Ficin nimi: Pahan, pahan tukan päivä
Kirjoittaja(t): tellie
Fandom: Bleach
Tyylilaji/Genre: Humor
Ikäraja: S
Summary: Soul Societyssäkin on aurinko. Miten ihmeessä tämä fakta liittyy siihen, että eräästä päivästä lähtien shinigamit näyttävät kaikki siltä kuin olisivat yrittäneet kehittää kampauksiaan työntämällä paistihaarukan pistorasiaan?
A/N: On taas se aika, kun yksi uusi vuosiluokka päättää peruskoulun ja siirtyy senjälkeiseen vaihtelevissa määrin päämäärättömään haahuilemiseen. Onnea peruskoulun päättäneille, ylioppilaille ja ammattiin valmistuneille... ja ennen kaikkea:
HYVÄÄ KESÄÄ KAIKILLE!
Pahan, pahan tukan päivä
Kello oli noin puoli neljä, ja useimpien koulutyöhön sidottujen tavoin Ichigo nukkui vuoteensa laidalla. Hän uneksi kiireisistä päivistä Soul Societyn auringon alla. Zarakista ja Yachirusta, Byakuyasta, Renjistä ja Rukiasta, tummanvihreästä ruohosta ja pölyisistä kaduista. Hän alkoi olla hieman turhautunut, sillä mihin ikinä hän menikin, Renji seurasi häntä jäkättäen jostain käsittämättömästä asiasta, joka ei kiinnostanut Ichigoa läheskään niin paljon, että hän olisi vaivautunut kuuntelemaan sen.
Äkkiä maiseman Ichigon edessä särkyi. Hän avasi silmänsä juuri sopivasti ennättääkseen nähdä lattian, joka lähestyi häntä suurella nopeudella. Ennen kuin se osui hänen kasvoihinsa, hän onnistui torjumaan odottamattoman isku kädellään. Isku pysähtyi yllättävän helposti. Olisi voinut kuvitella, että lattia olisi ollut huomattavasti raskaampi.
”Ichigo, sinun täytyy auttaa meitä!” vuoteestaan pudonnut kuuli tutun, lähes hätääntyneen äänen
huutavan suunnalta, jossa vielä hetkeä aikaisemmin oli ollut ikkuna. Nyt sen paikalla oli suuri määrä lasinsirpaleita ja eräs punapäinen luutnantti. Renji näytti hieman siltä kuin olisi yrittänyt kehittää kampaustaan työntämällä paistinhaarukan pistorasiaan.
Ennen kuin yhä lattialla makaava ja nyt erittäin hämmästynyt Ichigo ehti tehdä mitään, Renji oli hänen kimpussaan. Hän nosti Ichigon kutakuinkin istuvaan asentoon ja ravisteli häntä harteista kuin riepua. Koska Ichigo oli hämmästyksen halvaannuttama, teolla ei ollut seurauksia.
”Sinun täytyy auttaa! Tämä on katastrofi, kauheuksien kauheus!”
Ichigo sai liikkumis- ja ajattelukykynsä takaisin.
”Arrancareja? Aizen? Vihainen Byakuya?” hän lateli ja etsi jo silmillään Konia.
”Pahempaa, paljon pahempaa!”
”Ööh... Sytytit Rukian chappykokoelman tuleen?” Ichigo arvasi jo hieman hölmistyneenä.
Renji henkäisi helpotuksesta. Asiat voisivat sittenkin olla huonomminkin.
”Ei sentään niin pahaa.”
”Mikset aloittaisi aivan alusta?” Ichigo ehdotti.
Renji aloitti.
Kesäinen päivä oli äärimmäisen kaunis. Oli niin kuuma, että jopa puhtaimmanvalkoiset pilvilampaat olivat päättäneet pitää rokulipäivän, Taivaankannen syvän sinen laiduntajien ollessa toisissa hommissa aurinko sai porottaa täydeltä terältä.
Oli niin kuuma, että edes hollow't eivät viitsineet hyökkäillä kenenkään kimppuun. Inuzurin kulkukoirat läähättivät varjossa tai latkivat vettä kaupunkia halkovasta joesta, joka sekin oli pitkän hellejakson näivettämä. Vesi oli muuttunut mutaiseksi puuroksi ja paikoin paljastanut suuren määrän mutaista joenpohjaa, joka oli alkanut maatua ja mädätä. Muta haisi niin pahalta etteivät edes kulkukoirat uskaltautuneet etsimään ruokaa liejusta.
Vaikka Seireiteissä oli huomattavasti helpompi hengittää kuin Inuzurissa, helleaallon vaikutukset eivät olleet mitättömät. Monessa mielessä Seireitein asukkaat kärsivät kuumasta jopa enemmän kuin ihmiset Rukongaissa. Shinigamin musta univormu ei ollut missään mielessä viileä. Sitä paitsi Yamamoto-sotaicho oli armoton orjapiiskuri, joka piti huolen, ettei yksikään Gotei 13 jäsen normaalisti levännyt pienen helteen vuoksi.
Normaalisti.
Mutta, kuten mainittu, jopa hollow't olivat katsoneet parhaaksi pysytellä Hueco Mundon aavoilla, öisillä ja ennen kaikkea viileillä aavikoilla. Shinigameilla ei siis ollut kiireisiä asioita hoidettavinaan, ja tällä kertaa kuumuus oli saavuttanut jopa Yamamoton hyvin ilmastoidun toimiston. Juuri siksi hikeä otsaltaan pyyhkivä Yamamoto päätti julistaa lähes koko Gotei 13:n kattavan kesäloman.
”Ah, vanhat luuni saavat viettää koko päivän henkilökohtaisen asumukseni katolla auringonpaisteesta nauttien. Sasakibe, lähetä puolestani viestit jokaiseen divisioonaan. Minimipäivystys riittää.”
Sasakibe kumarsi pienesti ja lähetti perhoset matkaan.
Kun pienet mustat hyönteiset saavuttivat määränpäänsä ja luovuttivat viestinsä, helpottuneita huokauksia ja jopa suoranaisia riemunkiljahduksia oli kuultavissa ympäri Seireiteitä. Itse Kuchiki Byakuyan kerrottiin hymyilleen pienesti ja henkäisseen tavallista syvemmin. Näin tietysti väitettiin vain villeimmissä huhuissa, eikä niihin loppujen lopuksi aivan varauksetta uskonut kukaan. Ei etenkään moisiin skandaalinomaisiin kohtiin, vaikka tuskin edes Seireitein maineikkain työnarkomaani oli täysin pahoillaan vapaista.
Vapaista!
Ainakin yksi kokonainen kaunis kesäpäivä!
Useimmat shinigamit eivät vaivautuneet peittelemään innostustaan. Kenties kaikkein innokkain oli Rangiku, jonka mielenterveys hädin tuskin kesti uutiset. Kaunotar pyörtyi välittömästi onnesta, mistä aiheutui hänen kapteenilleen melkoisesti ylimääräistä työtä.
”Iik”, Rangiku kiljaisi heti, kun Toshiron vaivannäkö kantoi hedelmää ja Rangiku palasi tajuihinsa.
”En todellakaan voi tuhlata aikaani lattialla makailemiseen. Minun on saatava koko naisten yhdistys uimarannalle ennen kuin kaikki tekevät omat lomasuunnitelmansa ja hukkaavat koko päivän johonkin hyödylliseen!”
Vaikka joku olisi voinut hämmästellä Rangikun käsitystä hukkaan menneestä päivästä, Toshiro oli jo tottunut ja antoi omituisen kommentin lipua ohi korviensa.
”Rannalle? Mitä tekemään?”
”Pelaamaan pelejä, ottamaan aurinkoa, lukemaan kirjaa, uimaan. Kyllähän sinä tiedät... Minä toin jopa uimapukuja atomien maailmasta tätä varten”, Rangiku vastasi hätäisesti. Toshiro tajusi, ettei Rangiku itsekään tiennyt kovin tarkasti.
”Kuinka vain”, hän sanoi ja menetti kiinnostuksensa, joka ei alkujaankaan ollut kovin vakaissa kantimissa. ”Säntäile sinä, minä nautin jääteetä ja vesimelonia puutarhassa auringonpaisteessa Momon kanssa.”
”Ooh, Hitsugaya-taicho kasvaa isoksi niin nopeasti”, Rangiku härnäsi ja sai kapteeninsa punastumaan hieman.
”Ymmärrät väärin, emme me--” Rangiku vielä kuuli esimiehensä sanat kiiruhtaessaan lähettämään viestejä jokaiselle naisten yhdistyksen jäsenelle.
Kun naisten yhdistys oli hoidettu, jäljelle jäivät vielä Izuru, Shuhei, Renji ja Tetsuzaemon, jotka kaikki oli tavalla tai toisella saatava rannalle. Loppujen lopuksi Rangiku päätyi varmaan mutta kukkaron päälle käyvään suunnitelmaan: ilmaisen jääkylmän alkoholijuoman tarjoamiseen.
Päivä ei ollut puolessakaan, kun suurin osa naisten yhdistyksestä ja merkittävä määrä muita shinigameja kerääntyi eräälle hiekkarannalle uima-asuissaan ja mukanaan valtava määrä Rangikun tuomia rantaleluja.
”Minä en käsitä miksi meidän piti tulla rannalle”, mustiin uimahousuihin pukeutunut Tetsuzaemon marisi. ”Hiekkaa menee tukkaan.”
Renji tuhahti. ”Mihin tukkaan? Mieti, millaista on saada hiekka pois minun kutreistani. Mutta ilmainen juoma on ilmaista joten suu soukemmalle.”
Tetsuzaemon avasi suunsa vastatakseen piikkiin, mutta puheenvuoro varastettiin häneltä röyhkeästi. Syylliset olivat tummanvioletteihin bikineihin ja rantasandaaleihin sonnustautunut Rukia ja hänen violetti, vihreillä pilkuilla koristeltu hevospäinen jättikokoinen uimarenkaansa.
”Renji, sinä vähä-älyinen apina, rannalle ei tulla juopottelemaan vaan pitämään hauskaa uusissa uimapuvuissa. Sitä paitsi sinä et edes ole asiamukaisesti varustautunut.”
Rukia oli siinä mielessä oikeassa, että ainoana rannalle lähtijänä Renji oli itsepäisesti kieltäytynyt pukeutumasta uimahousuihin, vaikka Rangikun hänelle valitsema malli oli peräti suhteellisen säädyllinen, mitä ei voinut sanoa monestakaan muusta uima-asusta. Tämä seikka oli herättänyt suuria määriä uteliaisuutta etenkin Rangikussa ja Rukiassa, sillä Renji ei varsinaisesti ollut tunnettu ujoudestaan.
Lukuisista hyvistä yrityksistä huolimatta syy Renjin äkilliseen kainouteen oli jäänyt hämärän peittoon, mutta Rangiku oli lahjoittanut hänelle leveät ja ilmavat kangashousut. Ikkaku ja Iba olivat arvattavasti nauraneet hänelle heti nähtyään ne, sillä housujen syvä sammalenvihreys ei tyytynyt riitelemään Renjin tukan kanssa, vaan oli ennemminkin päätynyt sen kanssa ydinsotaan.
Rukia ei nähnyt housuissa mitään hauskaa, vaikka olikin huomauttanut, että ne sopisivat Renjille paremmin, mikäli niihin painettaisiin aidonvärisiä voikukkia. Jostain syystä huomautus oli saanut Ikkakun ja Tetsuzaemonin nauramaan entistä rajummin, joten Rukia oli hieman äreällä tuulella.
”Renji, hei”, hän sanoi äkkiä niin viattomasti, että kuumasta säästä huolimatta kylmät väreet kiirivät pitkin kunkin miehen selkäpiitä. ”Ota Yuki-poni, se piristäisi värejäsi ja tekisi hyvää rantaimagollesi.”
”Mikä ihme mahtaa olla Yuki-poni? Sitä paitsi minun rantaimagoni on oikein loistava, kiitos vain.”
Rukia ei sanonut mitään, mutta otti uimarenkaan pois vyötäisiltään.
”Ei ei, älä edes kuvittele, että minä pidän tuota, oletko sinä seonnut? Sitä paitsi se ei edes mahdu minulle.”
”Mahtuupas, koska Yuki-poni on rakennettu niin, että se sopii monenkokoisille ihmisille”, Rukia vastasi ja pujotti uimarenkaan vain laimeasti vastustelevan Renjin vyötäisille.
”Noin, paljon parempi”, Rukia sanoi. Hän jätti majesteetillisesti huomioimatta Tetsuzaemon ja Ikkakun, jotka ulvoivat naurusta toisiinsa nojaten ja osoittivat Renjiä aina, kun kykenivät naurultaan osoittamaan yhtään mitään. Jopa Izuru, joka hänkin oli saanut osansa hihityksestä pääsiäisenkeltaisten bokserimallisten uimahousujensa vuoksi, naurahti varovaisesti.
Lienee tarpeetonta sanoa, että päivästä rannalla kehkeytyi äärimmäisen hauska. Rangiku toi mukanaan juomien lisäksi kirjoja ja erilaista pientä naposteltavaa, ja Rukia opetti shinigameille rantapelejä ja -leikkejä. Rantalelut pitivät jopa itsensä Yachirun niin kiireisenä, ettei hän juurikaan häirinnyt aikuisia, vaikka kärtti heitä rakentamaan kanssaan hiekkalinnoja. Lopulta hän tuhosi rakennelmansa hiekkasodassa, jossa hiekkaan kaivetut vallihaudat suojasivat hyökkääjiltä ja hiekasta tehdyt piirityskoneet (tai hiekkakakut, kuten Rukia Yachirua toistuvasti valisti) jauhoivat lopulta muurit murskaksi. Oman osansa hiekka-ammuksista saivat myös muut rannalla olijat, ja Tetsuzaemon vietti tovin pestessään hiekkaa pois tukastaan. Renji ja Rangiku eivät edes vaivautuneet yrittämään.
Kuitenkin, kuten aina kävi, myös ja etenkin hauskimmat päivät loppuivat aikanaan. Auringon laskiessa shinigamit suuntasivat kohti (ainakin enimmäkseen) omia vuoteitaan. Kaikki he toivoivat, että sää olisi seuraavanakin päivänä yhtä lämmin, eikä vanha ja hankala Yamamoto peruisi lomalupauksiaan.
Seuraava päivä todellakin koitti yhtä kauniina ja lämpimänä kuin edeltäjänsä, mutta shinigamit eivät olleet siitä lainkaan innoissaan. Kaikki rannalla olijat Rukiaa ja Nemua lukuun ottamatta olivat polttaneet nahkansa ravunpunaiseksi. Lisäksi Izuru poti hirvittävää auringonpistosta.
Gotei 13:n luutnantit ja sellaisiksi rinnastettavat henkilöt olivat etenkin yhdessä oleillessaan melkoinen ilmestys. Mutta normaalitilanteessa heitä ei olisi massasta erottanut, mikäli tätä tilaa verrattaisiin synkeään joukkoon, joka odotti neljännen divisioonan käytävässä auringonpolttamia helpottavaa voidetta.
Nanao ja Rangiku voivottelivat yksissä tuumin virheettömien ihojensa kohtaloita. Tetsuzaemon muistutti lähinnä käänteistä pesukarhua, sillä hänen kasvonsa olivat palaneet kaikkialta paitsi aurinkolasien alta. Ikkakun kalju puolestaan muistutti niin paljon tomaattia, että oman ihonsa arkuudesta ärtynyt Yachiru kuvitteli sitä kyseiseksi hedelmäksi, upotti hampaansa siihen ja järjesti kauhistuttavan kohtauksen, kun purtu miesparka hätisti hänet kimpustaan.
Tilanne olisi todennäköisesti karannut hallinnasta, mikäli itse Kenpachi ei olisi sitä pelastanut. Hän ojensi suojatilleen jättikokoisen kermaleivoksen, joka ohjasi lapsen huomion muualle.
”Äh, Renji, kuono kiinni”, Ikkaku tokaisi tulisesti ystävälleen, joka oli asuvalintansa vuoksi säästynyt pahimmalta ja naurusta päätellen piti Ikkakun kohtaloa huvittavana. ”Oma naamasi on punaisempi kuin tukkasi!”
Renji tyytyi kohauttamaan olkiaan; tukastaan hän oli kuullut niin paljon, ettei siihen kohdistuva pilkka enää saanut häntä tulistumaan kuin erityisolosuhteissa.
”Älkää viitsikö riidellä, minulla on muutenkin tarpeeksi kamalaa”, Shuhei marisi. Hän oli joutunut oppimaan kantapään... anteeksi, pakaran kautta sen, ettei kannattanut polttaa ihoaan auringossa etenkään silloin, kun käytti stringimallisia uimahousuja.
Koko joukko huokasi yhteen ääneen ja uppoutui sitten syvän hiljaisuuden vallassa katselemaan, kuinka käytävälle saapui yhä useampia ja useampia lomalaisia hakemaan helpotusta kirvelevälle iholleen. Joukossa oli paljon tuttuja kasvoja. Muun muassa Marechiyo ja hänen rinnallaan kapteeni Soifon saapuivat käytävälle, samoin Jushiro, ja lähes heti hänen perässään Toshiro ja Momo. Viimeisimpänä vaan ei lainkaan vähäisimpänä saapui itse Yamamoto-Genryusai Shigekuni luutnantteineen, ja molemmat heistä puhkuivat raivoa.
”Pöyristyttävää!” Yamamoto vaahtosi. ”Koko Gotei 13 on lähes vuoteenomana! Tämän on oltava vihollisen salajuoni. Heti kun kapteeni Unohana saa aloe vera-voiteemme valmiiksi, kaikki kapteenit saapuvat hätäkokoukseen. Jokainen viimeistä myöten!”
Hätäkokous todellakin järjestettiin, ja sen aikana kävi ilmi, että lähes kaikki kapteenit olivat polttaneet itsensä. Poikkeukset säännöstä muodostivat vain Retsu (joka tiesi varoa aurinkoa), Mayuri (ilmiselvistä syitä) ja Shunshui, joka oli tottunut aurinkoon lorviessaan suurimman osan päivistään toimistonsa katolla maaten. Jopa Byakuan nenä punoitti ja Komamura valitti korviensa kirvelyä.
”Emme voi sallia tällaista”, Yamamoto karjui vastoin tavallisesti rauhallisia tapojaan, mikä sai muut kapteenit syvästi ihmettelemään vanhuksen asennoitumista. Hän oli katsonut rauhallisena kuinka kaksi hänen omista kapteeneistaan petti hänet, kuinka ryoka muutamine ystävineen repi Seireiteitä kappaleiksi ja kuinka hollow't moukaroivat shinigameja ja ihmisiä niin, että veri virtasi jokina pitkin kuivaa pölyistä maata. Sitten hän menetti tyystin malttinsa muutamista palaneista nahoista. Kenties ikä alkoi vaikuttaa Yamamoton ajatteluun enemmän kuin yleisesti tunnustettiin.
Niin tai näin, vanhus oli jotakuinkin valmis varustamaan armeijan hyökkäykseen aurinkoa vastaan, kun Shunshui avasi suunsa.
”Ymmärrän harminne, mutta valitettavasti asialle ei voi tehdä mitään. Otsonikerros Seireitein yllä alkaa olla mennyttä kalua.”
”Mikä otso?” Yamamoto lipsautti ja ansaitsi ymmärtäväisen hymyn Shunshuilta.
”Otsonikerros suodattaa auringosta pois niin sanottua ultraviolettisäteilyä. Se on sitä, mikä polttaa ihon”, kapteeni selitti kollegoilleen. ”Kuitenkin otsonikerros yllämme on uhkaavasti ohentunut, ja paikoin voidaan puhua jo otsoniaukosta. Monet kemikaalit, kuten nyt vaikkapa hiustenmuotoilutuotteissa käytetyt ponnekaasut, CFC-yhdisteet, ovat otsonille vaarallisia. Ja hyvin monet Seireitein asukkaat eivät muotoilutuotteissa säästele, jos tiedätte mitä tarkoitan.”
Muut kapteenit tuijottivat järkyttyneinä Shunshuita ja Zaraki jopa kuljetti sormiaan pitkin huuliaan. Vahinko oli kuitenkin jo tapahtunut.
”...ja niin Gotei 13 asetti muotoilutuotteet ehdottomaan pannaan viimeisintä purkkia ja purnukkaa myöten, vaikka kapteenit koettivat selittää, ettei hiusgeelissä ole CFC-yhdisteitä. Ichigo, sinun täytyy auttaa meitä! Olen nuijinut jo kolme hollowta, ja ne kaikki ovat pilkanneet minun tukkaani. Tämä on kaameaa!”
Ichigo puri hampaansa yhteen pitääkseen naurun sisällään ja raksi tarvittavat heittomerkit ilmaan sormillaan. ”Renji hyvä, kaikki pilkkaavat sinun tukkaasi, vaikka se olisi 'muotoiltu' 'normaalisti'. Mutta hyvä on. Katsotaan mitä voimme tehdä.”
A/N2: Idea iski minuun kuin moukari, kun suihkutin tukkaani valtavat määrät hiuslakkaa eräänä kauniina päivänä, jolle terassikauden avaaminen sattui. Shunshuin tieto on muuten väärää – CFC-yhdisteiden käyttö ponnekaasuna on kielletty ainakin useimmissa maissa ja ne on korvattu mm. propaanilla ja butaanilla. Vaikka toisaalta mistäs me se tiedetään mitä shinigamit hiuslakoissaan käyttävät
