Nimi: Liikenneraivo
Kirjoittaja: Sokerisiipi
Ikäraja: S
Tyylilaji: Kevyt huumori
Sanoja: 300
Haasteet: Spurttiraapale III ja Vuosi raapalehtien IV
A/N: Pilke silmäkulmassa kirjoitettu. Itsekin ajokortin haltijana voin hieman samaistua tarinaan joiltakin osin (varmasti kaikki kuskit voivat), mutta tahallista värittämistä ja liioittelua on myös tehty
Liikenneraivo”No joko taas?! Katso nyt tuota idioottia – miksei se käytä vilkkua – liikenteen vaarantamista tuollainen tunaroiminen – hei, hei! Minä ajan täällä, ääliöt. Se on minun vuoro nyt! Vihreä nuolivalo. Minun ei kuulu väistää ketään vaan te väistätte
minua, perkele!”
Marjatta tunsi olonsa parantuvan, kun kielenpäältä vapautui ärränpää. Hän tyyntyi hetkeksi, vaihtoi vaihteen kakkoselle ja kaarsi kadehdittavan – niin hän ainakin itse ajatteli – sulavasti oikealle. Autossa ei ollut hänen lisäkseen ketään, mutta sillä ei ollut merkitystä. Seuraa tai ei, hänellä riitti aina kommentoitavaa kanssaihmisten liikennekäyttäytymisestä. Marjatta keskusteli siis itsensä kanssa ja vallan tyydyttävää se olikin! Hän oli aina samaa mieltä, nyökytteli kipakoille sanoille ja hymyili itsetyytyväisesti keksiessään jonkin omaperäisen haukkumanimen kuvaamaan vasemmalla kaistalla lyllertävää taikinanaamaa. Marjatta pysyi kahden risteyksen ajan hiljaa tarkkaillen liikennettä, mutta pian hänen monologinsa jatkui.
”Mikä siinä on, kun pitää keskustassa vetää mittari sinne yli viidenkympin?” Marjatta puhisi tuohtuneena, kun seuraava rallisankari viuhahti hänen ohitseen päin punaisia. Hän itse pysähtyi maltillisesti punaisiin valoihin. ”Kenen ego on niin hajalla, että se pitää kunnostaa auton ratissa, hmm? Miehet!”
Marjatta nyökäytti toteamukselle ponnekkaasti päätään. Asfalttitiet olivat aina olleet jokin älytön miehuuskoe vastakkaisen sukupuolen edustajille. Maantiellä he posottivat mittari sadassakahdessakymmenessä, vaikka rajoitus oli kahdeksankymppiä eikä poliisi saanut heitä ikinä kiinni, kun liikennekameroihin miehetkin osasivat hiljentää. Marjatta tuhahti niin, että sylkipisaroita lensi tuulilasiin, mutta nainen ei tuntunut huomaavan, että hänenkin tunteensa alkoivat kuumentua tavallisen ärtymyksen ohitse. Kun valo vaihtui, Marjatan kaasujalka oli jo aika herkkänä.
Kun poliisi sitten ilmestyi Marjatan taakse ja väläytti valoja, häkeltynyt nainen ajoi tien sivuun miettien, minkä kumman rikkeen hän – mallikelpoinen kuski – oli tehnyt? Avoimeen ikkunaan ilmestyivät nuoren miespoliisin kasvot. Marjatta paheksui hiljaa. Mitä tuommoinen pojankloppi muka poliisin hommista tiesi?
”Tietääkö rouva, miksi pysäytimme?” poliisi tiedusteli. Marjatta pudisti arvokkaasti päätään.
”Tässä on virheellinen ryhmittyminen, törkeä ylinopeus ja päin punaisia ajaminen. Minä en voi muuta kuin antaa sakot. Ajokortti ja rekisteriote, kiitos!”