Vakiintumisen valot ja varjot (Bill/Fleur, S, raapalesarja)

[Siiseli]

Title: Vakiintumisen valot ja varjot
Author: Siiseli
Paring: Bill/Fleur
Ikäraja: S

Genre: romance, fluffy, raapalesarja
Disclaimer: hahmot kuuluvat Rowlingille – minä vain leikin niillä.

Summary: Suhde haluttiin vakinaistaa, siihen haluttiin uusia momentteja, mutta miten kaikki päättyy?

A/N: Tuntuu, että aihe on lähellä itseäni. Bill/Fleuria kirjoitetaan hirveän vähän ja minä olen löytänyt viehätykseni tähän pariin. He ovat suloisia yhdessä, erikseen hieman tylsempiä. Kuitenkin Bill on lähellä omaa sydäntäni.
 

I. Tänään (sanoja 250, vuosi raapalehtien, ficlet300 sanalla 228: Kihlat)

Olin miettinyt kauan, miten kertoisin kauniille tyttöystävälleni sen, mitä pyörittelin mieleni päällä. Asia tuntui hankalalta, laittoi sen miten päin tahansa. Olin miettinyt jotain suurta ja näyttävää, mutta samalla olin palannut ajatukseen, että olinko minä suuri ja mahtava - tarvitsisiko minun antaa sellainen kuva itsestäni. Hän tunsi minut, hyväksyi minut sellaisena kuin olin ja loppujen lopuksi rakasti minua täysin.

Syyskuisena iltana, sellaisena, jolloin viimeiset linnut olivat lähteneet pois ja kylmä viima puhalsi kertoen suurten kinosten olevan tulossa. Olin kerännyt pienen vuokra-asuntomme keittiöön illallisen. Mahonginruskean pöydän päällä oli pitkät kynttilät, jotka tuoksuivat miedosti ruusuilta. Olin valinnut kynttilät, koska Fleurin lempituoksu oli juurikin ruusu. Mielelläni toki olisin kerännyt aitoja ruusuja, mutta tähän vuoden aikaan niitä ei löytäisi kuin kukkakaupasta.

Fleurin viimein saapuessa kotiin rankan iltavuoron jälkeen otin hänet vastaan suurella lämpimällä halauksella. Tunsin kuinka nainen laski työetikettinsä alas ja painautui rintaani vasten huokaisten. Annoin käteni vaeltaa hänen vaaleaa takaraivoaan pitkin rauhoittavasti. Rentoutuessaan nainen nuuhki ilmaa ja huomasi selkäni takaa kajastavan kynttilänvalon.
”Bill?” Fleur kysyi hämmästyneenä ja sysäsi minut sivuun nähdäkseen koko kattauksen. Naisen teräväpiirteisille kasvoille ilmestyi lämmin ja riemukas hymy. ”Rakastan sinua.”
Nuo sanat saivat sydämeni sykähtämään joka kerta. Fleurin harkitsevuus ei suonut yleensä sijaa rakkaudentunnustuksille.

Ruuan jälkeen, naisen käpertyessä kainalooni aloitin hiljaisen puheeni.
”Tiedän ettei meillä ole kaikki niin kuin haluaisimme, mutta tiedän meidän myös olevan me, eikä vain minä ja sinä. En tiedä tuletko koskaan ymmärtämään hienoista hätiköintiä, mutta toivon ettet lynkkaa minua heti alkuun ”, pidin pienen tauon ja nielaisin kuuluvasti.
”Fleur Delacour, tulisitko vaimokseni? Haluan viettää loppu elämäni tässä.”


Sarjan osat:
I. Tänään
II. Hiljaisuus

[Gwenhwyfar]

Mä tykkäsin tästä. Tän tunnelma oli jotenkin niin käsinkosketeltava, niin suloinen. Billin hienoisen hermostuneisuuden tunsi, kuten myös Fleurin ihastuksen. Tää oli söpö, ja samalla todella kaunis, vaikkakin lyhyt. Tässä oli paljon sellaisia pieniä juttuja, jotka olivat ihan hirveen kivoja, esimerkiksi:

      Olin miettinyt jotain suurta ja näyttävää, mutta samalla olin palannut ajatukseen, että olinko minä suuri ja mahtava?
      Mielelläni toki olisin kerännyt aitoja ruusuja, mutta tähän vuoden aikaan niitä ei löytäisi kuin kukkakaupasta.

Joitakin pieniä kompastuskiviä tuolla oli, mutta kokonaisuutena tämä oli kaunis ja hyvin tehty. Tuolla lopussa nimittäin pitäisi tulla Fleur Delacourin jälkeen pilkku, se vaan tahdittaa tekstiä vähän paremmin, tekee siitä ryhdikkäämmän. Sitten mä jain kanssa miettimään enemmän tota loppua, nimittäin mä olisin ehkä saattanut jättää ton tulisitko vaimokseni -jutun pois kokonaan. Se on kylläkin ihan mielipidejuttu, joten ei siitä sen enempää. En oikein saa tästä mitään muuta kirjoitettua, koska tämä kertoi niin lyhyestä pätkästä, ja teksti itsekin oli kohtuu lyhyt. Bill/Fleur on kyllä ihana paritus, ja lukisin mielelläni lisää sitä sinun kirjoittamana (:

Gwen
 

[Siiseli]

Gwenhwyfar: Kiitos kaunein kommentistasi! Bongasit virheen, jonka nopeat sormeni onnistuivat missaamaan; siinä tosiaan piti olla pilkku. Lopun kanssa mietin hetken, mutta halusin silti saada sen tuohon tuollaisenaan. Toki sen olisi voinut jättää riippumaan mutta noh, tehty mikä tehty. Bill/Fleur on itsellä tosiaan lähellä sydäntä, kun tahtoo romanttista hömppää kirjoitella.

II. Hiljaisuus (150 sanaa, vuosi raapalehtien IV, ficlet300 sanalla 206. Outous)

Kihlauksemme ei tainnut vanheta edes kolmea viikkoa, ennen kuin Fleur oli lakannut ihastelemasta hopeista, yksinkertaista sormustaan. Hän ei enää laittanut aamupalaa iloisesti hyräillen, ei tuonut aamukahvia sänkyyn. Suhteemme oli kokenut jonkinlaisen taantuman, taantuman arjesta ja rakkaudesta. Varovaisin sanoin koetin saada kihlattuani puhumaan, purkamaan itseään minulle ja tekemään minusta tärkeän.

Mutta Fleur oli Fleur. Synkkänäkin seksikäs ja kaunis, haluttava. Puhua tuo nainen ei vain osannut. Ei sanallakaan tunteistaan. Tietoa sai lypsää, ja maanitella hänestä ulos. Harvoin Fleur sanoi mitään mikä vahingossakaan viittaisi hänen tunteisiinsa.

Nainen ei tajunnut, että päivä päivältä hän repi minua vain enemmän kappaleiksi. Se sanomaton hiljaisuus, sekä tuskastunut ilme hänen kasvoillaan. Yhä useammin hän etsiytyi päiväkirjansa luokse ja raapusti vimmatulla voimalla sanoja. Olin varma, että muutaman kerran kuulin paperin repeytyvän voimakkaista sanoista. Pystyin kuvittelemaan yleensä hennon ja herkän käsialan särmikkäänä painuen pergamenttiin.

Vihdoin saapui se ilta, jolloin Fleur käpertyi kainaloni ja kuiskasi hiljaa kolme sanaa.
”Meidän täytyy jutella.”

[Daran]

Paritus, oikeastaan sen naisosapuoli, sai mut avaamaan tämän - ja kannatti!

Pakko kertoa hiukan eriävä mielipiteeni: minusta nämä ovat kyllä söpöjä yhdessä, mutta vielä mielenkiintoisempia erikseen, etenkin Fleur

Tässä olit saanut kuvattua hänet ihan juuri sellaisena kuin itsekin Fleurin näen:

Mutta Fleur oli Fleur. Synkkänäkin seksikäs ja kaunis, haluttava. Puhua tuo nainen ei vain osannut. Ei sanallakaan tunteistaan.

Nyt ei mitään kovin kummoista kommenttia irtoa, halusin vain kertoa että pidin ja jään seuraamaan. Kiitos tähän saakka tulleista raapaleista ja jatkoa odotellen...

[Fiorella]

Bill/Fleuria tosiaankin kirjoitetaan ihan liian vähän ja siksi tähänkin törmäsin. Tykkäsin tunnelmasta ja Billin hienoisesta hämillisyydestä, siinä missä Fleur on särmikkäämpi ja rosoisempi osapuoli tätä suhdetta.

Paikoin tuli vähän sellainen tunne kuin lukisi englannista suomeksi käännettyä ficciä.

Syyskuisena iltana, sellaisena, jolloin viimeiset linnut olivat lähteneet pois ja kylmä viima puhalsi kertoen suurten kinosten olevan tulossa.

Tykkäsin tosi paljon tällaisesta kuvailusta, siinä on jotakin oikein lumoavaa. (Tosin toivottavasti ei sentään Englantiin tule kinoksia vielä syyskuussa! )

Edellisistä raapaleista on jo aikaa, mutta toivottavasti ficci saa vielä (ehkäpä lopulta onnelliseksi kääntyvää) jatkoakin?