia. Nukahdat välillä ihmeellisiin paikkoihin, mutta jaksat kuitenkin ryntäillä ympäriinsä vaikka koko päivän. Jos sinulla on ongelmia, tuot ne minulle ratkaistavaksi. Teet hyvä ruokaa ja olet välillä todella huolimaton, mutta myös todella intohimoinen tietyistä asioista. Voitat minut usein jalkapallossa ja juot viiniä mieluummin kuin olutta, mutta ei se haittaa. Sinulla on kaunis lauluääni ja sinä piristät aina kaikkia ympärilläsi. Joskus sinua kuitenkin pelottaa etkä halua jäädä yksin.” Saksa olisi vielä jatkanut, mutta Italia otti yhden askeleen eteenpäin ja painoi sormensa hellästi hänen huulilleen.
”Näetkö”, hän sanoi ja hymyili, ”sinä tunnet minut jo hyvin. Ehkä paremmin kuin kukaan! Minä rakastan sinua niin paljon.” Saksan huulet taipuivat pieneen hymyyn ja hän painoi otsansa toisen miehen otsaa vasten.
”Sinä olet välillä täysin mahdoton, mutta kuitenkin niin suloinen, viaton ja saat minut tuntemaan oloni aina oudon onnelliseksi”, hän sanoi nyt niin hiljaa, että italialainen vaivoin kuuli, ”rakastan sinua, Veneziano Italia.” He seisoivat siinä hetken, kunnes paikalle jossain vaiheessa eksynyt Preussi kyllästyi ja tuhahti.
”Hankkikaa huone”, hän totesi eikä välittänyt pätkääkään siitä katseesta, jonka Saksa häneen loi. Hän vain ottaisi välipalaa jääkaapista ja painuisi huoneeseensa sillä Unkari haluaisi varmasti kovasti kuulla kaiken, mitä oli tapahtunut.
A/N: Siinä se oli. Ainakin toistaiseksi. Saatan vielä joskus kirjoittaa lisää, jos tulee jotain mieleen, mutta musta tuntui paremmalta taputella tämä tälleen kasaan eikä vaan jättää roikkumaan iäisyyteen.
Tästä tuli imelämpi kuin oli tarkoitus... no, se on kivaa kans!
Jos joku jo ehti hihitellä "reinolle" niin se sitten ihan oikeasti tarkoittaa kuningaskuntaa Espanjaksi. Reinoilla on valtaa. Niin ja Roma Amor on ilmeisesti jonkinlainen Rooman slogani. Mie voin niin kuvitella että Ita kertoi sen ilkeyttään /huvikseen Espanjalle ilman Roman lupaa
Kiitos kaikille, jotka ovat seuranneet ja lukeneet tätä ja erityiskiitos kommentoijille, koska ihan oikeasti muutaman kerran se oli teistä kiinni, että uusi osa tuli. Eli taputukset ja keksit teille! *taputapu*