Nimi: Italia-perhe
Kirjoittaja: Vyra
Fandom: Hetalia
Tyylilaji: Huumori, lievä slash
Ikäraja: S
Paritus/Päähenkilöt: Spamano & Gerita (vain viittauksina) Lisänä myös kasa oc-hahmoja: Firenze, Genova, Napoli, Sicilia, Sardinia, Milano ja Vatikaani
A/N: Tää on taas yksi niistä "aloitettu kaksi vuotta sitten" -oneshoteista. Sipi auttoi tämän kanssa, koska enhän minä tiedä mitä italialaiset tekee. Hän ei vaan ite enää muistanut tätä... En tosin olisi minäkään muistanut jos en olisi kaivellut vanhoja tiedostoja tylsyyden takia.
Mä olen kerran aiemmin kirjoitta Saksan osavaltioista pienen pätkän, joten nyt tämä kertoo siis Italian entisistä kaupunkivaltioista. Ideana on se että Feli edustaa Venetsiaa ja Romano Roomaa, joten kaikki muutkin seko... tyypit ovat jäljellä.
Aurinko paistoi lämpimästi, lähes polttavasti, Italian kesän keskipäivässä, mutta jotenkin Saksa onnistui näyttämään aivan siltä kuin asia ei olisi häntä haitannut. Oikeasti hän tosin toivoi olevansa jo perillä Italian talossa, jonka hän tiesi olevan ilmastoinnilla viilennetty ja luultavasti Italia olisi myös varannut jotain juotavaa valmiiksi. Feliciano tiesi kyllä hyvin, ettei saksalainen viihtynyt liian lämpimässä tai osannut pukeutua tarpeeksi kevyesti. Siis Italian mielestä kevyesti, Saksalle paidatta liikkuminen julkisilla alueilla oli jo liikaa.
Kadut olivat suhteellisen hiljaisia suurimman osan ihmisistä vetäydyttyä sisätiloihin päivän lämpimämmäksi ajaksi, joten Saksa sai kävellä enimmäkseen rauhassa. Oikeastaan häntä häirittiin vasta, kun joku kutsui hänen nimeään hieman kauempaa. Saksalaismies kääntyi juuri sopivasti nähdäkseen hymyilevän espanjalaisen heiluttavan hänelle kättään laajassa kaaressa.
”Ah, päivää”, Saksa tervehti, kun Espanja saavutti hänet, ”en odottanut näkeväni sinua tänään.” Espanja hymyili ja näytti olevan täysin elementissään. Ei tukahduttavan lämmin ilma tietenkään ollut hänelle läheskään niin paha kuin Saksalle. Mies oli vain pukenut kevyen lähes harsomaisen paidan ja rennot housut ja oli jostain syystä unohtanut laittaa kengät jalkaansa. Paljaat jalat olivat kuitenkin parempi kuin jonkin muun vaatekappaleen puutos, joten Saksa ei edes viitsinyt huomauttaa asiasta.
”Hola”, Espanja vastasi pikaisesti, ”en minäkään olettanut näkeväni itseäni täällä, mutta halusin tavata Romaniton ja hän ei ollut kotonaan, joten ehkä hän on Felin luona.” Selitys oli täysin normaali, mutta Saksa käytti kuitenkin pari sekuntia ensimmäisen lauseen miettimiseen. Hän oli jo joitain vuosia sitten tullut siihen tulokseen, että Välimeressä täytyi olla jotain outoa jos kerta kaikki sen ympäröimät valtiot käyttäytyivät hieman poikkeuksellisesti silloin tällöin. Siitä tulikin mieleen, että myös Itämeressä oli pakko olla jotain vialla. Ja Atlantissa. Ja Pohjanmeressä. Varsinkin Pohjanmeressä.
”Olet kai menossa Felin luo myös?” Espanja kysyi iloisesti ja saksalainen nyökkäsi.
”Hän unohti ottaa työnsä mukaan”, hän vastasi ja taputti kerran olallaan kantamaa laukkua, jossa kaikki mutkikkaalla byrokratia kielellä kirjoitetut paperit olivat, ”en koskaan saa niihin allekirjoituksia, jos en vie niitä Italialle ja pidä itse huolta, että hän myös lukee ne.”
”Voimme sitten varmaan kulkea samaa matkaa”, Espanja totesi nyökäten ja lähti kävelemään odottamatta saksalaisen vastausta. Matka ei muutenkaan ollut enää kovin pitkä ja he ehtivät juuri sopivasti vaihtaa vain tärkeimmät kuulumiset ennen kuin saapuivat tutulle ovelle. Italia ei kuitenkaan juossut vastaan ja ovi pysyi kiinni, vaikka Saksa olikin jo tottunut siihen, ettei hänen tarvinnut koskaan edes koputtaa saapuessaan Italian luo. Riitti vain että hän saapui lähelle ja italialainen ryntäsi paikalle aivan kuin hänellä olisi mystinen kuudes aisti vain sitä varten että hän tietäisi, milloin Saksa olisi tulossa.
Nyt Italiaa ei kuitenkaan näkynyt ja Saksa tajusi tuijottavansa ovea hieman hämmentyneenä kunnes Espanja päätti pelastaa oudoksi käyneen tilanteen ja soittaa ovikelloa.
Vielä senkään jälkeen ketään ei näkynyt.
Espanja soitti kelloa vielä kerran ja kaksi valtiota odotteli enemmän ja vähemmän kärsivällisesti.
”Ehkä ovikello on rikki?” espanjalainen kysyi hetken päästä, ”ja… hei, eikö sinulla ole muutenkin avainta tänne?” Saksa vilkaisi häntä kummastuneena.
”Miksi minulla olisi avain?” hän kysyi ja tällä kertaa Espanja antoi hänelle vuorostaan hämmentyneen katseen.
”Koska sinä ja Feli olette…”, hän aloitti, mutta keskeytti sitten, kun lukko napsahti ja ovi raottui sen verran, että joku sai työnnettyä päänsä ulos.
”Me emme osta mitään”, miehen ääni sanoi nopeasti, ”paitsi, jos teillä on tomaatteja. Milano söi jo kaikki ja Roma tulee olemaan niin vihainen kunhan huomaa sen.” Saksa jatkoi hämmentyneenä olemista, kuka ihme tuo tyyppi oli ja miksi hän avasi oven sen sijaan että Feli olisi tehnyt sen? Missä Italia edes oli? Espanja sen sijaan hymyili valittavasti ja pudisti päätään.
”Olen pahoillani, en ottanut yhtään mukaan tällä kertaa”, hän selitti harmitellen ja näytti sitten saavan mieleensä saman kysymyksen kuin Saksa aiemmin, ”hei, kuka sinä olet?” Ruskeat silmät tarkkailivat kahta valtiota hetken ennen kuin mies vastasi.
”Keitä te olette?” hän kysyi.
”Vastaa sinä ensin”, Espanja sanoi, mikä sai oven raosta hädin tuskin näkyvät huulet mutristumaan hiukan.
”Epäreilua. Te vain tulette tänne ja kysytte, kuka minä olen? Te vastaatte ensin tai minä vain suljen oven ja leikin etten ole koskaan sitä avannutkaan”, hän sanoi, ”tai sitten päästän Sicilian irti!” Espanja olisi selvästi halunnut jatkaa vielä ainakin hetken keskustelua, joka ilmeisesti oli hänestä jollain tavalla hulvattoman hauska, mutta Saksalla ei ollut aikaa tähän. Hän rykäisi kevyesti ja yritti tavoittaa toistaiseksi tuntemattoman miehen katseen.
”Minä olen Saksa ja hän on Espanja. Me…”, saksalainen ei ehtinyt esittäytyä sen enempää sillä ovi lyötiin kokonaan auki niin voimalla, että Espanja raukka joutui hyppäämään sivuun, jottei olisi päätynyt kukkapenkkiin.
”Saksa!” aiemmin niin tyynesti puhunut ääni nyt huusi innostuneena, ”tule sisälle! Tule!” Ja niin Saksa päätyi keskelle sellaista kaaosta, josta hän olisi oikeasti halunnut pysyä kaukana. Myös Espanja seurasi perässä, mutta hän sai ihan itse kävellä ovesta sen sijaan että häntä olisi raahattu ja työnnetty peremmälle taloon. Espanja oli hiukan kateellinen Saksalle.
”Anteeksi. Kuka sinä olet?” saksalainen kysyi, kun oven avannut ja hänelle innokkaasti jotain käsittämätöntä rupatteleva mies oli ilmeisesti täysin onnellisesti unohtanut tavanneensa saksalaisen vain muutamaa minuuttia aiemmin.
”Minä olen Firenze!” hän vastasi kuitenkin täysin hämmentymättä tai pitämättä yhtään taukoa puheessaan, ”olen Pohjois-Italiaa. Hienoa tavata sinut viimein! Fratello puhuu sinusta aina niin paljon, mutta ei anna koskaan meidän tavata kunnolla! Eikö hän olekin epäreilu? Pitää nyt noin komea ja vahva mies piilossa muulta perheeltä. Fratello on niin…” Puhe jatkui vielä vaikka kuinka kauan, mutta Saksa ei pysynyt enää kunnolla mukana. Firenze vaihtoi kaiken lisäksi kieltäkin todettuaan, ettei pystyisi pitämään puhetahtiaan tarpeeksi nopeana muulla kielellä kuin italialla.
”Hauska tavata”, hän mutisi, vaikka tiesi hyvin ettei häntä kuunneltu enää. Firenze oli päässyt kunnolla vauhtiin ja heilutti käsiään aivan kuin ne olisivat irtoamassa hetkellä minä hyvänsä. Tapa, jonka Saksa tiesi hyvin jo Italian käytöksestä. Muutenkin Firenze toi hyvin selkeästi mieleen Italian ja ei olisi tarvinnut arvata edes kahdesti heidän sukulaisuuttaan. Kasvot ja niiden iloisen pirteä ilme olivat samat, vartalo hoikka ja hiukset ehkä hieman tummemmat, mutta samantapaisella oudolla hiuskiekuralla varustettu.
”Oi, sinä tulit niin hyvään aikaan”, Firenze totesi iloisesti ja kiskoi saksalaisen käsivarresta olohuoneen suuntaan, ”meillä on perhetapaaminen!”
”Perhe?” Saksa kysyi hämmentyneenä, ”kuinka monta teitä…” Hän ei koskaan saanut sanottua kysymystään loppuun. Firenze kiskaisi hänet olohuoneen puolelle ja työnsi Saksan kaikkien keskelle sellaisella innolla, että sellaista harvoin näki.
”Katsokaa!” mies julisti kaikille huoneessa olijoille, ”se on Saksa!” Viiden ihmisen reaktiot jakautuivat karkeasti kahteen ryhmään; niihin, jotka olivat erittäin riemastuneita ja niihin, jotka näyttivät valmiita suorittamaan murhaan. Kaksi naista sohvalla tuijottivat saksalaista niin pahasti, että hän joutui todella miettimään, mitä hän oli tehnyt väärin. Firenze oli edelleen täysin iloinen ja sai seurakseen toisen miehen, joka näytti hieman nuoremmalta.
”Oletko sinä oikeasti Saksa?” nuori mies kysyi ja Saksa nyökkäsi hämillään. Hänen identiteettiään epäiltiin harvoin.
”Tietenkin hän on!” Firenze huudahti käsiään levitelleen, ”hän vastaa täysin fratellon kuvausta! Etkö sinä ole kuunnellut mitään, Genova?” Hetkeksi kaksi miestä uppoutui väittelyyn, joka tuntui syntyvän tyhjästä ja käsittävän paljon käsimerkkejä ja nopeatahtista italiaa, jota Saksan oli vaikea ymmärtää. Hän alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, miksi Italia ei ollut koskaan esitellyt perhettään.
”Heittäkää hänet ulos!” yksi naisista sanoi tiukasti ja miehet katsoivat häntä samoin yhtä tiukasti.
”Turpa kiinni, Sicilia”, Firenze mutisi ja palasi tappelemaan Genovan kanssa. Saksa alkoi suorittaa taktista perääntymistä hivuttautumalla takaisin ovea kohti sillä välin, kun italialaiset olivat keskittyneet muuhun. Hän voisi ihan hyvin tulla parin päivän päästä takaisin tuomaan Italian unohtunutta työpaperikasaa. Ei sillä ehkä ollutkaan aivan niin kiire.
Hänen huomaamaton poistumisensa ei kuitenkaan toiminut, koska Espanja päätti juuri silloin saapua paikalle aurinkoisesti hymyillen ja tietenkin hän sotki kaikki italialaisten kuviot. Hän oli jäänyt hieman jälkeen ja etsinyt Romanoa itsekseen talosta, mutta seurannut sitten ääniä olohuoneeseen kun ei ollut löytänytkään omaa italialaistaan.
”Hola!” hän huudahti ja sai kaikki vaikenemaan kerta heitolla, vaikka Saksa oli ollut ihan varma että se oli mahdoton tehtävä.
”Espanja!” kaikista nuorin kolmesta naispuolisesta italialaisesta huudahti eikä se ollut aivan varmaa, oliko hän iloinen vai kauhistunut. Hän oli oikeastaan niin nuori, että tuskin oli saavuttanut murrosiän, ja hän piiloutui helposti vanhempien naisten taakse.
”Um…”, Espanja aloitti selvästi hämmentyneenä reaktiosta, mutta Sicilia keskeytti hänet.
”Älä pelottele Sardiniaa!” nainen huusi ja astui uhkaavalla eleellä eteenpäin kädet valmiiksi nyrkissä. Espanja ei kuitenkaan näyttänyt yhtään kauhistuneelta, vaikka häntä uhkailtiin epäsuorasti, hän vain katsoi naista ja hymyili sitten vielä hieman leveämmin.
”Romanon naisversio”, hän julisti ja tavallaan hän oli oikeassa. Sicilia näytti hyvin paljon siltä, miltä Romano olisi näyttänyt, jos olisi ollut nainen. Heidän ilmeensä ja puhetyylinsäkin oli hyvin samanlaiset. Varsinkin nyt, kun Sicilia selvästi raivostuneena kommentista tuijotti espanjalaista murhaavasti.
”Sicilia”, toinen aikuisista naisista sanoi varottavasti ja Sicilia epäröi vilkaisten häntä pyytävästi.
”Enkö minä saisi edes ampua häntä?” hän pyysi, mutta toinen nainen pudisti päätään, ”ihan vähän? Ole kiltti, Napoli.”
”Fratello on sanonut, että haluaa hoidella hänet itse”, nainen vastasi pelottavan tyynellä sävyllä eikä kenenkään tarvinnut miettiä kahdesti, ketä veljeä hän tarkoitti, ”anna sen olla.” Sicilia epäröi vielä vähän, mutta antoi sitten periksi ja palasi sohvalle sen jälkeen, kun oli luonut vielä yhden varoittavan silmäyksen espanjalaista kohti. Espanja itse ei näyttänyt kovin huolestuneelta.
Sillä välin Firenze ja Genova olivat saaneet oman asiansa selvitettyä, mitä se sitten oli ollutkin, ja he olivat rauhoittuneet tasolle, jolla Saksa pystyi jotenkuten ymmärtämään heitä. Ilmeisesti he olivat olleet koko ajan samaa mieltä, mutta katsoneet silti tarpeeksi selvittää huutamalla kumpi oli enemmän samaa mieltä.
”Missä Italia on?” Saksa kysyi, kun tilanne oli saavuttanut jonkinlaisen tasapainon. Kaikki italialaiset vaikenivat välittömästi ja jopa Sicilia soi katseen saksalaiseen päin, vaikka oli tähän mennessä vältellyt katsomista miehen suuntaan.
”Me olemme kaikki Italia!” Firenze viimein vastasi avuliaasti, kun Saksa oli jo alkanut tuntea olonsa hieman epämukavaksi.
”Mutta Feli…”, saksalainen aloitti, mutta korjasi sitten itseään. Tähän mennessä kaikki olivat käyttäneet itsestään ja toisistaan valtionimiä, joten ehkä italialaiset eivät tunteneet veljeään ihmisnimellä, ”tuota… Veneziano, missä hän on?” Hän toivoi, että muisti oikein mitä kaupunkia Feliciano oli edustanut alun perin. Ilmeisesti hän muisti, sillä Firenzen kasvoille nousi ymmärtävä ilme.
”Oh, sinulla on ikävä häntä”, mies totesi ja iski silmää tavalla, jonka ilmeisesti piti vakuuttaa Saksa jostain, ”fratello on vielä ulkona. Hän tulee varmasti aivan pian!”
”Niin, ja odotellessa sinä voit pitää seuraa meille”, Genova totesi yhtä pirteällä sävyllä, mutta Saksa alkoi aavistaa pahinta.
”Ei missään nimessä!” Sicilia kivahti taas ja osoitti sormellaan käskevästi ovea kohti, ”heidät molemmat nakataan ulos nyt heti!”
”Eikä!” Genova ja Firenze huusivat yhtä aikaa ja tilanne näytti nopeasti menevän taas pahempaan suuntaan. Saksa perääntyi seinustan luo ja Espanja seurasi häntä pian. Välimerenvaltio oli paljon tutumpi italialaisen kulttuurin kanssa ja näytti olevan täysin okei tilanteen kanssa. Hän silti hymyili ja piteli pientä Sardiniaa sylissään. Tyttölapsi ei näyttänyt enää olevan peloissaan, mutta oli ilmeisesti siltikin kahden vaiheilla pitikö hän espanjalaisesta vai ei.
”Onko tuo järkevää?” Saksa kysyi nähtyään jo miten aggressiivisesti Sicilia oli reagoinut aiemmin, mutta Espanjaa ei näyttänyt ajattelevan samaa.
”Hän on niin suloinen”, mies leperteli lapselle, ”ehkä voisin ottaa hänet mukaan? Minulla ei ole ollut aikoihin ketään kasvatettavana.”
”Romano saattaa sanoa vastaan”, Saksa muistutti valtiotoveriaan, ”ja Sicilia.”
”Romano voisi muuttaa takaisin luokseni myös”, Espanja vastasi hieman haaveilevalla äänellä ja tuijotti hetken jonnekin kaukaisuuteen.
”Sinä paha ihminen et vie ketään”, vihainen ääni mutisi ja espanjalainen älähti hieman, kun kävelykepin oudon terävä pää iskeytyi hänen jalkaansa. Vanha, hieman kumararyhtinen mies tuijotti häntä pahasti ja Saksa todella ihmetteli, miksi hän ei ollut huomannut miestä aiemmin. Yleensä hän oli hyvin perillä ympäristöstä, mutta ehkä lauma italialaisia oli hämännyt häntä.
“Anteeksi”, Espanja mutisi oudon alistuvalla äänellä, mutta ei kuitenkaan laskenut Sardiniaa alas. Valkoiseen pukeutunut vanhus tuijotti häntä sen verran pahasti, että jos katse olisi tappanut, Espanjan valtio olisi hävinnyt kartalta jo muutama minuutti aiemmin.
”Et kuitenkaan tarkoita sitä”, vanha mies jupisi ja tökkäsi espanjalaista uudestaan kepillään, ”vanhoina aikoina ihmiset olivat kunnioittavampia.”
”Kuka te olette?” Saksa kysyi todeten, että oli paras olla kohtelias, ”joku Italian kaupungeista myös?” Vanhus keskeytti Espanjan kiusaamisen siksi aikaa, että katseli äkäisesti Saksaa hetken vuorostaan.
”Minä en ole mikään osa Italiasta”, hän totesi, ”minä olen Vatikaani. Muistakin se, nuorimies!” Saksan teki kovasti mieli perääntyä taas, mutta hän alkoi saada tarpeeksi perääntymisestä yhdelle päivälle.
”Selvä”, hän totesi ja käänsi katseensa poispäin. Vatikaani jupisi vielä hetken jotain ja palasi sitten kiusaamaan Espanjaa. Ilmeisesti espanjalainen oli hänen mielestään tehnyt joitain todella vakavia pahoja tekoja eikä osoittanut tarpeeksi katumusta. Puheena oli myös viattoman Romanon johdattaminen pahoille teille ja siinä vaiheessa Saksa olisi nauranut, jos se olisi ollut hänelle normaalia. Hänestä Romano osasi johdattaa itse itsensä pahoille teille eikä tarvinnut siihen Espanjan apua. Luultavasti asia oli täysin toisinpäin.
Italialaiset väittelivät kiivaasti edelleen ja olivat jakaantuneet kahteen ryhmään. Sicilia ja Napoli olivat kumpikin sitä mieltä, että Espanja ja Saksa joutaisivat kumpikin ulos, mutta Firenze ja Genova vastustivat. Miehet ilmeisesti olisivat halunneet ulosheittämisen sijaan järjestää valtioille kutsut.
”Mitä täällä tapahtuu?” tyylikkäästi pukeutunut mies kysyi astuessaan huoneeseen. Hetken Saksa luuli, että Feliciano oli lopultakin saapunut tuomaan jotain järkeä tapahtumiin, mutta sitten hän katsoi tarkemmin ja totesi olleensa väärässä. Ilmeisesti kyse oli vain taas jostain uudesta entisestä kaupunkivaltiosta.
”Milano, he aikovat heittää Saksan ulos!” Firenze valitti tulokkaalle ja osoitti sisariaan, ”auta!” Milano otti kasvoilleen välittömästi teeskennellyn järkytyksen ilmeen ja nosti toisen kätensä rinnalleen.
”Heittää ulos? Kuinka vulgaaria”, mies sanoi ja näytti sitten tajuavan, mitä Firenze oli sanonut, ”onko Saksa täällä?”
”On!” Genova vastasi riemastuneena ja osoitti seinustalla seisovia valtioita. Saksa vastasi Milanon tuijotukseen nyökkäyksellä. Hänen mielestään se oli tarpeeksi hyvä tervehdys siinä tilanteessa, mutta Milano oli eri mieltä. Mies melkein juoksi hänen luokseen ja halasi häntä kunnolla ennen kuin antoi poskisuudelman kummallekin poskelle. Hän oli selvästi käyttänyt jotain kallista partavettä sillä Saksan nenää alkoi yhtäkkiä kutittaa kovasti.
”Kuinka loistavaa tavata sinut viimein!” Milano julisti eikä varmaan olisi koskaan päästänyt saksalaisesta irti, jos Firenze ja Genova eivät olisi irrottaneet häntä.
”Milano, hän on Venezianolle!” Firenze torui miestä ja Milano näytti todella pettyneeltä. Tässä vaiheessa Saksa alkoi todella olla sitä mieltä, että hän lähtisi nyt ja tulisi takaisin vasta seuraavana päivänä.
”Oli oikein miellyttävää tavata teidän kaikki”, Hän totesi tarpeeksi kuuluvalla äänellä, jotta asia ei jäisi kenellekään epäselväksi, ”mutta minun täytyy ikävä kyllä lähteä nyt. Meillä on Espanjana kanssa... Tärkeitä valtioasioita.”
”Aivan”, Espanja myönsi ja väisti Vatikaanin keppiä, ”todella tärkeitä.” Italialaiset pysähtyivät ja tuijottivat saksalaista, osa tyytyväisinä ja osa surullisena.
”Et sinä voi vielä lähteä”, Genova totesi oudon rauhallisella äänellä, ”Veneziano tulee surulliseksi, jos luulee että me ajoimme sinut pois.”
”Aivan”, Firenze myönsi, ”hän tulee todella surulliseksi, jos luulee että me olimme ilkeitä Saksalle.” Saksa katseli heitä ja alkoi hieman epäröidä. Miehet näyttivät aidosti pettyneiltä ja surullisilta siitä että hän aikoi lähteä. Hän ei kuitenkaan ehtinyt sanoa, mitään kun Milano napsautti sormiaan ja surullinen ilme vaihtui iloiseksi lennosta.
”Sidotaan hänet!” mies sanoi.
Saksan kauhuksi kaikki myöntyivät.
Hän ei olisi koskaan uskonut häviävänsä italialaiselle, mutta he toimivat yllättävän hyvin ja nopeasti ryhmänä, joten Saksa ei ehtinyt edes panna kunnolla vastaan kun hänet oli jo istutettu alas ja köytetty kiinni tuoliin. Milano, Firenze ja Genova katselivat tyytyväisenä työnsä tulosta ja selvästi onnittelivat toisiaan ripeästä sekä nokkelasta toiminnasta. Ylivoima ei ollut kiva asia Saksan kannalta.
Espanja oli jätetty rauhaan ja hän katseli saksalaista anteeksi pyytävästi sivummalta. Genova olisi halunnut sitoa hänetkin, mutta Napoli oli tiukasti muistuttanut muita taas siitä, että Romano oli kieltänyt ketään koskemasta espanjalaiseen. Nainen oli taas sanonut syyksi sen, että mies halusi hoidella hänet itse, mutta Saksa ei voinut olla ajattelematta että itse asiassa Romano suojeli Espanjaa. Hänkin olisi mieluusti halunnut suojelua tältä porukalta, mutta Feliciano ei ilmeisesti ollut ajatellut niin pitkälle.
”Mitä me sitten teemme?” Genova kysyi. Tappelu oli lakannut, sillä tuoliin sitomisen jälkeen oli selvää, että Saksa ei ollut lähdössä enää minnekään. Sicilia silti huomautti, että hänestä heidän pitäisi lykätä Saksa tuoleineen jonnekin kauas pois, mutta kolmen miehen vastustus oli liikaa, joten nainen antoi periksi.
”Onkohan hänelle nälkä?” Firenze mietti ääneen aivan kuin Saksa ei olisi itse asiassa istunut vastoin tahtoaan aivan hänen vieressään, ”Veneziano olisi surullinen, jos emme huolehdi hänestä.”
”Totta”, Milano vastasi, ”pitääköhän hän pastasta?” Kaikkia italialaisia tuntui kauhistuttavan ajatus, että saksalainen ei pitäisi heidän ruuastaan, joten he eivät vaivautuneet edes kysymään, jos Saksa piti siitä. He vain ryhtyivät toimeen ja talossa syntyi jälleen sekasorto. Sicilia oli huomannut Espanjan napanneen Sardinian, joka nyt nukkui miehen sylissä, ja vaati äänekkäästi tytön palauttamista uhkaillen ties millä kostolla. Vatikaani jupisi jotain nurkassa ja loi äkäisiä katseita muita kohti, mutta jätti sentään kepillä tökkimisen pois vähäksi aikaan.
”Mitä te olette tehneet Saksalle?” viimeinkin saksalaisen kovasti kaipaama ääni kysyi oudon totisena ja kaikki toiminta pysähtyi siihen. Feliciano seisoi ovella muutama ostoskassi käsivarsillaan ja katsoi suoraan kohti tuoliin sidottua Saksaa. Hän ei näyttänyt yhtään niin iloiselta kuin yleensä. Oikeastaan hän näytti melkein vihaiselta ja hieman pelottavalta rauhallisuutensa vuoksi.
”Hän yritti lähteä”, Genova vastasi hieman epävarmana nyt kun hänen veljensä ei ilmeisesti ollutkaan kovin iloinen.
”Me vain halusimme sinun olevan tyytyväinen”, Firenze puolusteli.
”Hänet on sidottu!” Feliciano sanoi järkyttyneenä aivan kuin kukaan muu ei muka olisi huomannut asiaa.
”Vain vähäksi aikaa!” Firenze vastasi ja ennen kuin Saksa ehti edes miettiä tilannetta tai sanoa mitään, italialaiset olivat jälleen nostaneet väittelyn pystyyn. Tällä kertaa vastakkain olivat kuitenkin Felicianoa, Milano ja Firenze. Sicilialla oli edelleen oma väittelynsä Espanjan ja Napolin kanssa.
”Feli!” Saksa huusi saatuaan tarpeeksi ja italialainen vaikeni hetkeksi kädet jähmettyen kesken liikkeen, “päästätkö minut irti?”
”Oh, toki”, Feliciano vastasi nyt jo paljon iloisemmalla sävyllä. Hän teki käsiliikkeensä loppuun ilmeisesti tarkoittaen sen viimeisiksi sanoikseen ja vapautti sitten saksalainen tuolista, ”anteeksi, he olivat vain hieman ylikierroksilla.” Saksa nyökkäsi ja hieroi ranteitaan.
”Mitä täällä tapahtuu?” vaativa ääni kysyi ja Romano työntyi esiin muiden takaa. Kuten yleensä, Espanja oli ensimmäinen joka tervehti häntä.
”Roma!” mies huusi ilahtuneena ja ryntäsi Sicilian ohi halaamaan italialaista miestä, “minulla oli sinua ikävä!”
”Päästi irti”, Romano mutisi takaisin, mutta ei kuitenkaan työntänyt miestä pois. Ehkä se johtui siitä että hän ei halunnut tai sitten siitä että Espanja silti piteli Sardiniaa sylissään.
”Romano, saanko minä ampua hänet?” Sicilia kysyi välittömästi huomattuaan miehen, ”hän on ärsyttävä.” Romano näytti miettivän hetken ja katsoi aurinkoisesti hymyilevää espanjalaista ennen kuin pudisti päätään.
”Se ei ole sen arvoista”, hän sanoi Sicilialle ja nainen kääntyi pettyneenä poispäin.
”Roma, muutatko takaisin luokseni?” Espanja kysyi täysin välittämättä äskeisestä sananvaihdosta, ”voisin kasvattaa Sardinian, hän on suloinen.” Nyt Romanon katse tiukkeni ja hän mutisi jotain puoliääneen ennen kuin vastasi kieltävästi. Sen jälkeen hän käski Espanjaa antamaan lapsen takaisin Sicilialle ja pysymään poissa maastaan. Espanja vain hymyili. Hän oli kuullut käskyn aiemminkin eikä se ollut toistaiseksi koskaan estänyt häntä vierailemasta italialaisen luona. Hän tiesi, että Romanolla tulisi häntä vain ikävä ja kuka muukaan pitäisi huolta italialaisen tomaatti-varastojen täydennyksestä?
Feliciano höpötteli nyt tyytyväisenä Saksan kanssa ja ennen kuin saksalainen huomasikaan, hänet oli istutettu alas ruokapöydän ääreen Felicianon ja Firenzen väliin. Sicilia istui häntä vastapäätä ja muisti vilkaista häntä pahasti aina silloin tällöin syömisen lomassa. Espanja oli löytänyt paikkansa Romanon viereltä, mikä oli hänestä todella hyvä asia, mutta Vatikaani istui hänen toisella puolellaan ja se ei ollut niin hyvä asia. Vanha mies tuntui valittavan hänelle koko illallisen ajan kunnes jopa Espanjan oli vaikea pitää hymy kasvoillaan. Romano tietenkin nautti tilanteesta.
Felicianon ja Romanon läsnäolo tuntui rauhoittavan muita ja illallisen aikana syntyi vain yksi pieni väittely, joka kesti vain hetken. Milano, Firenze ja Genova olivat silti hyvin tuttavallisia Saksan kanssa, vaikka Feliciano katsoi Milanoa muutaman kerran hieman pahasti ja tokaisi jotain nopealla italiallaan, jota Saksa ei ymmärtänyt mutta sai Milanon hillitsemään itsensä. Ilta sujui siis hyvin ja kaikki selvisivät hengissä.
”Minä en koskaan uskonut”, Saksa sanoi, kun he kävelivät Espanjan kanssa poispäin hyvästelyiden jälkeen, ”että joku perhe voisi olla oudompi kuin minun.” Espanja oli hetken hiljaa, mutta näytti sitten muistavan.
”Ai niin”, mies totesi, ”sinulla on veljiä. He ovat vielä maisemissa?”
”Osa heistä”, Saksa myönsi. Varsinkin Preussi oli vielä turhan eläväinen, ”sinulla?” Hän ei muistanut enää, jos Espanjalla oli ollut sisaruksia, mutta mies silti nyökkäsi.
”Portugali ja Katalonia. Muut ovat menneet”, espanjalainen vastasi ja hymyili hieman surumielisemmin kuin ennen, ”perhe on hyvä asia.” Saksa myönsi ja he kävelivät lopun matkaa hiljaa. Jossain kauempana joku lauloi italiaksi ja yö oli lempeän lämmin.
A/N: Sellaisia. Kiitos Sipi avusta!
Mä ajattelin että Espanjallakin olisi ollut veljiä, koska Espanja oli alunperin useampi kuningaskunta, mutta he ovat kaikki kadonneet ja vain Katalonia ja Portugali ovat jäljellä (mitään hajua, onko Portugali canonissa Espanjalle mitään sukua?) Toivottavasti sain nuo kaikki italialaiset sellaisiksi kun ajattelin.
