Nimi: Friikki
Kirjoittaja: Cassiopeia
Beta: SpringRose
Ikäraja: S
Paritus: Lily/Severus
Tyyli: angst
Vastuunvapautus: Lily ja Severus kuuluvat Rowlingille. Juoni kuuluu minulle. Samoin kirsikkapuu.
Summary: Siinä minä istuin ja itkin. Itkin, kunnes kyyneleet tuntuivat loppuneen.
A/N: Ensimmäinen ficcini parituksella Lily/Severus.
Joki virtasi hiljalleen ohitseni. Nojasin selkääni kirsikkapuuhun, jonka makea tuoksu sekoittui kesään. Oli siellä tietenkin muitakin puita, mutta kirsikkapuu oli minulle erityisen tärkeä. Sen alla oli tapahtunut ensisuudelmani, siellä Severus oli tunnustanut minulle rakkautensa.
Severus. Niin. Poika joka haukkui minua kuraveriseksi. Poika joka oli muuttunut Tylypahkassa. Ei hän ollut enää se minun tuntemani Severus.
Nykyään hän kulki Regulusksen, Narcissan, Bellatrixin sekä muiden luihuisten mukana. Hän haukkui minua siinä missä Potteria ja Mustaakin. Oli vaikea uskoa, että olimme ennen ystäviä. Enemmän kuin ystäviä.
Severus tunnusti minulle rakkautensa tämän kirsikkapuun alla. Täällä hän suuteli minua ensimmäisen kerran. Tähän puuhun hän kaiversi nimemme, jotta muistaisimme aina rakastaa toisiamme.
Kuljetin sormiani puuhun kaiverretuissa urissa.
Severus
<3
Lily
Muistin sen kuin eilisen päivän. Hän halasi minua ja sanoi, ettei koskaan tahdo unohtaa minua. Hän vietti seuraavan yön kirsikkapuun juurella ja kaiversi käsin tuon tekstin puuhun.
Niin. Ja täällä me myös erosimme. Hän haukkui minua kuraveriseksi. Hän oli silloin humalassa, mutta se satutti. Tiesin, ettei hän tarkoittanut sitä, mutta silti se satutti.
Pian sen jälkeen muutimme Godricin notkosta kauniiseen pikkukylään. Siellä ei ollut kirsikkapuuta, jonka alla muistella menneitä. Siellä olin yksin.
Elin vuosia näkemättä vilaustakaan Severuksesta. Ei ainuttakaan kirjettä tai korttia. Luulin Severuksen unohtaneen minut.
Sitten eräänä päivänä sain pöllön. Se oli Severukselta. Elättelin jo toiveita yhteisestä tulevaisuudesta, mutta pergamentilla oli vain sanat: Unohda minut.
Tiesin Petunian olleen oikeassa. Olin friikki. En ainoastaan kotona, vaan myös koulussa. Kotona oli erilainen, sillä olin noita. Koulussa, Tylypahkassa oli erilainen, sillä olin jästisyntyinen. Kuraverinen pentu, kuten Severus, rakas Severukseni sanoi neljännellä luokalla.
Nyt uskon Petuniaa. Olen friikki. Olen friikki nyt. Olen friikki aina. Olen menettänyt Severuksen ja rakkaan kirsikkapuuni. Surin puuta enemmän kuin Severusta. Olin friikki. Ei ollut normaalia surra puuta.
Kuitenkin nyt, viisi vuotta myöhemmin, kun istun jälleen rakkaan kirsikkapuuni juurella, olen onnellinen. Olen naimisissa ja minulla on poika. Olen onnellisin friikki ikinä. Olin maailman onnellisin friikki.
